poliitikot

Olen ymmärtänyt joidenkin poliitikkojen puheista, että valtio tulisi käyttämään porkkanaa vanhojen öljylämmitteisten talojen muuttamiseksi näihin kaikkiin pumpputoimisiin malleihin eli saisi ilmeisesti jotain rahallista helpotusta jossain muodossa. Nyt itsekin pitäisi vaihtaa sellaiseen ei ympäristösyidentakia (ne ovat vain plussaa) vaan ihan vain niiden käytön edullisuuden vuoksi verrattuna öljylämmitykseen. Eli vielä en vaihda vaan odottelen, ettei tarvi turhaan maksaa ylimäärästä. Voisi valtio hieman nopeuttaa toimintaa tai vaikka luvata, että niitä voi hakea takautuvasti valtiolta. Voisi monen ratkaisu olla helpompi.
2192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tehty tähän tyyliin.-80 luvulla ns Aravalainaa sai reilummin kun laittoi kiinteän polttoaineen kattilan tms vaikka varalle.Noihin aikoihin Aravalaina oli "ilmaista" rahaa sen ajan pankkirahoituksen kustannuksiin verrattuna.Siihen aikaan öljy ja sähkö oli niin halpaa ettei muutoin uusiin taloihin näitä olisi juuri laitettu.

Äänestä
  • itse olen syntynyt 82 en oikein muista tuolta 80 luvulta juurikaan noita poliittisia päätöksia. Nyt on kuitenkin hieman eri tilanne kun tuo öljy ja sähkö rupeaa olemaan niin arvokasta, että jääräpää suomalaisetkin taipuvat heille niin tutusta ja turvallisesta öljy ja sähkölämmityksestä muihin lämmityksiin. Ei jää paljon vaihtoehtoja. puuta muodossa tai toisessa ja ilma/maa/vesi lämpöä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vauhtia nyt kirjoitti:

Olen ymmärtänyt joidenkin poliitikkojen puheista, että valtio tulisi käyttämään porkkanaa vanhojen öljylämmitteisten talojen muuttamiseksi näihin kaikkiin pumpputoimisiin malleihin eli saisi ilmeisesti jotain rahallista helpotusta jossain muodossa. Nyt itsekin pitäisi vaihtaa sellaiseen ei ympäristösyidentakia (ne ovat vain plussaa) vaan ihan vain niiden käytön edullisuuden vuoksi verrattuna öljylämmitykseen. Eli vielä en vaihda vaan odottelen, ettei tarvi turhaan maksaa ylimäärästä. Voisi valtio hieman nopeuttaa toimintaa tai vaikka luvata, että niitä voi hakea takautuvasti valtiolta. Voisi monen ratkaisu olla helpompi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu