Tottuuko lääkisopiskelijana katsomaan ja työskentelemään tapaturmapotilaiden kanssa? Mä olen vielä lukiossa ja mua kiinnostaa kuulla teiltä lääkisopiskelijoilta tai lääkäreiltä että oletteko tottuneet katsomaan ruumiinavausta yms. jota olette ennen "pelänneet". Kertokaa mulle omia kokemuksianne yms.
Kiitos vastanneille!
Kiitos vastanneille!
Vastaukset 4
Vanhimmat
turtuu... Pakko se on jos haluaa läkäriksi opiskella. Ei kyllä omia kokemuksia asiasta ole.
En minäkään katsele verilammikkoja tai ruhjoutuneita ihmisiä kiiluvin silmin. Obduktioissa inhottavinta on haju. Olen kuitenkin tottunut näkemään ilkeän näköisiä tapauksia. Ennen lääkistä tietenkin pohtii paljon, kykeneekö esimerkiksi koskaan hoitamaan pahoja verenvuotoja tai avaamaan vainajien ruumiita. Uskon, että kaikkeen tottuu, mikäli ei satu olemaan sitten äärimmäisen herkkä tapaus.
Tuollaisiin tapauksiin täytyy suhtautua tilanteeseen sopivalla tavalla. Ruumiinavauksessa ei kannata välttämättä pohtia vainajan elämää ja traagista kuolemaa. Tapaturmapotilaat saattavat olla pahan näköisiä, mutta loppujen lopuksi kysymys on ihmisestä - ei sen kummemmasta. Vaikka lääkärin tuleekin vaalia ihmisyyttä, täytyy osata säilyttää tietty ammatillisuus eikä tehdä potilaiden ongelmista omiaan.
Lääkäreitäkin on moneksi. Toisista tulee hallinnollisia tehtäviä hoitavia paperinpyörittäjiä, toisista taas jatkuvasti vaikeita akuuttitapauksia kohtaavia tehohoidon lääkäreitä. Opiskeluaikoina sellainen parimetrinen iso poika istahti aikanaan obduktiosalin lattialle, kun voi pahoin. Seuraava kerta menikin sitten jo paljon paremmin.
Lääketieteellisessä koulutetaan käsittelemään hankalia asioita. Jo ensimmäisenä vuonna (ainakin Kuopiossa) leikataan vainajia useampi viikko anatomian opiskelujen yhteydessä. Tässä yhteydessä jokainen tottui vainajaan.
Traumapotilaiden kohdalla ajatusmaailma muuttuu koulutuksen myötä. Nyt yleistän, mutta maallikon ajatus traumapotilaan kohdalla on kutakuinkin "Kauheaa, onpa se verinen ja mitä hirveätä on sattunut?!", kun taas ammattilainen keskittyy arvioimaan potilaan ilmatiet, hengityksen, verenkierron sekä tutkimaan tämän vammoja. Ei tule ajateltua, että "hirveää kun on verta" vaan "mistä verenvuoto tulee ja miten se saadaa hillittyä ja potilaan tilanne tasapainotettua."
Älä siis hätäile vaikeita tilanteita.
obduktioissa haju on pelkkää psykologiaa, näin meidän proffa ilmoitti... ainakin meil turus on huippu ilmanvaihto, ei siel haise ku säilömisaine... ja vähän joku muukin :)