Olen ihastunut korviani myöten erääseen poikaan koulussani. Hän on huumorintajuinen, ystävällinen, rento, itsevarman oloinen, jne.. :) Kaiken lisäksi hän on tajuttoman hyvän näköinen ja omaa niin suloisen hymyn että.. No siis ainoa ongelma tässä nyt on se, että onnistuin ihastumaan tähän heppuun koulujen alettua ja sain tietää myöhemmin, että hän seurustelee, tietenkin :(
Tuntuu niin typerältä elätellä mitään toiveita hänestä, mutten voi itselleni mitään. On hankalaa olla katsomatta häneen päin tai olla edes lähes normaali niillä muutamilla yhteisillä kursseillamme. Joskus tuntuu kuin olisin päässyt eroon tästä tunteesta, mutta kun hän sattuu taas vilkaisemaan minuun päin hymyillen, olen taas tuskallisen tietoinen siitä, miten paljon hänestä pidänkään.
Tämä on varmaankin vain ihastuneen toive ajattelua, mutta joinakin hetkinä ajattelen, että hän itsekkin tuntisi jotakin vastaavaa minua kohtaan. En kuitenkaan usko, että vaikka hän tuntisikin aivan samoin kuin minä, niin hän jättäisi nykyisen tyttöystävänsä sen vuoksi. En vain käsitä, millä pääsisin tästä ihastuksesta. Ainoa keino, minkä nyt keksin on, että kertoisin tälle kundille, miten tunnen, ja sitten hän kohteliaasti toteaisi ettei tunne samoin ja sen jälkeen voisin yrittää jatkaa elämääni, mutta tiedän ettei minusta olisi siihenkään..
Onko teillä (jos nyt jaksatte lukea tätä sepustustani loppuun saatikka sitten vastata) mitään neuvoja tai omia vastaavanlaisia kokemuksia, joita voisitte jakaa kanssani? Olisi niin mukava kuulla muidenkin mielipiteitä ja neuvoja, sillä nyt tuntuu vaan niin ahdistavalta kun ei ole edes ketää, jolle kykenisin asiasta puhua..
Tuntuu niin typerältä elätellä mitään toiveita hänestä, mutten voi itselleni mitään. On hankalaa olla katsomatta häneen päin tai olla edes lähes normaali niillä muutamilla yhteisillä kursseillamme. Joskus tuntuu kuin olisin päässyt eroon tästä tunteesta, mutta kun hän sattuu taas vilkaisemaan minuun päin hymyillen, olen taas tuskallisen tietoinen siitä, miten paljon hänestä pidänkään.
Tämä on varmaankin vain ihastuneen toive ajattelua, mutta joinakin hetkinä ajattelen, että hän itsekkin tuntisi jotakin vastaavaa minua kohtaan. En kuitenkaan usko, että vaikka hän tuntisikin aivan samoin kuin minä, niin hän jättäisi nykyisen tyttöystävänsä sen vuoksi. En vain käsitä, millä pääsisin tästä ihastuksesta. Ainoa keino, minkä nyt keksin on, että kertoisin tälle kundille, miten tunnen, ja sitten hän kohteliaasti toteaisi ettei tunne samoin ja sen jälkeen voisin yrittää jatkaa elämääni, mutta tiedän ettei minusta olisi siihenkään..
Onko teillä (jos nyt jaksatte lukea tätä sepustustani loppuun saatikka sitten vastata) mitään neuvoja tai omia vastaavanlaisia kokemuksia, joita voisitte jakaa kanssani? Olisi niin mukava kuulla muidenkin mielipiteitä ja neuvoja, sillä nyt tuntuu vaan niin ahdistavalta kun ei ole edes ketää, jolle kykenisin asiasta puhua..
Vastaukset 5
Vanhimmat
Enpä oikeastaan osaa tuohon muuta todeta, kuin että jos se poika on onnellinen nykyisessään suhteessa ja luultavasti välittää tämän hetkisestä tytöstään kovasti niin ei sen sydämmeen mahdu toista.
Tälläisiä ihastuksia nyt tulee ja menee. Kyllä säkin vielä joku päivä löydät sulle sen oman prinssis. Hyvää kannattaa odottaa.
..oon itekki ajatellu, mutta tää on niin tyypillistä mulle. Ei ole meinaan ensimmäinen eikä toinen kerta kuin näin on käynyt..
Ottaa vaan pannuun, kun tää kundi ei oo mikään ihan kaikkein helpoimmin unohdettava. Kai sitä vaan pitäis yrittää jatkaa elämäänsä, mikä kuullostaa paljon helpommalta kuin oikeesti onkaan :(
Usko mua, tiedän kyllä kuinka vaikeaa on unohtaa ihminen joka merkitsee vain niin paljon. Ja kuinka paljon se oikeasti satuttaa kun ei saakkaan sitä vastakaikua tunteisiinsa.
Mut aika parantaa...
"Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen ovi avautuu, mutta usein jäämme tuijottamaan sitä sulkeutunutta ovea niin pitkään ja niin pettyneinä, että emme näe niitä ovia, jotka avautuivat meille."
Jep tuo siun teksti oli kuin suoraan päästäni :) Olen nyt itsekkin ihastunut/rakastunut yhteen tyttöön. Kuitenkin minulle selvisi että hänellä on jo poikaystävä ja on käsittääkseni vielä kohtuullisen onnellisessa suhteessa. Itsellä iski välillä moraalisia ongelmia siitä että toivoisinko että hän eroasi jotta saisin mahdollisuuden, mutta silti ajattelen että hänen on parempi olla toisen kanssa jos on onnellinen kuin edes kokeilla mitään minun kanssani =) sekavaa...
Sitten mietin kanssa samaa että kertoa hänelle tunteistani mutta hylkäsin/siirsin asian, koska se luultavasti vain pilaisi orastavan ystävyytemme, tällä hetkellä minulle riittää että saan edes jutella hänen kanssaan.
Oli muuten hyvä sananlasku toi sun, SuloSipi
samat fiilikset tuosta, että toisaalta toivois, että he eroais, mutta en sitten kuitenkaan tahdo hänen tyttöystävänsäkkään kärsivän. Niin ja olen täysin samaa mieltä SuloSipin sananlaskusta, että kiitos siitä ja kaikesta muustakin :)