Jos vaan joskus pääsisi irti kierteestä. Voisi syödä normaalisti ilman ainaista syyllisyyden tunnetta ja häpeää. Mutta kun ei. Joka päivä päätän lopettaa, joka päivä retkahdan. Takana kolme vuotta päivittäistä oksentamista.
Jossain vaiheessa jopa hyväksyin bulimian osaksi elämääni. Ehkä se johtui lähimmäisteni hyväksynnästä. Äitini ja avomieheni tiedostavat tilanteen, mutta eivät uskalla puuttua asiaan. Se on harmi. Ehkä heidän avullaan onnistuisin. Mutta kun se vaan on niin helvetillisen vaikeaa myöntää toiselle sairastavansa.
Huomenna aion aloittaa taas uuden yrityksen. Yksin. Vaikka tosin tiedän lopputuloksen. Rukoilen silti joka päivä saavani jostain voimaa. Yrittää täytyy. Niin kauan kunnes kaikki loppuu.
Pitäkää minulle peukkuja. Minä pidän teille.
Jossain vaiheessa jopa hyväksyin bulimian osaksi elämääni. Ehkä se johtui lähimmäisteni hyväksynnästä. Äitini ja avomieheni tiedostavat tilanteen, mutta eivät uskalla puuttua asiaan. Se on harmi. Ehkä heidän avullaan onnistuisin. Mutta kun se vaan on niin helvetillisen vaikeaa myöntää toiselle sairastavansa.
Huomenna aion aloittaa taas uuden yrityksen. Yksin. Vaikka tosin tiedän lopputuloksen. Rukoilen silti joka päivä saavani jostain voimaa. Yrittää täytyy. Niin kauan kunnes kaikki loppuu.
Pitäkää minulle peukkuja. Minä pidän teille.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei!
Sun lähimmät ihmiset jotka ovat siinä vierelläsi niin kyllä varmaan haluavat auttaa, mutta eivät osaa. Eivät tiedä mitä tehdä, tiedän koska itselläni on syömishäiriö ja mieheni tietää. Hän haluaa auttaa, mutta ei osaa.
Ainoa mikä auttaa on se, että pyydät itse apua ja kuuntelijaa. Sun paraneminen lähtee itsestäsi, sun täytyy itse tehdä se aloite ja ennenkaikkea purkaa lähimmälle ihmiselle sun ajatukset.
Se on ensimmäinen askel, joka sun on itse tehtävä!
Rohkeutta vain, lupaan että puhuminen helpottaa oloasi.