Olin täysin väärässä. Tietysti minua saa ahdistella. Kaikki tässä maailmassa, lähtien naapurin Marjatan poskiläskeistä on aina minun syytäni ja sitä paitsi ilmenee ainoastaan minussa loppujen lopuksi.
Minä olen kaikille velkaa sen, mitä heiltä puuttuu. Siksikin minua saa ahdistella kuka vain haluaa. Se on hieno juttu, näinhän he voivat saada arvokkaat tarpeensa tyydytetyiksi minun kauttani.
Minä olen kaikille velkaa sen, mitä heiltä puuttuu. Siksikin minua saa ahdistella kuka vain haluaa. Se on hieno juttu, näinhän he voivat saada arvokkaat tarpeensa tyydytetyiksi minun kauttani.
Vastaukset 34
Vanhimmat
hölkkäsepöläytystä.
Ikäänkuin sanat olis menneet ihan sekaisin.
Voisitko ihan lyhyesti kertoa uudestaan mitä halusit sanoa ja ennenkaikkea vihasi syy?
Pistä silmälaput silmille ja jalkaa toiseneteen. Ei kaikkea tarvitse ymmärtää.
tekemään.Ei varmaan itsekään ymmärrä tekstiään..
sitä koko elämänsä. Kulkevat säkki päässä.
Joku taisi olla ihastunut ja "häiritsi" kyseistä ihmistä. Ihminen käyttäytyi itse kenties sopimattomasti muiden silmissä koska ihastunut oli hänen silmissään päällekäyvä sekopää, kun taas toisten, eriasenteellisten ihmisten silmissä vain huvittava tapaus. Jonka johdosta ihmettelevät ja kuumottavat tapauksesta.
Ihminen syyttää ihastunutta jostain puutteista, munattomuudesta ja tuntee itsensä käytetyksi vaikka itse veti rajansa ja niin voimakkaasti että sai ihastuneen jopa syyllistettyä ja tuntemaan itsensä ahdistelijaksi.
Ihmiset ehkä kuumottaa asiasta liikaa, sen lisäksi että kyseiselle ihmiselle ihmissuhdeasiat ja kanssakäyminen ei ole ilmeisesti itsestäänselvyys ja helppous muutenkaan vaan vaatii jatkuvaa järkeilyä ja ajattelua.
Minkä ajattelun seurauksena purkaantuu tännekin, vaikka tosiasiassa elämän voi ottaa paljon rennomminkin, oli sitten mitä tahansa taustaa.
Olisi hauska tarina. Tosin ei todellinen.
Koska jos näin kauan olisi kelannut samaa asiaa, olisi jo aika huomata että kenties on jotain muita tunteitakin pitämässä juttua vielä hänen päässäänkin vireillä.
katosiko tuosta alkuperäisestä viestistä juuri puoli a4sta tekstiä vai näinkö aamuna omiani?
Ympäri mennään, yhteen tullaan.
Minua saa ahdistella, se on ihan ok. Jos ja kun ahdistun, se tietysti johtuu siitä, että minulla onkin tunteita ihmisiä kohtaan, jotka ahdistelevat minua. Jos niitä nyt vaikka onkin muutama eri henkilö, niin sitten on tietysti tunteita jokaista heistä kohtaan. Vuodesta toiseen. Ei sillä väliä, että siinä välissä menee itse naimisiin tms. Ne oikeat tunteet kohdistuvat tietysti vain sitä pakkomielteistä ihailijaa kohtaan.
Ihmisellä on aina oikeus ahdistella toista ihmistä, koskaan ei tarvitse ymmärtää sanan "ei" merkitystä eikä koskaan tule jättää toista sivistyneesti rauhaan. Kukaan itseään kunnioittava tai muuten arvostettava ihminen ei koskaan jätä toista rauhaan. Ahdistelijaa tulee ymmärtää, hänelle tulee osoittaa empatiaa, koska hän on niin huvittava tai säälittävä tapaus. Oikeastaan on parasta yrittää puhaltaa lisää tulta hänen liekkeihinsä, ettei hän vahingossakaan lopettaisi olemasta klovni.
Minua saa ahdistella, se on lähtökohta. Useampikin samanlainen kuvatus saa ahdistella, samaan aikaan. Minun "ei" tarkoittaa oikeasti "hei pliis jatka vielä viisi vuotta". Tämä johtuu siitä, että olen ainoa jonka tunteilla ei ole mitään merkitystä. Nämä ahdistelijat taas ovat arvokkaita ihmisiä, heidän tulee saada jatkaa, koska muitakaan ihmisiä ei heidän elämässään edes ole.
saa tuntea mitään tahoa kohtaan vihaa siitä, että juuri minun tunteillani ei ole mitään merkitystä, kun taas muiden tunteet ovat äärimmäisen arvokkaita. se on katsos vain lähtökohta, että juuri minun tunteillani ei ole mitään merkitystä.
että aina porukalla pystytään kääntämään asia niin, että klovni voi jatkaa. Kun häntä ei tervehditä kadulla, kun hänen kanssaan ei soitella ei kirjoitella eikä olla normaaleissa tekemisissä, se johtuu tietysti siitä, että ahdisteltu on niin "ujo ja arka".
Oikeastaan kaikki reaktiot ja meriselitykset voi aina arvata etukäteen. Ei saa kokea olevansa ahdisteltu, mutta sekin johtuu jälleen kerran siitä, mistä kaikki muukin, että on ihan hirveästi tunteita jotakin idioottia kohtaan, tässä ulkopuolisten alun perinkin väsäämässä turhassa käsikirjoituksessa. Mikään, yhtään mikään maailmassa ei voi todistaa päinvastaista, paitsi tosielämässä. Mutta porukan tarinoissa ei. Muutoin ei saataisi klovniin uutta puhtia.
Valehdellaan taas! Musta on edelleen valkoinen! Muistetaan sivuuttaa joidenkin tunteet, toisten ei!
hän häipyy palstalta.
"Se johtuu siitä, että se on kohdannut todelliset tunteensa ja pelästynyt niitä", sanoo bimboblondi. Ja tarina voi taas jatkua.
Ainakaan lopullisesti. Tajusin taas jälleen kerran, että viha tulee sivuttamisesta. Vihani ei siis lopu vain tämän kirjottamalla, vaikka nyt se jo loppuikin (ehkä koska on muista asioista hyvä fiilis). Mutta se viha on vain hetkittäistä, kohdistuu vain hetkittäin tiettyyn ilmiöön syyllistyviä kohtaan, oli se kuka hyvänsä. Helpotti, kiitos minä.
ja totesin etten ole ikinä mitään noin JÄRJETÖNTÄ lukenut mistään. Saati sit kuullut kenenkään puhuvan. Niin kuin joku mainitsikin jotain blondista.. Niin kysynpä minäkin, onko sulla blondiääliö kaikki päässä ok?
Minun tunteillani ei ole mitään merkitystä, heh. Jollei olisi, en tännekään kirjoittelisi.
En oleta, että kukaan ymmärtäisi, ei ollut tarkoitustaan. Kiitos, hei.
Kuule hei... olen minäkin miettinyt ettei minun tunteilla mitään merkitystä, mutta eihän se pidä paikkaansa. Yhtä paljon on mun tunteilla merkitystä kuin sen toisen.
Ja ymmärrän kyllä sen tunteen hyvin ja tiedän myös mihin se johtaa.
Alat pikkuhiljaa menettämään sen kosketuksen tunteisiin, niiden merkittävyyden elämässä.
Arvomaailma kärsii siinä rajusti ja rupeat menettämään jopa erottelutajua hyvän ja pahan teon väliltä. Et kykene tuntemaan samalla tavalla empatiaa kuin pitäisi etkä kykene näkemään asioita enää kuten muut. Millään ei tunnu olevan niin kovasti väliä, itsellä eikä muilla.
Ollaan aika samalla viivalla uskoakseni ja siis ymmärrän, vaikka olenkin tavallaan aidan toisella puolen tässä ollut se ahdistelija ja olen myös ollut se "ahdisteltava".
Unohda kaikki tunteet, ihan kaikki ja keskity perus arjen elämään, niin minä yritän tässä tehdä vaikka tunnenkin.
Sulkea pois kaiken näistä ajatuksista kuka kärsii ja kuka ei, koska huomasin että minusta oli tuon ajatuksen kautta muodostumassa helvetin sekava ihminen.
"tunteillani ei ole merkitystä"
niillä on.
Keskity että löydät itsestäsi sen mitä olit ennen tai mitä tahdot olla, ja unohda kaikki käsitteet siitä millaisena nyt tunnet olevasi.
Jos tunnet olevasi huono ihmisenä, et ole sitä. Ei ole myöskään se toinen ihminen.
Turha ketään näissä asioissa on syytellä.
näitä sattuu ja tapahtuu.
olen tuon edellisen viestirimpsusi alkupäävastaaja
näin ahdistelijana voin sanoa etten kadu mitään mitä kerroin tunteistani.
Ja ymmärrän kun et tunne samalla tavalla.
Ei ole sinun, eikä minun ongelma mitä ihmiset ympärillä miettii siitä, millaisia johtopäätöksiä vetää ja tarinoita keksii.
En kanna sinusta kaunaa enkä vihaa, kylmyydestäsi.
Sisimmistäsi sen varmaan halusit vaan kuulla.
Jos tahdot unohtaa niin unohda. Ei mikään estä. Et ole mitenkään sidottu minuun etkä niihin ihmisiin. Onhan meillä kaikilla vapaus.
Tiedätkö, se tuossa oli sarkasmia, että minusta todellakin minun tunteillani on merkitystä. Tietysti.
Siinä missä kenen tahansa muunkin tunteilla. Minua vain huvittaa se joidenkin näkökanta, että juuri minun tunteillani ei ole mitään väliä - muut ovat arvokkaita, minä en. Huvittaa on lievä ilmaisu, tietysti se synnyttää Vihaa.
Itse en onneksi koe niin, mutten tietenkään pysty antamaan arvoa niille ihmisille, jotka eivät sitä anna toisille.
on liian rumaa jo ironiaksikin. Ei mene läpi tuo sun juttus nyt.
Mistä sen pitäisi mennä läpi, sinun aivoistasi vai?
Voithan keksiä itse miellyttävämmän totuuden, jota jaat kavereillekin. Mutta ymmärräkin sitten, kuka sen keksi ja mihin tarpeeseen.
sitä sit vaikka ajan kulukses.
Toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Meillähän on paljon kaikenlaisia miellyttäviä totuuksia, julistuksia, suosituksia ja jopa lakeja ihmistä suojaamaan. Kaikki ne heittävät häränpyllyä oikeissa olosuhteissa mutta jos keltään ikinä kysytään niin tottakai IHAN KAIKKI ovat vilpittömästi sitä mieltä että ihan jokainen on arvokas. Tottakai!
Ja siinä meneekin sitten se viimeinen naula siihen arkkuun: Ensin tuhotaan ihminen ja sitten mitätöidään jo siitä seuraavat tuntemuksetkin toteamalla että älä viitsi höpöttää, ei se noin mennyt. Loistavaa.
Sivistynyt ihminen ei myöskään ymmärrä, milloin joku on hänen tuttavansa ja milloin ei.
Sivistynyt ihminen voi lukea Seiskasta Ellen Jokikunnaksen viimeisiä kuulumisia ja kuvitella ihan oikeasti olevansa itsekin Ellenille tärkeä. Tietäähän hän, että Ellen on ostanut hiljattain rautatieaseman, ja tällä tiedolla voisi tehdä Elleniin vaikka miten suuren vaikutuksen.
On ihan täysin mahdoton ajatus, että tuttavia ovat ne ihmiset, joiden kanssa ollaan tekemisissä, soitellaan, kirjoitellaan, tavataan ja tehdään asioita yhdessä. Ei tietenkään.
Sivistyneen ihmisen tuttavia ovatkin mielikuvituskaverit, joiden kanssa ei olla oltu tekemisissä viimeiseen kymmeneen vuoteen, mutta jotka joskus hamassa menneisyydessä on itselle esitelty. Heidän intresseistään voidaan täten ihan itse, tai vaikka psykologian mestariksi itsensä kuvittelevan bimbon avustuksella, kuvitella ihan kaikenlaista. Ihan mitä itse haluaa.
Tällaisia vuonna miekka ja kirves kerran kohdattuja ihmisiä ei tulekaan siksi kohdella kuin tuntemattomia, vaan kuten omia läheisimpiä tuttaviaan, joita ne mielikuvituskaverit joissain tapauksissa ilmeisesti valitettavasti ovatkin.
********
Ei hän kuulu minun tuttavapiiriini. En minäkään mene kadulla roikkumaan tuntemattomien hihoihin enkä lahkeisiin. Pidän sitä räikeänä, poikkeuksellisen sopimattomana käytöksenä. Tätä hän ei tietenkään itse ymmärrä.
kotiin ja kirjotella netissä pimeitä juttuja. Eihän nyt oikeisiin ihmisiin kannata yrittääkkään ottaa millään tavalla yhteyttä. Jos joskus vastaan tulis lapsuudenystävä, kannattaa vaan nostaa ylimielisesti nokkaa taivaaseen ja olla ylpeä itsestään. Saati sitten alhaiset alempiin sosiaaliluokkiin kuuluvat. Hehän elävät vain mielikuvitusmaailmaa. Itsestään voi olla todella ylpeä, saatuaan maisterin paperit kouraan ja heti ensi yrittämällä. Näinhän nämä asiat saadaan luistamaan, kenenkään ei tarvitse kärsiä. Olkaamme kaikki järkeviä ja sivistyneitä. Jos hän ei kuulu tuttavapiiriisi et voi sanoa mitä hän ymmärtää, mitä ei. Kuullostat järkevälle pitkälle lukeneelle
viisaalle ihmiselle. Osaat jopa kirjoittaa. sun kommetteja ei voi muuta kun ihmetellä.
alusta loppuun ja sen jälkeen mennä vessaan ja huuhtoa pää pöntössä ja vasta sitten katsoa peiliin. tuollainen itsesäälissä rypeminen ketään auta.. toivottavasti joku kiikuttaa sinut psykiatrille ja pian..
Maailma on vitun ruma. Sä et voi sille mitään että ihmiskunta hajoaa.
Ei kai kukaan oikeasti voi olla noin katkera muille ihmisille? Sanokaa että ei! Pitäisikö aina kuunnella juuri hänen tunteitaan ja jättää muiden tunteet huomioimatta? Miten itsekeskeinen ihminen! Ja täällä yrittää kerjätä sääliä itselleen..ei onnistu!
ei voi olla tosiaankaan. Mut tuliko mieleen et joku tahallaan kirjoittelee tuollasia? Eihän noissa aloittajan jutuissa ole järjen häivääkään.
Ei tarvitse kuunnella toisen tunteita. ei tarvitse välittää sellaisesta jota ei ole olemassa!Kaikki mitä on nyt ei ole enää tulevaisuudessa. Kaikki häviää. Tunteet häviää.
täynnä itseäsi, että vain ja ainoastaan sinut pitäisi huomata? otatko kaikesta syyn niskoillesi ja sitten nautit kun olet syyllinen? jopa naaprin poskiläskit! herää ja ala arvostaa itseäsi, niin muutkin alkavat arvostaa sinua. Hae ammattiapua, jos et yksin siihen kykene. Ammatti-ihminen kertoo sinulle joka tapaamisella miten tärkeä ja hyvä ihminen olet ja lopulta alat itsekin uskoa siihen. Sen jälkeen kaikki kaverisikin uskovat ja sinua aletaan ihan oikeasti kuunnella.
että kaikki muut huomataan, mutta mua ei. Nih!
Mutta ilmeisesti kysymyksesi kohdistuvat minulle, joten vastaan niihin. Ei, en todellakaan halua tulla yksin huomioiduksi. Missä ihmeessä olen sellaisen vaikutelman antanut, eksplisiittisesti en ole moista ainakaan ilmaissut.
Joidenkin mielestä olen syyllinen kaikkeen sellaiseenkin, mihin nyt en vain ole yhtään syyllinen. Ei ole minun vikani, jos joku on yksinhuoltaja tai toinen anorektikko.
Mutta jos teitä kiinnostaa, 100 % nykyisistä tuttavuuksistani kylläkin kuuntelee minua ihan samoin, kuin minä kuuntelen heitä. Ahdistelu tulee vain yhdeltä ryhmältä, jota en tämänkään takia voinut elämässäni pitää. Se kuvittelee silti itse siihen kuuluvansa, ihmisten käytöksen perusteella.
Onko mies vai nainen kyseessä?
niin mies ahdistelee. Pari sen kaveria (naisia) ilmeisesti sitä yllyttävät tähän, koska mies on heidän mielestään niin hauska tehdessään itsestään pellen kerran toisensa jälkeen.
Ihmiset ovat vain välineitä, ja silleen.
mut ilmoita ihmeessä poliisille asiasta jos sua ahdistellaan. Ei kenenkään tarvi sellaista sietää!
Jos ne tykkää susta aidosti.