On yö ja tylsää joten päätin tulla tälle palstalle katsomaan että mitä ne ihmiset ovat avautuneet.Ilmoitukset ovat äärilaidasta toiseen. "Olen 14v ja äitini ei anna minun mennä poikaystäväni luo yöksi jokaon 25" ja muut samankaltaiset ilmoitukset häiritsevät, sillä siitä huomaa kuinka kiittämättömiä nuoret tänä päivänä ovat. On jonkinlainen muoti-ilmiö olla masentunut tai sairastaa vaikkapa anoreksiaa. Mielestäni se on kiittämätöntä leikkiä sellaisella sillä vanhana masennus potilaana voin kertoa että se on matka helvettiin ja takaisin. Siinä ei ole mitään kunnioitettavaa, se on sairaus, sellanen jonka ihminen saa haluamattaan.
missä kulkee raja?
Made2decay
111205
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Niinpä. Jotkut esittävät masentunutta ja kerjäävät sääliä ja ne jotka oikeasti tarvitsee apua jäävät niiden teeskentelijöiden varjoon. Nykyisin jos kaikki on hyvin, pitää oikein väen vängällä etsiä jotain ongelmia, vaikka sitten aloittamalla polttamisen tai juomisen.. Ei järkeä..
Ei ole olemassa aitoa ja teennäistä masennusta.
On kuitenkin olemassa eri tasoihin luokiteltavia masennustiloja, kuten lievä, keskivaikea ja vaikea (esimerkkeinä).
Omasta mielestäni juuri sinä aliarvioit masennusta, joka on vakava asia.
Juuri nuorilla masennuksen hoitoon panostetaan siksi, että se on helpompi hoitaa ja ennaltaehkäistä vaikeatasoiselta masennukselta. Vaikeassa masennuksessa saattaa olla jopa työkyvytön ja toimintakyky on lähes olematon, mikään ei kiinnosta, syötyä ja juotua saa juuri ja juuri.
On totta, että usein masentuneet lähettävät eräänlaisia avunhuutoja, mutta en sanoisi tätä säälinkerjäämiseksi. Henkinen tuska on siinä vaiheessa niin valtava, että apua on pakko saada. Ei siinä enää mietitä että josko ja olenko nyt oikeasti masentunut.
itselläni oli todella masentunut olo viimeiset puolivuotta. En puhunut siitä kenellekkään, enkä oikeastaan mistään muustakaan. Valvoin yöt, enkä tehnyt mitään päivällä. välillä itkin yksikseni melko pienistäkin asioista vaikka pitkä, paha olo, lähtikin vähän suuremmasta jutusta.
Olen sisimmässäni hyvin herkkä ihminen, vaikka jotain muuta annan itseni esittää, sillä en näytä tunteitani ulos päin. Surunikin näytän useimmiten hymynä. Masennus on sairaus eikä sillä asialla pitäisi leikkiä! (omani oli lyhyt ja lievä, mutta sekin tuotti pahaa oloa,surua, valvomista ja hyvin turhaa oloa)
Huomion kerjääjät saisivat esittää asiansa jollain aivan toisella tavalla. Ei sekoiteta niitä keskenään.
Olen kanssasi aivan samaa mieltä, pinnalle ponnahtaa liian monta "oon-masentunut" henkilöä kuin oikeasti masentutta, usein jako käykin niin että oikeasti masentuneet, hiljaiset, onnettomat ja avusta kieltäytyvät henkilöt päätyvät itsemurhaan toisin kuin ne jotka ovat ns. masntuneita.
Toisaalta meitä on moneksi, toiset ovat sosiaalisempia kuin toiset, toisilla on vain yksi hyvä ystävä joille he kertovat kaikki surunsa ja murheensa, toisilla taas on ympärillään tiivis verkko joka ottaa vastaan kun joku yksilö alkaa ontua. On turha alkaa tehdä jakoa jonkin perusteettoman pykälän mukaisesti.
Sitä vaan metin että miten nykyiset nuoret, oikestaan lapset, alkavat seurustelemaan itseään 6-10 vuotta venhempien kanssa? Siis sehän on sanomattakin selvää ettei nämä liitot loppupeleissä kestä vuosikausia. Missä vanhemmat jotka suojelevat lapsiansa ovat? Miten yhteiskunta sallii tällaisen tapahtuvan?
Itse olen alkanut seurustelemaan 15v. itseäni noin 6-10 vanhempien miesten kanssa.
Silloin ajatteli, että seksiän on kivaa(koska kuului olla kivaa,muuten oli ruma ja tyhmä niiden miesten mielestä)
Vanhemmat puuttuivat asiaan tai yrittävät kun saivat tietää...Ongelmana oli vain että miehet manipuloivat minua a minä valehtelin vanhemmille...
Niimpä, ihmiset ei tajua kuinka vakavaa masennus voi olla. Sitä käytetään helposti tekosyynä. Koska jos on todella pahasti masetunut niin ei sitä enään itsekkään tiedosta. Mutta nyky ajan nuoret masentuvat helposti. Pitäisi ottaa asiat enemmän tosissaan.
No nykynuoret saavat pitkälti mitä haluavat. Jos eivät saa, ranteet auki ja syyt vanhempien niskoille nii eiköhän ala tapahtua. Pelottaa ajatuskin siitä että tää generaatio tulee olemaan johtamassa tätä maata joku kaunis päivä, kun ei arvosteta mitään ja kaikki on itsestäänselvyyttä. Puhumattakaan kiinnostuksesta politiikkaan :>
Tossa tulikin esiin eräs asia mikä aika usein yhdistetään masennukseen; ranteet auki -ilmiö.
Tota uutta viiltelymuotia en nykynuorissa ymmärrä. Onko nykynuorisolla oikeasti niin paha olla, että itseään pitää satuttaa? Helpottaako se sitä huonoa oloa ja masennusta ym. ? Vai onko se yksinkertaisesti huomion ja säälin kerjäämistä? Mene ja tiedä.
Jotenkin tuntuu, että yhä useampi vastaantuleva nuori tänäpäivänä haluaa näyttämällä näyttää niitä viilleltyjä ranteitaan..? Sairaan tuntuista ja ällöttävän näköistä, pitäisivät vain omana tietonaan.. :s Ja EI, en nyt ala väheksymään näitä nuoria, enkä sano että heillä ei ole syytä viillellä, ehkä on ehkä ei(vaikka en sitäkään ymmärrä miten itsensä satuttaminen hellpttaa, oli syy mikä tahansa). Ei sellasta kuitenkaan ihan jokapaikassa tarvitse näytellä muille. :/
Itse ainakin olen kiinnostunut politiikasta :( Mutta ei musta mitään hyötyä tule silti olemaan, kun suuntaudun taiteen puolelle. Paitsi jos haluan joskus ottaa kantaa politiikkaan aiheissani.
Masentunutkin olen. Ainakin luulisin niin. Mutta minkäs me nykynuoret sille mahdetaan? Totta helvetissä tässä nyky-yhteiskunnassa on helppo masentua/ahdistua kun odotetaan niin paljon.
mulla sama, politiikka kiinnostaa. Mulla oli jonotus nuorisopsykologian polikliniikalle puolisen vuotta koska työntekiöitä oli liian vähän. Tietty kukaan ei mee kaupungille töihin ku palkka on nii olematonta. Sen siaan spesialisoidutaan ja ruvetaan yksityisiksi. Mulla on kokemusta yksityisestä terapeutista joka otti 50€ joka käynnistä.
Se et kaupungilla ei oo tarpeeks mielenterveyteen perehtyneitä työntekiöitä johtaa siihen että köyhät eivät saa avustusta, koska kaupungin terapia on ainoa mistä saa edes jonkinnäköisiä Kelan korvauksia.
Ja laatukin kusee tänäpäivänä. Ei oo resursseja tutkia potilaita kunnolla vaan lähetetään kotiin resepti kädessä koska ei ole terapiaa tarjottavana. Käytetty esimerkki, mutta silti; Miten kävi Pekka-Erik Auvisen? Masennuslääkkeet oltiin määrätty, "perusteelliset" tutkimukset ja kaikki. Vasta sitten kun alkaa tapahtua niin diagnosoidaan jälkikäteen persoonallisuus häiriö. Jos oltais laitettu enemmän aikaa potilaan diagnosointiin Jokelan tapahtumat oltaisiin voitu estää.
Samanlaista muotia on nykyään valittaa siitä, että miksi joku on masentunut. Monella ei ole ikinä ollut oikeaa perhettä, kavereita, on ollut väkivaltaa, hyväksikäyttöä, kiusaamista ja vaikka mitä josta voi tulla erilaisia mielenterveysongelmia. Sitten ihmetellään ja paheksutaan, että ne hakee vain huomiota kun esittävät masentuneita. Suututtaa tollaset jotka luulee tietävänsä, miltä toisesta voi tuntua. Siinä on taustalla aina todella huono olo, jos lähtee viiltelemään ja lopulta tappamaan itsensä. Elämällä on kuitenkin niin vahva vaisto selvitä, että vaatii aika isoa asiaa joka tälläisen vaiston syrjäyttää.