Olin 15-vuotias kun tulin raskaaksi. Se tapahtui yksissä kotibileissä. Olin humalassa ja pari vanhempaa poikaa harrasti seksiä kanssani. Ei se aivan raiskaus ollut. En sanonut ei, enkä huutanut tai tapellut vastaan. Jälkikäteen en edes muista kunnolla mitä siinä tapahtui, jotenkin kai myönnyin siihen siinä sekavassa tilanteessa, koska en oikein saanut aikaa ajatella mitä oli tapahtumassa. Hoipertelin aamuyöstä kaverin luo, enkä puhunut asiasta mitään kenellekään seuraavana aamuna, tai myöhemminkään. Jotenkin suljin mielestäni koko asian. Tiesin kyllä miten lapset saavat alkunsa, samoin kuin sukupuolitautien tarttumistavan, mutta en millään pystynyt ajattelemaan sitä asiaa omalla kohdallani. Toivoin kai, että jos en mieti sitä, niin se menee pois.
Alitajuisesti olin huolissani. En ollut pitänyt kuukautisistani kirjaa, enkä muistanut milloin edelliset kuukautiseni olivat olleet. Viikkojen kuluessa vain toivoin, että ne alkaisivat pian, ja kehittelin umpimähkäisiä arvioita siitä, kuinka kauan vielä maksimissaan voisi kestää, ennen kuin olisin aivan 100% varma että ne olisivat jääneet pois. Jossain vaiheessa meni sekin "määräaika" umpeen, mutta yhä vielä petin itseäni, ja ajattelin, että ehkä ei kuitenkaan. Mahani ei tuntunut paksummalta, eikä mikään tuntunut muuttuneen. En suostunut hyväksymään, että olisin raskaana. Elin elämääni ulkoisesti normaalin näköisenä, mutta sisältä olin kauhuissani ja paniikissa. Pelkäsin joka hetki, että joku saa tietää. Jotenkin.
Jossain vaiheessa kävi selväksi että olin tosiaankin raskaana. En kehdannut ostaa raskaustestiä, enkä mennä lääkäriin, mutta vatsan kasvaminen kertoi karun totuuden. Ajattelin salaisuuttani joka hetki, ja käytin kaiken energiani asian salaamiseen. En rehellisesti sanottuna tiedä mitä kuvittelin tekeväni synnytyksen alkaessa, mutta jotenkin vain toivoin, että jollain ihmeellä asiat vain ratkeaisivat itsestään. Pidin paksuja, löysiä vaatteita, ja lintsasin liikuntatunneilta. Yritin keksiä tapoja, miten voisin pitää vanhempani ja kaikki muut ihmiset tietämättöminä lapsesta. Harkitsin kotoa karkaamista, mutta en keksinyt minne voisin mennä. Pahimpina aikoina mietin jopa itsemurhaa. Mitä tahansa, kunhan pääsisin pakoon. Keksin suunnitelman, minkä aioin toteuttaa sitten kun raskautta alkaisi olla mahdoton peitellä. Olin säästänyt rahaa, ja ajattelin lähteä junalla toiselle puolelle Suomea ja etsiä nuorten turvakodin tai vastaavan, missä kertoisin että vanhempani pahoinpitelevät minua, niin että voisin jäädä sinne, ja olla raskauden loppuajan poissa tuttujen näköpiiristä. Vanhemmilleni jättäisin vain lapun, mihin sepittäisin jonkun muun syyn miksi en voi nyt hetkeen asua kotona.. Tuntuu järjettömältä nyt, mutta silloin olin aivan vakavissani.
No, se ei onnistunut. Eräänä päivänä äitini huomasi vartalossani tapahtuneet muutokset ja raahasi minut lääkäriin. Tuntien sisällä asiasta tiesi koko perhe ja lähimmät sukulaiset, sekä koulun henkilökunta. Ihmiset hälisivät ympärilläni ja kyselivät kaikenlaista. Jähmetyin kiveksi ja suljin itseni ulkopuolisilta. En puhunut sanaakaan moneen päivään, makasin vain sängyssä peittojen alla. Vanhempani eivät olleet vihaisia, vaan enemmänkin huolestuneita. Silti en kestänyt katsoa heitä silmiin. Minua iljetti ja hävetti oma tilanteeni. Toivoin että kuolisin. Vielä nytkään, kun on kulunut 12 vuotta tapahtuneesta, en kestä ajatella tuota aikaa.
Loppuraskaus meni suunnilleen niin, että olin kotona kaiket päivät. En tavannut yhtäkään kaveriani. Olin pois koulusta, mutta onneksi sain suorittaa 9-luokan kokeet itsenäisesti kesällä ja pääsin luokalta. Kuuntelin vastentahtoisesti äitini pitämät luennot synnytyksestä, mutta en puhunut itse asiasta kenellekään. Käyttäydyin kuin koko juttu ei olisi ollut omaa vikaani, ja olin vihainen kaikille. En kestänyt ajatella mitä kaverini ja muut koulun oppilaat olivat mahdollisesti saaneet tietää minusta. Hain opiskelemaan 350km päähän kotikaupungistani, koska halusin aloittaa elämäni alusta syksyllä. Puhtaalta pöydältä, niin ettei kukaan kysele, eikä tiedä minusta mitään.
Synnytys oli raaka kokemus, mutta kuten yleensä käy, kipu unohtuu hetkessä sen jälkeen kun lapsi on syntynyt. Minun tapauksessani palkinto ei ollut lapsi itsessään, vaan se suunnaton helpotus, kun kaikki oli ohi. Olin ilmoittanut, että haluan antaa lapsen adoptioon. En halunnut nähdä sitä. Kuulin vain itkun, ja sitten se vietiin muualle. Sen jälkeen kaikki oli periaatteessa ohi. Paraneminen vei aikansa, samoin vartalon palautuminen, tosin läheskään entisenlaista siitä ei ikinä tullut. Mielenterveys oli vaikeampi saada kuntoon, sitä työstän vielä nykyään.
Syytän eniten itseäni. Miksi olin niin tyhmä ja lapsellinen, että suostuin seksiin humalassa? Miksi en osannut tai uskaltanut kohdata asiaa ja ottaa vastuuta? Miksi en tajunnut että olisin voinut säästyä kaikelta jos olisin tehnyt abortin tai hankkinut jälkiehkäisyn?
Tiedän, että olin lapsi. Pelästynyt ja hämmentynyt, avuton tyttö. Sen takia syytän hiukan myös yhteiskuntaa, ja koko maailmaa.. Jotenkin minulle olisi pitänyt löytyä joku auttaja. Ehkä pitäisi olla helpompi tapa puhua kouluterveydenhoitajalle vaikeista asioista, tai jotain. Olisin tarvinnut apua.
Joka tapauksessa... Tämä tarinani oli oikeastaan tarkoitettu tuomaan vähän ymmärrystä niille ihmisille, jotka eivät tajua miksi monet eivät halua antaa lasta adoptioon, vaan tekevät mieluummin abortin. Adoption helpoin osa on luovuttaa lapsi pois, vaikeaa on joutua pelkäämään mitä kaikkea raskauden läpikäyminen aiheuttaa henkisesti ja ennen kaikkea sosiaalisesti. Itselleni siitä jäi käteen etäiset suhteet vanhempiin ja sukulaisiin, raskauteni on vieläkin asia josta EI puhuta. Suhteet lapsuudenystäviini päättyivät kertaheitolla. Kouluajan ihastukseni jäi haaveeksi, joka ei koskaan voi toteutua. Sain ensimmäiset hyvät kokemukseni rakkaudesta ja seksistä vasta vuosia synnytyksen jälkeen, ja tunnen että olen jäänyt paitsi jostakin. Nyt olen onnellisessa parisuhteessa, menossa kesällä naimisiin, ja haluan lapsia mieheni kanssa, mutta se aiheuttaa minussa ristiriitaisia tunteita. En tiedä miten kestän käydä tämän kaiken läpi. Pahinta kuitenkin on, että vielä tänäkin päivänä pelkään törmääväni jossain kadulla johonkin luokkakaveriin, joka kysyy jotain, tai puhuu siitä mistä en halua puhua.
kadun adoptiota
25
1952
Vastaukset
- hhhhhhhhhhhhhhhh
Upea teksti! Toivottavasti tämä herättää ihmiset ajattelemaan asiaa avoimella tavalla: että siinä tilanteessa on vain vaikeita ratkaisuja, joista raskaana oleva joutuu valitsemansa ratkaisun, jota kantaa läpi elämänsä. Siinä tilanteessa kun ei voi tietää tulevaisuuttaan. Kaikki ratkaisut elämässä tehdään sen hetkisillä tiedoilla elämästä. Jälkiviisaus on aina helpompaa.
Hienoa, että olet saanut elämäsi mallilleen. Kaikkea hyvää sinulle! - näkewä
Teit oikein, kun et tappanut lastasi. Ehkä kadut nyt adoptiota, mutta jos olisit tappanut lapsesi, katuisit nyt ihan varmasti aborttia! Ei-toivotusta raskaudesta on aina ikävät seurauksensa. Abortti ei olisi ollut mikään helppo ulospääsy kaikesta!
Toisekseen, kokemuksesi on niin huono, koska vaikeutit itse asioitasi omalla käyttäytymiselläsi ja suhtautumisellasi. Minulla on kaveri, joka tuli myöskin 15-vuotiaana raskaaksi (synnytti 16-vuotiaana), mutta hän kulki pystypäin koko raskautensa ajan, ei menettänyt ystäviään, eikä huonontanut suhdettaan vanhempiinsa omalla käyttäytymisellään. Hän kohtasi asian reilusti kasvoista kasvoihin.
Pitkään kestäneen harkinnan jälkeen tämä tyttö kuitenkin kantoi vastuunsa myöskin siten, että piti lapsensa. Mitään normaalista poikkeavia ongelmia ei ole ollut, eikä hän ole koskaan sanonut, että voi kun olisin tehnyt abortin, päinvastoin, hän rakastaa lastaan ja iloitsee hänestä täysillä!- voi...
sanoa mitään ehdotonta toisen puolesta... Mistään et voi tietää olisiko ap katunut aborttia. Minä uskon että hänen elämänsä olisi ollut helpompaa, jos hän olisi tehnyt abortin. Hän olisi saanut elää normaalin nuoren elämää. Mutta se on minun uskomukseni, kukaan ei voi varmana pitää mitään asiaa!!
- Tristar
Ensinnäkin, mikä tarina. Yhden asian haluan kuitenkin sinulle sanoa, tästä kohdasta:
"Olin humalassa ja pari vanhempaa poikaa harrasti seksiä kanssani. Ei se aivan raiskaus ollut. En sanonut ei, enkä huutanut tai tapellut vastaan. "
Vaikka olisit ollut sammunut alasti keskelle kaupunkia, ei seksin hararstaminen kanssasi ilman täyttä suotumustasi silti olisi ollut sallittua. Et ollut mukana vapaasta tahdostasi, vaan avstustuskyvyttömänä. Se EI ole sinun syysi, (jälkiviisaus puree aina, miksi join, miksi menin sinne, miski flirttasin, mutta MIKÄÄN noista ei anna kenellekään lupaa kajota sinuun ilman lupaasi) vaikka se siltä tuntuukin.
Tuo mielestäsulkeminen tahdolla tapahtuu helposti aikuisellekin ihmiselle, aivan kenelle tahansa. Ikäviä asioita ei halutaajatella, ja kaikissa meissä asuu osa joka kuvittelee että se menee pois jos sitä ei tunnusta :D niin kauan kuin sitä ei näe, se ei ole olemassa.
Raskas tarina, kaiken kaikkiaan. Olen pahoillani puolestasi. Lasten hankkiminen tulevaisuudessa voi olla mutkikasta, mutta sen arvoista :D tietääkö tuleva miehesi menneisyydestäsi?
***- fkfvnkkkkef
..kuin suoraan minun näppikseltäni.
Minäkin olin 15v, kun tulin omaa tyhmyyttäni raskaaksi. Niin lapsi, etten ajatellut seksin seurauksia. Lapsen isä oli kiva tyyppi, jonka kanssa pyörittiin samassa porukassa. Minua 6v vanhempi. Mulla meni pitkään, että edes ymmärsin olevani raskaana.. Kuukautiset tuli ihan normisti kolme kertaa raskaudesta huolimatta. Kenellekkään en kertonut raskaudesta, masu ei juurikaan kasvanut, eikä vartalokaan mihinkään muuttunut. Lopulta kerroin lapsen isälle asian laidan ja hänkään ei oikein ymmärtänyt minua neuvoa. Sanoi, että minun päätökseni yksin. Päätöstäni lupasi kuitenkin tukea. Päätin antaa lapsen adoptioon, näin sain toisaalta työnnettyä ajatukset abortista kauas pois mielestäni. En käynyt neuvolassa, enkä lääkärissä koko raskausaikana, tavallaan elin kuin koko raskautta ei olisi ollutkaan.
Asuin tietysti kotona ja kävin koulua aivan kuin ikäiseni nuoret, kukaan ei huomannut pienen pientä masukumpua. Lopulta supistusten alettua menin sairaalaan. Alkuun eivät meinanneet uskoa mun tulevan oikeasti synnyttämään, kun masua ei tosiaan ollut nimeksikään. Tutkimusten jälkeen kuitenkin olin synnyttämässä ja kerroin heti, etten vauvaa halua pitää vaan antaa adoptioon. Voitte kuvitella miten mun vanhemmat olivat huolesta järjiltään, kun en yöksi kotiin ilmaantunut. Lopulta soitto sairaalaan kertoi heille mitä oli tapahtunut. Synnytys päättyi hätäsektioon. Eikä kukaan puhunut mulle vauvasta mitään, kun nukutuksesta heräilin. Ensimmäinen vieras heräämisen jälkeen oli sosiaalityöntekijä. Kertoi, etten voinut adoptiosta itse päättää kun olin alaikäinen. Käski keskustella vanhempieni kanssa. Se soitto kotiin oli elämäni hirvein. No vanhempani jo tiesivät, että olin synnyttänyt ja ajatukseni adoptiosta. Tulivat pian sitten sairaalaankin. Sanoivat heti, ettei mitään adoptiota edes suunnitella. He huolehtisivat vauvasta, jos en itse tahtonut sitä pitää. Näiden käänteiden jälkeen päästiin kaikki yhdessä katsomaan vauvaa, siinä se rakkaus syttyi. En mä vauvastani tahtonut luopua. Olin vaan typerästi kuvitellut pääseväni raskaudesta ja kaikesta sen mukanaan tuomasta, luopumalla siitä.
Tästäkin on nyt 12 vuotta aikaa, tytön isän kanssa yritettiin yhteistäkin elämää 4 vuoden ajan. Ei meitä yhteen ollut tarkoitettu. Mutta minut ja lapseni on. Paljon meidän molempien vanhemmat auttoivat meitä alkuun mm. perustamaan yhteisen kodin ja useasti tarjosivat myös hoitoapua jne. Meillä oli hyvä tukiverkosto, joka auttoi pärjäämään kunnes päästiin tilanteen tasalle. Ja hyvin ollaan pärjätty hankalan alun jälkeen. Tytöllä on isäänsä hyvä suhde, minulla ihana lapsi.
Mullakin on nykyään uusi mies, ollaan ehditty aviossakin olla jo kolme vuotta. Pitkään haaveiltiin yhteisestä lapsesta, kunnes selvisi että ensimmäinenkin lapseni on ollut suorastaan ihme. Minä en voi saada lasta ilman hedelmöityshoitoja. Niistä saatiin lopulta suurin haaveemme alulle, jonka syntymistä keväälle odotellaan.
Joskus harvoin enää mietin miten toisin asiat olisivat voineet mennä.. Millaista elämäni olisi, jos tyttö olisi, muttei olisi minun kanssani. Menisin varmasti järjiltäni miettiessäni miltä hän näyttää, missä asuu, millaisessa perheessa jne.
Voin hyvin samaistua ajatuksiisi, kovasti voimia elämässä eteenpäin!! - HyväHyvä
fkfvnkkkkef kirjoitti:
..kuin suoraan minun näppikseltäni.
Minäkin olin 15v, kun tulin omaa tyhmyyttäni raskaaksi. Niin lapsi, etten ajatellut seksin seurauksia. Lapsen isä oli kiva tyyppi, jonka kanssa pyörittiin samassa porukassa. Minua 6v vanhempi. Mulla meni pitkään, että edes ymmärsin olevani raskaana.. Kuukautiset tuli ihan normisti kolme kertaa raskaudesta huolimatta. Kenellekkään en kertonut raskaudesta, masu ei juurikaan kasvanut, eikä vartalokaan mihinkään muuttunut. Lopulta kerroin lapsen isälle asian laidan ja hänkään ei oikein ymmärtänyt minua neuvoa. Sanoi, että minun päätökseni yksin. Päätöstäni lupasi kuitenkin tukea. Päätin antaa lapsen adoptioon, näin sain toisaalta työnnettyä ajatukset abortista kauas pois mielestäni. En käynyt neuvolassa, enkä lääkärissä koko raskausaikana, tavallaan elin kuin koko raskautta ei olisi ollutkaan.
Asuin tietysti kotona ja kävin koulua aivan kuin ikäiseni nuoret, kukaan ei huomannut pienen pientä masukumpua. Lopulta supistusten alettua menin sairaalaan. Alkuun eivät meinanneet uskoa mun tulevan oikeasti synnyttämään, kun masua ei tosiaan ollut nimeksikään. Tutkimusten jälkeen kuitenkin olin synnyttämässä ja kerroin heti, etten vauvaa halua pitää vaan antaa adoptioon. Voitte kuvitella miten mun vanhemmat olivat huolesta järjiltään, kun en yöksi kotiin ilmaantunut. Lopulta soitto sairaalaan kertoi heille mitä oli tapahtunut. Synnytys päättyi hätäsektioon. Eikä kukaan puhunut mulle vauvasta mitään, kun nukutuksesta heräilin. Ensimmäinen vieras heräämisen jälkeen oli sosiaalityöntekijä. Kertoi, etten voinut adoptiosta itse päättää kun olin alaikäinen. Käski keskustella vanhempieni kanssa. Se soitto kotiin oli elämäni hirvein. No vanhempani jo tiesivät, että olin synnyttänyt ja ajatukseni adoptiosta. Tulivat pian sitten sairaalaankin. Sanoivat heti, ettei mitään adoptiota edes suunnitella. He huolehtisivat vauvasta, jos en itse tahtonut sitä pitää. Näiden käänteiden jälkeen päästiin kaikki yhdessä katsomaan vauvaa, siinä se rakkaus syttyi. En mä vauvastani tahtonut luopua. Olin vaan typerästi kuvitellut pääseväni raskaudesta ja kaikesta sen mukanaan tuomasta, luopumalla siitä.
Tästäkin on nyt 12 vuotta aikaa, tytön isän kanssa yritettiin yhteistäkin elämää 4 vuoden ajan. Ei meitä yhteen ollut tarkoitettu. Mutta minut ja lapseni on. Paljon meidän molempien vanhemmat auttoivat meitä alkuun mm. perustamaan yhteisen kodin ja useasti tarjosivat myös hoitoapua jne. Meillä oli hyvä tukiverkosto, joka auttoi pärjäämään kunnes päästiin tilanteen tasalle. Ja hyvin ollaan pärjätty hankalan alun jälkeen. Tytöllä on isäänsä hyvä suhde, minulla ihana lapsi.
Mullakin on nykyään uusi mies, ollaan ehditty aviossakin olla jo kolme vuotta. Pitkään haaveiltiin yhteisestä lapsesta, kunnes selvisi että ensimmäinenkin lapseni on ollut suorastaan ihme. Minä en voi saada lasta ilman hedelmöityshoitoja. Niistä saatiin lopulta suurin haaveemme alulle, jonka syntymistä keväälle odotellaan.
Joskus harvoin enää mietin miten toisin asiat olisivat voineet mennä.. Millaista elämäni olisi, jos tyttö olisi, muttei olisi minun kanssani. Menisin varmasti järjiltäni miettiessäni miltä hän näyttää, missä asuu, millaisessa perheessa jne.
Voin hyvin samaistua ajatuksiisi, kovasti voimia elämässä eteenpäin!!Sinua onnisti kun sinulla on niin antautuvat vanhemmat että olivat valmiita ottamaan vastuun vauvasta ja auttaa sinua niin paljon kuin mahdollista.
Ja sinä ja vauva olette olleet heidän elättävänä jo noin 10 vuotta!!
Kaikilla ei ole samanlaisia vanhempia. Kaikilla ei ole samoja vaihtoehtoja.
Ole kiitollinen vanhemmillesi - fhbvjfbvjf
HyväHyvä kirjoitti:
Sinua onnisti kun sinulla on niin antautuvat vanhemmat että olivat valmiita ottamaan vastuun vauvasta ja auttaa sinua niin paljon kuin mahdollista.
Ja sinä ja vauva olette olleet heidän elättävänä jo noin 10 vuotta!!
Kaikilla ei ole samanlaisia vanhempia. Kaikilla ei ole samoja vaihtoehtoja.
Ole kiitollinen vanhemmillesiAinoastaan tukea päätökseen ja hoitoapua silloin tällöin saatiin vanhemmilta. Rahallista apua ei otettu vaikka tarjottiin. Kiitollinen todellakin olen!
Lukioon jäi opiskelut olosuhteiden pakosta, kun piti elättää pieni perheeni :o) Silti satuin löytämään hyvän tuon ja jopa etenemään työssäni.
Nyt lapsen kasvettua ja uuden miehen tullessamme elämäämme olen aloittanut opiskelut uudelleen. Elämä hymyilee!
- : ( ja : )
..että kun kirjoitit tekstisi loppuun näin:
"En tiedä miten kestän käydä tämän kaiken läpi. Pahinta kuitenkin on, että vielä tänäkin päivänä pelkään törmääväni jossain kadulla johonkin luokkakaveriin, joka kysyy jotain, tai puhuu siitä mistä en halua puhua."
Kaltaisia on joka vuosi 9-luokan päättäneissä tuhansia. Koulu ei mennyt ihan niin kuin piti. Sieltä haluaa vain pois ja toivoo että ei enää ikinä tarvitse nähdä niitä naamoja uudelleen. Eikä todellakaan halua vastata heidän uteluihin.
Syitä voi olla monia: huono koulumenestys, abortti, huoran maine, kiusattuna oleminen, huonot kotiolot, varkaus, raiskaus, vakava sairaus, mielenterveysongelmat.
Peruskoulu on pitkä aika, kokonaiset 9-vuotta, sinä aikana ehtii tapahtua paljon. Sitä luulee siinä iässä että se on koko elämä. Ja moni jääkin kiinni siihen surkeuteen.
Mutta se vaihe eletään teininä.
Pitäisi muistaa että kun ikää tulee lisää, alkaa normaali aikuisen elämä ja ne vanhat jutut kannattaa yrittää jättää taakseen. Todella harva käyttäytyisi aikuisena samalla lailla kuin teininä.
Sinä tulit raskaaksi ja se eteni huomaamatta.
Jotkut tulevat raskaaksi ja tekevät vanhempien painostamana abortin. Se pitää tehdä aika kiiresti ettei raskaus etene liikaa. Riittääkö aika työstämään mitä nuori haluaa? Onko abortti sittenkään se kaikkein paras vaihtoehto?
Onko nuorten keskuudessa hieno asia jos tulee ilmi että tyttö on tehnyt abortin?
Miltä tuntuu naisesta joka nuoruudessa tekee abortin ja ei sitten pysty aikuisena koskaan enää saamaan omaa lasta?
Voiko abortti heiluttaa mielenterveyttä?
Miltä isovanhemmista tuntuu kun lapsen lapsi abortoidaan?
Jossakin on vauva saanut kasvaa sinun ansiostasi, sinä annoit vauvalle mahdollisuuden elämän. Se on arvokas asia. Ikävä kuulla että se aiheutti sinulle pahaa oloa.
Asiat eivät ole yksinkertaisia...
Sinusta tuntuu että olet jäänyt paitsi jostakin ja jos näin koet, niin varmaan se on niin. Mutta kirjoituksestasi voi myös päätellä että olet saanut jotain mitä ihan kaikki ei saa ehkä koskaan:
Oli kiva kuulla että sinulla on nyt parisuhde jossa tunnut onnelliselta, puolison löytäminen on ihana ja onnellinen asia!
Onnea häihin ja kaikkea hyvää elämääsi! - HyväHyvä
Olet liian julma itsellesi
"Syytän eniten itseäni. Miksi olin niin tyhmä ja lapsellinen, että suostuin seksiin humalassa? Miksi en osannut tai uskaltanut kohdata asiaa ja ottaa vastuuta? Miksi en tajunnut että olisin voinut säästyä kaikelta jos olisin tehnyt abortin tai hankkinut jälkiehkäisyn? "
Seksiin tarvitaan 2. Sinun kohdalla silloin 3. Miksi sinä olet se ainoa syyllinen?
Ja otithan sinä vastuun. Lapsesi sai tosi hyvän kodin ja saa paljon rakkautta ja hoivaa ja ei kärsi puutteesta.
Abortti olisi varmaan sinulle ollut helpompi, mutta ei vauvalle. Ja monelle jää abortistakin aikamoiset traumat.
Jälkiehkäisyä ei ole aina helppo saada ja se ei aina edes toimi.
Teit kovin vaikeassa tilanteessa vaikean päätoksen josta eniten hyotyi vauva.
Rohkeasti vaan seuraavan lapsen tekoon. Jaksat kyllä ja nyt se on aivan eri asia. Nyt sinulla on isä ja koti tarjottavana lapselle. Tällä kertaa se on helpompaa.- Piller
Kirjoitit, että "jälkiehkäisyä ei ole aina helppo saada". Saahan sitä kaikista apteekeista ilman reseptiä. Mikä siinä siis on niin vaikeaa?
- jjjjjjjjjjjjjjjjjjjj
Piller kirjoitti:
Kirjoitit, että "jälkiehkäisyä ei ole aina helppo saada". Saahan sitä kaikista apteekeista ilman reseptiä. Mikä siinä siis on niin vaikeaa?
Aikaisemmin ei saanut kuin reseptillä.
- ihmettelen....
"Lapsesi sai tosi hyvän kodin ja saa paljon rakkautta ja hoivaa ja ei kärsi puutteesta."
Mistä ihmeestä sinä sen tiedät? - HyväHyvä
ihmettelen.... kirjoitti:
"Lapsesi sai tosi hyvän kodin ja saa paljon rakkautta ja hoivaa ja ei kärsi puutteesta."
Mistä ihmeestä sinä sen tiedät?"Lapsesi sai tosi hyvän kodin ja saa paljon rakkautta ja hoivaa ja ei kärsi puutteesta."
Mistä ihmeestä sinä sen tiedät?
Adoptoiminen on tosi rankkaa ja lasta ei noin vain helpolla saa
Varmasti on kovasti toivottu. - bbbwww
Piller kirjoitti:
Kirjoitit, että "jälkiehkäisyä ei ole aina helppo saada". Saahan sitä kaikista apteekeista ilman reseptiä. Mikä siinä siis on niin vaikeaa?
Ja 15 vuotiaalla pitää olla rahaa sen ostamiseen, 15 vuotiaan pitää siitä tietää, 15 vuotiaan pitää mennä kassaneidiltä pyytämään sitä
ja ennen sai vain reseptillä
ja miksi se on vain neisen tehtävä siitä huolehtia?
Entäs ne 2 poikaa jotka olivat vanhempia ja kypsempiä ja tiesivät paremmin. ???
Miks ap:n pitää häntä itseään syyttää ja he muka eivät ole mihinkään syyllistyneet?
Jälkiehkäisy ei aina toimi. Ja mitä sillä on asian kanssa tekemistä jos raskaus on jo alkanut? Miksi sitä nyt saarnaat? - kovasti
HyväHyvä kirjoitti:
"Lapsesi sai tosi hyvän kodin ja saa paljon rakkautta ja hoivaa ja ei kärsi puutteesta."
Mistä ihmeestä sinä sen tiedät?
Adoptoiminen on tosi rankkaa ja lasta ei noin vain helpolla saa
Varmasti on kovasti toivottu.toivottiin muakin ja silti 22 vuotta fyysistä ja henkistä pahoinpitelyä kärsin. Että äläpä lupaile mitään tyhjiä.
- adoptiopuolelta
bbbwww kirjoitti:
Ja 15 vuotiaalla pitää olla rahaa sen ostamiseen, 15 vuotiaan pitää siitä tietää, 15 vuotiaan pitää mennä kassaneidiltä pyytämään sitä
ja ennen sai vain reseptillä
ja miksi se on vain neisen tehtävä siitä huolehtia?
Entäs ne 2 poikaa jotka olivat vanhempia ja kypsempiä ja tiesivät paremmin. ???
Miks ap:n pitää häntä itseään syyttää ja he muka eivät ole mihinkään syyllistyneet?
Jälkiehkäisy ei aina toimi. Ja mitä sillä on asian kanssa tekemistä jos raskaus on jo alkanut? Miksi sitä nyt saarnaat?Sinähän yleensä kirjoittelet tuolla Adoptio-puolella. Jännä nähdä sinua nyt näissä maisemissa. Koitko sinä muuten edellisen kirjoittajan saarnaavan, kun kyselit näin: "Miksi sitä nyt saarnaat?" Hänhän vain totesi, että jälkiehkäisyä saa apteekista ilman reseptiä....?
- HyväHyvä
kovasti kirjoitti:
toivottiin muakin ja silti 22 vuotta fyysistä ja henkistä pahoinpitelyä kärsin. Että äläpä lupaile mitään tyhjiä.
Ajat on muuttuneet
ehkä 22 vuotta sitten vanhempasi kelpasivat adoptoimaan. Tuskin he enään kelpaisisivat.
aloita itse adoptio prosessi niin näät miten rankkaa se on. - bbbwww
adoptiopuolelta kirjoitti:
Sinähän yleensä kirjoittelet tuolla Adoptio-puolella. Jännä nähdä sinua nyt näissä maisemissa. Koitko sinä muuten edellisen kirjoittajan saarnaavan, kun kyselit näin: "Miksi sitä nyt saarnaat?" Hänhän vain totesi, että jälkiehkäisyä saa apteekista ilman reseptiä....?
Onko nyt asianmukaista puhua jälkiehkäisystä kun lapsi on jo syntynyt?
ja juu, minä se täällä olen - Ja niin edelleen
HyväHyvä kirjoitti:
Ajat on muuttuneet
ehkä 22 vuotta sitten vanhempasi kelpasivat adoptoimaan. Tuskin he enään kelpaisisivat.
aloita itse adoptio prosessi niin näät miten rankkaa se on.Eihän se takaa vielä yhtään mitään vaikka adoptiooikeuden saisikin. Myös adoptiovanhemmat ovat ihmisiä virheineen ja puutteineen. Ei se välttämättä rakautta todista, että läpäisee adoptioprosessin. Pahoinpitelijöitä, tunnevammaisia ja henkisiä kiduttajia löytyy kaikista ihmisryhmistä.
- 1+1=2
bbbwww kirjoitti:
Onko nyt asianmukaista puhua jälkiehkäisystä kun lapsi on jo syntynyt?
ja juu, minä se täällä olenEiköhän tuossa vain oikaistu väärä tieto jälkiehkäisyn saatavuudesta. Näitä juttuja kun lukee moni tietoa etsivä ihminen. Jälkiehkäisystä keskustelemisella ei käsittääkseni ollut alkuperäiseen juttuun mitään muuta yhteyttä kuin samassa viestipuussa esiintyminen. Ei kaikki aina liity kaikkeen.
- Miten on.
kovasti kirjoitti:
toivottiin muakin ja silti 22 vuotta fyysistä ja henkistä pahoinpitelyä kärsin. Että äläpä lupaile mitään tyhjiä.
sinun syntymästä on ainakin 22 vuotta, niin aika on todella muuttunut, sori!!!!!!!!
Ennen vanhaan Suomesta annettiin lapsia adoptioon ihan ulkomaille asti koska adoptiovapaita lapsia oli paljon ja vanhemmiksi haluavia liian vähän.
Lapsia annettiin Suomessa myös yksinhuoltajille.
Tuo siis tapahtui vuosia sitten, niin ei ole enää! Nykyään adoptioon tule lapsia hyvin hyvin vähän. Vanhempia karsitaan todella rankasti ja kaikki lasta toivovat ei saa lasta.
Siksi voi sanoa että lapsi saa hyvän perheen.
Kaikki huonot tai siihen viittaavatkin on tiputettu pois ja moni hyväkään perhe ei saa lasta koska niitä on vähän.
Monet perheet haluavat myös useamman lapsen ja siksi he kasvattavat ensimmäisen lapsen hyvin jotta heillä olisi joskus mahdollisuus saada adoptiolapsi ulkomailta tai sijaislapsi.
On ikävä kuulla että vuosia sitten sinulla oli noin kurja perhe, joten sinun kodallasi voi sanoa että onneksi asiat on muuttunut.
Parempaa loppuelämää sinulle! - satua
Miten on. kirjoitti:
sinun syntymästä on ainakin 22 vuotta, niin aika on todella muuttunut, sori!!!!!!!!
Ennen vanhaan Suomesta annettiin lapsia adoptioon ihan ulkomaille asti koska adoptiovapaita lapsia oli paljon ja vanhemmiksi haluavia liian vähän.
Lapsia annettiin Suomessa myös yksinhuoltajille.
Tuo siis tapahtui vuosia sitten, niin ei ole enää! Nykyään adoptioon tule lapsia hyvin hyvin vähän. Vanhempia karsitaan todella rankasti ja kaikki lasta toivovat ei saa lasta.
Siksi voi sanoa että lapsi saa hyvän perheen.
Kaikki huonot tai siihen viittaavatkin on tiputettu pois ja moni hyväkään perhe ei saa lasta koska niitä on vähän.
Monet perheet haluavat myös useamman lapsen ja siksi he kasvattavat ensimmäisen lapsen hyvin jotta heillä olisi joskus mahdollisuus saada adoptiolapsi ulkomailta tai sijaislapsi.
On ikävä kuulla että vuosia sitten sinulla oli noin kurja perhe, joten sinun kodallasi voi sanoa että onneksi asiat on muuttunut.
Parempaa loppuelämää sinulle!olisikin myös, JOS aborttilain muutoksen takia niitä adoptiolapsia olisi taas yli tarpeen!
Siis palaisimme takaisin sinne vanhaan aikaan, jossa perheitä ei seulottu niiin hyvin, koska kerran ylim. lapsia oli niin paljon.
Siis lapset eivät saisi silloin edes adoptioon "päästessään" sitä varmaa hyvää ottajaa. - voi sua
satua kirjoitti:
olisikin myös, JOS aborttilain muutoksen takia niitä adoptiolapsia olisi taas yli tarpeen!
Siis palaisimme takaisin sinne vanhaan aikaan, jossa perheitä ei seulottu niiin hyvin, koska kerran ylim. lapsia oli niin paljon.
Siis lapset eivät saisi silloin edes adoptioon "päästessään" sitä varmaa hyvää ottajaa." JOS aborttilain muutoksen takia niitä adoptiolapsia olisi taas yli tarpeen! "
Hiih, no silloin ainakin abortoidut sikiot saisivat elää.
kuka nyt kuolemaa valitsisi????? - Adoptioäiti
Miten on. kirjoitti:
sinun syntymästä on ainakin 22 vuotta, niin aika on todella muuttunut, sori!!!!!!!!
Ennen vanhaan Suomesta annettiin lapsia adoptioon ihan ulkomaille asti koska adoptiovapaita lapsia oli paljon ja vanhemmiksi haluavia liian vähän.
Lapsia annettiin Suomessa myös yksinhuoltajille.
Tuo siis tapahtui vuosia sitten, niin ei ole enää! Nykyään adoptioon tule lapsia hyvin hyvin vähän. Vanhempia karsitaan todella rankasti ja kaikki lasta toivovat ei saa lasta.
Siksi voi sanoa että lapsi saa hyvän perheen.
Kaikki huonot tai siihen viittaavatkin on tiputettu pois ja moni hyväkään perhe ei saa lasta koska niitä on vähän.
Monet perheet haluavat myös useamman lapsen ja siksi he kasvattavat ensimmäisen lapsen hyvin jotta heillä olisi joskus mahdollisuus saada adoptiolapsi ulkomailta tai sijaislapsi.
On ikävä kuulla että vuosia sitten sinulla oli noin kurja perhe, joten sinun kodallasi voi sanoa että onneksi asiat on muuttunut.
Parempaa loppuelämää sinulle!22 vuotta sitten oli vuosi 1986, mikä ei todellakaan ollut mikään "ennen vanhaan", vaikket sinä vielä ollut syntynytkään. Sama aborttilaki oli silloin kuin nytkin, adoptiolapsia yhtä vähän ja yhtä tarkkaan syynättiin kuin nytkin. 80-luku on HIEMAN eri asia kuin 50-luku. Kannattaisi ottaa asioista selvää.
Rakas Dulah,
Kirjoituksestasi on jo yli vuosikymmen, jostakin syystä törmäsin siihen tänään.
Ensinnäkin, olen niin pahoillani kuin olla voi, että olet moisen painajaisen joutunut läpi käymään. Toiseksi, olen todella ylpeä Sinusta - selvisit nuorella iällä kaikesta vääryydestä noin hyvin, se ei ollut mikään itsestäänselvyys. Olet todella vahva ihminen. Sinulla ei ole MITÄÄN syytä hävetä tapahtunutta. Sen sijaan ne sinua vanhemmat pojat/miehet, heillä kyllä on. Olit alle 16-vuotias tapahtumahetkellä. Olivatko pojat/miehet yli 16 tai jopa yli 18 vuotiaita ? Jos yli 18, on kyse ollut raiskauksesta. Täysi-ikäisen sekaantuessa lapseen on kyse AINA raiskauksesta, vaikka lapsi olisi antanut suostumuksensa seksiin. Nämä idiootit käyttivät hyväkseen sinua tai jopa siis raiskasivat sinut ja pääsivät tilanteesta kuin koira veräjästä. Heidän olisi kuulunut joutua vastuuseen ja saada hävetä, ei suinkaan sinun.
Sydämeni pohjasta toivon kaikkea hyvää sinulle ja että olet vihdoin päässyt elämään hyvää, ansaitsemaasi elämää ❤️
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3257758Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662186- 1771876
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161422- 1121297
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91271Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701241RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601210Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411091Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901029