Mistä saisin voimaa?

kyselet, vastaukset vieläkin vaikeampia.

Kaikki tuo mitä sanot on totta ja itsesääli nostaa päätään nämä asiat huomattuaan.

Luulen että itse on itsään nostettava harvoin kukaan apuun tulee.
Omalla kohdallani kun olen vaipumassa "maahan" päätän olla miettimättä noita yllä mainittuja tosi asioita, käännän ajatukseni johonkin muualle.
Lähden kauppaan, kävelen, rupean tekemään ruokaa, soitan jollekin ystävälle ja pyydän kylään, piristän itseäni jollakin mieleisellä asialla.
Katselen vanhoja valokuvia, elän muistoissa, tai tulen lukemaan ja kirjoittamaan tänne palstalle.

Pieniä on nämä avut, mutta siitä se mieli kohoaa ja kun täältä lukee hauskoja juttuja(niitäkin löytää) itsekseni nauran ja masennus lähtee matkoihinsa.
Tämä on tätä pienen masennuksen pois ajamista, suurempi masennus tarvitsee jo lääkärin apua ja sieltä apu löytyy.

Muista että Sinä olet tärkeä henkilö itsellesi;))

Minusta tuntuu, että et ole yksin.
Meillä miehillä on se ongelma, ettemme osaa tehdä itseämme tarpeelliseksi. Tai ehkä emme huomaa kiitoksen ilmaisuja hyvistä töistä, jos niitä tulee.
Me emme osaa emoilla.
Naisilla tuo kyky on. Naiselle lapsi on lapsi koko elämän.
Miehelle poika muuttuu kaveriksi (toivottavaksi) ja tytär vanhan isän elämän ohjaajaksi. (Ja ottaa helposti vallan.)
Meille lapset sanovat usein, että heille me olaan tärkeitä, koska autamme heitä heidän lastensa hoidossa, mutta tiedän, että kyllä he tulisivat toimeen ilaman meitäkin.

Minun neuvoni on, jos sallit.
Unohda kiitosten kaipuu, jos niitä kuitenkin tulee, niin ota ne kiitollisuudella vastan.
Auta edelleenkin auttamaan toisia kun voit.
Keskity jeesaamaan parasta kaveriasi, eli itseäsi.
Heittäydy itsekkääksi. Älä välitä muista.
Hoida uutta kaveriasi ulkoiluttamalla häntä, jumppauttamalla häntä, luetuttamalla hänellä sellaisia kirjoja, joista hän pitää.
Älä anna sen kaverin käpristyä koteloonsa odottamaan, josko tänään joku soittaisi.
Käske kaverisi soittamaan itse toisille kavereille ja sopimaan tapaamisesta vaikka kahvi- tai pitsapaikassa, tai jossakin muusa miehiä kiinnostavassa paikassa. jne.
Tee itsesi tykö.
Terveisin
Jopel

on hyvin tuttua myös minulle .
Mutta onneksi se ei ole ollut pitkäaikainen tunne.

Toivon että rupeat harrastamaan jotain ,se saa ajatukset taas toimimaan positiivisemmin.

Moni joka ei ole työssäkäydessään kerinnyt kiintyä mihinkään harrastustoimintaan ,ei osaa aloittaa sitä sitten, kun siihen olisi tosissaan aikaa.

Useimmilla ihmisillä on taipumuksia johonkin ,minä esm ,rupesin maalaamaamn akvarellia.
Sitten kävin kansantanssi harjoituksissa monta vuotta ,ikävä kyllä se on jäänyt ,on vaan se kallis kansallispuku laatikossa.

Nyt koitan käydä aina sillon"tällön eläkeläis porukoissa , siellä on myös mukava rupatella.
Se vaan on harmi, että ikä rupee painamaan ja
harrastukset olisi saatava ikään sopiviksi.

Matkustaminen porukoissa on ikävää sellaisille jotka eivät ole enään kovin vikkeliä jaloistaan .
Olen jo lähteissä painottanut, että porukka on pidettävä koossa ,ja hitaampia ei saa jättää .
Omat jalkani olen saanut pysymään kunnossa säännöllisellä kävelyllä päivittäin, siittä saan kiittää ystävääni Jerrycottonia ,(kääpiösnautseri)

Nyt olen Tyttäreni kanssa matkustanut ja se onkin mukavaa ,hänkin kun on jo täyttänyt 50v ,ja olemme samaa mieltä kohteiden valinnassa.

Tuttu tunne, minun elämälläni ei ole mitään merkitystä.
Tuttua tuo oman arvottomuuden tunne joka mielessä jyskytti, kukaan ei arvosta minua, mitään ei kannata edes yrittää, ihan turhaan elän.

Kaiken takana vain oma mieli joka ei jaksanut huomata kuinka läheiset olivat huolissaan, he välittivät, mutta et kuunnellut, et huomoinut, koska halusit olla mitätön.
Säälinkö kerjäämistä?
Ei, vaan omien voimavarojen loppuunpalaamista ja itsetunnon katoamista.

Vuorovaikutuksessa aina saa antaessaan, kuuntele ja vastaa, kysykin, tuntuu tutulta, mutta kun kukaan ei kuuntele!
Kuuntelee kyllä jos avaudut oikein.
Kukaan ei tunne kipuasi, kukaan ei kuule sanatonta tuskaasi!

Vain puhumalla, vain menemällä sinne toisten joukkoon itsekkäästikin, jos tuntuu ettei kukaan kuuntele. Huomatkaa, olen tässä. Pää pystyyn kauluksen pystyyn vetämisen sijaan.

Ellet ole vuoteeseen sidottu, ei elämäsi ole vain olemista koska pääset etsimään vaihtelua.
Istu puiston penkille tai kivelle tutun polkusi varrella ja kuuntele hiljaisuutta jonka aina jokin ääni rikkoo.
Ehkä siihen vierellesi istahtaa toinen kuulijaa kaipaaja, kuten itselleni tapahtui.
Vaikka vain korpin huudosta, tai ohi kiitävän auton vaihdista juttua, kunhan huomaat ettet ole yksin, että sinuakin joku kuuntelee.

Pisara etsii toisensa ellet rakennat patoa sen kululle.
Pienistä noroista syntyy iso virta, on naapurin täti todennut ja tuntee nyt itsensä tarpeelliseksi, itseänsä väheksymättä.

Voima syntyy sinussa. Olet laturi omalle akullesi jos uskallat todeta ettei mikään virtapiiri toimi ellei plus ja miinus ole tasapainossa ja oikein kytkettyinä.

Voimia sinulle kaukoajatuksena!