Poitsilan koulun lakkautuksesta enemmän haittaa kuin hyötyä
28.1. 04:00
Pekka Rajamäen ehdotukseen Poitsilan ja Summan koulujen lakkauttamisesta (KySa 25.1.) viitaten haluamme kommentoida tilannetta. Ehdotuksen mukaan yhteensä 172 oppilasta joutuisi siirtymään uuteen kouluun. Yhdistettynä oppilasmäärä olisi esim. Vehkalahden koulussa jopa 230 oppilasta (nyt 128). Herää kysymys, onko Vehkalahden koulussa tilaa ko. oppilasmääriin? Uskallamme väittää, ettei kukaan vanhempi halua lastaan luokkaan jonka oppilasmäärä on kohtuuttoman suuri.
Lisäksi haluamme erityisesti kiinnittää huomiota välimatkoihin. Kartalla matka ei näytä pitkältä, mutta matka esim. Poitsilan Lumikinpolun rivitaloilta Ruissaloon on 3 km. Esikoulu menisi Poitsilasta koulun mukana, joten aamuisin autoton äiti matkustaisi linja-autolla Poitsilasta Haminan keskustan kautta Ruissaloon, jotta saa lapsensa esikouluun. Tai vaihtoehtoisesti kävellen 12 km joka päivä, eli eskarilaisen vieminen aamulla Ruissaloon ja sama matka uudestaan iltapäivällä.
Koulumatka Poitsilasta Ruissaloon ei ole turvallinen. Ensin Vanhan Helsingintien ylitys ja Tuppurankadulla kapeaa siltaa yli moottoritien, ja sillalla on aamuhämärissä moni muukin liikkeellä mopolla, autolla ja polkupyörillä. Lapsella tuohon matkaan kuluu aikaa kävellen n. 45 minuuttia.
Oppilasennuste saattaa olla Poitsilassa laskeva, mutta kuinka kauan? Alueella asuu runsaasti vanhusväestöä, joiden on 5-10 vuoden sisällä luovuttava omakotitaloasumisesta. Poitsila omalla koulullaan ja huokeilla asunnon hinnoillaan houkuttelee tulevaisuudessa varmasti lapsiperheitä.
Olemme vanhempainyhdistyksen aktiivisella/vapaaehtoisella työllä luoneet alueella toimivien järjestöjen kanssa yhteistyössä Poitsilaan toimintaa, josta olemme usealta taholta saaneet kiitosta. Tämä yhteisöllinen toiminta ajetaan päättäjien toimesta alas, mikäli koulu lakkautetaan. Uskomme ja tiedämme, että samalla asuinalueilla toimivien aktiivisten vanhempien on paljon helpompi verkostoitua ja tutustua yhteisen tekemisen kautta. Ja tässä on lähikoulun merkitys korvaamattoman tärkeä. Eikä pidä unohtaa sitä suurta alueellista harrastajajoukkoa, joka käyttää koulun tiloja vapaa-ajan aktiviteeteissa.
Me jaksamme uskoa Poitsilan koulun ja eskarin tärkeyteen ja tulevaisuuteen, toivottavasti siihen uskovat myös päättäjät. Olisi erittäin lyhytnäköistä ja lasten etujen vastaista sulkea koulu siksi, että säästetään esim. koulun siivouskulut.
ETTE TE MITÄÄN SAATANAN KOULUJA SIELLÄ HELVETIN PERÄKYLISSÄ TARTTE, H M T TARTTEE RAHAA, NIIN SAATANA, NYT LOPPU SE LÄSSYTYS

Vastaukset 5
Vanhimmat
Mitä noilla kouluilla, päiväkodeilla tai terveyskeskuksilla tekee. Kunhan nyt kylpylä saataisiin pyörimään ja ei ne Trfen kontitkaan ilmaiseksi liiku, jotain järkeä noihin juttuihin ja rahaa oikeisiin paikkoihin eli sataman kehitykseen ja kylpemiseen. Tervasaarikin on pahasti vaiheessa. Mentiin sitä ennenvanhaankin 40km koulumatkat kävellen niin joutaa nykäänkin.
http://www.kymensanomat.fi/Talous---Talousuutiset/2008/01/26/HMT:n talous kuralla/200834705118/8
HMT:n lukuihin tutustunut kokenut ammattitilintarkastaja kuvailee yhtiön tilikautta 2006 sanalla karmea.
Lueskelee yrityksen johdon haastatteluja aikojen saatosta niin puhutaan että kuinka hienosti pyyhkii ja kasvu on ollut hurjaa kun kasvetaan 25% vuosivauhtia. Hurjaa se kasvu on minustakin jos lopputulos on mikä on, hurjaa nimenomaan tai melkeinpä kurjaa, ei voi muuta sanoa. Eli kasvulla tarkoitetaan kasvavaa velkataakkaa ilmeisesti nykyään yritysmaailmassa, ennenmuinoin kasvua mitattiin tuloksella ja se oli yleensä se yrityksen olemassaolon tarkoitus haalia sitä tuottoa.
suuresti ihmetellä miten Pekka Rajamäki entisenä koulun rehtorina voi esittää koulujen lakkauttamista? johtunee kai siitä että on demari saatana! haminassa on sosdemit jyllänny aivan liian kauan. Kyllä ei kokoomuslaiset kannata koulujen lakkauttamista eikä myöskään keskusta. nii saatana!!