Kävin joulukuussa tekemässä itselleni "sunnuntailiittymän" soneran pisteessä. Kaikki sopimukset tehtiin sunnuntai eduista yms ja mulla on mustaa valkoisella. Käytän liittymää vain sunnutaisin ja tänään tuli eka lasku 52€!!!!
Soitin laskutukseen, että MITÄ VITTUA!!
Olivat sitten unohtaneet kytkeä edun päälle!
Noh nyt sitten asia etenee niin että Sonera lähettää mulle erittelyn ja MÄ joudun katsomaan sen läpi ja tekemään reklamaation, huh!
Mun järkeen ei mahdu miksi ne lähettää erittelyn mulle eivätkä hoida asiaa siellä päässä. Asiakaspalvelu ja laskutus vaan sanoo ettei nää puhelutietoja sieltä. Pakkohan Soneralla on olla joku joka niihin pääseen käsiksi.
Eikä tässä vielä kaikki...
Mun kaverille kävi ihan samalla lailla, olivat sillekin unohtaneet kytkeä kestoedun päälle ja sille tuli 20 euron lasku. Pahoittelivat vaan ja lähettivät kaverilleni kalenterin korvaukseksi ja laskua ei hyvitetty!!
Ja hän teki liittymän eri paikassa kuin minä eli ei voi laittaa edes myyjän piikkiin tätä.
Olisi todella outo yhteensattuma, että vain mulle ja kaverilleni olisi käynyt näin.
Onkohan kuinka monelle käynyt samalla tavalla?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tässä tapauksessa marssi sonerapisteeseen ja kerro tapahtuma. He pisteestä voivat soittaa aspaan, ja mahdollisesti auttaa paremmin. Kaikkein paras olisi jos kävisit pisteessä missä solmit sopimuksen, jos siis et tehnyt sitä puhelimitse. Olen itse soneralla töissä, ja näissä tapauksissa vaadin asiakkaalle korvaukset kertyneestä laskusta. Voin rehellisesti sanoa että reklamaatiot kestävät.
marssin heti sinne pisteeseen kun saan erittelyn käteeni, josta käy ilmi että olen soitellut vain sunnuntaisin.
Mutta olihan etutasot aktivoituna? Tuolla puhelumäärällä pääset varmaan jo hopeatasolle?
no hyvää tuossa on se että kun se ei ole mennyt päälle niin sinulla ei voi olla sitten määräaikaakaan. joten vaihda firmaa. ja vaadi että korvaavat nuo puhelut.