Älä aja vihaisena tai aggressiivisena!

Säikähtänyt

Huh, koinpa tänään tutulla työmatkareitillä pienoisen vaaratilanteen - jonka itse aiheutin. Ja syynä se, että olin ihan pirun vihainen. Mietin erästä asiaa, joka mut oli suututtanut, ja kuin huomaamatta ajoin jollakin tapaa aggressiviisemmin kuin tavallisesti (nopeutta enemmän kuin tavallisesti, huolimattomuutta jne). Vaihdoin kaistaa ja ajoin suoraan toisen autoilijan eteen, niin että tämä joutui jarruttamaan. Yleensä katson olan yli, mutta nyt sitten vain peilin kautta... Ja kuolleessa kulmassa oli kuin olikin auto. :(

Onneksi ei käynyt mitään, ja onneksi ajoin taajama-alueella suht hiljaa kuitenkin. Mitenköhän paljon onnettomuuksia yleensä tapahtuu liiallisen aggressiviisuuden takia? Joillekin ihmisille jo pelkästään muiden autoilijoiden seassa ajaminen aiheuttaa aggressioita, sehän on nähty. Mutta näköjään aggressiviisena tai vihaisena ajaminen ylipäänsä voi aiheuttaa vaaratilanteita.

Siis, ihmiset: ÄLKÄÄ AJAKO VIHAISENA tai VERENPAINE KORKEALLA! Yrittäkää rauhoittua ennen ajamaan lähtemistä, tai laittakaa vaikka rauhoittavaa musiikkia soimaan tms.

20

762

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ja sitten on ne apukuskina olevat jotka menettää malttinsa heti kun vähemmän kokenut ratissa

      • Anonyymi

        Juu, ja akka peeveli naputtaa kokoajan vieressä, eikä mitään voi ulkoruokintaan joutumisen pelossa mitään vastata. Kyllä siinä verenpaine nousee.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, ja akka peeveli naputtaa kokoajan vieressä, eikä mitään voi ulkoruokintaan joutumisen pelossa mitään vastata. Kyllä siinä verenpaine nousee.

        Tuttu tunne.


    • Anonyymi

      Mutta kun ne osaamattomat ja kädettömät saa vihaiseksi.

    • En tiedä verenpaineen vaikutuksesta, mutta verensokeri alhaalla ei ainakaan kannata ajaa. Paitsi että saattaa kiukuttaa, voi oikeasti vaikka pyörtyä pahimmassa tapauksessa...

    • Anonyymi

      Vitt#u että vitutt#aa. Eniten vitutt#aa kaikki.

    • Anonyymi

      Pienestä agressiivisuudesta on vain hyötyä, pysyy valppaana, eikä tule nukuttua ratissa.

      • Anonyymi

        Itse pysyn kyllä valppaana ilman aggressiivisuutta tai aggressioita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse pysyn kyllä valppaana ilman aggressiivisuutta tai aggressioita.

        No mutta sinähän olet itse täydellisyys, niin ihmekös tuo erinomaisuutesi on .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mutta sinähän olet itse täydellisyys, niin ihmekös tuo erinomaisuutesi on .

        Tietenkin olen täydellisesti erinomainen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tietenkin olen täydellisesti erinomainen.

        Ja kova valehtelemaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kova valehtelemaan.

        Eihän kukaan ole täydellinen, minulta esimerkiksi puuttuvat kaikki viat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän kukaan ole täydellinen, minulta esimerkiksi puuttuvat kaikki viat.

        Itse luulin kerran oleeni väärässä, mutta erehdyin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän kukaan ole täydellinen, minulta esimerkiksi puuttuvat kaikki viat.

        Mites kun tuota valehteluasi jotkut pitää vikana?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse luulin kerran oleeni väärässä, mutta erehdyin.

        Tuo toteamus oli alkuaan Paavo Väyrysen, mutta onhan noin voinut jollekin toiselle myös käydä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mites kun tuota valehteluasi jotkut pitää vikana?

        Pippeli.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pippeli.

        Terävä ja naseva kommentti sinällään, vaikka ei tuo mielipiteiden vaihtoon lisäarvoa tai esille omaa kantaasi puheena olevaan asiaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Terävä ja naseva kommentti sinällään, vaikka ei tuo mielipiteiden vaihtoon lisäarvoa tai esille omaa kantaasi puheena olevaan asiaan.

        Sinä voit työntää sen oman kantasi vaikka prerrsseesseessi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä voit työntää sen oman kantasi vaikka prerrsseesseessi.

        Kaikilla ei ole samanlaisia mieltymyksiä, kuin sinulla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä voit työntää sen oman kantasi vaikka prerrsseesseessi.

        Auttaisiko tuo sinua kirjoittamaan jotain järkevää????


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1515
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1043
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      403
      911
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      163
      890
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      56
      743
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      737
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      678
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      645
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      641
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      632
    Aihe