Islam Kanadassa

Vuoden 2008 alussa Kanadassa on herännyt kiivas keskustelu sananvapaudesta ja vähemmistöjen nauttimasta erityissuojasta. Keskustelun aloitti toimittaja Mark Steynin artikkeli islamista. Steyn kirjoittamasta kirjasta julkaisiin artikkeli Maclean’s-viikkolehdessä. Sleyn mukaan muslimit nousevat Euroopan suurimmaksi uskontokunnaksi muutamassa vuosikymmenessä. Kirjan mukaan Pohjois- ja Etelä-Amerikka jäävät ainoaksi vapauden saarekkeeksi maailmaan. Steyn ennustaa kirjassaan ”tuntemamme maailman loppua”.

Kanadan muslimikongressi valitti artikkelista ihmisoikeuskomissoihin. Näiden tehtävänä on suojella Kanadan vähemmistöjen oikeuksia. Muslimikongressin mukaan artikkeli ”lietsoo islamin pelkoa ja syrjintää” ja kongressi vaatii Mark Steynin kirjan kieltämistä.

Useat toimittajat ja yhteiskunnalliset vaikuttajat ovat puolustaneet Steynin kirjaa. New York Post –lehden kannanoton mukaan muslimien reaktio osoittaa Steynin olevan oikeassa. Kirjan kieltäminen koettaisiin vakavaksi iskuksi sananvapaudelle.

Kaikki Kanadan muslimiyhteisön vaikuttajat eivät kuitenkaan kannata kirjan kieltämistä. Heidän mielestään muslimien olisi puolustettava sananvapautta ja siten myös Steynin kirjan olemassaoloa. Ihmisoikeuskomissiot antavat tapauksesta tuomion kevään 2008 kuluessa.

Aiemmin vuonna 2006 Kanadassa syntyi muslimien toimesta väkivaltaisia mellakoita kun Toronton yliopiston opiskelijat olivat julkaisseet piirroksen Jeesuksesta ja Muhammedista halaamassa toisiaan. Yliopiston The Strand –lehden piirroksessa Jeesus halaa Muhamedin näköistä miestä, josta kuvassa näkyy vain selkä. Piirros on julkaistu lehden mukaan ilmauksena halusta rauhaan ja vuoropuheluun.

Vuonna 2005 Kanadan Quebecin osavaltio hylkäsi muslimien aloitteen uskonnollisten muslimituomioistuiten perustamisesta. Kanadan ihmisoikeusjärjestöt vastustavat muslimien omia tuomioistuimia. Järjestöjen mukaan islamilaiset oikeusistuimet eivät takaa naisille tasa-arvoista asemaa. Ontarion parlamentti taas on hyväksynyt aikaisemmin perheoikeutta käsittelevien muslimituomioistuinten perustamisen.

Kanadassa asuu noin 600 000 muslimia.
0142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Kumar kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu