Mitä te

ja perjantai illat?
7855
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

lueskellaan kirjoja,tai netissä.

Äänestä

Perjantai ja lauantai illat tulee kokolailla juotua ja voivoteltua kuinka sai elämässä huonot kortit.

Äänestä

Luen, teen, järjestän, siivoan, suunnittelen, pysähtyä ei saa koska pysähtyminen on myrkkyä. Pysyypähän kämppä järjestyksessä.

Äänestä

Välillä pakenin yksinäisyyttä kapakkaan tai yökerhoihin. Viimeaikoina olen ollut lähinnä kämpillä itsekseni. Viikonloppua aina odottaa, kun saa nukkua vaikka kaksi päivää putkeen, kunhan maanantaiksi muistaa mennä kouluun.
Perjantaina koulun jälkeen saatan käydä kirjastossa ja kaverin luona. Kirjastosta lainaan usein elokuvia ja kirjoja. Luen aina kun ei ole tekemistä, yleensä ennen nukahtamista. Lisäksi tulee roikuttua netissä, syötyä, juotua paljon kahvia. Ja käyn myös illalla tunnin, parin kävelylenkillä.

Oishan se vaihtelua ykstoikkoiseen elämään kun kykenisi muodostamaan parisuhteen. Ois kiva jakaa ajatuksia ja tekemisiä jonkun mukavan nuoren naisen kanssa, mutta kun ei ole taitoja löytää sellaista :/.

Minä olen onneksi välttynyt kaljan tissuttelulta. Jos otan, menen baariin muutamalle.

Äänestä

hauskaa tylsän viikon jälkeen (perjantaita taas odotellen)

Äänestä

ite oon kotona, jos ei oo muuta menoa... mut ku oon raitis niin ei tule dokailtua... yleensä nukun viikonloput.....

Äänestä

pelaan koneella, luen kirjoja, soitan kitaraa, kuuntelen musiikkia ja nautin olemassaolosta. Iloitsen myös seuraavan aamun myöhäisestä herätyksestä ja siitä, ettei mun tarvitse mennä seuraavana päivänä mihinkään. Ihunaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


muut teette lauantai kirjoitti:

ja perjantai illat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu