Oireet: pahasti kutiseva ja rakkulainen ihottuma käsissä (lähinnä sormissa ja sormien välissä, vähän kämmenissä). Kutisevaa, punaläikkäistä ihottumaa myös kyynärvarsissa ja takapuolessa. Kasvoissa suun ja nenän tienoilla ihottumaa, joka pysyy kurissa jatkuvalla kortisonirasvauksella.
Aikaisemmin olen kuvitellut olevani atoopikko, sitten oireet hävisivät kun lopetin viljan syömisen reilu vuosi sitten. Kun viime syksynä söin viljaa uudestaan, oireet palasivat. Lopetin uudelleen -> oireet hävisivät.
Varasin allergialääkärille ajan, odotusaikaa annettiin parin kuukauden verran. Juttelin tutun keliaakikon kanssa ja hän epäili oireiden perusteella, että kyseessä voisi olla ihokeliakia ja kehoitti syömään viljoja ennen lääkärikäyntiä. Nyt kolmen viikon päivittäisen runsaan viljan syömisen jälkeen iho on pahempi kuin koskaan, kutina infernaalista ja maha sekaisin (välillä ummetusta, välillä, etenkin runsaan viljan syömisen jälkeen aivan löysällä).
Pari päivää sitten alkoi mahakivut, koko vatsa kouristelee. Kouristukset kestävän korkeintaan minuutteja kerrallaan, mutta ovat sen verran voimakkaita että pitää oikein keskittyä "ottamaan ne vastaan".
Voisiko tämä olla keliakiaa? Lueskelin eri lähteitä netistä ja ilmeisesti ihokeliakian oireita on tyypillisesti vain nivelten kohdalla esiintyvä ihottuma?
Ihmetyttää vaan, voiko keliakia puhjeta "noin vain", vai olenko vaan tietämättäni kärsinyt siitä jo pitempään. Leipää ja pastaa en kuitenkaan ole suuria määriä kerrallaan syönyt vuosikausiin, en ainakaan päivittäin. Tuntuu kuitenkin siltä, että kun vaikkapa vehnää syö isomman määrän (pastaa ja sen kanssa täysjyväleipää), oireetkin pahenee - sen sijaan satunnaisesti syödystä ruisleivästä ei olo mene niin huonoksi.
Viittaisiko tämä siis ennemminkin vehnäallergiaan, vai onko keliaakikon oireet pahemmat jos gluteenia tulee syötyä isompi määrä?
Keliakia vai vilja-allergia?
3
1807
Vastaukset 3
- lääkäriaika varattu...
Parilla serkulla ja yhdellä sedällä on keliakia, mutta ei ihan lähisukulaisilla.
- kumpi vain
Hyvä että lääkäriaika on varattu, oireesi perusteella kyseessä voisi olla kumpi vain. Keliakian oireet voivat ilmaantua koska vain, missä iässä tahansa, tai se voi olla oireeton ja todetaan vaikka 70-vuotiaalla tähystyksessä. Itselläni keliaakikkona oireet vaihtelivat; joskus ei tapahtunut mitään vaikka söin tavallisen pizzan ja joskus yhdestä keksistä luulin kuolevani. Oireet siis eivät aina ole samanlaisia, joten sen perusteella ei voi päätellä kummasta on kyse.
Testejä varten ei saa lopettaa viljan syöntiä, joten pitää vain kärsiä siihen asti vaikka miten hirveää olisi... diagnoosin saaminen kun on tärkeää!- lääkäriaika varattu...
Entä jos kyseessä on ihokeliakia, pitääkö silti vaan sinnitellä ja syödä viljaa? :( Ilmeisesti keliakia voi ilmetä sekä iholla että suolistossa, joten varmaan varalta kannattaisi vaan sinnitellä ja syödä viljaa, mutta oireet on vaan niin ärsyttäviä, ettei jaksaisi enää kovin monta viikkoa tällaistakaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1152403Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???371453Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha641995- 106983
- 71962
- 97878
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686