Mitä mieltä olette kamppailulajien harrastamisen ja "henkisen kasvun" yhteydestä. Itse treenaan modernia ju jutsua jossa ei ainakaan näiden 3,5 vuoden aikana mitä olen treenannut ole käsitelty mitään filosofista ym. henkevää.
En oletakkaan että sensei tiputtelisi henkeviä lauseita ja ohjaisi meitä suoranaisesti henkisen kasvun tiellä, mutta viime aikoina olen jäänyt kaipaamaan jotain siihen littyvää. Jalamon kirjoista voi lukea että fyysinen harjoittelu ilman henkistä harjoittelua ei ole oikeaa karatea ja alan uskomaan tähän.
Elipä kysymykseni kuuluu: onko henkinen kasvu jokaisen oma juttu, joka on löydettävä, vai tulisiko teidän mielestä opettajan käsitellä aihetta?
En oletakkaan että sensei tiputtelisi henkeviä lauseita ja ohjaisi meitä suoranaisesti henkisen kasvun tiellä, mutta viime aikoina olen jäänyt kaipaamaan jotain siihen littyvää. Jalamon kirjoista voi lukea että fyysinen harjoittelu ilman henkistä harjoittelua ei ole oikeaa karatea ja alan uskomaan tähän.
Elipä kysymykseni kuuluu: onko henkinen kasvu jokaisen oma juttu, joka on löydettävä, vai tulisiko teidän mielestä opettajan käsitellä aihetta?
Vastaukset 19
Vanhimmat
tässä on minun näkemykseni asiasta:
Henkinen kasvu tulee siitä kun vietät joka päivä useita tunteja hikoillen, kärsien ja verta vuotaen (kuvannollisesti sanottuna). Se että pakotat itsesi treenamaan kovaa, pakotat itsesi ylittämään omat rajasi, itsekuri toisin sanonen. Useimmat lajit eivät treenaa näin, joten sinun on treenattava myös omalla ajallasi, tämä kehittää itsekuria vieläkin enemmän koska joudut itse pitää huolen että treenaat tarpeeksi kovaa. Se että treenaat kovaa ja jatkuvasti näytät itsellesi että et ole mitään erikoista, ehkä sinä edistyt ja saavutat jotain aina välillä, mutta kun taas menet seuraavana päivänä treenamaan kovaa niin huomaat että sielä tulee kuitenkin se raja vastaan aina, oli se sitten korkeammalla tai alemmalla.
Henkistä kasvua ei voida opettaa, et sinä kasva henkisesti jonkun sensein sanoista tai jostain muinaisista texteistä, sinun on itse koettava se, henkinen kasvu tulee sisältä. Myös erityyppiset kokemukset elämässä kasvattavat sinua henkisesti, tärkeätä on että pystyt ottamaan oppia kaikesta.
Olet muutoin oikeassa etenkin siinä että oppilaan on itse koettava asia, mutta mielestäni zenin opettaminen on mahdollista. Sitähän munkitkin tekevät. Ja senseit. Mutta kyse ei ole sellaisesta koulu-opetuksesta, vaan pikemminkin siitä että opettaja esimerkillään ja vinkeillään opastaa oppilasta oikeaan suuntaan jotta hän voi kehittyä omien kokemustensa kautta. Esim. Aikido dojoilla tai vaikkapa Klemolan karatedojolla kyllä varmasti opetetaan ja kerrotaan budosta enemmän kuin vaikka suomalaisen tai brasilialaisen jujutsun dojolla, ihan vain huomiona.
"Esim. Aikido dojoilla tai vaikkapa Klemolan karatedojolla kyllä varmasti opetetaan ja kerrotaan budosta enemmän kuin vaikka suomalaisen tai brasilialaisen jujutsun dojolla, ihan vain huomiona."
Mutta toisaalla oppii kamppailemaan. Eli kumpikohan on tärkeämpää osata jotain vai verhota kaikkea mystiikalla?
Ei asia varmaankaan ole noin mustavalkoinen, että joko osaat kamppailla tai että kaikki verhotaan mystiikkaan. Hyvässä budo-opetuksessa sekä kamppailutaito että henkinen puoli huomioidaan... Tietenkin henkinen puoli (kuten itsekuri ja toisten kunnioittaminen) kuuluu olennaisesti budoon.
Ja toisaalta, henkisesti jokainen meistä kasvaa vaikka ei budo-lajeja harrastaisikaan (ainakin toivottavasti!).
Ei olekaan. Mutta ihmetytttää toi henkisten arvojen nostaminen esille ja jonkun tekeminen lähes jumalaksi. Ei kukaan ole sen parempi ihminen, oli sen dan-arvo mitä lie. Virheitä tekevät kuten muutkin ihmiset. Usein vielä mitä suurempi dani, sitä isompi ego.
Onko Sinulla Paraiba jotain jäänyt hampaankoloon?
Vai miksi tuollaisia kyselet? Ehkäpä pidemmälle treenanneet ovat kompastelleet samoissa karikoissa, ehkä he ovat päättäneet/päätelleet että Sinä et vielä ole valmis, tai ehka olen Täysin väärässä, and still You are still expressing Yourself...
...ja onko suuressa egossa mielestäsi jotain vikaa, mikäli se on tasapainossa?
Usein egoistiksi haukkumisen takana on haukkujan oma kateus "egoistin" saavutuksia - ja saavutuksista nauttimista - kohtaan.
Mielestäni saavutuksistaan saa nauttia ja näyttää ulospäin että nauttii niistä.
Ei ole jäännyt. Sen verran on tullut pyörittyä kuvioissa, että nähnyt tuon mitä kateus ja katkeruus aiheuttaa. Vaikka kyseessä on pitänyt olla henkisestikin kypsiä ihmisiä (tämä järjestöpuolelta). Samaa tatamin puolelta kuin isommat danit on vetäny "porot sieraimiin" ja kyykyttäneet heikoimpaansa, eikä missään opetus mielessä.
Tuo on aina harmi, IMHO edelleenkin aloittelijan tasolla, ehkä 'ikuisestikin'. Jep, eivät pelkät danit sitä kasvua takaa, siinä olet oikeassa.
http://www.24fightingchickens.com/101/09_character.html
Lue myös artikkelisarjan seuraava sivu.
Korvaa lukiessasi "karate" minkä tahansa lajin nimellä.
Henkinen kasvu - tai kasvamattomuus - on hyvin paljon oma juttu. Kamppailulajisaleilta on aika turha sitä hakea, eikä sitä tulisikaan siellä sen kummemmin viljellä. Henkinen harjoittelu sitten - keskustelua, sosiaalisia tilanteita, lukemista, eri kulttuureihin (myös omaan!) tutustumista, juridiikan perustuntemusta, yleistä itsensä sivistämistä. Sitä se on.
Suosittelen kaikille.
mun mielestä henkistä kasvua ei voi lukemalla saada. Kyllähän on paljon korkealle lukeneita ihmisiä jokka on täysin kusipäitä joilla ei ole muuta kun pää täynnä kirjatietoa.
Niin, uskoisin että vastauksessani oli muutakin kuin kirjatiedon osuutta. Kokeminen on iso osa myös. Ja moni muu asia. Kannattaa löytää itse. Hyvä yleissivistys on silti tärkeä osa henkisen kasvun pohjan rakentamista.
Kyllä IMHO opettajan esimerkki muovaa paljon myös oppilaan henkistä kasvua jos on tälle otollinen aika ja tila. Mutta tietenkin riippuu lajista ja opettajasta, siksi kaikkein paras taistelija ei välttämättä ole kaikkein paras opettaja. Näin olen ainakin itse havainnut ja opettajani on todellakin ohjannut henkistä kasvuani, well, hyvään tai huonoon suuntaan, sen mielipiteen jätän ympäristön vastattavaksi.
Sikäli kun budosta (tai mudosta) puhutaan, kyseessähän on yleensä Zen -filosofian opetus kamppailulajiopetuksen kautta. Zeniähän voi opettaa minkä tahansa asian yhteydessä pitkällä aikajänteellä, kuten usein tehdäänkin esim. teeseremonian, taiteen, leijanrakentamisen ym. yhteydessä - ja niin, usein myös kamppailulajin yhteydessä jolloin puhutaan budosta.
Ensimmäinen askel on tietty ryhtyä tutkimaan zeniä. Sitä voi joko tehdä itsekseen, tai valita sellainen opettaja joka sitä opettaa (kyllä zeniä ihan normaalistikin opetetaan kuten muitakin filosofioita - tai sanoisinko että suuntaa voi osoittaa mutta oppilaan on itse mentävä tietä), ja sitä voi tutkia erillisenä tai sitten kamppailuun liittyvänä asiana. Aloittelijoille sopivia kirjoja on mm. Chuck Norrisin "The Secret Power Within", sekä Klemolan kirja Karate-Do, joka tosin on hieman "raskaampi" aloittelijalle - ei niinkään sisältönsä vaan kuivuutensa ansiosta. Toinen hyvä lähde ovat vanhat perinteiset japanilaiset teokset, kuten Takuan Soho:n "Unfettered Mind" jne. Itse suosittelisin aloittamaan matkan kirjallisuutta lukemalla jotta sellainen "yleiskäsitys" asiasta muodostuu ja sitten voi tehdä päätöksiä myös mahdollisesta uuteen lajiin/opettajaan tutustumisesta. Kirjasto tai Amazon.comin etsintäfunktio auttanee alkuun.
Millä tavalla budo tai mudo liittyy mielestäsi kiinteällä tavalla zeniläiseen filosofiaan?
Ajattele kaksi kertaa ennen kuin vastaat.
Tiesitkö muuten, että suurin osa itämaisista opettajista ei juuri opetukseensa filosofiapuolta liitä. Syynä pääosin "lajifilosofian" sidonnaisuus kulttuuriin - sekä lajin syntykulttuuriin että harjoittelijoiden kulttuuriin.
Budo syntyi siitä kun zen filosofia yhdistettiin kamppailun opiskeluun. Aiemmin siihen yhdistettiin lähinnä kungfutselaista ajattelumallia. Kaikki -do filosofiat ovat zeniläisiä. Do on zeniä. Ja mudo on vain budo koreaksi.
sitaatti: "iesitkö muuten, että suurin osa itämaisista opettajista ei juuri opetukseensa filosofiapuolta liitä. Syynä pääosin 'lajifilosofian' sidonnaisuus kulttuuriin"
Heh, kuulostat yhdeltä tietämältäni Shorin-Ryu karaten harrastajalta. Sotket Budon ja kamppailun keskenään. Kyllä, moni "itämaisista opettajista ei juuri opetukseensa filosofiapuolta liitä" aivan sanatarkkaan kuten sanoit. Mutta he eivät opetakaan budoa. Tai jos niin väittävät, eivät oikein ole oivaltaneet mitä budo edes on. Aiemmin oli bujutsu, yksinkertaistetusti kamppailutekniikka. Myöhemmin kun tekniikan merkitys väheni, siitä muokattiin budoa, kamppailulajin kautta opittua zeniä, aivan kuten esim. teeseremonia, kukka-asettelu tai kalligrafia. Zen istutettiin useisiin taiteisiin, myös sota-taiteisiin, sillä vaikutuksella että niistä saatiin -do muodot. Tässä tapauksessa bu-do muoto.
Tiikeri on tainnut saada yhden ylimääräisen kupin zen-teetä. ;-)
"Budo syntyi siitä kun zen filosofia yhdistettiin kamppailun opiskeluun."
Budo syntyi siitä, että yhteiskunta pisti kampoihin brutaaleille tappeluharjoituksille.
Oli keksittävä jokin hyväksyttävä tavoite tehdä näitä harjoituksia. Zen on ollut taustalla tässä Japanin kulttuurin vuoksi, mutta ei se sen kummemmassa roolissa ole kuin muutkaan aatteet.
"Kaikki -do filosofiat ovat zeniläisiä. Do on zeniä."
Just. Ja kaikki kamppailulajit ovat nyrkkeilyä.
"Ja mudo on vain budo koreaksi."
Veikkaatko esimerkiksi Sin Moo Hapkidon päämiehen Ji Han Jaen allekirjoittavan tuon?
Jeps, hyvää kommenttii on heitetty.
Ylipäätään henkisestihän kasvaa kokoajan. Sitä kertyy kokoajan jokapuolelta. Kaikki mitä luemme, kuulemme, koemme tietysti vaikuttaa tähän. Sitä saa myös salilta yksin harjoitellessa. Mitä hankalempia tilanteita koemme, sitä lujemmiksi kasvamme henkisesti. Kuitenkin sen huomaa vasta jälkeenpäin.
Kieltämättä hyvin vaikea asia selittää. Tämäkin on semmonen abstrakti asia mitä enemmälti tiedostaa.