heippa...
olen aina ollut sitä mieltä, että masennus on jokaisen oma keksimä juttu, kun kaikki on mennyt pieleen ja kaipaa jonkinlaista huomiota muilta ihmisiltä. Olen jollakin lailla "nauranut" niitä ihmisiä, jotka puhuvat masennuksesta ja sen tuomasta väsymyksestä ja pitänyt sitä siis jonkinlaisena keksittynä juttuna....
..mutta nyt luulen, että olen itsekkin ns. masennus-potilas, joka tarvitsisi apua, mutta ei saa sitä mistään. Olen puhunut kerran lääkärilleni, mutta hän vähätteli ja sanoi, että ota ihan rennosti vaan, niin kyllä se siitä.
Olen uusiperheen äiti ja minulla on itselläni kolme lasta ja miehelläni kaksi. mieheni asuu viikot toisella paikkakunnalla työnsä vuoksi, joten hoidan viikot myös hänenkin lapsiaan. Olen työtön, eli makaan kotona päivät pitkät ilman aikuista seuraa tai muuta kontaktia ulkomaailmaan. kaupassa tietenkin käyn, mutta eihän se korvaa muita ihmisiä. minulla on vain 3 ystävää, mutta hekin tekevät töitä ja aikas harvoin nähdään. Yksi heistä inhoaa työttä ja on minulle jopa kateellinen, kun "saan olla kotona" päivät pitkät.
olen aina ollut lihava, jo lapsena, joskin teini-iässä oli muutamia hoikempiakin kausia. Nyt kun jäin työttömäksi n. 6 vuotta sitten, en ole saanut muita töitä kuin puhelinmyynnin parissa, mutta niistä ei ole koskaan tullut yhtään ´mitään ja olen lopettanut jo muutaman kuukauden sisällä.
Painoindeksini on tällä hetkellä li 50:tä, joten sairaanloisen lihava, eli ylipainoa minulla on jo n. 65 kg. Laihduttamaan en ole kyennyt, kuin muutaman päivän kerrallaan ja sitten iskee raju syöminen ja syön n. 3-5 kg parissa päivässä lisää läskiä.
Lääkäriltä olen pyytänyt tähänkin apua, mutta ainut neuvo oli se, että älä syö...niimpä. Jotkut ovat koukussa huumeisiin, jotkut alkohollin ja tupakkaan ja ovat kuolemaasa niihin ja niihin saa apua, kun hakee, mutta entäs minä, joka on koukussa ruokaan..en saa apua.
en saa painoni vuoksi työtä, enkä edes pääse kouluunkaan. On sanottu jopa ihan suoraan päin naamaakin, että olen liian lihava tähän ja tähän ammattiin.
Yritin vuosi sitten lähihoitaja koulutukseen ja pääsin jopa haastatteluun asti, niin sanottiin suoraan, että olen liian lihava kyseisille alalle.
Äitini, veljeni ja osa sukuakin jo häpeää minua ja en ole toivottu vieras silloin, kun on ns. "parempia" ystäviä kylässä.
Nyt on alkanut pyöriä viimeajat päässä, että tapan itseni..ihan todella olen ajatellut asiaa paljon. jos vain tietäisin mihin lapseni päätyvät kuolemani jälkeen, niin olen valmis lopettamaan tämän maanpäälisen vaellukseni ja lakata siten syömästä enää koskaan.
en ole nukkunut moneen viikkoon öisin, vaan pyörinyt sängyssä. kun lapset ovat lähteneet kouluun, niin silloin olen nukahtanut sohvalle ja herännyt kun he tulevat. siivonnut en ole aikoihin kunnolla...en vain jaksa. Silloin vähän fiksailen paikkoja, kun tiedän mieheni tulevan kotiin ja esitän muutenkin pirteää.
pelkään syödä mitään masennuslääkkeitä, koska tiedän muutamia, jotka ovat syöneet vuosikausia ilman minkäänlaista apua ja ovat jääneet niihin riippuvaisiksi...se olisi nyt kaiken huippu, että tulisin vielä lisää jostakin riippuvaisiksi...
katsotaan, kuinka kauan jaksan...hyvää jatkoa teille elämässänne...
olen aina ollut sitä mieltä, että masennus on jokaisen oma keksimä juttu, kun kaikki on mennyt pieleen ja kaipaa jonkinlaista huomiota muilta ihmisiltä. Olen jollakin lailla "nauranut" niitä ihmisiä, jotka puhuvat masennuksesta ja sen tuomasta väsymyksestä ja pitänyt sitä siis jonkinlaisena keksittynä juttuna....
..mutta nyt luulen, että olen itsekkin ns. masennus-potilas, joka tarvitsisi apua, mutta ei saa sitä mistään. Olen puhunut kerran lääkärilleni, mutta hän vähätteli ja sanoi, että ota ihan rennosti vaan, niin kyllä se siitä.
Olen uusiperheen äiti ja minulla on itselläni kolme lasta ja miehelläni kaksi. mieheni asuu viikot toisella paikkakunnalla työnsä vuoksi, joten hoidan viikot myös hänenkin lapsiaan. Olen työtön, eli makaan kotona päivät pitkät ilman aikuista seuraa tai muuta kontaktia ulkomaailmaan. kaupassa tietenkin käyn, mutta eihän se korvaa muita ihmisiä. minulla on vain 3 ystävää, mutta hekin tekevät töitä ja aikas harvoin nähdään. Yksi heistä inhoaa työttä ja on minulle jopa kateellinen, kun "saan olla kotona" päivät pitkät.
olen aina ollut lihava, jo lapsena, joskin teini-iässä oli muutamia hoikempiakin kausia. Nyt kun jäin työttömäksi n. 6 vuotta sitten, en ole saanut muita töitä kuin puhelinmyynnin parissa, mutta niistä ei ole koskaan tullut yhtään ´mitään ja olen lopettanut jo muutaman kuukauden sisällä.
Painoindeksini on tällä hetkellä li 50:tä, joten sairaanloisen lihava, eli ylipainoa minulla on jo n. 65 kg. Laihduttamaan en ole kyennyt, kuin muutaman päivän kerrallaan ja sitten iskee raju syöminen ja syön n. 3-5 kg parissa päivässä lisää läskiä.
Lääkäriltä olen pyytänyt tähänkin apua, mutta ainut neuvo oli se, että älä syö...niimpä. Jotkut ovat koukussa huumeisiin, jotkut alkohollin ja tupakkaan ja ovat kuolemaasa niihin ja niihin saa apua, kun hakee, mutta entäs minä, joka on koukussa ruokaan..en saa apua.
en saa painoni vuoksi työtä, enkä edes pääse kouluunkaan. On sanottu jopa ihan suoraan päin naamaakin, että olen liian lihava tähän ja tähän ammattiin.
Yritin vuosi sitten lähihoitaja koulutukseen ja pääsin jopa haastatteluun asti, niin sanottiin suoraan, että olen liian lihava kyseisille alalle.
Äitini, veljeni ja osa sukuakin jo häpeää minua ja en ole toivottu vieras silloin, kun on ns. "parempia" ystäviä kylässä.
Nyt on alkanut pyöriä viimeajat päässä, että tapan itseni..ihan todella olen ajatellut asiaa paljon. jos vain tietäisin mihin lapseni päätyvät kuolemani jälkeen, niin olen valmis lopettamaan tämän maanpäälisen vaellukseni ja lakata siten syömästä enää koskaan.
en ole nukkunut moneen viikkoon öisin, vaan pyörinyt sängyssä. kun lapset ovat lähteneet kouluun, niin silloin olen nukahtanut sohvalle ja herännyt kun he tulevat. siivonnut en ole aikoihin kunnolla...en vain jaksa. Silloin vähän fiksailen paikkoja, kun tiedän mieheni tulevan kotiin ja esitän muutenkin pirteää.
pelkään syödä mitään masennuslääkkeitä, koska tiedän muutamia, jotka ovat syöneet vuosikausia ilman minkäänlaista apua ja ovat jääneet niihin riippuvaisiksi...se olisi nyt kaiken huippu, että tulisin vielä lisää jostakin riippuvaisiksi...
katsotaan, kuinka kauan jaksan...hyvää jatkoa teille elämässänne...
Vastaukset 10
Vanhimmat
Yritä jaksaa taistella vielä edes sen verran että vaihda lääkäriä tai pyydä saada kuulla toinen mielipide asiasta tai varaa vain suoraan aika psykiatrille! Sinä tarvitset nyt apua!
Lääkäreillä on jostain syytä usein tapana vähätellä näitä asioita ja heidän vakuuttaminen on vaikeaa kun ei oiken itse jaksa puhua näistä vaikeista asioista ja kun välillä tuntuu että "ehkä minä sittenkin vain kuvittelen tämän kaiken".. Varaa aika lääkärillesi ja sano että tarvit tähän nyt heti apua!
Lääkkeitä on erinlaisia ja eihän niitä usein edes tarvi ruveta ottamaan jos ei halua ja jos tuntuu että psykiatrin kanssa juttelu/terapia auttaa!
Olet kaunis nainen, viiden lapsen äiti ja sinullakin on oikeus olla terve ja onnellinen!
Toivottavasti saat sanoistani voimaa ja jaksat laittaa pyörät pyörimään oikeaan suuntaan!
asun pienellä paikkakunalla, jossa vain 4 lääkäriä. kaikki ovat näissä asioissa epäpäteviä. psykologeja on vain yksi ja sekin on meidän ns. perhetuttu, jonka kanssa koskaan en ole tullut muttenkaan juttuun.
naapurikaupungissa on lääkäreitä, mutta sinne en pääse ilman lähetettä omalta lääkäriltä ja sitä en saa, koska säästetään.
jos hakisin yksityistä naapurikaupungista, ei ole varaa siihen...
http://www.apua.info/fi-FI/apuanopeasti/
Sinusta, vaikka olet tuntematon. Mutta sinä itse välität itsestäsi eniten ja vain sinä voit tehdä jotain.
Muutos on lähelläsi. Tarvitset ulkopuolisen apua. Hae lääkäristä unilääkettä:saat nukkua ja levätä. Itse syön Reductil laihdutuslääkettä, se on ilmeisesti myös masennuslääke?
Sinun ei tietenkään kuulu huolehtia miehesi lapsista. Missä heidän oma äitinsä,isoäitinsä on. Miehesi pakoilee velvollisuuksiaan.
Sinulla on vain yksi elämä ja keho, ota ne käyttöösi. Ihaile Painonvarijoiden sivuilta elämänmuutokseen kyenneitä ihmisiä.
Ja vielä: ylös ulos ja lenkille.
ihmettelen suuresti kirjoitustasi:
*Sinun ei tietenkään kuulu huolehtia miehesi lapsista. Missä heidän oma äitinsä,isoäitinsä on.*
herttinen sentään, millainen kuvittelet olevan uusioperhe???
että molemmatko huolehtivat vain omista lapsistaan??
uusioperheessä kun yhdessä ollaan molempien lapset ovat *omia*, olivat ne sitten miehen tai naisen!!!!!!
järki hoi älä jätä!!
kiitos viestistäsi. Haluaisin korjata muuatmia asioita sinulle. olen naimisissa siis miehen kanssa, jolla lapsia. lasten äiti tapaa lapsiaan n. 3-5 kertaan vuodessa ja asuupi muualla. isovanhempia ei mieheni puolella ole täällä, muutakuin isä, joka sairas.
en ole hänen lastensa vuoksi masentunut, vaan tuntuu, että kaikki lapset ovat varmasti se ainoa syy, miksi olen hengissä vielä..jokin syy elää.
Mieheni tekee siksi kovasti töitä ja joutuu olemaan paljon työnsä puolesta poissa, koska itse en ole saanut 6 vuoteen töitä, josta olisin saanut palkkaa.
Painonvartijoissa olen laihduttanut ainakin 100 kertaa ja aina alkuun meneekin kivasti -10 kg, mutta sitten loppuu ja syön 15 kg takaisin...
luin viestisi joka ei ollut tosiaankaan mitenkään mieltä nostattava. Tarvitseeko jonkun voida noin pahoin? ei hitossa...
mietin tilannettasi:
uusioperheen äiti, mies reisuhommissa, et nuku öisin, nukut päivisin, olet ylipainoinen, masentaa, itsetuhoajatukset, työtön..
sinulla on raskasta, todella kun kaikki painaa päälle.
voisitko ajatella kuitenkin hakevasi ensiksi apua unettomuuteen, koska rytmisi on kääntymässä väärinpäin eli nukut päivisin joten ei ihme ettei uni tule enää yöllä.
sitten mielialalääkkeet että jaksat elää...edes pahimpien ajatusten ajaksi..että saat itsesi kasattua!
sitten, voisitko ajatella käyväsi lääkärillä pyytämässä esim. mahalaukun pienennysleikkaukseen?
lääkäri kyllä kuuntelee ja niitä muillekin apua tarvitseville tehty!
sitten ulkoilemaan pikkuhiljaa, ulkoilma piristää.
lakkaapa ajattelemasta itsetuhoisesti, lapsesi tarvitsevat sinua!!
älä koskaan päästä sitä ajatusta pidemmälle, olet korvaamaton lapsillesi:)
toivon sinulle valtavasti voimia viedä elämäsi eteenpäin ja jaksamisia:)
he tarvitsevat sinua eniten. nyt vain itseä potkimaan perseelle ja lääkäriin uudestaan, äläkä anna periksi. ja ehdottomasti sinun täytyy jutella miehesi kanssa tästä!!! muista että lapset ovat tärkeimpiä!
Söin masennuslääkkeitä kotiäitinä ollessa, ja ne ihme ja kumma, auttoivat pahimman yli. Voisitko keskustella esim. neuvolassa, jos lääkärisi on tuommoinen pässi??? Tai mielenterveystoimistossa?? Et ole tosiaan ainut, joka on tuon läpi käynyt, kyllä sinun pitäjässäsi pitää olla konstit auttaa sinuakin. Hemmetti, ihan suututtaa kun eivät sinua tosissaan ottaneet. Eikö miehesi voisi auttaa?
Varmasti löytyy; usko siihen. Aina se ei järjesty helposti ja suoraviivaisesti vaan itse täytyy olla periksiantamaton.
Eli nyt tilaat ajan terkkariin ja puhut ihan juuria myöden pahanolon tuntemuksesi lääkärille ja VAADIT apua.
Tapauksessasi tuntuisi kyllä masennuslääke olevan tarpeen. Se auttaa, vaikka nyt epäilisitkin, pääsemään paranemisen alkuun. Ei masennuslääkkeitä kannata pelätä; itsekin luulin niin, mutta käytäntö on osoittanut toisin.
Itselläni tk-lääkäri totesi heti masennuksen. Sain lääkkeet jotka jätin kesken; en jaksanut uskoa mihinkään. Itkin vain. Pienten lasteni takia oli pakko päästä umpikujasta. Lääkäri oli onneksi laittanut lähetteen mielenterveystoimistoon. Siellä saivat minut aloittamaan lääkityksen uudestaan. Tämä ja keskustelut mt-hoitajan ja psykiatrin kanssa ovat saaneet elämäni taas tuntumaan elämisen arvoiselta. Lääke on ollut minulle kuin pelastusrengas uppoavalle.
Voin jo senkin vuoksi paremmin, että saan öisin nukuttua, enkä ole koko ajan ihan pohjattoman väsynyt kuten ennen. Lepo ja uni on ihan oikeasti tärkeää elimistölle. Jos ei saa levättyä, on ihan oikeasti loppu. Muisti pätkii, itkettää ja kaikki tuntuu toivottomalta. Itse koin ainakin näin.
Voimia sinulle ja lähde hakemaan apua mahdollisimman pian. Lapsesi tarvitsevat sinua todella. Eli unohda itsetuhoasiat!!! Itsekin olen tehnyt niin. Lasten vuoksi kannattaa elää; ihan totta!