Carlos Castanedan kirjoissa toistuu suorastaan rasittavuuteen asti teema, että äijä pyöriessään pitkin pusikoita, mäkiä ja mättäitä vaikuttaa olevan jatkuvassa todellisessa tai vähemmän todellisessa hengenvaarassa - pitkälti opettajiensa tähän ohjaamana. Luulisi että vähemmässäkin pyörityksessä järki jättää. Eikä mitään rakentavaa tai käyttökelpoista henkistä kehitystä voisi tapahtua. (Käytän sanaa henkinen kun en nyt tähän hätään parempaakaan keksi.)
CC:n kirjat ovat ehkä fiktiota, mutta piileekö jatkuvassa varpahillaan olemisessa jokin jippo? Ainakin voisi hyvin kuvitella että alituisessa varuillaan olossa ja äärimmilleen ponnistamisessa voidaan lähestyä jonkinlaista maagista tasoa joka alkuihmiselle on saattanut olla itsestäänselvyys, luontainen elementti jossa toimia.
Pohdittuani juurtajaksain omia "poikkeavia" kokemuksiani ja kokemattomuuksiani tänään yhtäkkiä juolahti mieleeni että kokemus-putkiani on edeltänyt jonkinlainen perustavanlaatuinen muutos tai jopa shokki. Varsinaisen ensimmäisen kokemukseni sain jonkin aikaa sen jälkeen kun olin lähtenyt kotoa (varsin suuri muutos elää 1. kertaa elämässään yksinään!) Järkyttävimmät kokemukseni koin hieman sen jälkeen kun olin ollut potentiaalisessa kuolemanvaarassa. Pari vuotta sitten lupaavasti alkanut putki tapahtui läheisen poismenon ja muun vähemmän kivan jälkeen.
Voi tietysti tehdä johtopäätöksen että olen sekoillut aina kun tulee stressaavia tilanteita, mutta itse en koe normaalista elämänmenosta poikkeavia kokemuksia automaattisesti sekoiluiksi. Uskonkin, että aivan kuten CC antaa ymmärtää, uuvuttavan hypnoottisesti otteessaan pitävä maailmanmeno pitää pysäyttää jotta voi edes hetkeksi herätä tästä arjeksi kutsutusta UNESTA.
Mutta miten luoda hallittuja (kun nirrinmeno ei kiinnosta) tilanteita, joissa pysäyttää maailma...
Kunnon riuhtaisuja pohtiessa lienee paras tehdä pienenpieniä repäisyjä.
CC:n kirjat ovat ehkä fiktiota, mutta piileekö jatkuvassa varpahillaan olemisessa jokin jippo? Ainakin voisi hyvin kuvitella että alituisessa varuillaan olossa ja äärimmilleen ponnistamisessa voidaan lähestyä jonkinlaista maagista tasoa joka alkuihmiselle on saattanut olla itsestäänselvyys, luontainen elementti jossa toimia.
Pohdittuani juurtajaksain omia "poikkeavia" kokemuksiani ja kokemattomuuksiani tänään yhtäkkiä juolahti mieleeni että kokemus-putkiani on edeltänyt jonkinlainen perustavanlaatuinen muutos tai jopa shokki. Varsinaisen ensimmäisen kokemukseni sain jonkin aikaa sen jälkeen kun olin lähtenyt kotoa (varsin suuri muutos elää 1. kertaa elämässään yksinään!) Järkyttävimmät kokemukseni koin hieman sen jälkeen kun olin ollut potentiaalisessa kuolemanvaarassa. Pari vuotta sitten lupaavasti alkanut putki tapahtui läheisen poismenon ja muun vähemmän kivan jälkeen.
Voi tietysti tehdä johtopäätöksen että olen sekoillut aina kun tulee stressaavia tilanteita, mutta itse en koe normaalista elämänmenosta poikkeavia kokemuksia automaattisesti sekoiluiksi. Uskonkin, että aivan kuten CC antaa ymmärtää, uuvuttavan hypnoottisesti otteessaan pitävä maailmanmeno pitää pysäyttää jotta voi edes hetkeksi herätä tästä arjeksi kutsutusta UNESTA.
Mutta miten luoda hallittuja (kun nirrinmeno ei kiinnosta) tilanteita, joissa pysäyttää maailma...
Kunnon riuhtaisuja pohtiessa lienee paras tehdä pienenpieniä repäisyjä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Muistan lukeneeni aikoinaan Oshon teoksista, että eräs guru opetti länsimaalaiselle valaistumista upottamalla tämän veden alle kunnes hän joutui kuoleman paniikkiin. Oppilas kuvasi tilannetta kaiken katoamisella, aivan kuin ajan kulku olisi hidastunut. Ei ollut muutakun se tillane, taistelu päästä veden alta pois. Opettajan mukaan tämä tilanne oli sama kuin meditaation tavoite.
Samoin kertovat monet kuoleman vaaraan joutuneet,
aika on kulkenut hiastettuna, kaikki liikeet ovat olleet kuin hidastetusta filmistä, ihmisen mielen kadottaessa kaiken ylimääräisen ja keskittyessä olemiseen.
Käsittääkseni kyseessä on luonnollinen refleksi, transsiin vaipuminen. Meditaatio silmät auki.
Tähän pyritään mm. joissakin taistelulajeissa.
Olla henkisesti läsnä siinä missä fyysinen ruumis on - i l m a n paniikkia, ilman halua, ilman pyrkimystä.
Olla kaikessa läsnä silmät auki, tajunta auki - kaiken tulla ja mennä.
Paniikki ei kuulu asiaan.
Tellu,
Kun mietin sinua ja tilannettasi, muistin äkkiä erään entisen maagisen kollegani, jonka kanssa sinun mahdollisesti kannattaisi keskustella. Hän on sellainen oikein hauska ja mukava hiukan vanhempi naisihminen (en muista tarkalleen kuinka vanha, mutta varmaan jotain palttiarallaa 40 tienoilla, jolla on myös ollut eläväisiä muistoja edellisen elämän kokemuksista. Hän on niitä joutunut jollain tapaa käsittelemään pois häiritsemästä nykyistä elämäänsä siirtyäkseen eteenpäin kohti uusia kokemuksia.
Kun muistelin hänen kamppailuitaan saadakseen hiukan valoa asioihin, tajusin että teillä kahdella saattaisi olla paljonkin yhteistä jaettavaa. Sitä ei koskaan tiedä mitä uutta voi oppia. Ja koska olen tätä "maagisten ystävien" merkitystä niin paljon korostanut ja sinä olet niiden puutetta valitellut, ajattelin tarjota sinulle mahdollisuutta ottaa häneen yhteyttä. Hän varmasti erittäin mielellään vaihtaisi ajatuksia kanssasi. Jos olet kiinnostunut, lähetä minulle sähköpostia osoitteeseen [email protected] niin saat hänen email osoitteensa.
Toivottaen hyvää entistä, nykyistä ja seuraavaa elämää,
:Agwé:
Suatanpa tuota hyvinnii olla kiinnostunut. Onhan noita joskus jotain tapauksia omaltakin taholta löytynyt, mutta henk.koht. en tunne ketään NAISTA jolla olisi spontaania kokemuksia.
Otan yhteyttä lähiaikoina.
"Mutta miten luoda hallittuja (kun nirrinmeno ei kiinnosta) tilanteita, joissa pysäyttää maailma... "
...pienet sieni-tripit voisivat toimia..