Puolukoita

viimeyönä näin unta että olin metsässä mieheni kanssa,jokapaikka oli täynnä erittäin vihreitä ja kauniita puolukanvarpuja täynnä tosi isoja ja meheviä puolukoita.
Alon poimimaan niitä ja huomasimme että niiden lisäksi oli vielä suuria punaisia omenoita,enkä enää tiennyt kumpia poimisin,maistoin omenaa ja sekös vasta herkkua oli.
Tää ei ollut mikään "humpuukkiuni"...nään joskus enne unia mutta tuollaista en ole vielä nähnyt.
132529
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

puolukassa yhden puolitutun naikkosen kanssa. Hän kaatui suo-ojaan selälleen ja nauroi makeasti,mutta marjat pysyivät ämpärissä.Miehenä nostin hänet pystyyn ja saalis oli 15 litraa kummallakin.

Äänestä
  • Heh,
    odotin jo vesi kielellä mitä sitten tapahtui mutta nostit vaan ojasta,onneksi ämpärit eivät kaatuneet,se ei olisi tiennyt hyvää(ei ois saanut vispipuuroa)

    Äänestä

  • *marjanpomija kirjoitti:

    Heh,
    odotin jo vesi kielellä mitä sitten tapahtui mutta nostit vaan ojasta,onneksi ämpärit eivät kaatuneet,se ei olisi tiennyt hyvää(ei ois saanut vispipuuroa)

    taputtelin roskia pois selästä ja mainitsin, ettäonneksi ojassa ei ollut vettä, ettei tarvinnut housuja kiertää kuivaksi. Perheellisiä kun ollaan ja vielä kalojakin, niin eihän siinä voinut kuin uneksia .

    Äänestä

  • saankohan edes unta kohta ku odotan että mitähän mielenkiintoista sitä ensiyönä näkee.

    Äänestä

tuosta omenan maistamisesta jonkinlainen kielletty hedelmä ja valinnan vaikeudesta,kumpia olisit halunnut poimia taas,ettet oikein pysty päättämään,kumman valitsisit,kun hyvi ehdokkaita on kaksi. Onko horoskooppimerkkisi peräti vaaka?

Äänestä
  • Noin ajattelin uneni itsekkin ja sinä sen sitten kerroit mustaa valkoisella..jaa että horoskooppimerkki-se on yllättäen härkä,jonka pitäisi osata päättää mutta eipä se aina onnistu*heittää kruunaa ja klaavaa ja noppaa yhtä aikaa*

    Äänestä

  • *marjanpomija kirjoitti:

    Noin ajattelin uneni itsekkin ja sinä sen sitten kerroit mustaa valkoisella..jaa että horoskooppimerkki-se on yllättäen härkä,jonka pitäisi osata päättää mutta eipä se aina onnistu*heittää kruunaa ja klaavaa ja noppaa yhtä aikaa*

    Minäkin (nainen) olen härkä horoskoopiltani, ja varsinainen jahkailija ja hirveän huono tekemään päätöksiä. Se on minulle todellakin paha ongelma!
    No, ei kai horoskoopit ihan kaikkea tiedä :)

    -H-

    Äänestä

  • ohi aiheesta kirjoitti:

    Minäkin (nainen) olen härkä horoskoopiltani, ja varsinainen jahkailija ja hirveän huono tekemään päätöksiä. Se on minulle todellakin paha ongelma!
    No, ei kai horoskoopit ihan kaikkea tiedä :)

    -H-

    Juu härät on semmisia jalat maassa tyyppejä,ketkä pelkää vääriä päätöksiä..ainakii minä ja sitten se meneekin jahkailuksi,että jos teen näin niin mitäs sitten jos se meneekin väärin:)
    En minäkään horoskooppeihin usko mutta luonneanalyysit pitää paikkaansa kyllä,merkeissä on tietyt yhteneväisyydet ja aina kun tapaan ihmisen niin kiva on tietää horoskooppimerkki.

    Äänestä

Satoahan sinä tässä unessa selvästi korjaat ja miehesi kanssa se olisi puolukoita. Muutakin satoa olisi tarjolla, herkullista, mutta onko kiellettyä? Hyvä ja positiivinen uni joka tapauksessa.

Äänestä
  • Hyvin osasit sanoa,semmoinen tilanne minulla on ollut ja ajattelin itsekkin että noin se on,ja se vihreys ja hyvät marjat on ehkä positiivista :)

    Äänestä

  • *marjanpoimija kirjoitti:

    Hyvin osasit sanoa,semmoinen tilanne minulla on ollut ja ajattelin itsekkin että noin se on,ja se vihreys ja hyvät marjat on ehkä positiivista :)

    että se vihreys löytyykin sieltä aidan takaa. Lehmäkin sen tietää.

    Äänestä

  • hedelmällisyyteen. Ehkäpä kaksoset ovatkin jo tulossa?

    Äänestä

  • olemaan, kirjoitti:

    että se vihreys löytyykin sieltä aidan takaa. Lehmäkin sen tietää.

    Toivotaan että vihreää on molemmilla puolilla aitaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


*marjanpoimija kirjoitti:

viimeyönä näin unta että olin metsässä mieheni kanssa,jokapaikka oli täynnä erittäin vihreitä ja kauniita puolukanvarpuja täynnä tosi isoja ja meheviä puolukoita.
Alon poimimaan niitä ja huomasimme että niiden lisäksi oli vielä suuria punaisia omenoita,enkä enää tiennyt kumpia poimisin,maistoin omenaa ja sekös vasta herkkua oli.
Tää ei ollut mikään "humpuukkiuni"...nään joskus enne unia mutta tuollaista en ole vielä nähnyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu