Pahalta näyttää nykyinen meno. Täällä on paljon kirjoitettu siitä, että homeongelmat eivät saa tarpeeksi julkisuuttaa. Itse asun keskisuomessa ja luen paikallista lehteä Keskisuomalaista, ja voin väittää, että ko. lehdessä aiheelle on riittänyt viime aikoina runsaasti julkisuutta. En ole tarkaan laskenut, mutta tuntuma on, että ainkin kerran viikossa lehdestä löytyy home-/sisäilma-aiheisia artikkeleita. Aiheina pyörivät surullisenkuuluisan poliisitalon, koulujen ym. kaupungin/maalaisunnan omistamien kiinteistöjen sisäilmaongelmat.
Joskus syyspuolella oli juttua yliopiston eri rakennusten sisäilmaongelmista. Jutussa oli lopussa vielä 4 tai 5 henkilön (nimillään ja kuvillaan vartustettuna) kertomat tarinat omista oireiluistaan.
Kouluista ongelmia on kaupungin puolella ainakin Viitaniemen, Keltimäen, Lohikosken ja Cygnaeuksen kouluissa. Tikan koulua remontoitiin ja on kai jo paremmassa kunnossa, tosin jotain pientä epävarmuutta vanhalla puolella kai on vieläkin. Samoin Nenäinniemen yhdistettyä päiväkoti ja 1. - 2. luokan alakoulua on remontoitu ja ilmeisesti sekin nyt paremmassa kunnossa. Jyväskylän maalaiskunnan puolella vakavat ongelmat ovat ainakin Vaajakosken yläkoulun ja lukion suhteen sekä Keski-Palokan koulu on ollut ongelmallinen jo pitkään. Keski-Palokan koulun sisäilmaongelmien hoitamisesta on myös tehty kantelu, joka johti lääninhallituksen huomautukseen, josta uutisoitiin muutamia viikkoja sitten.
Muita ongelmallisisa kohteita siis tuo poliisitalo, Kumppanuustalo, sekä nyt uudenpana julkisuuteen tulleena Vaajakosken liikuntakeskus. Muitakin varmaan löytyy, mutta nämä nyt päällimmäisenä mielessä.
Lähinnä järkyttyneenä tätä uutisointia seurailen ja ihmettelen. Lapsia kuljetellaan väistötiloihin tai he opiskelevat parakeissa. Lapset sairastelevat ja potevat allergioita ja astmoja. Tilannehan kaiken kaikkiaan vaikuttaa kestämättömältä. Onko tämä nykypäivää muissakin kunnissa? Miten kuntien taloudet voivat kestää, jos kaikki korjataan/rakennetaan uudelleen? Miten kuntien taloudet voivat kestää, jos korjauksia ei tehdä ja isot joukot lapsista ovat sairaita jo ennen aikuisikää? Hälyttävää!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Varmasti joka kunnassa tilanne on samanlainen. Homeisia rakennuksia on paljon.
Hyvä kuitenkin, että Jyväskylässä asioista uskalletaan puhua ja kirjoittaa lehdissä. Silloin ongelma on kuitenkin tiedostettu ja sille myös voidaan etsiä ratkaisua. Minun mielestäni asioista puhuminen on aina suotavaa. Monesti kuulee sanottavan, että täytyy olla hiljaa, että kaikki eivät hysterisoituisi. Mielestäni on päinvastoin niin, että jos asioita salaillaan, niin siitä se hysteria nousee.
Kun asioista puhutaan, löytyy myös ratkaisuja. Ja rahaa aina löytyy, jos asioille halutaan tehdä jotain. Kysymys on vain priorisoinnista ja eri rahapusseista. Nyt rahaa palaa aivan mielettömästi ihmisten tutkimiseen, lääkitsemiseen, leikkauksiin ym. kalliisiin operaatioihin. Suurin osa "turhia", niitä ei tarvittaisi, jos talot olisivat asiallisessa kunnossa.
Meitä on monta, jotka tälläkin palstalla olemme kirjoitelleet, että lääkitykset on saanut lopettaa, kun on päässyt hometiloista pois ja lääkärissä ravaaminen on loppunut.
Kyllä lääkäreidenkin täytyisi tunnistaa sairastelun syy, ja jos se on sisäilma, niin omalta osaltaan vaikuttaa siihen, että syyhyn puututtaisiin. Vai onko niin, että lääkärin tehtävä on tosiaankin vain yrittää lievittää oiretta aina vain erilaisilla lääkkeillä. Onko medikalisaatio jo sumentanut lääkäreiden aivot.
En tässä sitä tarkoita, etteikö lääkkeitä tarvittaisi, mutta nykyään niitä kyllä syödään aivan liikaa.
Kysymys on myös nimenomaan lastemme tulevaisuudesta. Se ei olekaan pikku juttu.
ja muuallakin asuville yhtälailla. olen huomannut saman, että keskisuomalaisessa kirjoitetaan avoimesti ja ihmiset uskaltavat tulla esiin oireidensa kanssa.
Kenkuran aloitus oli loistava.
homekouluissa ympäri maata, mutta ainakin muualla ollaan asioista tosi hiljaa. Harmillista se on niiden kannalta, joiden vanhemmat eivät edes tiedosta ongelmaa, vaan luulevat vain lapsensa olevan niin heikkoa tekoa, että koko ajan ovat sairaana. Mitä tulee tuohon kuntien talouden kestoon, niin sehän menee käytännössä niin, että vuosikymmeniin vaan hissutellaan ja välillä vähän maalaillaan, ei siihen paljon rahaa kulu. Uhraamme lapsemme kosteusvaurioisten rakennusten aineenvaihduntatuotteiden alttarilla ja siitä eivät ole kiinnostuneet muut kuin pahoin sairastuneet aikuiset, jotka tietävät, millainen elämä altistuneilla lapsilla on edessä. Kiitos Kenkura hyvästä kirjoituksesta. Yhtä järkyttyneenä seuraan menoa minäkin.