tuli tuossa mieleen että olisiko ehkä parempi, että assilapsella ei olisi kovin tarkkoja sääntöjä? Koska jos meillä laittaa jonkun säännön niin sitä poika 10 v tuntuu noudattavan niin kirjaimellisesti, että mietin jo meneekö se vähän liioitteluksi.
Esim. kun tietokoneella oleminen on rajoitettua niin hän ei sitten ole kaverillakaan koneella, lähtee pois vaikka. Tämä on minusta vähän kaksipiippuinen juttu. En tiedä edes onko totta että hän lähtee pois jos kaveri on koneella, mutta jos se on totta niin onkohan toi hyvä. Pitäisikö rajoitus poistaa koskien kavereita? Koska hän on koneella aika paljon, siksi rajoitetut ajat.
Toisaalta onko se vähän kuin vankilassa olemista kun pitää koko ajan miettiä rajoituksia ja kieltoja. Mitäs mieltä olette?
Esim. kun tietokoneella oleminen on rajoitettua niin hän ei sitten ole kaverillakaan koneella, lähtee pois vaikka. Tämä on minusta vähän kaksipiippuinen juttu. En tiedä edes onko totta että hän lähtee pois jos kaveri on koneella, mutta jos se on totta niin onkohan toi hyvä. Pitäisikö rajoitus poistaa koskien kavereita? Koska hän on koneella aika paljon, siksi rajoitetut ajat.
Toisaalta onko se vähän kuin vankilassa olemista kun pitää koko ajan miettiä rajoituksia ja kieltoja. Mitäs mieltä olette?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olen assi ja assin vanhempi. Minusta rajoituksia ei pitäisi assilla olla. Vaimoni joskus sanoi, eyttä poikani lukemista pitäisi rajoittaa (aina nenä kiinni kirjassa), mutta mikä olisi vaihtoehto? Peukaloiden pyörittely?
Jos pystyy tarjoamaan jotain muuta tekemistä (ulkoilu yhdessä ym.) silloin lapsi on poissa siitä tärkeimmästä harrastuksestaan sen ajan.
Poikani ei vielä juurikaan käytä tietokonetta, mutta luulen senkin ajan tulevan, että viihtyy hyvin koneella. Minä viihdyn osittain työni vuoksi paljonkin.
Jos sääntöjä ja rajoituksia on, ne pitäisi ainakin perustella hyvin.
Ottakaa muutkin kantaa. Tämä oli vain minun mielipiteeni.
ok niin kauan, kuin vain jaksaa ja jaksaa perustella ja selittää yksityiskohtaisesti, että miksi ja miten ja minkä takia...Ainakin meillä.
Pitää selittää selkeä alku ja loppu ja vielä kerran perustella, että miksi.
on perusteltu hyvin, kuten meillä on perusteltu miksi ei ole hyvä olla koko ajan koneella ja on se sovittu viikkoaika koneella niin lapsi kontrolloi sitä myös kavereilla ollessaan. Että pitää olla sääntö myös siihen. Tulee vähän huimaava tunne, sääntöjä joka tilanteeseen. Olisiko parempi ilman kovin paljoja sääntöjä? Tulee mieleen nimittäin tää Foucaultin Mikrovalta-teoria, paras vankila on se missä vangit kontrolloi itse itseään. Kun siis ne ei tiedä koska vartijat oikeesti näkee ne jne.
No, ehkä pitäisi olla vaan iloinen että sääntö on mennyt perille ja silleen. Ei tää ole helppoa.
tulee mieleen, että monet suomalaiset piirteet ovat hyvin autistisia. Huvittuneina katsomme, kuinka Monk laittaa kaikki tavarat riviin saman suuntaisesti, tai korjaa rivejä. Itsekin olen huomaamattani oikonut epäjärjestyksessä olevia rivejä ja suoristanut tauluja jopa vieraissa paikoissa. Isälläni oli sama taipumus ja luulin sen oppineeni häneltä. Lopulta kehittelin teorian, että oikominen liittyy länsimaihin ja siihen, että olemme syntyneet suoria linjoja täynnä oleviin tiloihin, jolloin keskeisperspektiivin hahmotuksesta on tullut olennainen osa sitä, kuinka maailman hahmotamme. Primitiivisessä ympäristössä ei tätä taipumusta kehity, kun majoissa syntyneillä ei ole linjoja.
itsekin oion tavaroita ja tykkään järjestellä mutta olen myös tyytynyt siihen, että kaikki on sotkuista.
Suomihan on mikrovalta, totta, sitähän toikin on, että "täällä on kameravalvonta", ei koskaan tiiä kuka sinua tiirailee, joten ei parane kaivaa korvaa julkisesti ja jokuhan voi vaikka kiikaroida sinua naapuritalon ikkunasta niin että ainoa keino olla rauhassa niin verhot eteen. Ja siltikin naapurit voi kuulla mitä täällä puhutaan. Siis kaupungissa ja kerrostalossa. Olisikohan maalla asuminen muuten assille kivempaa kuin kaupungissa?