ajattelin

mitä mieltä olette tänpäiväisestä yle 1:n uutisesta, että työkyvyttömyyseläkeläisen eläkkeestä lähtee 100€ kuukaudessa pois!!! Itse kauhistuin uutista sillä sitten saisin enää 400€ kuukaudessa ja lapsikin on vielä elätettävänä muutaman vuoden. Köyhyysloukussa olen jo, eikä meillä työkyvyttömillä ole mitään keinoa kartuttaakaan eläkettä.
6272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Moni työkyvyttömyyseläkeläinen on yllättävän hyvässäkin kunnossa vertaen osaan työelämässä olevana juoppoon. Mikäli nyt ei aivan kädet ja jalat ole poikki, nini kannattaa harkita paluuta työelämään, eihän sitä kukaan voi käytännössä estää.

Äänestä
  • ei riitä terveys töihin parantumattoman sairauden vuoksi.Juoppt työssä käyvä itse on syyllinen juomiseensa lopettaisi sen.

    Äänestä

tietenkin natsisaksan tyyliin eliminoida vieläkin tehokkaammin sairaat ja vammaiset pois päiviltä.
Eli moni masentunut mm tulee tekemään itsemurhan tuon takia, kun ei 500e riitä nytkään, niin miten riittäisi 400 tulevaisuudessa tällä hintakehityksellä?
Monella kroonisesti sairaalla ei ole varaa ostaa kaikkia tarvitsemiaan lääkkeitä ( itse olen yksi heistä) ja hoitoonhan ei vähävaraiset pääse nytkään.
Työkyvyttömiä on yksinkertaisesti elossa liikaa, se on ruma tahra tässä ihanne valtiossa, jossa vain optiomiljonääreillä ja kansanedustajilla on lupa elää ihmisarvoista elämää taloudellisesti tai ylipäätään mitään ihmisarvoa.
Seuraava askel tuosta on ilmaiset insuliini piikit sosialiitoimistosta tukea hakeville ja sen jälkeen kaasukammiot.
Kauheinta tässä on se, että me lapsesta saakka sairaat ja vammaiset olemme heikoimmassa asemassa ja meitä koskee isoimmat leikkaukset, me joilla ei ole ikinä edes ollut mahdollisuutta kerätä alkeellisintakaan eläkettä omalla työllä.

Sivistysvaltion tuntee siitä, miten se kohtelee heikoimpiaan, ja suomihan on jo ympäri maailmaa tunnettu siitä, miten täällä kohdellaan vanhuksia, lapsia, vähäosaisia ja sairaita huonommin kuin normaali sivilisaatioissa koiraa.

Äänestä
  • Täällähän on paljon myös työttömyyden vuoksi eläkettä ja kyseinen lakimuutos tietenkin ajaa kykeneväiset töihin. Toisaalta vika turhassa sairaseläkkeessä ei ole hakijassa vaan myöntämisen perusteissa. Esim. minulle on puhuttu jo sairaseläkettä ja peruste on, että on jäänyt jokin yöuni kerran tai kaksi vähiin.

    Äänestä

Moni mielenterveyseläkeläinen hyväksyisi nämä leikkaukset mielellään jos samalla saisi armahduksen eli ei enää pakotettaisi käyttämään lääkkeitä. Tehdään diili. Leikataan eläkkeet ja samalla vapautetaan mielisairaat niin sairaala- kuin avohoidosta. Samoin kuin orjat vapautettiin Amerikassa sisällisodan jälkeen 1863.

Äänestä
  • Sairaalahoidot ja eläkkeet sinäänsä samaa sarjaa. Jollakin on vain niin pieni kikkeli, että pitää alistaaa toista kokeakseen olonsa isoksi. Minullakin kotiporukka alkoi puhua sairaseläkkeestä, psykiatrisesta sairaalasta ja holhouksesta. Peruste oli, että jokin vapaaehtoinen koulutus oli jäänyt tekemättä ja että nuorille suunnattu tilapäistyö loppui ja entinen työttöystävä oli sekopää. Mikäli nyt sen vapaaehtoisen koulutuksen hankin, niin olen auktoriteettisesti korkeammalla kuin kotiporukkani.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tänne kirjoittaa kirjoitti:

mitä mieltä olette tänpäiväisestä yle 1:n uutisesta, että työkyvyttömyyseläkeläisen eläkkeestä lähtee 100€ kuukaudessa pois!!! Itse kauhistuin uutista sillä sitten saisin enää 400€ kuukaudessa ja lapsikin on vielä elätettävänä muutaman vuoden. Köyhyysloukussa olen jo, eikä meillä työkyvyttömillä ole mitään keinoa kartuttaakaan eläkettä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu