Mulla on ollu paniikkihäiriö ja nyt on luultautisuus ja kuolemanpelko ollu jo monta vuotta, kokoajan semmonen olo et varmaan on joku vakava sairaus tai sydän pysähtyy, kuullostaa tosi tyhmältä tiedän...
Pahimmat hetket on just ennen nukkumaanmenoa ja yksin ollessa, siks kans hakeudun paljon ihmisten seuraan koska sillon en murehdi asioita ja oon ihan normaali.
Tämä on tosi ikävä "vaiva" ku kokoajan on sellanen olo ettei pysty oikeen elämään täysillä ku kohta kuitenki kuolee.
Ihan terve olo mulla muuten on ja oon vasta 29 v ja elämä edessä mut kuitenkin murehdin päivittäin ja oon välillä ihan masentunu ku pelkään kuolevani, onko joku saanut apua tällaiseen ?
Kiitos!
Pahimmat hetket on just ennen nukkumaanmenoa ja yksin ollessa, siks kans hakeudun paljon ihmisten seuraan koska sillon en murehdi asioita ja oon ihan normaali.
Tämä on tosi ikävä "vaiva" ku kokoajan on sellanen olo ettei pysty oikeen elämään täysillä ku kohta kuitenki kuolee.
Ihan terve olo mulla muuten on ja oon vasta 29 v ja elämä edessä mut kuitenkin murehdin päivittäin ja oon välillä ihan masentunu ku pelkään kuolevani, onko joku saanut apua tällaiseen ?
Kiitos!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Varmasti on apua. Kuolemanpelko on kyllä minusta normaalia, etenkin ajoittain. Ihmiset, jotka eivät koskaan pelkää kuolemaa ovat joko kerskureita tai sitten jotenkin yksinkertaisia, eivätkä kykene tajuamaan sen yksinäisyyttä ja kaiken kadottavaa voimaa. Oma kuolemanpelkoni vaihtelee mielialojen ja päivien ja ikävaiheiden myötä. Juuri nyt ei ole. Minua on helpottanut historian lukeminen ja vuodet sikäli, että niin moni tuttu nimi on jo lähtenyt täältä. Ei sitä enää jaksa niin pelätä omastakaan kohtalosta.
Mulle kuolemanpelko on erittäin tuttua. Pelkään todella paljon, että mun sydän vaan ottaa ja pysähtyy. Pahinta se pelko on nimenomaan yksinollessa. Kuolemanpelko johti lopulta siihen, että aloin saamaan paniikkikohtauksia ja olin jatkuvasti ahdistunut enkä lopulta saanut enää untakaan öisin. Hain lopulta apua vaivaani. Nyt käyn terapiassa ja syön lääkkeitä. Terapiasta en ole kokenut saavani hirveästi hyötyä, mutta lääkitys (ssri) on auttanut minua elämään jo jokseenkin normaalia elämää, vaikka en ole sitä vielä kauaa syönytkään.
Vastaus kuolemanpelkoon: Jeesus, joka on kuolemallaan kuoleman voittanut ja haudoissa oleville elämän antanut. Hän on tie, totuus ja elämä. Iänkaikkisesti. Kaikenlaiset, pienemmätkin huolet, voi antaa Hänelle, joka ei aja pois ketään luokseen tulevaa (näin Raamatussa sanotaan). Tärkein asia on tietysti syntien sovitus Hänen veressään, silloin ovat kerran kaikki ongelmat ohi. Mitäs, jos antaisitte saman tien taakan toisille harteille esirukouspyynnön muodossa? Tässä pari nettiosoitetta vapaaseen käyttöön:
- www.rukousystavat.fi
- www.esirukous.net.
Onneksi tuokin vaiva ja tauti parantuu ennen tai myöhemmin itsestään. Kuten kaikki muutkin korjaa... Siihen asti tsemppiä. Älä anna periksi.
siitä hyvä tauti, ettei siihen kuole.
Kaikkia ihmisen tuntemia pelkoja voi siedättää.
Asetutaan mukavasti illalla makuulle. Sitten keskitytään pois lähtöön, ettei enää herätä.
Tein näitä matkoja auto, itsesuggestioilla. Mielen puolustusmekanismit estävät oikean kuolemisen.
Varmasti tätä keinoa on käyttäneet monet, ennenkuin ovat tehneet jotain peruuttamatonta.
Kuolemanpelko pitää työstää puhki. Tänäänkin ajattelin:
Yks päivä alkaa niin, että elintoiminnot lakkaavat.
Mitä pelättävää siinä on kun kerran se kuitenkin kaikkia kohtaa.
Luullakseni luulotautiset omaavat terveelliset elämäntavat, koska pelkäävät kaikkia vahingollisia ja epäterveellisiä juttuja.
Siksi uskallan suositella sinulle tätä testiä. Saavutat varmasti huikean iän.
Tässä tulee ossu:
http://www.yle.fi/elamapelissa/ep41/ep.php
Mulla on kanssa mennyt lähes koko 25 vuotta vanha elämä siihen ettei elämä oikeen nappaa, koska kuolemme kuitenkin. Olen ruvennut ottamaan asioista selvää, kuten lukemaan henkistä kirjallisuutta ja filosofiaa jossa pohditaan sitä mitä on olemassa, onko jumalaa tai henkimaailmaa jne. Tai vastavuoroisesti miettiä sitä, onko mahdollista kieltää henkimaailman olemassaolo. Ei nimittäin ole.
Olen löytänyt mahtavan kirjasarjan Neale Donald Walschilta: Keskusteluja Jumalan kanssa. Varsinkin ykkösosa siitä sai minut tosi hyvälle tuulelle, ja kuolemanpelko loittoni hieman taaemmas.
Sinällään kuten joku jo tuossa kirjoitti, jatkuva kuolemanpelko on ikäänkuin "fiksujen" ongelma. Olet liian ajattelevainen elämään. Osaat kyseenalaistaa, etkä tuudittautua tähän joskus niin järjettömältä tuntuvaan elämään. Miksi rakastaa mitään jos kaikesta täytyy luopua?
Kuolemasta ajattelen nykyisin aiemmin mainitun kirjan mukaisesti. Uskon tuota kirjan kirjoittajamiestä, että hän on puhunut Jumalan kanssa ja tuo kirja on pelkästään sitä dialogia. Kaikki tuossa kirjassa tuntuu olevan niin järkevää ja loogista. Katson maailmaa nyt vähän vaaleanpunaisempien lasien läpi.
Jos oikeasti miettii esimerkiksi alkuräjähdystä ja sitä ennen ollutta "olevaa", pääsemme pisteeseen jota ei voi mitata tai kuvata tai tietää. On pakko olla olemassa jokin muu todellisuus missä ei ole aikaa. Jos katsot ympärillesi luontoon, eläimien lisääntymiskeinoja, selviytymiskeinoja ja kaikkea "evoluution" tulosta, tajuat miten hienossa tarkkaan suunnitellussa ympäristössä elät. Katso luontoa ja ihmisiä, löydät elämän perimmäiset vastaukset kun tajuat näiden hienouden ja ainutlaatuisuuden. Ihmisen tietoisuus ei ole materiaa. Se on sielu, joka jättää laivan ruumiin kuoltua ja jatkaa eteenpäin rakkaidensa luokse.
Huomaatko miten useat vanhat ihmiset ovat "valmiita lähtöön". He aistivat mitä tuleman pitää. Muutenkin jos mietit olevasi yksin tuon kuolema-asian kanssa, mieti sitä,että se on edessä aivan kaikilla. Jopa rikkailla ja menestyvillä. Kaikkien on pakko jossain vaiheessa nöyrtyä sen edessä. Parempi on siksi hyvissä ajoin jo ymmärtää luopua, voit saada paljon enemmän tilalle. Puhun siis henkisestä luopumisesta, tai oikeastaan siihen valmistautumisesta. Rakastakaa ja huomioikaa lähimmäisiänne.
siis kyse ei ole kristillisestä eikä muustakaan uskonnollisesta kirjallisuudesta. Uskonnot=paha.