idea sarjoihin

mulla idea sarjajakoihin, jolla loppus ikuiset narinat eipäsjuupas aloitteilijavaiei.

eli ei enää laiteta aloittelijasarjoja, vaan halutessaan voi järkätä 2006 ja sen jälkeen passin laittaneille mukautetetut sarjat.

vähän sen mukaan miten tuore se passi on. 2008 hankittu oikeuttaisi vaikka yhtä-kahta kilosarjaa alemmas ja yhtä ikäluokkaa alemmas. 2007 hankittu oikeuttaisi alennusta yhteen ikä ja yhteen painoluokkaan ja 2006 hankittu sitten joko tai sen mukaan mikä sillä hetkellä järkevintä olis

vähän sekavasti selitetty juttu, mutta jos joku on tajulla, niin mielipiteitä...!
171264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Meinaat sitten niinkuin kouluissa on joillekin erityislapsille mukautettua opetusta.

Noo, miksei tuo voisi toimiakin. Ei ainakaan yhtään sen huonommin kuin nykysysysteemi, jolloin itse saa päättää, mihin sarjaan menee painimaan.

Ainakin sarjoihin saataisiin enemmän painijoita.

Ja itse olen sitä mieltä, että joidenkin seurojen käyttämä painoindeksi on käyttökelpoinen ja on tehnyt aloittelijoille tasaväkisiä sarjoja. Tuohan olisi jatkojalostus siitä.

Äänestä

keksiä, ettei ihan näivety painikisat. Nytkin kun tuloksia kattelee, niin ihan itkettää tuloslista. Aloittelijoita 18 kiloisista 60 kiloisiin, sarjat väärällään poikia. Sitten kilpasarjoissa 1 ja 2 osallistujaa joissakin sarjoissa. Joissakin peräti 3. Kaiken huipuksi sieltä aloittelijoista bonjaa sarjoen voittajina tai ainakin toisina kovin kovin tuttuja nimiä. Mikähän Laihiallakin oli se sääntö, että 2006 tai sen jälkeen... ei se ainakaan tuloksissa näkynyt.

Äänestä

Sillä tavoin aloittelija saisi vähän tarpeellista tasoitusta, ja loppuisi tuo aloittelijasarjapelleily. Ja saatais kisoihinkin painijoille paljon painia... ja nimenomaan niin, että aloittelijat ovat passinsa lunastaneet 2007, korkeintaan 2006...

Äänestä
  • Nimenomaan just aloittanut sais tasoitusta mutta silti sarjoihin riittäisi painijoita. Tällä tulis painijoita niin paljon ainakin poikasarjoihin että sarjatkin vois sorvata vaikka vuoden välein.

    Kuka totettaa ekaksi?

    Äänestä

Eli kisajärjestäjä järjestää ikäkausikisat. Määrittelee iät ja sarja etukäteen. Siellä olisi vaikka sarja P10, jossa vaikka sarjat 35, 38, 42, 46. Ja sarja P12, jossa samat sarjat

Sitten kisaan tulee 11 vuotias poika, joka painaa 44 kiloa. Aloittamisvuosi on 2006. Oikea sarjahan olisi P12 46 kg, mutta poika laitetaan painimaan sarjaan P10 sarjaan 46 yli-ikäisenä. Tai sitten sarjaan P12 42 kg. Eli tulisi yksi myönnytys

Jos ko poika olisi aloittanut painin 2007,hän menisi sarjaan P10 42 kg, silloin tulisi kaksi myönnytystä

Ja jos aloittamisvuosi on 2008. Hän voisi painia sarjassa P10 ja 38 kg, eli 3 myönnytystä.

Tuo voisi ihan oikeasti toimiakin. Ja mikä tärkeintä: tulisi matseja paljon paljon enemmän.

Ja tytöillekin tämä voisi toimia. Tytöt joudutaan usein jakamaan sarjoihin liian isolla koko ja ikäerolla, tämä auttaisi siinäkin.

Äänestä
  • mun mielestä, oli aloitusvuosi mikä tahansa. Ja pitäisi kyllä olla sillä tavalla tolkkua noissa myönnytyksissäkin, ettei mihinkään 10-12 vuotiaiden sarjaan tule 6 kg painavampaa kaveria. Se on jo vaarallista! Siis tuo painoero, vammautusmisriskit ja muut kasvavat.

    Äänestä

  • yksi myönnytys kirjoitti:

    mun mielestä, oli aloitusvuosi mikä tahansa. Ja pitäisi kyllä olla sillä tavalla tolkkua noissa myönnytyksissäkin, ettei mihinkään 10-12 vuotiaiden sarjaan tule 6 kg painavampaa kaveria. Se on jo vaarallista! Siis tuo painoero, vammautusmisriskit ja muut kasvavat.

    Varsinkin, jos paino on ikäluokkansa ylä- tai alapäästä. Silloin on mentävä sen painavamman kanssa tai et matsaa ollenkaan.

    Onkohan tää joku Muurphyn laki vai mikä, kun meillekin on aina sattunut niin päin, että omalla painijalla on ollut se paljon painavampi vastassa. Jollakinhan on sitten se paljon kevyempi.

    Äänestä

Entäpä jos

Aloittelijasarjat jaettaisiin seuraavalla tavalla:

1)   Ensin jaetaan aloittelijat ryhmiin syntymävuoden mukaan.
2)   seuraavaksi kukin ikäryhmä jaetaan eri ryhmiin painilisenssin ottamisvuoden perusteella
3)   Syntymävuoden ja lisenssin ottamisvuoden perusteella muodostuneet ryhmät taas jaetaan ryhmiin sen todellisen painin aloittamisvuoden perusteella
4)   Syntymävuoden, lisenssin ottamisvuoden ja painin aloittamisvuoden perusteella muodostuneet ryhmät jaetaan kahteen osaan sen mukaan, onko poika aloittanut painimisen keväällä tai syksyllä
5)   Syntymävuoden, lisenssin ottamisvuoden, painin aloittamisvuoden ja aloittamisajankohdan (kevät/syys) perusteella muodostuneet ryhmät jaetaan kilon välein omiin sarjoihin
6)   Syntymävuoden, lisenssin ottamisvuoden, painin aloittamisvuoden, aloittamisajankohdan ja painon perusteella muodostuneet ryhmät jaetaan jälleen kahteen osaan sen perusteella, onko aloittelijan isä paininut vai ei
7)   Syntymävuoden, lisenssin ottamisvuoden, painin aloittamisvuoden, aloittamisajankohdan, painon ja isän painitaustan perusteella muodostuneet ryhmät jaetaan kahteen osaan sen perusteella, onko aloittelijalla äiti mukana kisoissa.
8)   Syntymävuoden, lisenssin ottamisvuoden, painin aloittamisvuoden, aloittamisajankohdan, painon, isän painitaustan ja äidin kisa-aktiivisuuden perusteella muodostuneet ryhmät jaetaan jälleen kahteen osaan sen perusteella onko painijalla painitossut.

Edellä mainittujen toimenpiteiden perusteella uskon vakaasti syntyvän sarjoja, joissa jokainen tuntee olevansa voittaja. Parhaassa tapauksessa em. menettely jouduttaa kilpailuja niin, että välittömästi punnituksen jälkeen voidaan aloittaa palkintojenjako.

Idea on vapaasti lainattavissa.

Äänestä
  • vain aloittelijasarjat pois, ja pidetään ihan simppelit kisat, muuten vielä luisutaan tuohon Pekan maalailemaan kauhuskenaarioon...

    Äänestä

  • Tätähän tämä jo osittain jossakin on, ikävä kyllä.

    Äänestä

  • vastaan? Tai uusia ideoita vastaan? Toi alkuperäinhän olis loistava idea. Nythän homma toimii niin, että äiti tai isi tuo painijan justiin sille puntarille kun haluaa. Ihan sama onko passissa mitä. Kun kaikki seurat ei oo niin suoraselkäisiä kuin teillä. Jossakin valmentaja ei sano mitään vaan vanhemmat päättää.

    Laihiallakin noissa ns. "aloittelijasarjoissa" näkyi kyllä sellaisia esityksiä, että oksat pois. Ja näkyi sellaisia painijoita joilla ekoja kisoja vähintään jo vuodelta 2005. Ja näkyihän se otteissa.

    Itsekin noita aloittelijoita olen kovasti seuraillut, kun meillä nuorempi painija on kohta astumassa ekaa kertaa kilpamolskille. Siellä ihan oikeasti kiertää aika kauan aloitelleita.

    Toi malli poistais pähkäilyn että mihin. En mäkään kyllä mitään kolmea hyvitystä olis antamassa, silloin ikä ja painoerot tulee liian isoiks. Vaikka kyllä niitäkin on nähty. Meilläkin on 20 kiloinen paininut 26 kiloista vastaan, 23 kiloinen 29 kiloista ja 40 kiloinen 48 kiloista. Ja kaikkea siltä väliltä.

    Mutta oli ihan ok, jos tuntee, että taidot ei oo vielä kohdallaan ja on tosiaan hiljan aloitettu. Silloin ainakin tietäis, ettei joudu ainakaan painavamman JA vanhemman JA vielä kokeneemmankin kanssa. Sellainen, joka on vuoden, pari paininut, vois matsata kohtalaisen tasaväkisesti vaikka sen pari kiloa köykäisemmän ja/tai vähän nuoremman kanssa. Ja kaikki voittais tässä kaupassa - saatais tasaväkistä matsia. Ei tietenkään aina, mutta joskus varmasti menis kohdilleen. Ja tulis enemmän sitä matsia- Kyllä suakin Pekka varmaan harmittaa seuraavanlaiset sarjat: P10, 26 kg 1 painija, P12 46 kg: 1 painija, P8 40 kg, 2 painijaa, T26 kg, 2 painijaa, jne...

    Äänestä

  • on aloittelijoita kirjoitti:

    vastaan? Tai uusia ideoita vastaan? Toi alkuperäinhän olis loistava idea. Nythän homma toimii niin, että äiti tai isi tuo painijan justiin sille puntarille kun haluaa. Ihan sama onko passissa mitä. Kun kaikki seurat ei oo niin suoraselkäisiä kuin teillä. Jossakin valmentaja ei sano mitään vaan vanhemmat päättää.

    Laihiallakin noissa ns. "aloittelijasarjoissa" näkyi kyllä sellaisia esityksiä, että oksat pois. Ja näkyi sellaisia painijoita joilla ekoja kisoja vähintään jo vuodelta 2005. Ja näkyihän se otteissa.

    Itsekin noita aloittelijoita olen kovasti seuraillut, kun meillä nuorempi painija on kohta astumassa ekaa kertaa kilpamolskille. Siellä ihan oikeasti kiertää aika kauan aloitelleita.

    Toi malli poistais pähkäilyn että mihin. En mäkään kyllä mitään kolmea hyvitystä olis antamassa, silloin ikä ja painoerot tulee liian isoiks. Vaikka kyllä niitäkin on nähty. Meilläkin on 20 kiloinen paininut 26 kiloista vastaan, 23 kiloinen 29 kiloista ja 40 kiloinen 48 kiloista. Ja kaikkea siltä väliltä.

    Mutta oli ihan ok, jos tuntee, että taidot ei oo vielä kohdallaan ja on tosiaan hiljan aloitettu. Silloin ainakin tietäis, ettei joudu ainakaan painavamman JA vanhemman JA vielä kokeneemmankin kanssa. Sellainen, joka on vuoden, pari paininut, vois matsata kohtalaisen tasaväkisesti vaikka sen pari kiloa köykäisemmän ja/tai vähän nuoremman kanssa. Ja kaikki voittais tässä kaupassa - saatais tasaväkistä matsia. Ei tietenkään aina, mutta joskus varmasti menis kohdilleen. Ja tulis enemmän sitä matsia- Kyllä suakin Pekka varmaan harmittaa seuraavanlaiset sarjat: P10, 26 kg 1 painija, P12 46 kg: 1 painija, P8 40 kg, 2 painijaa, T26 kg, 2 painijaa, jne...

    ..mutta kun tuntee tuo maalaisjärki ja todellisuus katoavan noita uusia malleja ja laskusysteemejä kehitellessä. Aloittelijasarjat ovat hyvä lisä painikisoihin

    Aina ei yksinkertaisesti voida saada aikaan tasaisia sarjoja niistä vähistä painijoista, joku joutuu joustamaan. Viime viikonvaihteessa olin oman ryhmän poikien kanssa kanssa kisoissa, jossa meidän tänä vuonna 9 täyttävä aloittelija väänsi 10,11,12 vuotiaan kanssa. Ja 32,5 kiloinen kilpasarjalainen paini 39 kilon sarjassa. 65 kiloinen poika paini 80 kiloisen kanssa ja 12-vuotias väänsi 14 vuotiaan kanssa.
    Mitä siitä? Osa pojista voitti, osa hävisi, mutta kaikki minä sieltä kotiin toin.

    Seuraavalla kerralla ne sarjat sitten passaa paremmin ja päästään painimaan oman ikäisten ja kokoisten kanssa. Ei kannata tuhlata hirveää määrää energiaa asioihin, jotka maalaisjärjellä pystytään hoitamaan.

    Ja mitenkähän muuten kävisi aloittelijasarjoihin osallistuvien painijoiden määrän kanssa, jos niissä sarjoissa ruvettaisiin jakamaan huonommat palkinnot kuin kilpasarjoissa? Ja entäpä jos tuloslistoihin ei enää kirjaittaisi laisinkaan aloittelijoita? Annettaisiin julkisuuteen vain kilpasarjojen tulokset..

    Äänestä

  • - Pekka - kirjoitti:

    nimittäin tuota sun vikaa kappaletta ja kannatan myös alkuperäistä esitystä. molemmissa järkeä.

    aloittelijasarjat pois. kokonaan. niistä alkoi kehittyä jo syöpä.

    toi alkup. ehdotelma vois toimia eihän sitä tiedä ennenku kokeilee. ja jos kisassa on 20 painijaa ei voi saada järkeviä sarjoja kasaan. ja jos painijoita on 100, ihan turhaa jakaa niitä moneen tasoon. MUTTA joku hyvitys täytyy saada sellaisen joka tulee ekaan kisaan. tai vaikka toiseen tai kolmanteenkin.

    ja kyllä toi sunkin ehdotukses toi liikettä sinne kilpasarjan suuntaan.

    tuo aloittelijasuuntaus on ollut huolestuttava. uusia painijoita tulee koko ajan lisää. aloittelijat lisääntyy, mutta kilpasaralaiset ei. eli missä vika? no aloittelijajärjestelmässä. ainakin täällä meillä. jaa missä? no pohjanmaalla tietty.

    Äänestä

Ei mikään. Aloittelijoita on justiin niinkuin ennenkin. Ja siellä sellaisia, jotka ei sinne kuuluis. Jokaisen omassatunnossa tuntuu nyt olevan että minne sarjaan mennään.

Tunnen kaksi painijapoikaa. Tai tietysti tunnen enemmänkin, mutta nämä esimerkiksi. Ovat suunnilleen samanikäisiä. Kumpikin käynyt ekat kisat 2005. Olettaisin, että vähintään silloin on aloitettu saliharjoittelu.

Toinen pojista on nyt kilpailijoissa, toinen aloittelijoissa (kisojen perusteella). Tämä, joka on kilpasarjassa, ei ole kolmatta sijaa paremmin pärjännyt aloittelijoissa, isänsä sanoi, ettei enää voi viedä muualle, kun passissa on 2005. Toinen poika, ollut sijoilla 1-3, enemmän kuitenkin sijalla 1. Häntä ei kuulemma voi laittaa kilpasarjaan, kun ei pojan pää kestä - loppuu paini kokonaan. Lisäksi poika on pienenkokoinen - ei ole voimataso tarpeeksi hyvä. Pojalla, joka vetelee muutamia leukoja tuosta noin vaan....

Että ihan oikeasti. Joku muutos täytyy tulla. Ja sellainen, ettei vanhemmat pysty päättämään itse, mikä sarja. Siitä ei tule mitään - se on jo huomattu.

Äänestä
  • siis näihän se menee.

    jotkut kunnioittaa sääntöjä jotkut ei. jotkut osaa lukea, että kun kisakutsussa lukee vaikka 2006 (tai 2007) jälkeen painin aloittaneille omat sarjat, niin ne ei vie sinne, jos paini on aloitettu 2005 tai aiemmin.

    mut sit taas jotkut ei välitä tuon taivaallista muusta kuin oman mussukan ykköstilasta ja vie sinne helppojen kavereiden luo.

    kun kerran se aloittelijasarja ei aikoihin oo ollut mikään aloittelijasarja, niin miks sitä yhä vaan ylläpidetään?

    painiliiton sivuillakin on painijat jaettu iän peusteella a ja b jne edelleen.

    miks se ei kisoissa onnistu?

    ei muissakaan kisoissa kysellä harrastuksen aloitusvuotta.

    ikäkausikisoista ne helkkarin aloittelijat pois. sinne vaan ne, joiden pää kestää saada vaikka kuka vastaan.

    järkätköön salikisojen tapaisia niille tyylin SPM, joka on järkännyt eri päivän kilpailijoille ja aloittelijoille. ihan toiminut.

    ja tosiaan. ei mitää palkintoja aloittelijoille. kokemus kisoista riittäköön. tai korkeintaan mitalit tai heijastimet. lähteköön sitte pakintojahtiin, kun pää kestää normaalisarjat. ei meilläkään palkintojen takia painita. mukava on saada, mut jos ei tuu, ni ei tuu.

    näi jos toimittais saatais viimeinkin niihin sarjoihin porukkaa! ja kunnolla otteluja. kenenkään ei tarvis lähteä yhden tai kahden ottelun takia.

    Äänestä

  • iiiks kirjoitti:

    siis näihän se menee.

    käyttökelpoinen idea. Eli selkeästi eri kisat. Nythän vois pienemmät seurat pienemmillä puitteilla hommata kassaansa kilahtavaa ja pistää pystyyn pelkän aloittelijakisan. Kokeneet järjestäjät pitäkööt ikäkausikisoja kuten ennenkin. Ja kun näyttää nokkansa ikäkausikisassa pari kertaa, ei oo enää oikeutta tulla aloittelijakisaan.

    Eli sitä joko on tai ei oo aloittelija. Nythän sen sais valita.

    Äänestä

  • Topivaari kirjoitti:

    Olen samaa mieltä. Sitäpaitsi joillakin seuroilla mun mielestä on jo aloittelijakisoja erikseen.

    Ei ikäkausikisoissa enää aloittelijasarjoja tarvitse olla!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pohojanmaalta kirjoitti:

mulla idea sarjajakoihin, jolla loppus ikuiset narinat eipäsjuupas aloitteilijavaiei.

eli ei enää laiteta aloittelijasarjoja, vaan halutessaan voi järkätä 2006 ja sen jälkeen passin laittaneille mukautetetut sarjat.

vähän sen mukaan miten tuore se passi on. 2008 hankittu oikeuttaisi vaikka yhtä-kahta kilosarjaa alemmas ja yhtä ikäluokkaa alemmas. 2007 hankittu oikeuttaisi alennusta yhteen ikä ja yhteen painoluokkaan ja 2006 hankittu sitten joko tai sen mukaan mikä sillä hetkellä järkevintä olis

vähän sekavasti selitetty juttu, mutta jos joku on tajulla, niin mielipiteitä...!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu