Veljeni kuoli aivan yllättäen viikonloppuna. Kaksi päivää olen itkenyt, surrut, ollut ahdistunut ja hokenut että eihän tämä voi pitää paikkaansa. Eihän näin voi käydä! Tämä tuli niin yllättäen, mieli ei voi käsittää.
Olen ollut musertunut ja sekaisin kaksi päivää. Mutta tänään, ei tunnu miltään? En osaakaan enää edes ajatella asiaa? Jäin kotiin töistä ja puuhailen tässä kotona, en ole itkenyt kertaakaan, olo on ihan tyhjä. Mistä tämä johtuu? Miten te muut olette surreet läheisenne kuolemaa, onko muille käynyt näin? En käsitä olotilaani, tuntuu kuin sieluni olisi poistunut ruumiistani ja tässä on vaan tyhjä kuori. Olenko tulossa hulluksi vai onko tämä normaalia?
Kun ei itketä?
Tyhjä kuori
10
4448
Vastaukset
- tuo tunnetilojen
vaihtelu on. Ei kannata huolestua. Välillä tuntuu kamalalta ja välillä ei tunnu miltään... Otan osaa suureen suruusi.
- täysin normaali
Vaikket usko tätä tulet ymmärtämään tämän myöhemmin. Olet tavallaan sokissa.
Ei aivot voi käsittää ettei veljeäsi ole enää. Kehosi myös suojelee sinua omalla tavallaan.
Suru ei myöskään ole sinulle sitä mitä ehkä oletit sen olevan. Toki usein siihen liittyy kyyneliä. Mutta ei aina. Itse menin niin koomaan kun lapseni kuoli, että koin olevani tunteeton.
Muista myös että oikeasti jokainen meistä suree ihan omalla tavallamme. Siihen kuuluu elämän kaikki värit ja tunteet.
Minulla oli sokki, sekavuus, huono omatunto kunnen itkenyt, kyyneleet, epätodellinen olo sekä fyysiset oireet.
Ikävä tuli myöhemmin , miten voi ikävöidä kunnei edes ymmärrä kaiken olevan tottakaan?
Itse kirjoitin päiväkirjaa. Se auttoi minua ymmärtämään omaa suruani.Kun hyväksyy ensin oman tapansa surra voi suru vasta alkaa tavallaan.
Muista syödä siksi että minä/tai joku muu sanoo että syö! Jos menet fyysisesti huonoon kuntoon surun lisäksi on vaikeampi nousta.
Puhu, kirjoita, lepää, ja jos suinkin vaan jaksat ulkoile.
Otan osaa sureen suruusi ja toivotan sinulle voimia.- Tyhjä kuori
Kiitos viesteistä. Vaikka tiedän, että jokainen suree omalla tavallaan, ja että varmaan tosiaan olen jonkinlaisessa shokissa, niin tuntuu hyvältä lukea että tämä on normaalia. Eikä varmaankaan tosiaan ole yhtä oikeaa tapaa surra, ja ehkä huoleni tästä itkuttomuudesta johtuu siitä, että olen aina ajatellut että läheisen kuollessa sitä sitten vaan itkee, itkee ja itkee.
Nälkä minulta ei onneksi ole lähtenyt, vaikka sitäkin olen ajatellut että nyt sitten en varmaan pysty syömään viikkoihin. Toisaalta en tiedä voiko se nälkä lähteä sitten kun alkaa oikeasti tajuamaan tätä asiaa, tai että syönkö nyt vaan sen takia että saisin tekemistä ja muuta ajateltavaa.
Onhan tämä tosiaan varmaan jonkinlainen shokki, en tiedä olenko tietoisesti vai tiedostamatta itkemättä mutta varmasti tämä liittyy jollain tapaa itsensä suojelemiseen. Eilen ja toissapäivänä tuntui niin pahalta ja kauhealta eikä välillä voinut edes hengittää, joten ehkä tämä "tunteeton" olotila on itsensä suojelua.
No, pitää vaan jatkaa ja katsoa päivä kerrallaan, itkien tai ei. - Nimetön
Tyhjä kuori kirjoitti:
Kiitos viesteistä. Vaikka tiedän, että jokainen suree omalla tavallaan, ja että varmaan tosiaan olen jonkinlaisessa shokissa, niin tuntuu hyvältä lukea että tämä on normaalia. Eikä varmaankaan tosiaan ole yhtä oikeaa tapaa surra, ja ehkä huoleni tästä itkuttomuudesta johtuu siitä, että olen aina ajatellut että läheisen kuollessa sitä sitten vaan itkee, itkee ja itkee.
Nälkä minulta ei onneksi ole lähtenyt, vaikka sitäkin olen ajatellut että nyt sitten en varmaan pysty syömään viikkoihin. Toisaalta en tiedä voiko se nälkä lähteä sitten kun alkaa oikeasti tajuamaan tätä asiaa, tai että syönkö nyt vaan sen takia että saisin tekemistä ja muuta ajateltavaa.
Onhan tämä tosiaan varmaan jonkinlainen shokki, en tiedä olenko tietoisesti vai tiedostamatta itkemättä mutta varmasti tämä liittyy jollain tapaa itsensä suojelemiseen. Eilen ja toissapäivänä tuntui niin pahalta ja kauhealta eikä välillä voinut edes hengittää, joten ehkä tämä "tunteeton" olotila on itsensä suojelua.
No, pitää vaan jatkaa ja katsoa päivä kerrallaan, itkien tai ei.Voimia sulle ihan hirveesti ja lämmin osanotto. Yht äkkinen läheisen kuolema on aika shokki, mutta kyllä siitä varmaan kans selvitään. Aika parantaa ja on varmaan paras lääke. Tällä yht äkkisellä tapahtumalla on ollut joku tarkoitus, sun veljen aika oli lähteä nyt.
Mulla kuoli rakas mummi viikko sitten ja on niin kauheen ikävä.... Hän oli jo iäkäs ja kuoli vanhuuteen vuosien vuodeosasto hoitojakson jälkeen. Hänelläkin on hyvä nyt.
Hautajaiset on ylihuomenna ja tuntuu, että en jaksa. Olen ollut töissä, mutta poissaolevana ja varmaan aika ankeana. En jaksa toisten naurua ja vitsejä ja muuta. Haluisin olla vaan hiljaa. Ja nukkua surua pois.
Mutta kyllä me tästä selvitään. Voimia.............. - vieläkin..
Tyhjä kuori kirjoitti:
Kiitos viesteistä. Vaikka tiedän, että jokainen suree omalla tavallaan, ja että varmaan tosiaan olen jonkinlaisessa shokissa, niin tuntuu hyvältä lukea että tämä on normaalia. Eikä varmaankaan tosiaan ole yhtä oikeaa tapaa surra, ja ehkä huoleni tästä itkuttomuudesta johtuu siitä, että olen aina ajatellut että läheisen kuollessa sitä sitten vaan itkee, itkee ja itkee.
Nälkä minulta ei onneksi ole lähtenyt, vaikka sitäkin olen ajatellut että nyt sitten en varmaan pysty syömään viikkoihin. Toisaalta en tiedä voiko se nälkä lähteä sitten kun alkaa oikeasti tajuamaan tätä asiaa, tai että syönkö nyt vaan sen takia että saisin tekemistä ja muuta ajateltavaa.
Onhan tämä tosiaan varmaan jonkinlainen shokki, en tiedä olenko tietoisesti vai tiedostamatta itkemättä mutta varmasti tämä liittyy jollain tapaa itsensä suojelemiseen. Eilen ja toissapäivänä tuntui niin pahalta ja kauhealta eikä välillä voinut edes hengittää, joten ehkä tämä "tunteeton" olotila on itsensä suojelua.
No, pitää vaan jatkaa ja katsoa päivä kerrallaan, itkien tai ei.Veljeni kuoli aivan yllättäen auto-onnettomuudessa noi kuukausi sitten.
Aluksi minäkin itkin ja huusin.. Halusin tehdä jotain
todella pahaa sille kuskille, joka ajoi veljeni yli..
Silloin sinä iltana pystyin itkemään, pystyin tuntemaan.. Mutta muutaman päivän päästä en tuntenut mitään muuta kuin epätodellisuudentunteen. Tuntui vain, että ei se voi olla totta, että ei rakas veljeni voi olla poissa..
Kun näin veljeni arkussa, todellisuus iski.... Silloin sen tajusin hetkeksi. Silloin pystyin taas itkemään, mutta en enää..
Hautajaisissa minulla oli kokoajan sellainen olo, että ei minun veljeni voi olla tuossa arkussa.. Välillä todellisuus vihlaisi lujasti, mutta ravistin sen irti kieltämällä tapahtuneen.
Nyt on vieläkin todella sekainen olo. En voi uskoa vieläkään. Tavallaan yritän unohtaa veljeni koskaan eläneenkään, mutta muistot hukuttavat.
Käyn psykologilla, mutta en tiedä auttaako se.
En oikein osaa saada ajatuksia suusta ulos..
Mutta uskon, että aika auttaa tähänkin.
Voimia ja jaksamista, tiedän miltä sinusta tuntuu!! - eva.stina
vieläkin.. kirjoitti:
Veljeni kuoli aivan yllättäen auto-onnettomuudessa noi kuukausi sitten.
Aluksi minäkin itkin ja huusin.. Halusin tehdä jotain
todella pahaa sille kuskille, joka ajoi veljeni yli..
Silloin sinä iltana pystyin itkemään, pystyin tuntemaan.. Mutta muutaman päivän päästä en tuntenut mitään muuta kuin epätodellisuudentunteen. Tuntui vain, että ei se voi olla totta, että ei rakas veljeni voi olla poissa..
Kun näin veljeni arkussa, todellisuus iski.... Silloin sen tajusin hetkeksi. Silloin pystyin taas itkemään, mutta en enää..
Hautajaisissa minulla oli kokoajan sellainen olo, että ei minun veljeni voi olla tuossa arkussa.. Välillä todellisuus vihlaisi lujasti, mutta ravistin sen irti kieltämällä tapahtuneen.
Nyt on vieläkin todella sekainen olo. En voi uskoa vieläkään. Tavallaan yritän unohtaa veljeni koskaan eläneenkään, mutta muistot hukuttavat.
Käyn psykologilla, mutta en tiedä auttaako se.
En oikein osaa saada ajatuksia suusta ulos..
Mutta uskon, että aika auttaa tähänkin.
Voimia ja jaksamista, tiedän miltä sinusta tuntuu!!Olet vielä shokissa siksi tuntuu nyt varmaan tuolta
Itsekin menetin lapseni ja alku oli aivan kuin olisin sumussa kulkenut Ei kyynelten määrällä lasketa surua Kukin suree tavallansa
Minä toivotan sinulle voimia surussasi - ......................
eva.stina kirjoitti:
Olet vielä shokissa siksi tuntuu nyt varmaan tuolta
Itsekin menetin lapseni ja alku oli aivan kuin olisin sumussa kulkenut Ei kyynelten määrällä lasketa surua Kukin suree tavallansa
Minä toivotan sinulle voimia surussasiSuru on kuin vuoristorata. En minäkään itke joka päivä. Näin on ehkä tarkoituskin. Vähän elimistö itsekkin suojelee itseään, ettei surijan mieli kokonaan sekoaisi. Minä muuassa nauroin hautajaisia suunnitellessa. Osa asioista meni vain niin yli etten voinut olla nauramatta. On ihan sallittua nauraa ja välillä kokea tyhjää oloa. Tiedän, että surunu jatkuu jollain muotoa koko loppu elämän, mutta surra ei jaksa joka minuutti. Tämä ei tarkoita ettei muistaisi kuollutta ihmistä. Ajan myötä suru muuttaa muotoa ja on kaikille yksilöllistä miten. Voimia sinulle!
- Tyhjä kuori
...................... kirjoitti:
Suru on kuin vuoristorata. En minäkään itke joka päivä. Näin on ehkä tarkoituskin. Vähän elimistö itsekkin suojelee itseään, ettei surijan mieli kokonaan sekoaisi. Minä muuassa nauroin hautajaisia suunnitellessa. Osa asioista meni vain niin yli etten voinut olla nauramatta. On ihan sallittua nauraa ja välillä kokea tyhjää oloa. Tiedän, että surunu jatkuu jollain muotoa koko loppu elämän, mutta surra ei jaksa joka minuutti. Tämä ei tarkoita ettei muistaisi kuollutta ihmistä. Ajan myötä suru muuttaa muotoa ja on kaikille yksilöllistä miten. Voimia sinulle!
Puhuin äitini kanssa puhelimessa hautajaisjärjestelyistä ja sen jälkeen on taas ollut niin vaikeaa. Inhottaa istua tässä avokonttorissa ja pillittää. Mutta vuoristorataahan tämä, eilen minä lauoin ensimmäiset vitsit asiasta ja nauratti niin vietävästi.
- kuukauden
Tyhjä kuori kirjoitti:
Puhuin äitini kanssa puhelimessa hautajaisjärjestelyistä ja sen jälkeen on taas ollut niin vaikeaa. Inhottaa istua tässä avokonttorissa ja pillittää. Mutta vuoristorataahan tämä, eilen minä lauoin ensimmäiset vitsit asiasta ja nauratti niin vietävästi.
kuluttuakin saattaa itku tirahtaa tuosta noin vaan.
Se on sellaista. Vuoristorataa tosiaankin. Vieläkin tulee rankkoja päiviä. Niitä saattaa olla montakin peräkanaa. Toisinaan saattaa olla yksi ns. helppo päivä. - diakoni
Tyhjä kuori kirjoitti:
Puhuin äitini kanssa puhelimessa hautajaisjärjestelyistä ja sen jälkeen on taas ollut niin vaikeaa. Inhottaa istua tässä avokonttorissa ja pillittää. Mutta vuoristorataahan tämä, eilen minä lauoin ensimmäiset vitsit asiasta ja nauratti niin vietävästi.
lohdutti, että surussa itku saattaa olla naurua ja nauru itkua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Toiselle puolikkaalleni
Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j492318- 262143
Katu täyttyy askelista...
Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.271535Näin susta unta
Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!161454- 1241417
- 191083
Tiedätkö nainen sen tunteen
Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.71974Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta
Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut117944Mikset päästä irti ja hae apua
Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad89934Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta
Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva333883