antamiaan tavaroita pyytää takaisin? Varsinkin jos antajana olet antanut ymmärtää että se on lopullista?
saako
sofie77
151036
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
mutta sellainen on todella lapsellista, itsekästä ja epäkohteliasta.
Miksi kysyt?
kun lapseni sai kolme vuotta sitten ystävältäni lelun joka sitten osoittautui lempileluksi jota jouduin liimaileen ja paikkaileen ja lopulta se oli jo niin solmussa että jäljellä ei oo kuin muisto entisestä.
Nyt ystäväni on saamassa toisen lapsen ja kyseli tätä tiettyä lelua, ilmoitin sen nykyisen kunnon. Sota syttyi ja välit meni, palautin sitten siinä samalla kaiken mitä hän on minulle antanut ja saattaa nyt uuden vauvan kanssa tarvita.
sellainen 10 vuoden ystävyys se oli.
kaikille.. ..noin oon ihan itekkin aatellut, mulle vaan ei oo niin helppoa ollu unohtaa hyvää ystävää, mut tarkemmin ajatellen liekö tuo nyt niin hyvä ystävä ollutkaan..
harmittaa,mut miksi harmittaisi minua kun toinen osa puoli tuskin aattelee asiaa enempää..
oikeasti jostain ihan muusta.
Itselläni on yksi ystävyyssuhde mennyt näennäisesti yhtä pienestä ja mitättömästä asiasta ruttuun. Kun aikaa oli kulunut tapauksesta, niin tajusin sen, ettei tämän ystäväni kiukuttelu koskettanut oikeasti ollenkaan tätä ns. riidan aihetta, vaan kyse oli elämän isommista pettymyksistä, jotka hän peilasi kauttani.
Saattoi olla taas selitetty tosi epäselvästi, mutta tiivistettynä: ystäväsi suutahtaminen ei todennäköisesti ole mitenkään sidoksissa ko. leluun. Todellinen ongelma kuplii edelleen pinnan alla.
me ruovimme ihan koko ystävyytemme kokonaan läpi, siinä samalla tuli sit sanottua kaikki asiat jotka joskus on ottanu päähän mutta jotka eivät ainakaan minulle koskaan olleet niin isoja ettäkö en olisi niitä pystynyt unohtamaan, ja pystyinkin kunnes jouduin puolustuskannalle ja pakko oli jo sanoa et hei kuule en ala kaikkea p"askaa sultakaan nielemään.
kun meillä on laitettu tavaraa kiertoon niin silloin jo sanon että lainaan vain jos tahdon tavaran takaisin. Jos taas en tahdo niin ilmaisen senkin todella selvästi; en tahdo tätä sitten takaisin on ilmaisu jota ei voi ymmärtää väärin.. Jos taas on kyse tavarasta jolla on jokin tunnearvo tms ja on saatettu sopia että se on siellä minne menee ja jos luopuvat siitä joskus niin kysyvät ensin otetaanko me se takaisin. Eli tavarasta ei tahdo kokonaan luopua, mutta ei tahdo pitääkkään..
Vaikeita tilanteita on ollut kun joku todella anta apois jotakin lopullisesti ja sitten tilanne muuttuu ja aletaan kysellä takaisin. Itse olen joskus kysynyt varovasti jos olisi mahdollista saada takaisin, mutta vaikeaa se kyllä on.
Itse taas kyllä tiedustelen tuollaisessa tilanteessa että tahtooko toinen tavaransa takaisin siltä osin kuin ne ovat olemassa. Mielestäni on aika kornia kun toisinaan toinenkaan ei tee tavaralla mitään, mutta pitää vaan säilöä sitä eikä tajua että sitä voisi tarjota takaisin!
Ja lainatessa jo pitää tietää että tavarat kuluu ja kenties jopa tuhoutuu. Toisaalta jos lainaa niin pitää olla valmis myös hyvittämään vahinkonsa. Pois annettu tavara on poisannettu ja sen suhteen ei ole sitten velvoitteita kyllä.
Aika monihan ei lainaa niitä "aarteitaan" vaan säilöö ne talteen..
aina kaksi puolta. Eipä tämäkään ole ihan kokototuus.com... Tiedät kyllä. Asiasta on kuitenkin jo monta vuotta, eikö olisi aika antaa asian olla?
sofie77 halusi asian tuoda näköjään tänne puitavaksi niin tuonpa minä syytettynä asiaan toisenkin näkökulman. ensinnäkin, tilanteesta tulee nyt 2 vuotta aikaa joten mä kuvittelin että asia on ollutta ja mennyttä. vaan eipä ole kaikkien mielestä...tässä siis mun näkökulma tavaroiden lainaajana:
kyse oli puuhapete leluista. muistatteko ne paremmat ja kestävämmät puuhapeten työkoneet mitä ennen sai? meidän esikoinen on syntynyt vuonna 1999 ja kasvanut siis oikeastaan yhdessä puuhapeten kanssa. nämä lelut (kaivuri, rolle yms) ja kaikki muukin puuhapeteen liittyvä oli esikoiselle tärkeintä...mutta ikää tuli lisää ja 5 vuotiaana hän halusi (itse ehdotti!!) lainata näitä työkoneita sofien sillon taaperoikäiselle pojalle. sofien poika kun aina meillä olleessaan halusi näillä leluilla leikkiä...ja näin meidän 5 vuotias poika lainasi lelut (itse pkkasi ne jopa muovikassiin). myös äitinä olin sitä mieltä että lähtevät vain ja ainoastaan lainaan koska kyseisten lelujen tunnearvokin oli aika valtava...ja niitä ei tosiaan enää siinä muodossa edes valmisteta.
tästä lainasta kului aikaa ja sofien poika ihastui myös puuhapeteen ja kyseisiin työkoneisiin entistä enemmän. ilman kaivuria ei kuulemma voinut mennä edes nukkumaan =) joten totta, lempileluksi kasvoi tuo keltainen vehje siinäKIN taloudessa. aika kului lisää ja meille alettiin odottaa poika-vauvaa. kun synnytys läheni (olisiko ollut noin rv30 paikkeilla) mainitsin että laina-aika voisi kohta olla lopuillaan..halusin nuo iloisen väriset vehkeet jo odottamaan kuopusta. tässä vaiheessa sofie kertoi että kaivuri on rikki jo...
..ja mikäs siinä. jos olen leluja lainannut niin tottakai tuo rikkoutumisen vaihtoehto on otettu huomioon! mutta kun sofie ehdotti että jos voin odottaa lelujen palauttamista sen aikaa kun he ostavat omalle pojalleen uuden ja ehjän kaivurin ja palauttavat tuon rikkoutuneen sitten. tämä keitti mulla yli...mun mielestä sä et voi ostaa itsellesi ehjää tavaraa ja palauttaa rikkoutunutta. mun mielestä niin ei vain tehdä ja niin en ole myöskään omille lapsilleni opettanut...joten tässä vaiheessa asiasta tuli enemmänkin periaatekysymys. jos ollaan ehjää tavaraa ostamassa niin eikä se osteta tavaran lainaajalle ja itsellä pidetään se rikkoutunut? tai sitten kukaan ei saa uutta ja ehjää ja asian kanssa täytyy vaan elää. sofien mainitsi tuolloin että kuvitteli että lainasta puhuttiin vain meidän esikoisen takia mutta oikeasti kyse oli antamisesta. eiköhän asioista olisi puhuttu ihan oikeilla nimillä?
asia lähti tästä paisumaan ja puolin jos toisinkin sanottiin asioita. mun näkemyksen mukaan tässä ei ollut enää kyse niistä leluista vaan kaikki vuosien vitutukset päästettiin irti...puolin ja toisin. riita puitiin tekstiviesteillä joten luonnollisesti väärinkäsityksiäkin mahtui mukaan...mutta ennen kaikkea siinä taisivat periaatteet riidellä. sofien mielestä olin viemästä lahjaksi annetun tavaran heidän pojaltaan ja mun näkemyksen mukaan tahdoin vaan omani takaisin..ja jos kerran ehjää oltiin menossa ostamaan niin mun näkemyksen mukaan se ostetaan tavaran omistajalle. mutta uuden ostaminen ei siis missään vaiheessa ollut mun ajatus vaan lähti ihan tuolta sofielta.
jossakin vaiheessa ennen tätä episodia kyselin myös lainaamiani pinnasängyn lakanoita takaisin...nämäkin on mainittu tässä ketjussa. mutta sofie tokaisi että heillekin on tulossa toinen lapsi ja näin ollen heillä on enemmän käyttöä lakanoille kun meillä..what the fuck? niinkö se meneekin?
sofien mies kuitenkin palautti lelut ja lakanat ovelle yhtenä päivänä. mukana tulivat myös helistinavaimet jotka olin sofien pojalle antanut. mutta mä en näitä pyytänyt takaisin, ihan omatoimisesti päätti palauttaa.
tää asia kärjisty mun puolelta myös siksi että matkan varrella oli ollut paljon muutakin. mä koin että sofie turvautu muhun kuin äitiin..ja ei musta ole kenenkään tukipuuksi kun itse olen keksekllä haastavaa uutta työpaikkaa ja riskiraskautta. tuntu myös, että kaikki mikä on mun, on myös heidän..
esimerkkinä mainitsen esikoisen ensiluistimet...meille tuli ennen tätä riitaa puhetta että meillä on sellaisetkin. no sofiehan siihen heti että ottavat ne mielellään tulevaisuudessa pojalleen lainaan. täysin unohtui taas että meillekin odotettiin uutta taaperoa käyttämään näitä luistimia. tai kun sofie ja poika tulivat meille leikkimään, oli ensimmäinen kysymys että voiko tuo pusku (lelu) muuttaa meille kun poika haluaa? ja meille siis odotettiin vauvaa...ja vaikka ei odotettaisikaan, miksi mun pitää kaikki meidän tavarat jotka aikanaan on isolla rahalla hankittu laittaa kiertoon? onko sellaiseen velvollisuus?
tai kun sofien mies oli myöhään töissä niin mun olisi riskiraskauteni kanssa ollut suotavaa lähteä hakemaan heille seuraavan päivän ruokatarvikkeita kaupasta jottei miehen tarvitse kotimatkalla pysähtyä?
tai kun aikanaan aloin seurustelemaan nykyisen aviomieheni kanssa niin mulle kerrottiin suoraan että "harmittaa kun tuollaisen löysit, nyt sulla ei ole enää niin paljon aikaa mulle"...mä kun oon jostain oppinut että ystävien puolesta ollaan iloisia eikä niitä tahdota omistaa, saatikka sitten tukehduttaa.
kaikki tämä oli mulle liikkaa ja ehkä kärjistyi tuossa puuhapete riidassa. asia kuitenkin muutaman kuukauden hiljaiselon jälkeen sovittiin ja ruodittiin läpi. nyt kahden vuoden jälkeen aisa painaa sofieta yhä. kysymys kuuluu että miksi? ollaan ihan nähtykin ja lapset ovat yhdessä leikkineetkin. harmittaako kun kutsua häihin ei tullutkaan? vai mikä ihme tässä nyt on kun piti taas kaivaa esille?
Lisään vielä että meillä ei ole mitään lainassa / lahjana saatuna sofielta. ei mitään. joten värikynää oli tuossakin osiossa että ei ole omia tavaroitaan takaisin saanut.
ja totta että yhtenä päivänä asian sopimisen jälkeen meille tipahti postissa huuto.netistä ostettu kaivuri. mukana oli myös toinen auto vauvalle. tämä oli täysin sofien oma ajatus o´ja olen tavaroista sofiee kiittänyt. ja asialle on naurettu.
mutta eipä naureta enää.
täytyy myöntää et tuo kuulostaa sellaiselta riidalta osin missä minäkin olen mukana, tavaroita tulee ja menee sehän on totta. mutta tuo kuulostaa ihan siltä että katkeruudesta on jo molemmin puolin kasvanut isompi kuin ystävyydestä.
mulla riidan toisen osapuolen kans on vielä useampi vaate ja yhdet saapikkaat saamatta.
no, enpä siihen kuole vaikken noita takaisin saakkaan, mutta kyllä joidenkin ihmisten maailma on pieni.
Paras ystävyys on sitä että auttaa toista mäessä, mutta vaihtaa välillä työntäjää.
älä viitsi enää...tuosta saa napin painalluksella kaikki sun viestit kautta aikojen esiin. onko se tunnistaminen vaikeaa? katsoppa noita viestejä, niissä on niin sellaisia juttuja joista ei erehdy. ihan vaan esimerkkinä anopille annetut runokirjat..ja metsään viedyt tutit (muumikeksit löyty puunkolosta), tapahtumat puistossa (oot samoja juttuja kertonut irl) jne jne.
ystävyys on ehkä auttamista mäessä mutta tietyin rajoin. ystävät eivät jaa kaikkea ja ystävätkin antavat toiselle /toisen perheelle tilaa. ja ennen kaikkea osaavat katsoa milloin on sopivaa pyytää ja mitäkin. ystävyyden ei pitäisi tuntua taakalta ja painostavalta. ystävän ei pitäisi joutua pelkäämään koska ovikello soi taas kutsumatta. ystävätkin tarvitsevat yksityisyyttä. ja sitä tukea ja ilostumista toisen asioista puolin ja toisin.
kenenkään tehtävä ei ole toimia äidin korvikkeena jolle jaetaan kaikki ilot ja surut sekä joka ikinen lasten tekemä temppu. nämäkin kuuluvat ystävyyteen mutta ne eivät saa olla ystävyyden isoin osa. on asioita jotka kuuluvat perheelle...ystävän kanssa pitää tietää kuinka lähelle saa tulla ja koska.
sut tunnisti täältä useampi ihminen ja sitä kautta mä tästäkin viestistä kuulin...mitä jos nyt tällä kertaa olisit rehellinen itsellesi ja muille?
kuulostaa puolin ja toisin tuo riita,jostain lelusta?!?Pienestä se on kiinni näköjään loppupelissä.Ja vielä täällä netissä kiistelette.Oiskohan vikaa kummassakin!?
Se että sinulla oli riskiraskaus ei kai silti oikeuta siihen että olisit silloin ollut ainoa jolla se talvi oli erittäin rankka. mieheni sairasti tosi paljon, ja jos ei ollut tulossa kipeäksi niin oli kipeä tai sitten toipumassa. Oikeasti tarvitsin sikkoin paikan jossa ei tarvitsisi ajatella sairasta ihnmistä, ja silloin jopa sinun raskauden kulun kuunteleminen oli erittäin tervetullutta vaihtelua siihen mitä se silloin oli minulla kotona. Ymmärrät varmaan sen.
Onneksi tuo kaikki sairastelu meillä on nyt takana päin ja meitä on taas täälllä kokonainen perhe puskemassa eteenpäin ja puhaltamassa yhteen hiileen.
Olisit silloin kunnolla sanonut minulle että mun naamaa ei kaivata, sellainen pahalla tuulella ollo kun meni sun riskiraskauden piikkiin.
Mutta nyt vasta ymmärsin että olin taakka. Ja nyt en enään missään tapauksessa pyytäisi sinulta mitään. Se ystävyys kun on tasiaan muutakin kuin pelkkää antamista tai ottamista. Sitä kun ei niin helposti omien huolien takia erota et toisella on paha olla.
Sinulle ehkä riitti se että pyydettiin anteeksi, minulle taas jäi isoimmin painamaan mieltä se että sinä halusit olla kaikessa oikeassa etkä halua myöntää omia virheitäsi. Niinkuin joskus sanoit että riitaan tarvitaan kaksi osapuolta.
En enää halua olla osallisena sellaisessa ysävyydessä joka sinulle sopii silloin kuin silnulle sopii.
EHkä väärä paikka puhua näistä asioista mutta jos totta puhutaan millään muulla tavalla en olisi sinun kanssa tästä voinut puhua ja keskustella. Mutta jokainen muu tilanne olisi saanut minut taas puolustus kannalle ja siihen en enää ala.
silloin kun tapasimme ekan kerran rannassa muistutti mulle heti siitä kuka tätä mein ystävyyttä ohjaa ja otin heti varautuneemman kannan kaikkiin sanomisiinsi, etkö muka huomannut millä tavalla olin muuttunut??
No aivan sama, nyt voin kuitenkin sanoa että en tarvitse sinua. Koska ystävyys niinkuin rakkauskin on toisen ihmisen huomioon ottamista, ja nyt tiedön että jos meillä molemmilla on asiat hupnosti niin me ei sovita samaan paikkaan. Vikaa varmasti minussakin, mutta jos joskus mylntäisit että vikaa tosiaan on sinussakin.
Kaikkea hyvää sinulle ja lapsillesi ja miehellesi, toivottavasti jaksatte kaikki tulevat onnet ja murheet yhdessä kantaa.
todellakin väärä paikka mutta eipä muutkaan paikat ole toimineet.
sanonpa vaan sen että olen myöntänyt virheeni...sitähän tarkoitin sanomalla että riitaan/suhteeseen tarvitaan kaksi. tiedän että et ole ainoa joka tulkitsee mua väärin...mutta sille en voi mitään.
ja se että mies sairasti oli rankaa...varmasti. mutta jos mulla on työpäivän jälkeen noin 2-3 tuntia aktiivista aikaa kotona ololle niin täytyihän sun ymmärtää etten voi sitä aikaa käyttää jatkuvasti sun auttamiseen / kanssasi ulkoiluun. mullakin oli perhe. ja se älytön väsymys...ja muistatko, tuo miun mies sairasti myös silloin. vai etkö huomannut? se, että sun mies sairasti ei myöskään velvoita mua mihinkään...niin se vaan menee.
kyllä mä huomasin että välit muuttu. ne muuttu jo ennen riitaa. mä olin aina hyvinkin "korrekti" ja virallinen kun nähtiin...skarppasin kovasti ja esitin muuta kun olin. ja ilmeisesti niin säkin. se kertonee jo jotain...ei se johtunut niistä leluista vaan siitä kaikesta muusta...me kasvettiin erillemme.
me kasvettiin erillemme jo kun palasit suomeen. meidän suhde perustui hyvin pitkälle siihen että käytiin ulkona juhlimassa ja kaikkeen siihen oheis-sälään. ja kun sen aika oli ohi, oli meidän suhdekin oikeasti ohi...sitä vaan oli siinä tavan vuosi. eikö? mieti nyt kuinka erilaisia ollaan aina oltu..ihan kaikessa. homma toimi myös ihan ok esim lenkeillessä mutta ei se toiminut niin kun sellanen isompi ja syvällisempi ystävyys toimii...ja ihan rehellisesti ja vilpittömästi oon tuota mieltä, oon ollut jo pitkään. ehkä siitä se tunne että mä ohjailin ystävyyttä...mä kun en ollut aito tai muutenkaan tahtonut ylittää tiettyjä "rajoja". että juu, sinänsä ohjailinkin.
mutta mulle oli tärkeää sinällään selvittää se riita ja palauttaa puhevälit. ja se olisi riittänyt mulle satunnaisine puistotreffeineen. ei mulla ole tarvetta puida sen kummemin näitä asioita. ihmiset kasvavat erileen eikä se nyt ole niin kauhean vaarallista.
ja sori te ulkopuoliste jotka tämän luette...hassu paikka kieltämättä mutta ihan toimiva loppujen lopuksi =)
mä luin mielenkiinnolla teidän tappelusta ja täytyy sanoa että suomalainen nainen on kipee.