Teidän isovanhempanne olivat syntyneet.
Isäni vanhemmat: mummu *1890 ja vaari *1888 isonmaatalo isäntä ja emäntä talo ostettiin mummun perinnöllä ja vaarin palkkatuloilla. Vaarilla virka joten mummu oli tilanhoitaja-emäntä
Äitini vanhemmat: mummi *1890 ja ukki *1890 kaupunkiin joutunut elinkeinona työläinen. Mummi maatalon tytär/ompelija, Ukki pienyrittäjä/kauppamies.
Kolmannen vuosituhannen isovanhempi sukupolvi on syntynyt aivan toisenlaisessa yhteiskunnassa, kun heidän isovanhempansa. Minun mummu ja vaari esim. menivät avioliittoon vanhempiensa sopimuksesta. Mummun nimi oli isänsä mielestä naisen paras ominaisuus: Aina Tyyni.
Mummi ja Ukki kuolivat jo 1920-luvulla joten heidän elämänsä jäi tyhjäksi aukoksi elämässäni.
Tunsin isovanhemmistani vain mummun.
Vaari kuoli minun syntymäni aikoihin, Mummu oli sitten maatalon syytinkiläinen.
Hänellä oli kolttu ja essu sekä pitkäpalmikko joka kiinnitettiin rullalle taakse niskaan, siitä asti kun muistan muovipiikeillä. Muovi keksittiin 50-luvulla. Mummu kulki kävelykepillä, puheessa jotkut sanat olivat vanhoja juonsivat ruotsinkielestä. Hän oli huumorintajuinen, eikä käyttänyt manailusanoja tai mitään alatyylistä ilmaisua.
Mummu avusti kylässä asuvia köyhempiä, säännöllisellä ruoka-avustuksella. Se oli rohkeaa, koska auttavaa kättä purtiin riepoteltiin ja paneteltiin.
Äitini vihasi mummua, samoin sedän vaimo, syytinkiemäntä.
Lapsillani oli vain mummi eli äitini, heidän mummu oli kuollut jo ennen kuin edes tapasin X-mieheni.
Isovanhemmuus on siis muuntunut, siinä kuin yhteiskuntakin, mitään tänästä mallia ei ole.
Isoäitiä ei enää tunnista vaateista tai kampauksesta.
Isovanhemmuus on nykyään enenemän ihmis-suhde, kuin paikka- tai muotti yhteiskunnassa.
Tarkoitan; isovanhemmalla on palkkatyö kodin ulkopuolella, oikeus, mahdollisuus ja velvollisuus vaikuttaa yhteiskunnassa.
Isäni vanhemmat: mummu *1890 ja vaari *1888 isonmaatalo isäntä ja emäntä talo ostettiin mummun perinnöllä ja vaarin palkkatuloilla. Vaarilla virka joten mummu oli tilanhoitaja-emäntä
Äitini vanhemmat: mummi *1890 ja ukki *1890 kaupunkiin joutunut elinkeinona työläinen. Mummi maatalon tytär/ompelija, Ukki pienyrittäjä/kauppamies.
Kolmannen vuosituhannen isovanhempi sukupolvi on syntynyt aivan toisenlaisessa yhteiskunnassa, kun heidän isovanhempansa. Minun mummu ja vaari esim. menivät avioliittoon vanhempiensa sopimuksesta. Mummun nimi oli isänsä mielestä naisen paras ominaisuus: Aina Tyyni.
Mummi ja Ukki kuolivat jo 1920-luvulla joten heidän elämänsä jäi tyhjäksi aukoksi elämässäni.
Tunsin isovanhemmistani vain mummun.
Vaari kuoli minun syntymäni aikoihin, Mummu oli sitten maatalon syytinkiläinen.
Hänellä oli kolttu ja essu sekä pitkäpalmikko joka kiinnitettiin rullalle taakse niskaan, siitä asti kun muistan muovipiikeillä. Muovi keksittiin 50-luvulla. Mummu kulki kävelykepillä, puheessa jotkut sanat olivat vanhoja juonsivat ruotsinkielestä. Hän oli huumorintajuinen, eikä käyttänyt manailusanoja tai mitään alatyylistä ilmaisua.
Mummu avusti kylässä asuvia köyhempiä, säännöllisellä ruoka-avustuksella. Se oli rohkeaa, koska auttavaa kättä purtiin riepoteltiin ja paneteltiin.
Äitini vihasi mummua, samoin sedän vaimo, syytinkiemäntä.
Lapsillani oli vain mummi eli äitini, heidän mummu oli kuollut jo ennen kuin edes tapasin X-mieheni.
Isovanhemmuus on siis muuntunut, siinä kuin yhteiskuntakin, mitään tänästä mallia ei ole.
Isoäitiä ei enää tunnista vaateista tai kampauksesta.
Isovanhemmuus on nykyään enenemän ihmis-suhde, kuin paikka- tai muotti yhteiskunnassa.
Tarkoitan; isovanhemmalla on palkkatyö kodin ulkopuolella, oikeus, mahdollisuus ja velvollisuus vaikuttaa yhteiskunnassa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
että noinhan asiat oli. Minä muistan mummuni nuttura päisenä vähän ryppyisenä. Ennen oli vanhat ihmiset enemmän vanhan näköisiä kuin nykyään.Monet nykymummot pukeutuu tiukkoihin farkkuihin, napapaitoihin, värjäävät hiuksensa ja käyttävät melkoisen voimakkaita meikkejä,niin ja korvissa on tusina korua.Minun mummuni tuoksui/haisi kanfertille, vai mitä se oli, ja laventelille.
siinä tytöt juoksivat mäkeä alas luonnon niityllä pikkuiselta putosi housut.
Samanlaisissa luukkuhousuissa aloitin kansakoulun 1955 vuonna.
Äiti ei millään uskonut, ettei isommat tytöt auta avaamaan takana olevia nappeja, joten pikkulassa käynti oli hirveää.
Osattiin sitä jo silloin isot tytöt siis 6 ja 7 luokkalaiset ilmoittivat etteivät ole lapsen piikoina. Luukkuhousut eivät olleet kiusaamisen aihe, äiti ompeli sitten lakanakankaasta meille kuminauhahousut. ;)
Vaateista kiusaamista sain kokea koko koulun ajan, kyse oli meille ompelijan tekemistä todella kauniista mekoista, joita oli kolme erilaista.
Ilkeily oli todella hirveää. Toimintaa johtivat helluntailaisten mukulat, sisaruspari joka Pyhänä Uskovaisena esti kaiken muiden kanssa olemiseni aina välitunneilla. Olen ikäni inhonnut näitä pyhiä uskovaisia joille usko on vain väline.
Muuten oli vaatetus pitkät kudotut villasukat jotka kiinnitettiin vaalean punaisiin “liiveihin” oli kokovartalo paita jossa sukkanauhat. Jalkineina monot ja vaatteet sain aina siskoksista neljäntenä vain alusvaatteet olivat omia koska kummitätini osti ne minulle.
Pässinpökkimää olivat tumput pipo sukat ja villatakki, minua ne eivät ihan hirveästi kutittaneet, mutta minua 2 ja 3,5 vuotta vanhemmat siskokset itkivät aina pistelyä. Minä olen nyt ainoa jolla on atooppinen iho, krooninen ihottuma ja siihen lääkitys.
Taitaa palstan mummut ola nuorempia kuin minä 59 v. ei siis tietoa vanhan ajan muodista tai vaatetuksesta.