Laturi ilman kännykkää

tuhlaa energiaa

Nokia neuvoo kännyköiden käyttäjiä ottamaan kännykkälaturin pois pistorasiasta, kun kännykkää ei ladata. Yhtiö arvioi tällaisen turhan laturin energiankulutuksen muodostavan jopa kaksi kolmasosaa laturin elinkaaren kulutuksesta. Latureihin on tulossa myös varoitus muistuttamaan asiasta. Jatkuu...
asiasta lisää :
http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=32612

23

950

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ja laittaminen päälle

      vie enemmän sähköä kuin että lamppu palaisi koko päivän. laturi ilman kännykkää on kuin poutainen päivä ilman aitanpolulla käyskentelevää ELÄMÄNKUMPPANIA.

    • Hoihoi aivot

      Ärsyttävää miten tuot asian esille. Minä olwn tun tiennyt jo aikaisemminkin. Joku kertoo suoraan uutisia. Aivan kuin emme olisi lukutaitoisia tai emme seuraa aikaamme.

      • meitä taitaa olla useampiakin, joilla laturi helposti unohtuu roikkumaan pistorasiaan.
        Jotkut tiedot voivat jäädä pitkäksi aikaa huomaamatta, vaikka kuinka yritetään valistaa. Kaikki eivät seuraa aikaansa yhtä hyvin kuin sinä.

        Eihän tästä aloituksesta kai kenellekään suurempaa haittaa koitunut.;))

      • aureliina
        optimisti-orvokki kirjoitti:

        meitä taitaa olla useampiakin, joilla laturi helposti unohtuu roikkumaan pistorasiaan.
        Jotkut tiedot voivat jäädä pitkäksi aikaa huomaamatta, vaikka kuinka yritetään valistaa. Kaikki eivät seuraa aikaansa yhtä hyvin kuin sinä.

        Eihän tästä aloituksesta kai kenellekään suurempaa haittaa koitunut.;))

        kanssasi. Asian olen tiennyt, mutta unohtanut niiiin monta kertaa. Hyvä, kun joku muistuttaa!

      • se oli ystävällinen kommentti. Voi ne ohittaakin, jos ottaa päähän.
        Sama koskee tietysti minua.

    • laturia pistokkeessa

      tyhjän panttina, pitäisi se nyt olla itsestään selvää ettei kannata mitään pitää päällä mitä ei tarvitse, tai sitten maksaa eikä rutise.

      • ennen kuin laturi laitetaan pistorasiaan, kiinnittämään kännykkä laturiin.
        Onko se ihan turvallistakaan pitää laturia yksistään pistorasiassa?

      • ostin ekan kännykän
        Tellastiina kirjoitti:

        ennen kuin laturi laitetaan pistorasiaan, kiinnittämään kännykkä laturiin.
        Onko se ihan turvallistakaan pitää laturia yksistään pistorasiassa?

        oisko ollu 92-93 niin silloin sanottiin, että ensin laturi puhelimeen,sitten vasta seinään.
        Jos tekee toisinpäin,niin muiistaakseni se saattoi rikkoa puhelimen.
        Sama koskee mun mielestä kaikkia koneita!
        Liian suuri sähkö yhtäkkiä tms oli syynä,kertokoon kuka ymmärtää enemmän asiasta.

      • yksivaan
        ostin ekan kännykän kirjoitti:

        oisko ollu 92-93 niin silloin sanottiin, että ensin laturi puhelimeen,sitten vasta seinään.
        Jos tekee toisinpäin,niin muiistaakseni se saattoi rikkoa puhelimen.
        Sama koskee mun mielestä kaikkia koneita!
        Liian suuri sähkö yhtäkkiä tms oli syynä,kertokoon kuka ymmärtää enemmän asiasta.

        kannettavassa tietokoneesa on ohje; Ensin töpseli seinään ja sitten vasta toinen pää koneeseen ja sitten ensin pois seinästä ja sitten koneesta.

    • Ruuneperi*

      Oletetaan ottotehoksi 200 mW. Kun energiankulutus lasketaan kilowattitunteina ja sähkn hinnaksi 0,01 €/kWh, saadaan kulutukseksi vuorokaudessa:

      0,0002kW x 0,01€/kWh x 24 = 0,00048€/vrk. Vuodessa siis 0,1752€. Kun lähtöarvojen tarkkuus on mitä on, voidaaa kulutukseksi sanoa n. 0,2€/v

      Likimääräistä tuossa on laturin ottoteho, 200mW ja sähkön hinta, 0,01€/kWh.

      Tulevaisuudessa tuo hukkakulutus pienenee jopa 1/10-osaan.

      • ja muita, joissa jätetään virta päälle, oliko se nyt joku varaustila, vai mikä.

      • Pelle1Peloton

        Mistäs saat sähköä tuohon hintaan?

        Sitten vähän noista arvoista ja matematiikasta:
        Minun puhelimeni laturin ottotehoksi on ilmoitettu 4,8 VA, josta pätötehoksi jäänee noin 3,5 W = 0,0035 kW.

        Sitten lasketaan vuotuinen kulutus:

        0,0035 kW * 24 h/vrk * 360 vrk/vuosi = 30,24 kWh/vuosi.
        Tämän kertokoon jokainen oman sähköntoimittajansa energia siirtomaksulla. Meilläpäin noin 0,5 €/kWh.
        Eli kännykän laturin jatkuva pistorasiassa roikuttaminen maksaisi minulle:

        30,24 kWh/vuosi * 0,5 €/kWh = 15,12 €/vuosi.
        Ei suinkaan 0,2€/vuosi, kuten, hyvä Ruuneperi, kirjoitat.

        Olisikohan parempi, että pysyisit siellä satupuolella, etkä yrittäisi sekaantua tekniikkaan. Kas, siinä kun täytyy tietääkkin, ainakin alkeet.

      • Pelle1Peloton
        annakatri kirjoitti:

        ja muita, joissa jätetään virta päälle, oliko se nyt joku varaustila, vai mikä.

        ...niin telkkareita, kotiteattereita, porakonelatureita ja jopa mikroaaltouuneja. Paitsi, että edellämainituissa tuo "stand by"-tilan energiankulutus voi olla paljon kännykän laturia suurempi.

      • Ruuneperi*
        Pelle1Peloton kirjoitti:

        Mistäs saat sähköä tuohon hintaan?

        Sitten vähän noista arvoista ja matematiikasta:
        Minun puhelimeni laturin ottotehoksi on ilmoitettu 4,8 VA, josta pätötehoksi jäänee noin 3,5 W = 0,0035 kW.

        Sitten lasketaan vuotuinen kulutus:

        0,0035 kW * 24 h/vrk * 360 vrk/vuosi = 30,24 kWh/vuosi.
        Tämän kertokoon jokainen oman sähköntoimittajansa energia siirtomaksulla. Meilläpäin noin 0,5 €/kWh.
        Eli kännykän laturin jatkuva pistorasiassa roikuttaminen maksaisi minulle:

        30,24 kWh/vuosi * 0,5 €/kWh = 15,12 €/vuosi.
        Ei suinkaan 0,2€/vuosi, kuten, hyvä Ruuneperi, kirjoitat.

        Olisikohan parempi, että pysyisit siellä satupuolella, etkä yrittäisi sekaantua tekniikkaan. Kas, siinä kun täytyy tietääkkin, ainakin alkeet.

        Minä käytin lähtötietónani valmistajien ilmoittamaa nö-load-kulutusta, joka valmistajien mukaan on 30-200 mW. Sinä taas tarkastelet asiaa lataustilassa, josta ei viestissä edes puhuttu.

        Tehokertoimesikin olisi n. 0,7 lataustilassa! Induktiivistako se on lataustilassa vaiko kapasitiivista? minusta suunilleen resistiivistä.

        Ainoa "satupuoli" viestissäni oli ehkä energian hinta. 0,001€/kWh oli vielä joitakin aikoja sitten oikeahko (60 mummunpenniä). "Sinun sähkösi" maksaa siis 0,5€/kWh eli 3mk!!

        Kumpikohan meistä osaa ja tietää tekniikasta?

      • Pelle1Peloton
        Ruuneperi* kirjoitti:

        Nimittäin tuo sähkön hinta. Tarkistin tuoreesta laskusta. Se on n.0,1€/kWh.

        Kännykän laturi jota minä ja tuhannet muut käyttävät on sen verran vanhaa sorttia, että sen no-load kulutus on lähes sama, kuin kulutus ladatessa. Tehokerroin on todellakin ladatessa noin 0,7, induktiivinen tietenkin, tyhjäkäynnillä ehkä noin 0,5 ind.
        Tämä tyhjäkäyntikulutus johtuu pääasiassa muuntajan rauta ja kuparihäviöistä. Hiukan elektroniikkakin ottaa.

        Modernimpien laturien kohdalla juttu voi olla toisin.

        Eli kun korjaan laskelmani tulee siitä kahden euron pintaan per vuosi. Pahoittelen virhettä. Ne yön tunnit näet teettävät kaikenlaista

        Sehän on tietysti likimain 3€/vuosi.

      • Ruuneperi*
        Pelle1Peloton kirjoitti:

        Sehän on tietysti likimain 3€/vuosi.

        Tuo "tuulesta tempaamani" 200mW tyhjäkäynnissä on valmistajien ilmoittama, ei minun tietojani. Tulevaisuudessa kuulemma putoaa 1/10-osaan.

        Laturien maxteho on n. 4VA eli 0,7 tehokertoimella 2,8W. Max kuormitus lienee korkeintaan 80%, joten jonkin verran pienemmäksi on-load-tilassakin kulutus laskee laskemaasi.

        Sähkön hinta lieneeti meillä ainakin alle 0,1€.

        P.S. Naantalin Energia ilmoitti energian hinnaksi sirtomaksuineen ja veroineen 9,41c/kWh. Jos tekee 2-vuoden sopimuksen, jolloin taataan, ettei hinta tänä aikana nouse, on vastaaava luku 9,57.

        En siis ollut vallan väärässä!

        Keskusteluni aiheesta on päättynyt!

    • aina ottanut

      laturin pois seinästä kun lataus on loppunut. Tuohan on jo niin vanha juttu, johan siitä kirjoitettiin 90-luvulla. Ostin ensimmäisen kännykkäni muistaakseni 1996 ja jo silloin oli tiedossa, että laturi vie sähköä, jos se on seinässä kiinni. Toinen pää vaikkapa lattialla.

      • JA MINULLAPA

        kun laturin piuhanpää ei tunnu aiheuttavan vaaraa, asia voi helposti unohtua.

        Mutta minullapa oli kannettava jo 80-luvun alussa!
        Minäkin olen lukenut kaikenlaisia ohjeita jo viime vuosisadan puolivälissä ja tiedän vaikka mitä!
        Minä olen onneksi teitä muita erinomaisempi!
        Kylläpä te olette tyhmiä, mutta onneksi minä voin kertoa teille senkin.

      • maija-marja
        JA MINULLAPA kirjoitti:

        että tälläkin palstalla on viisaita ihmisiä -meidän tyhmien vastapainoksi!!!!

      • folk**
        JA MINULLAPA kirjoitti:

        kun laturin piuhanpää ei tunnu aiheuttavan vaaraa, asia voi helposti unohtua.

        Mutta minullapa oli kannettava jo 80-luvun alussa!
        Minäkin olen lukenut kaikenlaisia ohjeita jo viime vuosisadan puolivälissä ja tiedän vaikka mitä!
        Minä olen onneksi teitä muita erinomaisempi!
        Kylläpä te olette tyhmiä, mutta onneksi minä voin kertoa teille senkin.

        sitten kerrot minulle, kun tänään oli lehdessä ja maakunnan uutisissakin,että tietokone on oikein
        sähkösyöppö varsinkin iso pöytäkone.
        Läppäri kuulemma kuluttaa vaan murtoosan siitä.
        Onkohan tässä perää?

    • virtaariittää.

      Täällä yksinäinen laturi tepselissä. Missä kännyni kuljetkaan? Liekö virtasi kokonaan jo loppunut?
      Suurin haluni olisi päästä sinua lataamaan. Mitä pikemmin, sitä parempi. Adapterini odottaa saapumistasi telakkaan! Tule tule jo!

    • Ruuneperi*

      Miksi puhutaan tuhlauksesta kun pelkän kännykkälaturin tyhjäkäyntikulutus on alle euron vuodessa. Katsokaa laskelmaani aikaisemmassa viestissäni!

      Laturi on myös lähes kylmä vaikka roikkuukin verkossa.

      Tietysti, jos tämä ihmiskunnan osa, muutama miljardi, menettelee näin, niin suuri energiahukkahan siitä syntyy.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      63
      1281
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      900
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      825
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      87
      712
    5. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      644
    6. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      43
      613
    7. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      46
      574
    8. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      121
      536
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      534
    10. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      523
    Aihe