Jos olen tehnyt syntiä (sellaista, jota muut ihmiset eivät tiedä eivätkä tule tietämään) niin miksi minun pitäisi mennä pyytämään anteeksi joltain ihmiseltä?
Eikö Jumala pysty antamaan minulle ihan ilman ihmisen apua syntejä anteeksi?
Jumala vain näkee meidän sydämmeen ja tietää tarkkaan milloin myös kadumme.
Kun taas olen tehnyt jotain ihmistä vastaan niin menen pyytämään anteeksi tuolta ihmiseltä. Eikä minun tarvitse pyytää Jumalalta anteeksi kenenkään ihmisen kautta vaan kyllähän Jumala tuossakin tilanteessa näkee että, ahaa hän katuu ja toimii oikein.
Eikö Jumala pysty antamaan minulle ihan ilman ihmisen apua syntejä anteeksi?
Jumala vain näkee meidän sydämmeen ja tietää tarkkaan milloin myös kadumme.
Kun taas olen tehnyt jotain ihmistä vastaan niin menen pyytämään anteeksi tuolta ihmiseltä. Eikä minun tarvitse pyytää Jumalalta anteeksi kenenkään ihmisen kautta vaan kyllähän Jumala tuossakin tilanteessa näkee että, ahaa hän katuu ja toimii oikein.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Mutta ihmettely on turhaa. Lestadiolaiset ajattelevat tai ymmärtävät niin että Jumala sääsi noin. Yksinkertaista! Toisaalta sinulla on mahdollisuus ajatella toisin. Yksinkertaista.
Niin, mikään ei ole Jumalalta salassa. Mutta joskus on terapeuttista puhua omista ongelmista ja vaikeuksista niin itse elämässä kuin uskomisessakin jollekin "joka ymmärtää".
Ensinnäkin, sinun pitää selvittää mitä synti on. Syntiä tee tavin kolmilyhteistä Jumalaa vastaan, muita ihmistä vastaan et tee syntiä, mutta menettelet väärin, joka painaa kuten synti. Syntisi saat anteeksi aina Jeesukselta, sillä tapahtuma on tapahtunut jo 2000v. sitten, mutta teko lähimmäistä kohtaan on akuutti, joten se on eri asia.
A. Mitä synti on. Se on rikkomus Jumalaa vastaan. Sydämen erkaantumista Jeesuksen läheisyydestä. Käskyt olivat lain aikana ja nytkin, jollet ole ylhäältä uudestisyntynyt kristitty, olet niiden alainen, joten onnea vaan. Mutta jos olet uskossa ja uudestisyntynyt yhtäältä, mikään mikä ei sinua erota Jeesuksesta ole syntiä. Siis et ole vastuussa Jumalalle siitä, jos et ole harhautunut Hänestä, mutta jos sydämessäsi ei ole rauha, se on syytä palauttaa, ja tapaoja on kaksi. Unohda koko homma, tai sitten pura se kuten Jeesus opettaa. Mene rippiin. Mitä rippi on? Ripissä on kaksi kohtaa: Ensimmäinen, että tunnustamme syntimme. Toinen, että otamme vastaan rippi-isältä synninpäästön eli anteeksiannon niin kuin itse Jumalalta, emmekä epäile, vaan uskomme vakaasti, että synnit ovat tämän päästön kautta Jeesuksen edessä taivaassa anteeksi annetut. Rippi isä on uskova läpimäinen, tai seurakunnan paimen.
B. Miten se sitten lähimmäisen kanssa hoidetaan. Muista kuitenkin se, että sitä ei sydän sure, mitä ei korva kuule. Jos se ei aiheuta hänelle mitään ongelmaa ja ripissä saat asiat kuntoon, neuvon, ole hiljaa, mutta jos Pyhä Henki omassatunnossasi käskee, hoida asia Hänen kanssaan ja sano > olen tahtomattani rikkonut sinua kohtaan asiassa NN ja haluan sinulta siihen anteeksiannon.
Lähimmäisen kanssa on kysymyksessä aina anteeksianto, mutta asia on ensin hoidettava Jeesuksen kanssa kuntoon. sillä kaikki valta on Hänellä, maan päällä ja taivaassa.
Ole nöyrä, ja onnellinen, sillä Jeesus on rukoillut asiastasi jo pitkään taivaassa ja on osaltaan hoitamassa SITÄ.
Rauhaa.
Raamatussa ei mainita yhtään ainutta kertaa SANAA rippi. Siis se ei ole Jeesuksen opetusta - vai ?
Rippi on uskovien pyhä toimitus, jonka Kristus on asettanut ja jossa saadaan syntien anteeksiantamus. Ripissä ihminen tunnustaa syntinsä ja saa tuen synninpäästön.
Jeesuksen sanat Matteuksen ja Johanneksen evankeliumeissa ilmaisevat, että kirkolle on annettu nk. avainten valta, ”Jeesus sanoi Pietarille: 'Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.'”(Matt. 16:19) ”Jeesus sanoi opetuslapsilleen: `Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.’” (Joh. 20:22–23)
Tässä jotain, johon perustin kirjoitukseni. Rippi on käytännön sana toimituksella.
Jos ihmisellä on valta antaa synnit anteeksi, tai pidättää ne maan päällä, eikä sitä päätöstä voi kukaan enää muuttaa, niin silloihan Jumalaa ja Jeesusta ei enää tarvita.
Tuo rippioppi on katolisen kirkon harhaoppi, johon kytkettiin aikanaan myös anekauppa. Älkää nyt menkö harhaoppeihin takaisin...
Jossa kerroin tarkoin, Jeeu on ainoa syntieimme sovittaja, sekä anteeksi antaja ja ripissä lähimmäinen on sen todistaja.
Paavalin teksti galatalaisille, niin tiedät totuuden. Laki tarkoittaa tässä Jumalan 10 käskyä.
15 Veljet, minä puhun ihmisten tavalla. Eihän kukaan voi kumota ihmisenkään vahvistettua testamenttia eikä siihen mitään lisätä.
16 Mutta nyt lausuttiin lupaukset Aabrahamille ja hänen siemenelleen. Hän ei sano: "Ja siemenille", ikäänkuin monesta, vaan ikäänkuin yhdestä: "Ja sinun siemenellesi", joka on Kristus.
17 Minä tarkoitan tätä: Jumalan ennen vahvistamaa testamenttia ei neljänsadan kolmenkymmenen vuoden perästä tullut laki voi kumota, niin että se tekisi lupauksen mitättömäksi.
18 Sillä jos perintö tulisi laista, niin se ei enää tulisikaan lupauksesta. Mutta Aabrahamille Jumala on sen lahjoittanut lupauksen kautta.
19 Mitä varten sitten on LAKI? Se on rikkomusten tähden jäljestäpäin lisätty olemaan siihen asti, kunnes oli tuleva se siemen, jolle lupaus oli annettu; ja se säädettiin enkelien kautta, välimiehen kädellä.
20 Välimies taas ei ole yhtä varten; mutta Jumala on yksi.
21 Onko sitten laki vastoin Jumalan lupauksia? Pois se! Sillä jos olisi annettu laki, joka voisi eläväksi tehdä, niin vanhurskaus todella tulisi laista.
22 Mutta Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle, että se, mikä luvattu oli, annettaisiin uskosta Jeesukseen Kristukseen niille, jotka uskovat.
23 Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä.
24 Niinmuodoin on LAISTA tullut meille KASVATTAJA KRISTUKSEEN, että ME USKOSTA VANHURSKAIKSI TULISIMME.
25 Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.
26 Sillä te olette KAIKKI USKON KAUTTA JUMALAN LAPSIA KRISTUKSESSA JEESUKSESSA.
27 Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.
28 Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.
29 Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.
Esitä rukouksessasi pyyntö ja pyydä tehtyä anteeksi.
1. JOH.1:6-9
6 Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valhettelemme emmekä tee totuutta.
7 Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
8 Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
9 Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
Jeesukselle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Jos kadut ja rukoilet, saat syntisi anteeksi.
..om asia erikseen. Kuka muuten keksi tuon ripittäytymiskäsitteen.
Rippi
Rippi on kirkon pyhä toimitus, jonka Kristus on asettanut ja jossa saadaan syntien anteeksiantamus. Ripissä ihminen tunnustaa syntinsä ja saa synninpäästön. Tämä voi tapahtua kahden kesken sielunhoitajan kanssa (yksityinen rippi, salarippi) tai yhteisessä jumalanpalveluksessa (yhteinen rippi). Messussa yhteinen rippi merkitsee myös valmistautumista syntien anteeksiantamuksen ateriaan, ehtoolliseen.
Aikaisemmin oli käytössä julkirippi, jossa pahennusta herättänyt seurakuntalainen tunnusti koko seurakunnan edessä rikkomuksensa ja sai synninpäästön. Tämä ripin muoto lakkasi Suomen luterilaisessa kirkossa 1800-luvulla.
Ripin ottaa vastaan pappi tai luterilaisessa kirkossa myös muu kirkon työntekijä tai maallikko. Ripin vastaanottajia sitoo rippisalaisuus, toisin sanoen ripissä ilmaistuja asioita ei saa paljastaa kenellekään. Rippisalaisuuden rikkomisesta on säädetty papeille ankarat rangaistukset. Rippisalaisuus on ripin toimittamiselle välttämätöntä.
Jeesuksen sanat Matteuksen ja Johanneksen evankeliumeissa ilmaisevat, että kirkolle on annettu nk. avainten valta, minkä vuoksi kirkko voi joko antaa syntejä anteeksi tai sitoa ne: ”Jeesus sanoi Pietarille: 'Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.'”(Matt. 16:19) ”Jeesus sanoi opetuslapsilleen: `Ottakaa Pyhä Henki. Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.’” (Joh. 20:22–23)
lainaus: http://www.evl.fi/sanasto/selitysR.htm
..eli ev.lut.kirkon eräs vanhoillislestadiolainen niminen herätysliike käytännnössä enää toteuttaa tuota ripittäytymistä. Katolilaisuudessa on sitä myös.
...vl-ripittätymistä nykyisin tai yleisestä saarnasta vastaanotettuna malliin "saatte jäädä uskomaan kaikki synnit anteeksi Jeesukse nimessä ja veressä". Mitä, jos saarnaaja ei olekaan uskomassa ja silti saarnaa syntejä anteeksi?
Historian kuluessa kirkko on vääristänyt syntikäsitteen ja saanut ihmisen uskomaan, että synti on pahantekoa ja se muka voitaisiin välttää hyvällä ja oikealla toiminnalla.
Syntiä vastaan yriteään taistella olemalla moraalisia ja rukoilemalla. Syntiin liittyy syyllisyyden tunteet, joista pyritään vapautumaan ripittäytymisellä. Mutta rippi auttaa vain hetkellisesti. Syyllisyyden tunteet kerääntyvät yhä uudelleen kuormittamaan mieltä. Siten täytyy uudelleen ja uudellen ripittäytyä. Ripittäytyminen on vain tilapäinen apu pysyvästi hyväksyttyä sairautta vastaan. Sairauden perimmäinen syy - synnin käsite - on hyväksytty.
Evankeliumit kertovat syntikäsitteen väärinymmärtämisestä yhä uudelleen. Fariseukset ovat kuin kirkko mielipiteineen ja ajattelevat, että autuus saavutetaan pitämällä käskyt ja välttämällä pahaa.
Synti on se, mikä erottaa Jumalasta, eli joka ei ole vielä "täydellinen niin kuin Taivaallinen Isä täydellinen on" on syntinen. Niin kauan kuin on ihmisellä on miehen ja naisen välisestä erosta johtuva sukuhimo, hän on huora. Syntiä ei siis voi välttää ihmisyydessä. Joka ei saavuta Kristusta(Vapahtaja) eli jumaluutta itsessään eläissään, häneen on toisella kuolemalla valtaa.
..minua vastaan on aina annettava anteeksi sydämmestään, mikäli mielii, että itse saa anteeksi Isältä. Muuten astuu kuvioon syy ja seuraus(karma), mitä on sanottu Raamatussa Jumalan vihaksi tai rangaistukseksi. Tässä on kysymys tasoituksen laista.
(Matt.18:21)Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: "Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?"
22 "Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa", vastasi Jeesus."
"Silloin myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa teille rikkomuksenne anteeksi. [ 26 [i] Jos te ette anna anteeksi, ei teidän taivaallinen Isännekään anna anteeksi.
eri asioista. Jos naapuri tulee ja lyö minulle mustan silmän, niin hän ei riko Jumalaa vaan minua vastaan. Minun on annettava anteeksi lyöjälle anteksi rikkomus.
Jos minä varastan lähimmäiseltäni kintaat, niin silloin minä rikon käskyn "Älä varasta". Rikon sekä Jumalaa että lähimäistäni vastaan.
Silloin minun on sovitettava asiat molempien kanssa, etenkin Jumalan, koska tein synnin varastamalla.
Synti ja rikkomus ovat eri asiat.
asianomaisen tunnustus tulee ns. lihaksi vasta suun tunnustuksella.
Siksi anteeksiantamuksessakin tarvitaan välimiestä, sinun, tunnustajan tähden, itsesi tähden.
Esimerkkinä ovat "rikolliset ja murhamiehet", jotka eivät saa rauhaa ennen kuin ovat tehneet virallisen tunnustuksen.
7.
tunnustetaan oma usko julkisesti, sitä tarkoittaa Raamatun sana;
ROOM.10:6-11
6 Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin: "Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?" se on: tuomaan Kristusta alas,
7 tahi: "Kuka astuu alas syvyyteen?" se on: nostamaan Kristusta kuolleista.
8 Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
11 Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään".
Kyse ei ole rikoksen tunnustamisesta vaan omasta uskosta.
Ja vaikka olisit tehnyt rikoksenkin, niin ei siinäkään tarvita "uskovaa" välimiestä.
Rikollinen tunnustaa tekonsa useimmiten poliisille ja saa rangaistuksen maallisen lain mukaan.
Usein joku vankilassa oleva vanki on katunut tekojaan, tullut uskoon ja parannukseen sekä rukoilet anteeksisaamista Jumalalta. Hän on luvannut näin, miksi siis meidän pitäisi sitä epäillä?
Jes. 1:18
Niin tulkaa, käykäämme OIKEUTTA keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.