Kirjaston työntekijän koulutus!

Järkkyä...

Voitteko uskoa tuota koulutusta mikä vaaditaan kirjastontyöntekijöiltä...
Nämä tekstit ovat ammattinetistä

Kirjastovirkailija: Ammattikorkeakouluissa järjestetään kirjasto- ja informaatiopalvelualan koulutusta omana koulutusohjelmana Oulussa, Seinäjoella ja Turussa. Liiketalouden perustutkintona (merkonomi) informaatio- ja kirjastopalvelujen koulutusohjelman voi suorittaa Heinolassa, Helsingissä, Keravalla, Seinäjoella ja Valkeakoskella. Alalla on myös oppisopimuskoulutusta. Informaatio- ja kirjastopalvelualan ammattitutkinnon voi suorittaa näyttötutkintona.

Kirjastonhoitaja: Kirjastonhoitajan koulutus on korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 20 opintoviikon laajuiset kirjasto- ja informaatioalan aineopinnot. Tutkinnon voi suorittaa Tampereen ja Oulun yliopistossa ja Åbo Akademissa . Ammattikorkeakoulutasoisen liiketalouden tutkinnon voi suorittaa kirjasto- ja tietopalvelualan koulutusohjelmassa. Tieteellisten kirjastojen tehtäviin vaaditaan yliopistotason koulutus.

Kunnan kirjasto- ja tietopalveluista vastaavalta henkilöltä vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa suoritettu vähintään 35 opintoviikon laajuiset kirjasto- ja informaatioalan aine- tai ammatilliset opinnot.

Eräässä itävantaan kirjastossa kun olen käynyt niin siellä kyllä nämä työntekijät eivät varmasti ole ikinä ees nähneetkään mitään ammattikorkeakoulua saati yliopistoa! Sen verran hölmöä porukkaa...

27

20076

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ki*rj

      Ei korkea-asteinen koulutus tee ihmisestä hyvää yleisönpalvelijaa, sehän on selviö. Oletko koskaan käynyt kirjastoissa pääkaupunkiseudun ulkopuolella? Ainakin Ylöjärvellä ja Nokialla olen saanut todella hienoa ja asiantuntevaa palvelua. Ehkä myös asiakkaat pikkukaupungeissa ovat fiksumpia.
      Suomen kirjastolaitos on paras maailmassa ja koeta ymmärtää tämä asia. Se on ilmainen! Tosin tietenkin verorahoilla ylläpidettävä mutta kuitenkin.
      Tietenkin myös kirjastojen henkilökunnan on miellettävä että me kirjaston käyttäjät olemme heidän työnantajiaan.

    • gnet

      Tiedän, että kirjastoon voi päästä harjoittelijaksi lähes kuka tahansa,esim.meidän paikkakunnan kirjastossa oli harjoittelijana henkilö,joka ei ole käynyt kirjastoalan mitään koulutusta, on ollut vuosia työttömänä,entinen narkomaani ja osaa huonosti aakkoset(aakkosjärjestyksen).

      • Kettu222

        Moni kunta käyttää (törkeästi hyväkseen) työmarkkinatuella palkattua työvoimaa. Monille nuorille kirjastoharjoittelu voi toki olla potku elämässä eteenpäin ja antaa arvokasta kokemusta työyhteisöön kuulumisesta, työelämän pelisäännöistä, asiakaspalvelun aakkosista jne. Mutta monen kunnan työvoimatoimistot käyttävät myös kirjastolaitosta paikkana, johon voi työntää puoleksi vuodeksi hommiin monet vaikeasti työllistettävät pitkäaikaistyöttömät, erilaiset "kuntoutujat", ja joskus peräti epäilyttävätkin ainekset siivotakseen tilastojaan! En todellakaan väitä, että suurin osa tilapäistyöntekijäistä kuuluisi näihin kategorioihin, päinvastoin, kirjastossa on vuosien varrella ollut tilapäistöissä uskomattoman upeaa porukkaa! Olen kuitenkin pitkän (yli 20-v) kirjastourani aikana nähnyt myös monenlaista ongelmatapausta. On alkoholiongelmaa, mielenterveysongelmaa, ihmispelkoa, tietokonekammoa, ja opin tuntemaan jopa moneen kertaan varastelusta tuomitun kaverin, jonka taustatietoja ei tietenkään saanut kertoa kirjaston henkilökunnalle, kun hänet työvoimatoimiston suosiollisella avustuksella ohjattiin ihastuttavien cd-levyjen, dvd-filmien ja tietokonelaitteiden aarreaittaan eli kirjastoon. Välillä työvoimatoimisto ja henkilöstötoimi suorastaan harrastaa lievää kiristystä tyyliin "jos ette ota tätä Xää, niin ei tipu koko keväänä ketään..." - ja tämän tästä suositellaan liikunta- ja tukielinsairasta osa-aikaeläkeläistä kirjastotyöhön, koska se on "kevyttä siistiä sisätyötä"! Kevyttäpä hyvinkin se jatkuva kurkottelu, nostelu ja ranneliikkeet välillä pakkotahtisessakin lainaus-palautus-hyllytyshommassa!

        Silti: monessa kunnassa kirjastolle harjoittelijat ovat aivan elintärkeitä, jos halutaan että kirjasto on auki 10-19 ja lauantaisinkin jonkun tunnin. Kun harjoittelijat hoitavat lyhyehkön opastuksen jälkeen niitä päivittäisiä rutiinihommia kuten hyllytystä, lainausta ja palautusta (toivon mukaan vakituisen henkilökunnan lähituntumassa, jos ongelmia ilmaantuu), niin vakiporukalle jää päivittäin edes jonkin verran sisätyöaikaa sille kaikelle muulle, mikä kirjastotyön muodostaa. Myös henkilökunnan lakisääteisten vuosilomien aikana tilapäisten työntekijöiden panos kirjaston toiminnalle on arvokas.

    • El-Tonto

      ...se, että harvoin Sinua palvelee korkeakoulututkinnon suorittanut [alipalkattu] kirjastonhoitaja.

      Usein tiskin takana on opistotasoisten kirjastovirkailijoiden lisäksi pätkätyöläisiä, alan harjoittelijoita ja työllistettyjä. Toisinaan tiskin takana voi tuurata vaikkapa kirjaston vahtimestari.

      Ja edellä mainittua porukkaa on moneen junaan. Joku oppii tiedonhaun, asiakaspalvelun ja hyllytyksen helposti. Toiset eivät ymmärrä niistä hevon paskaa.

      Terv. neljässä eri kirjastossa työskennellyt "epäpätevä"

      • pääsee

        Asiakaspalvelu ei aina ole paras paikka työllistetylle, jonka taustoja ei tunneta. Lainauksen ja palautuksen yhteydessähän työntekijällä on pääsy asiakasrekisteriin, jossa on nähtävillä asiakkaan yhteystiedot ja henkilötunnus, esim. pikavipin ottamista varten...

      • El-Tonto
        pääsee kirjoitti:

        ...minulle tarkoitettu, kun minulle kommentoit.

        Olen samaa mieltä, että kannattaa katsoa, millaisiin tehtäviin kukin otetaan. Itselläni on kattava amk-tutkinto lähialoilta, muttei kirjastoalan suoritettuja opintoja. Silti sain rehelliseksi luotettuna tehdä parissa paikassa samoja töitä kuin pätevätkin.

        Tiedettiin eräs ex-työntekijä, joka oli kääntänyt kassan, muttei koskaan jäänyt kiinni, koska näyttö puuttui. Silloin kun viimeksi työskentelin kirjastossa, eivät pikavipit vielä olleet puheenaiheena.

        Terv. ent. työllistetty, jonka taustoja ei tunnettu...

      • patron1
        pääsee kirjoitti:

        Asiakaspalvelu ei aina ole paras paikka työllistetylle, jonka taustoja ei tunneta. Lainauksen ja palautuksen yhteydessähän työntekijällä on pääsy asiakasrekisteriin, jossa on nähtävillä asiakkaan yhteystiedot ja henkilötunnus, esim. pikavipin ottamista varten...

        Asiakasrekisteriä käyttävät täyttävät vaitiolovelvollisuuslapun tms., eli jos kertovat tietoja eteenpäin, on se rikos.

    • joka työharjoittelee kirjas...

      8:lla eurolla per päivä. En valita vaikka en saakaan palkkaa. Teen ihan samaa työtä kuin kirjastovirkailijatkin. En vain ole suorittanut kirjastoalan pätevöittäviä opintoja. Kirjasto-opintoja kun joskus suoritan 60 op, olen kirjastonhoitaja ja ehkä joskus jopa kirjastonjohtaja...

      • Sosiaalisesti kyvykäs lukutoukka

        Osaako täällä joku kertoa, miten pk-seudulla pääsee kirjastoon harjoittelijaksi? Pitääkö mennä työkkärin kautta? Entä onko kirjasto- ja informaatioalan 20 opintopisteen aineopintoja mahdollista suorittaa missään, ellei ole päässyt varsinaista tutkintoa suorittamaan? Pääseekö edes sijaiseksi ilman varsinaista pätevyyttä vaikka olisi työkokemusta vastaavanlaisesta alasta? Ainakin Seuren kautta keikkatöihin vaaditaan Millenium-kirjastojärjestelmän osaaminen, jota minulla ei ole. Oppisin kyllä varmasti, kokemusta vastaavanlaisesta työstä on.

      • Kirjastonhoitaja 2009
        Sosiaalisesti kyvykäs lukutoukka kirjoitti:

        Osaako täällä joku kertoa, miten pk-seudulla pääsee kirjastoon harjoittelijaksi? Pitääkö mennä työkkärin kautta? Entä onko kirjasto- ja informaatioalan 20 opintopisteen aineopintoja mahdollista suorittaa missään, ellei ole päässyt varsinaista tutkintoa suorittamaan? Pääseekö edes sijaiseksi ilman varsinaista pätevyyttä vaikka olisi työkokemusta vastaavanlaisesta alasta? Ainakin Seuren kautta keikkatöihin vaaditaan Millenium-kirjastojärjestelmän osaaminen, jota minulla ei ole. Oppisin kyllä varmasti, kokemusta vastaavanlaisesta työstä on.

        Jos olet nuori, saatat päästä Kelan tuella harjoittelijaksi kirjastoon. Kysy työvoimatoimistosta. Ja kyllä niitä opintoja pääsee suorittamaan tietääkseni Jyväskylässä avoimen yliopiston puolella. Ja ainakin voi hankkia kirjastovirkailijan pätevyyden, joka on mahdollista esimerkiksi Lahdessa koulutuskeskus Salpauksessa.

        Itse tiedän, että eräs yliopiston jatko-opiskelija pääsi harjoitteluun Kelan tuella, kun tarvitsi työkokemusta. Täytyy vain olla työttömänä eli et saa olla kirjoilla missään oppilaitoksessa.

      • se lukutoukka
        Kirjastonhoitaja 2009 kirjoitti:

        Kiitos vastauksesta! Katselin, että avoimessa yliopistossa on informaatiotutkimuksen perusopinnot, eivät kuitenkaan taida olla sama asia kuin kirjasto- ja informaatioalan opinnot? Ainakaan Jyväskylän avoimessa yliopistossa ei näy em. opintoja, joita voisi Helsingissä suorittaa, mutta informaatiotutkimuksen perusopinnot löytyvät http://www.avoinyliopisto.fi/fi-FI/Opetustarjonta/StudyUnit.aspx?StudyUnitId=99d60d81-3d30-4d35-b97a-136911693806

      • Norppa_
        se lukutoukka kirjoitti:

        Pätevyyden saadakseen tarvitsee suorittaa informaatiotutkimuksen perus- ja aineopinnot.

      • paikalle paikalle
        Norppa_ kirjoitti:

        Pätevyyden saadakseen tarvitsee suorittaa informaatiotutkimuksen perus- ja aineopinnot.

        Tuosta em. Vantaan Koivukylän kirjastosta puheenollen; vähän asian vierestä. Keskiviikkoiltana 11.11. paikanpäälle kaikki alueen asukkaat mars mars. Pääsette tenttaamaan päättäjiä, ja kyselemään ja kommentoimaan päätöksiään. Järjestäjä taitaa olla Vantaan vasemmistoliitto tms.

      • - Innokas opiskelija
        paikalle paikalle kirjoitti:

        Tuosta em. Vantaan Koivukylän kirjastosta puheenollen; vähän asian vierestä. Keskiviikkoiltana 11.11. paikanpäälle kaikki alueen asukkaat mars mars. Pääsette tenttaamaan päättäjiä, ja kyselemään ja kommentoimaan päätöksiään. Järjestäjä taitaa olla Vantaan vasemmistoliitto tms.

        Opiskelen itse alaa yliopistolla. Kirjastoalaa voi opiskella monella paikkakunnalla ja monella tasolla. Työ on monipuolisempaa ja haastavampaa kuin usein ajatellaan. Asia nousi esille myös opetusministeriön kirjastopäivillä. Aiheesta on tehty Kirjasto-osaaminen ja rekrytointi video
        http://www.kirjakanava.fi/web/guest/video?fileId=26025

      • Asperugo
        Norppa_ kirjoitti:

        Pätevyyden saadakseen tarvitsee suorittaa informaatiotutkimuksen perus- ja aineopinnot.

        Huomoidaanko kirjaston toimiin hakevissa pätevyyttä suorittavat? Kun kaikkiin virkoihin ei saada päteviä. Kuka Vantaalla vastaa kirjaston työhönotosta?

      • Vantaan kirjastolain
        Asperugo kirjoitti:

        Huomoidaanko kirjaston toimiin hakevissa pätevyyttä suorittavat? Kun kaikkiin virkoihin ei saada päteviä. Kuka Vantaalla vastaa kirjaston työhönotosta?

        Usein työnhakuilmoituksissa on maininta, että epäpäteviä ei huomioida. Ainakaan Vantaan kaupunginkirjastossa ei ole tähän mennessä ollut ongelmaa saada pätevää työntekijää.

      • jep jep
        - Innokas opiskelija kirjoitti:

        Opiskelen itse alaa yliopistolla. Kirjastoalaa voi opiskella monella paikkakunnalla ja monella tasolla. Työ on monipuolisempaa ja haastavampaa kuin usein ajatellaan. Asia nousi esille myös opetusministeriön kirjastopäivillä. Aiheesta on tehty Kirjasto-osaaminen ja rekrytointi video
        http://www.kirjakanava.fi/web/guest/video?fileId=26025

        Voisitko tarkentaa asiaa.lien ja Olen lukenut paljon.Olen "ammattilainen" asiakaspalvelussa.mutta.....en ole yo vaikka lukion Kävin enkä ole opiskellut ammattikorkeassa tai yliopistossa. Tällä pienellä paikkakunnalla kuulin juuri kirjastonhoitajan sànoneen erâälle asiakkaalle ettâ hän ei ole mikään satu-setä joka pitäisi satu tunteja lapsille.jep...helpommalla pääsee Ku ti lapsia huomioi....kiitoksia vaan. Saisinko takas entiset työntekijät.

    • 44 sipoosta

      kuuku

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      23
      3093
    2. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      65
      656
    3. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      613
    4. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      32
      561
    5. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      35
      537
    6. Mitä ajattelet

      Meistä nykyään.
      Ikävä
      36
      485
    7. Oletko varma

      Ettei meistä tule mitään?
      Ikävä
      40
      481
    8. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      3
      479
    9. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      470
    10. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      17
      465
    Aihe