Kahvi

Juon joka päivä kolme isoa motillista kahvia ja olen silti koko ajan väsynyt. Lisäksi sydämeni hakkaa välillä tosi kovaa, mikä voi tosin johtua stressistäkin. Ja masennuskin vaivaa. Ajattelin lopettaa kahvinjuonnin, mutta olen kahviin todella koukussa. Millaisia kokemuksia teillä ex-kahvinjuojat on kahvinjuonnin lopettamisesta ? Onko ollut mitään positiivisia vaikutuksia esim. mielialaan ?
3271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mulla oli aluksi päänsärkyä ja ärtyneisyyttä muutaman päivän. Ja piti aina muistuttaa itselleni, että olen kahvilakossa. Eli olin tosiaan koukussa, kun olisin ilman tahdonvoimaa automaattisesti juonut kahvia. Säryt ja kivut hellitti kokonaan n. viikko lopettamisen jälkeen. Eikä ole jäänyt sellaista "ikuisuus"riippuvuutta, mikä voi jäädä esim. tupakkaan, vaikka onkin lopettanut.

Kahvin juonnin lopettamisen jälkeen (ja sen ekan viikon) aloin nukkua paljon paremmin ja keskittymiskyky parani.

Tämä ei ole mitään tieteellisesti tutkittua tietoa, vaan empiiristä kokemusta: kun juo paljon (esim. kolme isoa mukillista/pv) kahvia, sen piristävä vaikutus hiipuu. Kroppa jotenkin tottuu kofeiiniin ja tulee vaan sellanen turta olo. Voi johtua siitäkin, että yöuni mulla jäi sen takia huonommaksi, vaikka huomasinkin tämän vasta kun olin lopettanut.

Nykyään juon kahvia silloin tällöin (kerta/viikko-kaksi), ja silloin piristävän vaikutuksen huomaa hyvin. Mulla alkaa sydän hakata ja posket kihelmöidä jos juon vaikka kaksikin kuppia peräjälkeen.

Äänestä
  • ja siis mieliala parani. On selkeämpi olo. Jos tulee joku stressitilanne, ei iske epätoivoinen ahdistus, vaan pystyy jotenkin pitämään langat käsissä. Paranin vakavasta masennuksesta viitisen vuotta sitten. Masennuksen pahimpina hetkinä kahvin juonti, tai oikeastaan sen "jälkiaallot" pahensivat oloa huomattavasti. Ei kahvin juomisen lopettamisella parane masennuksesta, mutta se vähentää stressikertoimia ja ahdistuneisuutta. Ainaskin mulla.

    Äänestä

Minulta kahvin juonti jäi joitakin vuosia sitten pois kun muutin ulkomaille, enkä tykkää täkäläisestä vahvasta espressosta. En huomannut lopettaessa mitään erityisempiä muutoksia.

Mutta ans olla; viime vuoden lopulla join ensimmäistä kertaa varmaan vuoteen aamupalan seurana 3 kupillista kahvia (suomalaiset vieraat toivat mukanaan tuliaisena). Olihan se liikaa, mutta silti yllätyin seurauksista. Muutaman tunnin kuluttua alkoi hirvittävä ahdistus, joka purkautui iltapäivällä itkuun ja maailmanlopun tunnelmiin. En ole sellaista ennen enkä jälkeen kokenut. Mitään ihmeellistä ei siis tuona päivänä tapahtunut, seinät vain tuntuivat yhtäkkiä kaatuvan päälle. Päättelin, että se johtui kahvitankkauksesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PumPumPum kirjoitti:

Juon joka päivä kolme isoa motillista kahvia ja olen silti koko ajan väsynyt. Lisäksi sydämeni hakkaa välillä tosi kovaa, mikä voi tosin johtua stressistäkin. Ja masennuskin vaivaa. Ajattelin lopettaa kahvinjuonnin, mutta olen kahviin todella koukussa. Millaisia kokemuksia teillä ex-kahvinjuojat on kahvinjuonnin lopettamisesta ? Onko ollut mitään positiivisia vaikutuksia esim. mielialaan ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu