Millä pisteillä Pirkoon yo-pohj. lähihoitajalinjalle?

Hei.

Olisin kiinnostunut kuulemaan millaisilla pisteillä te yo-pohjaiset hakijat pääsitte opiskelemaan Pirkanmaan ammattiopiston lähihoitajalinjalle vuonna 2007.

Kiitos jo etukäteen vastauksistanne.
5381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

tiedä sitä. Siis psykologitiimi päämäärä.

Äänestä

Kertokaa nyt epätietoiselle. Vai olenko ainoa joka edes tietää ko. oppilaitoksen olemassaolosta?

Äänestä
  • Säästä oma mielenrauhasi äläkä missään nimessä hae pirkoon! Sielä ollaan niin pihalla kaikki kaikesta ettei asiat toimi ollenkaan. Viimeksi tänään kerrottiin, että mielenterveys- ja päihde koulutuohjelmaa ei tulevana syksynä järjestetä vaikka siihen on hakijoita ja pirusti. Moni olikin pirkoon (silloinen tasto) hakenut juuri sen vuoksi kun luuli voivansa käydä mp:n ko koulussa. Opettajat ovat ihan mukavia, mutta saatanan ärsyttäviä, kun eivät kykene vastaamaan kysymyksiin jotka koskevat koulua. Opiskelijoiden käytössä on vain 4 tietokonetta, jotka toimivat n. 8 konetta joilla nettiin pääsemiseen tarvitaan 15minuuttia (näitä 8 konetta ei kukaan käytä). Ruokalaan on aina kauhea jono ja ruoka on pahaa ja usein kylmää (jälkiruoka on maksullista). Koulutilat ovat siivottomia vessoista puhumattakaan. Arvosanoja ei saa tietoon (en tiedä arvosanojani viime keväästä lähtien). Informaatio ei kulje ja usein opiskelijat kuulevat uusista jutuista vahingossa kun joku vahingossa mainitsee niistä. Opiskelijat joutuvat eriarvoiseen asemaan esim vapaasti valittavien opintojen valitsemisessa kun toinen luokka saa tietoon niin toinen luokka saattaa kuulla vasta viikkojen päästä asiasta jolloin tietenkin kaikki parhaat kurssit on jo täytetty. Ja listan lopuksi vielä mainitsen joka viikko vaihtuvat lukujärjestykset. Joskus kouluun mennessä ei voi tietää mitä on ja monelta ja missä luokassa. PIRKOSSA ON AIVAN MAHDOTON OPISKELLA!!! Opiskelijat joutuvat stressaamaan aivan turhista asioista, joiden luulisi olevan aivan päivän selviä. Toivottavasti tajuat ´nyt oman parhaasi. Etsi jokin muu ammattiopisto.

    Äänestä

  • pirkolainen kirjoitti:

    Säästä oma mielenrauhasi äläkä missään nimessä hae pirkoon! Sielä ollaan niin pihalla kaikki kaikesta ettei asiat toimi ollenkaan. Viimeksi tänään kerrottiin, että mielenterveys- ja päihde koulutuohjelmaa ei tulevana syksynä järjestetä vaikka siihen on hakijoita ja pirusti. Moni olikin pirkoon (silloinen tasto) hakenut juuri sen vuoksi kun luuli voivansa käydä mp:n ko koulussa. Opettajat ovat ihan mukavia, mutta saatanan ärsyttäviä, kun eivät kykene vastaamaan kysymyksiin jotka koskevat koulua. Opiskelijoiden käytössä on vain 4 tietokonetta, jotka toimivat n. 8 konetta joilla nettiin pääsemiseen tarvitaan 15minuuttia (näitä 8 konetta ei kukaan käytä). Ruokalaan on aina kauhea jono ja ruoka on pahaa ja usein kylmää (jälkiruoka on maksullista). Koulutilat ovat siivottomia vessoista puhumattakaan. Arvosanoja ei saa tietoon (en tiedä arvosanojani viime keväästä lähtien). Informaatio ei kulje ja usein opiskelijat kuulevat uusista jutuista vahingossa kun joku vahingossa mainitsee niistä. Opiskelijat joutuvat eriarvoiseen asemaan esim vapaasti valittavien opintojen valitsemisessa kun toinen luokka saa tietoon niin toinen luokka saattaa kuulla vasta viikkojen päästä asiasta jolloin tietenkin kaikki parhaat kurssit on jo täytetty. Ja listan lopuksi vielä mainitsen joka viikko vaihtuvat lukujärjestykset. Joskus kouluun mennessä ei voi tietää mitä on ja monelta ja missä luokassa. PIRKOSSA ON AIVAN MAHDOTON OPISKELLA!!! Opiskelijat joutuvat stressaamaan aivan turhista asioista, joiden luulisi olevan aivan päivän selviä. Toivottavasti tajuat ´nyt oman parhaasi. Etsi jokin muu ammattiopisto.

    Onpa outoa "politiikkaa". Inhottavaa hommaa tuollainen epävarmuudessa eläminen, taidan todella etsiä jonkun muun oppilaitoksen sillä minua nimenomaan kiinnostaisi juuri tuo mielenterveys- ja päihdetyö! Varmaan todella stressaavaa hommaa kun lukujärjestyksiinkään ei voi luottaa. Luulisi jo opiskelumotivaationkin kärsivän moisesta sählingistä! :(

    Haitko sinä yo-pohjaiselle linjalle? Minkälaisilla pisteillä sinä pääsit sisään?


    Oli hyvä kuulla etukäteen jotakin ko. opistosta, negatiivisetkin asiat pitää kertoa, olen kiitollinen rehellisestä mielipiteestä.


    Tsemppiä opintoihin kaikesta huolimatta! :)

    Äänestä

  • Ketjun aloittaja kirjoitti:

    Onpa outoa "politiikkaa". Inhottavaa hommaa tuollainen epävarmuudessa eläminen, taidan todella etsiä jonkun muun oppilaitoksen sillä minua nimenomaan kiinnostaisi juuri tuo mielenterveys- ja päihdetyö! Varmaan todella stressaavaa hommaa kun lukujärjestyksiinkään ei voi luottaa. Luulisi jo opiskelumotivaationkin kärsivän moisesta sählingistä! :(

    Haitko sinä yo-pohjaiselle linjalle? Minkälaisilla pisteillä sinä pääsit sisään?


    Oli hyvä kuulla etukäteen jotakin ko. opistosta, negatiivisetkin asiat pitää kertoa, olen kiitollinen rehellisestä mielipiteestä.


    Tsemppiä opintoihin kaikesta huolimatta! :)

    Olen pk pohjaisessa koulutuksessa, mutta ensi syksynä aloittanen (ellen menetä lopullisesti hermojani koulua kohtaan ja päätä vaihtaa) vammaistyön koulutusohjelman lukiopohjaisten opiskelijoiden kanssa. Ylä-asteen keskiarvoni oli 8,5 eli sain sen perusteella täydet pisteet siitä ja vielä 5 pistettä enimmäisestä hakukohteesta. Pääsykokeissa oli haastattelun lisäksi (siinä kyseltiin mm. mitä mieltä vanhempani ovat ammatinvalinnastani, miksen hae lukioon keskiarvoni perusteella [tosi tyhmä kysymys, koska lukioon on helpompi päästä kuin lähihoitajaksi], mihin koulutusohjelmaan haen ja miksi yms...) sitten oli luetunymmärtämistä (ne oli vaikeita ja pelkäsin töppääväni niihin), matematiikkaa esim täytä puuttuva luku: 9 * _ =54, nekin ihme kyllä kaiketi sitten sain jokseenkin oikein kun kerta kouluun "pääsin" nyt toivoisin olevani jossain muussa koulussa. Sitten oli semmonen vihko missä luki tehtävä toiella sivulla esim. tehtävä 1: ympyröi sanan ensimmäinen vokaali ja viimeinen konsonantti ja toisella siulla oli kohta 1, jossa luki esim varakas ja siihen piti tehdä ne käsketyt asiat. Itseltäni meni ohjeet jotenkin ohi ja aloin tehtävän antoon ympyröimään kirjaimia. Siinä meni sitten turhaan aikaa ja jos olisin heti tehnyt oikein niin olisin varmaan ehtinyt saamaan kaikki tehtävät tehdyksi. sitten oli semmonen kauheen pitkä lappu kysymyksiä ja niihin piti vastata rehellisesti esim. teet ruokaa ystävällesi joka ei tykkää tekemästäsi ruoasta. Miksi? A) ruokasi on pahaa B) ystäväsi ei ymmärrä hyvän ruoan päälle C) ruoka ei onnistunut tälläkertaa koska teit sen niin nopeasti. Tää kysymys jäi jostain syystä mun mieleen. Tietenkin kannattaa olla rehellinen koska kysymykset toistaa itseensä ja siinä juuri mitataan rehellisyyttä. Hauska testi oli kun kaikki hakijat sai pätkän rautalankaa ja siitä piti vääntää samannäköinen pupun pää jonka testaajat näytti piirtoheittimellä. En arvannut että he olisivat niin tarkkoja joka mutkasta mitä siihen väänsi. Itse en mielestäni kauhean hyvin onnistunut kun vertasin tekelettäni muihin. Ennen pääsykokeita kutsun mukana tuli lappu joka piti täyttää ja palauttaa haastattelijalla. Lappuun piti mm laittaa oma kuva ja siinä kysyttiin mikä on ollut elämäsi jännittävin hetki. Ja kuinka monta poissa oloa on ollut ja miksi.
    Pisteet oliat 1-10 ja itse sain jotain 8 pisteen pintaan. Se oli jo melko hyvin. Parhaat pisteet mitä yksi luokkalaiseni sai oli 9 ja risat. Huonoimpia pisteitä en muista.
    Oliko tästä nyt sit mitään apua, sen saat päättää itse :D Onnea hakemiseen!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuleva hakija kirjoitti:

Hei.

Olisin kiinnostunut kuulemaan millaisilla pisteillä te yo-pohjaiset hakijat pääsitte opiskelemaan Pirkanmaan ammattiopiston lähihoitajalinjalle vuonna 2007.

Kiitos jo etukäteen vastauksistanne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu