Oli viimeviikolla yksi näistä hellepäivistä.
Vaimo ilmoitteli aamulla menevänsä kaupunkiin, huolestuneena vilkaisin tuvan kaappiin, ei huolta
Hennessy pullisteli täyteläisenä kaapissa.
Auringon noustessa yhä korkeammalle, varustin itseni pullolla, lasilla ja matkaradiolla.
Veteen ja aurinkoon viltille loikomaan.
Siinä päivä kului ikäänkuin huomaamatta kuten myös konjakki.
Ennen uneen vaipumista, kuulin matkaradiosta tiedoituksen:
- Tänään on Paiholan mielisairaalasta karannut vaarallinen potilas, anastamallaan autolla, hänen on nähty pakenevan Kontiolahden suuntaan...
Herään alitajunnan läpi moottorin jurraukseen, ja yhtäkkiä mieleeni pamahti radion tiedoitus
Siinä humalantokkurassa tunsin kuinka hiki alkoi kaatua päältäni.
Vaarallinen...
Eikä mitään, suuri auto pysähtyi mökkitieni päähän, ja kuulin kuinka autonovi läimähti.
Likinäköisillä silmilläni näin kuinka joustavasti askeltava mies läheni auringonottopaikkaani.
Näin selvästi, että mies oli pukeutunut vihreään kokopukuun. Ilmiselvä sairaalan asu.
Yritin kuumeisesti hakea kättä pitempää, kävipä hätäisissä ajatuksissani mökin seinällä riippuva haulikko.Panokset tosin olivat kaupungissa...
Mies jäi seisomaan muutaman metrin päähän, sanomatta sanaakaan.
Muistin että hulluille pitää olla mieliksisi.
- Hei, mitäpä sulle kuuluu!
Vielä hetken tuijotettuaan, mies vihdoin puhui.
- Täältä on soitettu, tulin tyhjentämään sen paskakaivon...

Vastaukset 5
Vanhimmat
mainio tarina! Olikohan tuo hoitolaitoksesta karannut tyyppi sama, joka tuuppaa Volvo-palstalle Johtaja ja hallituksen puhe -nikillä tuubaa=)..
Johtaja ja hallituksen puheenjohtajan jutut eivät oikein lähde, mutta käykääpä lukemassa Johtajan (sen alkuperäisen) tekstit Maailman paras, Volvolla landella ja Volvolla Euroopassa-pläjäykset! ALFFA ROOMEOITAkaan ei säästellä...
iii
siis vaimokulta, joka oli tilannut auton tietämättäni kaupungista.
vähän nolotti se tilanne, onneksi en ampunut...
mieshän putsasi tietenkin kaikki lähiseudun mökit samalla.Oli muistanut kertoilla omituisesta äijästä, tuolla tien alkupäässä.
Tämäkin viikko oli tarkoitus viettää mökillä, mutta kun alkoi vierailla naapureita kovin usein kyselemässä kaikenlaista.
No, kaiken huippu oli viereisen mökin lassie, joka jolkotteli pihamme poikki, ja ilmiselvästi virnuili minulle...
Vaimo vaan vihjaili jotain j.j..juoppohulluudesta?