Moikka!Onko kellään kokemuksia kyseisestä huoneistohotellista ja minkälainen sielä oleva AI on?Onko monipuolinen ruoka vai aina samaa..:) Olemme perheen kanssa lähdössä Juhannuksen jälkeen..:)
Albena ja Vita Park
5
1014
Vastaukset
- Siru
Yleensäkään en suosittele Albenaa. Itse olen matkaillut Bulgariassa useampana vuonna.Olimme 2007 elokuussa, Albenassa oli kylmä. Jos tahdotte ehdottomasti Albenaan suosittelen rannan hotelleja. Useimmat ovat korkealla mäellä, matkaa rantaan jo pitkä. Paikkaa suosittelevat juuri lapsiperheille, mutta suosittelen kuitenkin Kultahietikkoa. Albenan rannelle tuulee koko ajan ja tuntuu ettei uskalla uimaan mennä. Karttaa jos katsotte, huomaatte Albeban sijainnin verrattuna hietikkoon. Meitä oli kaksi keski-ikäistä ja kaksi vanhusta, matkastamme olimme kolme päivää hietikolla. Siellä oli lämmintä ja viihdyimme yhä siellä enemmän. Matkaamme taas elokuussa Kultahietikolle. Mitä päätättekin, mukavaa tulevaa matkaa.
- kesällä
Mielestäni teette aivan oikein, kun olette perhelomapaikaksi valinneet juuri Albenan. Olemme olleet perheen kanssa siellä kaksi kertaa ja paikka on tosi rauhallinen, koska se on ns. suljettu alue. Siellä ei juuri törmää laittomiin kauppiaisiin jne.
Hotellit ovat vaatimattomia ja kannattaisi aina ottaa yksi tähti enemmän mitä on ajatellut, niin silloin laatu tästää.
Ruokapaikoista Poco Loco on yksi parhaista.- Lähtijä
Kiitos vastauksista!!Viime vuonna olimme SB perheen kera ja sillä valitsimme nyt Albena,kun sielä kuulemma rauhallisempaa,eikä liikennettä niin paljon..:)ja moni kehunut sitä paikkaa..Olemme menossa Huoneistohotelli Vita Parkiin ja varasimme siihen myös AI,kun helpompaa 3 lapsen kanssa,eikä kokoajan tarvitse olla antamassa rahaa juomiseen,ranskalaisiin ja hamppreihin..:))Toivon mukaan ei tehty tyhmästi,kun otimme super täyshoidon..:)
- perhe11
Lähtijä kirjoitti:
Kiitos vastauksista!!Viime vuonna olimme SB perheen kera ja sillä valitsimme nyt Albena,kun sielä kuulemma rauhallisempaa,eikä liikennettä niin paljon..:)ja moni kehunut sitä paikkaa..Olemme menossa Huoneistohotelli Vita Parkiin ja varasimme siihen myös AI,kun helpompaa 3 lapsen kanssa,eikä kokoajan tarvitse olla antamassa rahaa juomiseen,ranskalaisiin ja hamppreihin..:))Toivon mukaan ei tehty tyhmästi,kun otimme super täyshoidon..:)
albena kiva rauhallinen paikka juuri perheille . itse en ottaisi hotellia rinteestä vaan rannan läheisyydestä . laguna beach hyvä hotelli . nyt menemme flamingo gardeniin .
- kkj
perhe11 kirjoitti:
albena kiva rauhallinen paikka juuri perheille . itse en ottaisi hotellia rinteestä vaan rannan läheisyydestä . laguna beach hyvä hotelli . nyt menemme flamingo gardeniin .
Olin perheeni kanssa viime kesänä Albenassa.Menimme sinne koska lapsi mukana ja kehuivat paikkaa koska oli rauhallinen,joo sitä se todella oli! Meille aivan liian rauhallinen siellä on yksi katu missä kauppoja ja ravintoloita,rannassa huvipuisto laitteita mitkä aika hinnakkaita! Iltaisin ei juurikaan tekemistä muuta kuin samaa katua kävellä edestakaisin.
Hotelli oli Flamigo mikä oli kyllä aivan mahtava ohjelma,kiva henkilökunta ja oppaat usein paikalla!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude14013044Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k21311956Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t16210115Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t729571Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h949054Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k137685Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht187537Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk386674Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1406089Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa915925