Hei, ajattelin jos täältä löytää samanlaisessa elämäntilanteessa olevia henkilöitä. Asioita on tosin niin suuri määrä, joista on vaikea päättää mistä alottaa mutta niin..
Masennusta on ollut jo yläaste ajoilta mutta siellä ne eivät sinällään vaikuttaneet varsinaisesti elämiseen, mutta nyt juuri ennen valmistumista asiat tuntuvat hajoavan käsiin aivan totaalisesti. Periaatteessa olen opiskellut jotain mitä en loppujenlopuksi halua tehdä tulevaisuudessa koskaan, mutta olen liian laiska/ujo ja ylipäätänsä paska ihminen että en saa oikein mitään aikaseksi asian muuttamiseen, koko laitoksessa oleskelu on vähentynyt viimeisen vuoden myötä eikä mistään tule yhtään mitään. Ei ole ketään kaveria tms. jolle avautua ja olen aivan liian arka lähtemään vaikka lääkärille kertomaan asioista. Monesti lähtiessä kotoa käy mielessä että kouluun menemisen sijasta nappaisi junaliput ja lähtisi niin pitkälle kuin mahdollista, pois tuttavista, perheestä ja muista mutta eteen pamahtaa aivan liian suuri kynnys ajatellen sitä mahdollista surua mitä aiheuttaisi läheisille ja perheelle. Narun asettaminen kaulan ympärillekkään minulta ei onnistuisi. Myös armeija pelottaa, sen suhteen että jos yksinkertaisesti romahdan ja teen jotain ajattelematonta ja pahaa.
Tekstistä tuli suhteellisen sekavaa mutta minulla ei yksinkertaisesti ole ainuttakaan kunnollista kaveria, eikä elämäni kovin nautinnolliseen suuntaankaan ole menossa. En yksinkertaisesti tiedä mitä tehdä, kadota, hypätä sillalta, jatkaa itsesäälissä elämistä vaikka mitään en saa aikaiseksi enkä kellekkään osaa avautua. Tämä on ensimmäinen kerta kun asiasta kellekkään avaudun, ja mietin jos täällä kenties olisi hyvän neuvon antajia/samassa tilanteessa räpiköiviä henkilöitä.
Kiitos.
Masennusta on ollut jo yläaste ajoilta mutta siellä ne eivät sinällään vaikuttaneet varsinaisesti elämiseen, mutta nyt juuri ennen valmistumista asiat tuntuvat hajoavan käsiin aivan totaalisesti. Periaatteessa olen opiskellut jotain mitä en loppujenlopuksi halua tehdä tulevaisuudessa koskaan, mutta olen liian laiska/ujo ja ylipäätänsä paska ihminen että en saa oikein mitään aikaseksi asian muuttamiseen, koko laitoksessa oleskelu on vähentynyt viimeisen vuoden myötä eikä mistään tule yhtään mitään. Ei ole ketään kaveria tms. jolle avautua ja olen aivan liian arka lähtemään vaikka lääkärille kertomaan asioista. Monesti lähtiessä kotoa käy mielessä että kouluun menemisen sijasta nappaisi junaliput ja lähtisi niin pitkälle kuin mahdollista, pois tuttavista, perheestä ja muista mutta eteen pamahtaa aivan liian suuri kynnys ajatellen sitä mahdollista surua mitä aiheuttaisi läheisille ja perheelle. Narun asettaminen kaulan ympärillekkään minulta ei onnistuisi. Myös armeija pelottaa, sen suhteen että jos yksinkertaisesti romahdan ja teen jotain ajattelematonta ja pahaa.
Tekstistä tuli suhteellisen sekavaa mutta minulla ei yksinkertaisesti ole ainuttakaan kunnollista kaveria, eikä elämäni kovin nautinnolliseen suuntaankaan ole menossa. En yksinkertaisesti tiedä mitä tehdä, kadota, hypätä sillalta, jatkaa itsesäälissä elämistä vaikka mitään en saa aikaiseksi enkä kellekkään osaa avautua. Tämä on ensimmäinen kerta kun asiasta kellekkään avaudun, ja mietin jos täällä kenties olisi hyvän neuvon antajia/samassa tilanteessa räpiköiviä henkilöitä.
Kiitos.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itsellesi apua, et sinä ole yksin ongelmiesi kanssa, tässä maailmassa on paljon jotka ajattelevat samalla tavalla kuin sinä, rohkeasti puhelin käteen ja jonkin ymmärtäväisen lääkärin puheille.
T: [email protected]
http://www.google.com/search?hl=fi&rls=com.microsoft:fi:IE-Address&rlz=1I7SUNA&q=kansanopisto&btnG=Hae&lr=
minkälaisia ongelmia Sinulla on, masennuksen lisäksi, ehkäpä tältä sivulta saisi hyviä neuvoja.
Kirjoittamalla tälle sivulle, olet jo päässyt avunsaannissa alkuun.
Mitä tulee opiskeluun luulen, että moni opiskelee aivan muuta, mihin ammattiin loppujenlopuksi menee mutta kaikesta opiskelusta saa kuitenkin jotain oppia ja kokemusta.
Jos kuitenkin muutat mielesi ja päätät hakea apua lääkäristä, varaa aika vaikka puhelimella terveyskeskuksen lääkäriin. Kun olet siellä, pyydä lähete psykologille. Psykologille voit kertoa kaikki mieltäsi painavat asiat, näin helppoa se loppujen lopuksi on. Käynnit ovat ilmaisia, voi olla, että joudut ostamaan vuosikortin n.20e, siitä en ole ihan varma, senkin voi tarkistaa ajanvarauksen yhteydessä.
Tohtisitko kenties?
Jos armeija ei kiinnosta, niin jätä ihmeessä väliin. Yksi visiitti psykiatrilla riittää. Sanot että ajtus armeijaan menemisestä ahdistaa, ja saat vapautuksen. Haistata pitkät kaikille niille kusipäille, joiden mielestä armeija on miehen velvollisuuss.
hyvää päivää! lukiessani tuota sinun viestiäsi oli kuin olisin lukenut pätkiä omasta elämästäni. mulla tosin ollut jonkinasteista masennusta jo ala-asteen ajoilta jatkuen tähän päivään. itselläni on myös valmistuminen kuukauden sisällä mutta jotenkin kaikki tuntuu räjähtävän käsiin. ala jolle opiskelen on tosin mieluisa (3.kerta toden sanoo). kavereita minulla tosin on muutama ja monta veljee ja siskoo.
miettiny oon silti iteki jos ottasin lipun jonnekin ihan muualle ja häviäisin, mutta ei se ratkaisisi mitään...
armeijakin painaa päälle heti valmistumisen jälkeen, mutta hyviäkin puolia siinä ois, sais nimittäin uusia kavereita ja tuttavuuksia
päätin kirjoittaa tämän viestin koska halusin kertoo että et ole ainut tuollaisessa tilanteessa oleva nuori mies, meitä on muitakin, rohkeesti apua hakemaan jos tilanne käy sietämättömäksi!
toivotan sinulle oikein hyvää kevättä omasta puolestani, voimia ja jaksamista !
mies 1986