Käytän evra-laastaria. Nyt kuitenkin on alkoi viikkoa ennen kuin kuukautiset pitäisi alkaa niin outoja tuntemuksia. Rinnat tosi arat, alavatsassa kipuilua niinkuin kuukautisten aikaan. Vatsa sekaisin, joka aamu oksettaa ihan hirveesti. Pientä lämpöilyä 37, ja sit paleltaa koko ajan. Olen toooosi itkuinen vaikkei mitään syytä olisikaan, olen viikon itkenyt joka päivä koko ajan. olen ärsyyntynyt ja masentunut. Voisinko olla raskaana ehkäisystä huolimatta? vai onko todennäköisempää että on vaan joku viruperäinen tauti tai muuten kovemmmat oireet ennen menkkojen alkua?
Apua
voinko olla raskaana?
3316
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kovasti nuo oireet kuulostavat siltä. Parhaiten vastauksen saat tekemällä testin.
Tsemppiä!
mä tulin raskaaks laastareiden käytön aikana, mahdollista siis, mutta tee testi niin sillä se selviää, eipä sitä muut osaa sanoa. Samalta kuulostaa oireesi kun mulla paitsi mulla ei tullut menkkoja.
otan tänään laastarin pois. oon pitänyt 6 laastaria nyt putkeen, eli raskaushan voi olla jo aika pitkällä..? lisäyksenä tuohon on et aamuisin etenkin ei ruoka maistu ja toi pahoinvointi menee iltaa kohden ohi. päänsärkyä myös on ollut. Toisaalta minulla on myös ollut hieman stressiä ja osa oireistahan sopii myös siihen. Havahduin itsekin tänään et mitä jos kun äitille puhuin näistä oireista ja se sano et sähän oot raskaana!