Olen törmännyt kohtuullisen usein täällä luonnehdintaan omahyväinen. Saattaa olla minullekin tarkoitettu piikki, tiedä häntä. Oikeasti en tiedä, mitä omahyväinen tarkoittaa. Ei löydy selitystä sivistyssanakirjasta. Mitä se sinun mielestäsi on? Oletko omahyväinen?
Omahyväiset lähimmäiset
Selitä tyhmälle
341265
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
itsekeskeinen, itseensä äärettömän tyytyväinen, joka asiassa oikeassa, kaikin puolin ylitse muiden. Ja minä en ole sellainen, mutta tunnen tyypin.
Jaha, mielenkiintoista, että aina joku muu on, mutta enhän minä... Kyllä meitä täydellisiä Suomessa riittääkin. Eikä omahyväiseksi luonnehdinta oikeastaan kerro luonnehtijan omasta alemmuudentunteesta? Lapset sanovat sattuvasti, että: "Se, joka toista haukkuu (joksikin), on itse sellainen... " Siinä on usein vinha perä.
tyyppiä, kuka sen kissan hännän aidalle nostaa jos en minä itse. Kiva kun aloittajalla on tutka päässä selittää kaiken omaan pussiinsa.
Suosittelen aloittajalle luettavaksi Raimo Mäkelän kirjoittaman kirjan Naamiona terve mieli.
Sinä siis kautta rantain annat ymmärtää, että mieleni on sairas. Minä vastasin vain kärkevästi kommenttiin. Oikeuttaako se sinusta tekemään noin pitkälle meneviä johtopäätöksiä?
Niin, itse asiaan. Omahyväiseksi toisia nimittelevä henkilö tai henkilöt eivät ole kohdistaneet minuun suoraan tätä nimittelyä. Olen lukiessani erinäisiä ketjuja vain löytänyt tämän ilmaisun usein ja usein myös hyvin kevein perustein. Minusta on outoa, että muutaman lauseen perusteella joku voidaan tuomita siksi ja täksi. Kuullostaa lisäksi tuo omahyväinen parjaamiselta.
Tästä oli kysymys. Edelleen olen sitä mieltä, että tällaisten kirjallisten juttujen perusteella ei kannattaisi ryhtyä tutkaamaan minun tai jonkun muunkaan mielen tai muutakaan terveyttä. Kommenttisi oli erittäin härski ja julma, tajuatko mitä kirjoitat?
Kun ei oo muuta mahdollsuutta.
Itsensä ympärille rakentuneessa maailmassaan.
MINÄ olen kaiken keskipiste jonka ympärillä muu maailma pyörii.
Mitään vikaa ei koskaan itsestä löydy.
Muista sitten senkin edestä.
Tunnen ainakin kaksi sellaista, ovat vielä lähisukulaisiani.
Minusta ei tullut omahyväistä kun olin perheen syntipukki.
Juuri nuo läheiset tekivät päivittäin tiettäväksi kuin paha, arvoton, tyhmä ym.. olen.
Itseensä ja aikaansaannoksiinsa tyytyväinen t. tällaista tyytyväisyyyttä ilmaiseva, "omaa itseään" täynnä oleva, itsekylläinen, -tyytyväinen, (itse)tärkeä, itserakas, kopea, mahtava, pöyhkeä, ylpeä.
Sanoo Nykysuomen sanakirja.
Kuvaus kyllä, minun kokemukseni mukaan, sopii erittäin moniin täällä kirjoittaviin, ehkä itseenikin. Tuntuu siltä, ettei itse kukaan huomaa moista lahjaa itsessään.
paikkaan, aloittajalle oli osoite.
Niin se on omahyväisyys.. Miksi mennä alistamaan toinen jalkarätiksi. Eikö meillä kaikilla liene tehtävämme täällä ja jokaiselle riittää tilaa elää. Varsinkin Suomessa ja erilaisuus on kuitenkin parasta. En haluaisi jonkun olevan samanlainen kuin minä. Luulisi siinä jo kyllästyvän jos kaikki olisi samanlaisia. Kuuluuko omahyväisyys sarjaan itseriittoinen?
Omahyväinen sana jo viittaa itseensä käpertymistä, ei näe muita mielipiteitä, ideoita tms. hyväksyttävinä ellei ne ole omahyväisen itsensä ilmoille antamia.
Psyykestä nousee vahvasti esille henkilön egoilun tarve kanssahenkilöiden keskuudessa.
Edellä oleva kirjoittaja kehoitti lukemaan kirjaa Naamiona terve mieli. Teksti pureutuu varsin syvälle mielen syövereihin. Kysymys on vain siinä, kuka minkäkin luonteenpiirteen itsestänsä löytää. Ei yksi ominaisuus vielä leimaa ketään miksikään. Jokaisella on omia erikoisuuksia luonteessaan, siinä erilaisuuden yksi ominaisuus voi tulla esille. Kirjaa referoineena on tultu siihen näkemykseen, omahyväisyys ilmenee narsistisen henkilön persoonallisuudessa varsin voimakkaana egoilun tarpeena.
Kirjoittajahan toi mielipiteensä esille yleisellä tasolla eikä henkilökohtaisuuksiin viittaamalla.
työtön, lihava ja tavanomaisen näköinen. En minä jaksais elää, ellen olis rakentanut omaa kuvitteellista maalmaani. Olen jopan sen hallitsija.
Omahyväinen = itseensä ja aikaansaannoksiinsa tyytyväinen t. tällaista tyytyväisyyttä ilmaiseva, "omaa itseään" täynnä oleva, itsekylläinen, -tyytyväinen, (itse)tärkeä, itserakas, kopea, mahtava, pöyhkeä, ylpeä / Ylpeä, omahyväinen, ahdasmielinen ihminen.
Minullapa on Nykysuomen sanakirja, tietenkään omahyväistä ei löydy sivistyssanakirjasta. Se ei ole sivistyssana eikä omahyväinen ihminen ole sivistynyt. Mutta minäpä olen, mutta olenkin niin maan perusteellisen erinomainen.
lukemaan jo olemassa olevaa viestiä, saman kirjan sisällöstä? Niinkö olet?
mutta haluan kirjoittaessani käyttää hyväkseni sitä mahtavaa inspiraatiota, jonka tätä ja naapuripalstaa luettuani sain. (Ainakin tämän päivää.) Käytän hyväkseni kaikki tilaisuudet todistaa omaa erinomaisuuttani!
kun teet sen tietoisesti. :))
lisään vielä, että minulla on huonot etuhampaat.
kukaan näe. Eihän tänne tarvi hampailla kirjoittaa. :=O
ajatusten vaihtoa. Olemme kuitenkin jokainen ihmisiä. Ja toivomme jokaiselle hyvää. Kuitenkin pohjimmiltaan Luulisin
oppia kehumaan itseään.
On sanottu, että me suomalaiset olemme liian vaatimattomia. Emme osaa myydä itseämme, esim- työpaikkaa hakiessamme.
Aikoinaan työssäni olin kursseilla ja siellä oikein videoitiin jokainen meistä, kun yritimme oppia kehumaan itseämme. Sen oli tarkoitus kasvattaa meidän itseluottamustamme.
Muistan, kuinka vaikeaa se oli. Enkä ole oppinut vieläkään. Joku saattaa väittää, että täällähän minä yhtenään kehuskelen, mutta silloin se on ilmeisesti vahingossa tapahtunut. Pois se minusta.
En onneksi tarvitse työpaikkaakaan enää hakea, joten kehumiset on kehuttu:>))))
tyytyväinen itseensä, jolloin ei kyyristele tarpeettomasti.
Ihan eri sfääreissä ovat he, joille ei mikään muissa ole omaa itseä parempaa.
On todella hauskaa huomata ,jotta joku voi nostaa huumorilla "häntänsä" .Kukapa muu sen terkisi?
SAit minut tällä viestilläsi ihan hulvattoman iloiseksi.
Minun mielestäni meissä jokaisessa on aika paljon omahyväistä...,eiköskin?
että pitää ensin rakastaa itseään, ennenkuin pystyy rakastamaan toista...tai hyväksyminen voisi parempi sana, kuin rakastaminen.
Olisko omahyväinen sellainen, joka tykkää liikaa itsestään niin että muut ovat jotenkin alapuolellaan... siinäpä miettimistä.
LAATUUN, kerran ja pontevasti ja katsoa mites naama venähtää. Kysyä vielä että mites nyt suu pannaan???Samat säännöt ja omat lääkkeet.
Omahyväinen.
Nukymaailmassa on sellaisia omahyväisiä niinkuin enemmän.
Omaan napaan tuijottajia.
Minä vain olen jokin ei muut mitään.
Minulle on tärkein vain minä itse
Muistaa viis veisataan,
Omahyväinen on röyhkeä.
Omahyväinen on??
Kaikissa meissä vikoja on mutta minusta niitä vaan ei huomaa Nih
En omista nykysuomen sanakirjaa, mutta hyvä, että momella on. Mainio määritelmä omahyväisestä, mikäs siinä. Eri kommentoijien variaatiot ovat myös mielenkiintoisia. Kiitos!
Omahyväisyys kuullostaa Nykysuomen tulkinassa kovin inhimilliseltä, luulen,että aika ajoin siihen sortuu sellainenkin, joka sitä toisessa paheksuu.
Toinen juttu on tuo omakehu ja tyytyväisyys omiin aikaansaannoksiinsa. Suomalaiseen kulttuuriin näyttää kuuluvan, että kaikenlainen mainitseminenkin siitä, että on joitakin tutkintoja suorittanut tai että on menestynyt hyvin jossakin tai jopa voittanut palkintoja jne. tai vaikkapa lapset ovat menestyneet, koetaan omakehuksi ts. kuulijoiden mielestä tämä yksilö on mielestään muita parempi.
Henk.kohtaisesti jonkun kertomiset itsestään ja aikaansaannoksistaan, vaikka minä itse-sävyynkin, eivät erityisemmin ärsytä. Eivät ne ole minulta pois ja toisaalta, emmehän me ole samanlaisia. En tosin jaksa jatkuvasti seurustella ihmisen kanssa, jonka pääaihe on hän itse vain ja ainoastaan, mutta joskus tällaisen tapaaminen saattaa olla jopa rauhoittavaakin: ei tarvitse keksiä puheenaiheita lainkaan...
Kuitenkin, miksi oikeista suorituksista ei saisi olla ylpeä ja vaikka vähän kehuakin, kun ei tee sitä jatkuvasti? Varsinkin, kun me emme ahnaasti toisiamme tue emmekä kiitä.
Jos jenkkiläisessä kulttuurissa on jotakin hyvää, se on (vaikkakin usein ulkokultainen) toisten huomioiminen. Hyvä sana ja kiitos tuntuu mukavalta, kaikki me sen varmasti olemme kokeneet. Hiljaisuus ja vaikeneminen hyvästä suorituksesta tuntuu sen sijaan - minusta ainakin - selän kääntämiseltä eli mitätöimiseltä.
ole pahasta, varsinkin, jos muistaa kehua muitakin kuin itseään.
Omakehu, jatkuva, on kyllä minusta narsistin ominaisuus.
Oikeassakin voi olla usein, muttei aina.
Täällä palstakirjoittelussa jatkuva itseriittoisuus on ikävä ominaisuus.
Ehkä niinkin. Toisaalta, eikö ole niin, että tämä on enimmäkseen mielipidepalsta. Niin olen ymmärtänyt. Ei kai asioista silloin puhuta ns. kolmannessa persoonassa tai passiivissa. Väkisinkin ilmaisuihin tulee: olen sitä mieltä ja minusta, meillä tehdään näin... jne.
Onkohan niin, että meitä yleensäkin tuntuu vaivaavan se, että olemme jotakin mieltä eli että saa olla,mutta ei saa ilmaista sitä suoraan. Kun meillä on kovin muotia olla hiljaa tai purnata korkeintaan nurkan takana, mieluummin ei sitäkään.
Samasta syystä nämä kirjalliset mielipidepalstat keräävät myös aggressioita näin hurjasti. Jollei suullisesti voi/uskalla koskaan muka olla mitään mieltä, kyllä mielipiteet väkisinkin jossakin muodossa valuvat ulos. Kuten palstasta näkyy, mielipiteitä riittää, kun ei omalla naamalla tarvitse esiintyä.
En tiedä tuosta itseriittoisuudestakaan, koska se on aina kytköksissä sen sanojaan. Eli mitä kukin pitää itseriittoisuutena. Kirjo on varmasti hyvin laaja. Tiellämme täydellisiksi riittää siis puuhaa.
aina on ollut toisiakin siinä mukana. yksin enää lähdetään tästä maailmasta ja omaisuutta ei saa mukaan.
Suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu itsensä kehuminen, se koetaan aina tympeänä. Muitakaan ei pidä kehua aiheetta, se on alentuvan amerikkalaista. Tunnustusta pitäisi varmaan antaa enemmän, mutta ehdottomasti vain aiheesta.
Mielipiteensä saa sanoa ja myös kannassaan pysyä, jos sen pystyy jotenkin perustelemaan. Ei se ole itseriittoisuutta, sillä siitä koko keskustelu syntyy. Periksi antaminen voi olla viisaampaa kuin omalla kannallaan jääräpäisesti pysyminen. Kasvonsa menettää vain se, joka sortuu solvaamaan keskustelukumppaniaan.
Ehkä suomalaisen kulttuurin on aika muuttua ainakin siltä osin, että tunnustusta toiselle voi antaa muutenkin kuin vain tiukasta faktasta. Uskon, että tapamme muuttuvat lähivuosina pelkästään siksi, että täällä on jo kohtalaisen paljon maahanmuuttajia kulttuureista,joissa avoimuus ei ole vamma eikä läheisyys ongelma eikä jokainen kosketus lääppimistä. Aika näyttää, mihin suuntaan.
Kirjoitat mielipiteistä, että ne saa sanoa, jos perustelee ja pysyy kannassaan. Toisaalta kuitenkin toteat, että jääräpäinen kannassaan pysyminen ei ole viisasta.
On asioita (yleensä vähämerkityksellisiä), joissa kannattaa antaa periksi näennäisesti, mutta on sellaisiakin, joissa ei pidä antaa periksi. Niitä ovat omat arvot, henkilöön kohdistuvat loukkaukset ja uhkaukset sekä rikokset. Näin sen näen omalla kohdallani. Kynnysmatoksi ei pidä ryhtyä.
Solvaaminen on näyttö siitä, että solvaaja puolustautuu, vaikka ei enää ole aseita ja ottaa siksi viimeisen sanallisen keinon: alistamisen vähättelemällä. Hienoa, jos haukkumiset ja solvaamiset loppuisivat. Ihminen vaan on raadollinen: kyllä meistä monet jollakin tavalla nauttivat toisen, vieraankin ihmisen alistamisesta tällä tavoin. Puolustajia löytyy kovin harvoin, vaikka kaikki näkevät mistä on kysymys.
Elävässä elämässä kiusaaminen vaikkapa työyhteisössä menee tavallisesti niin, että kiusatulla harvoin on puolustajia. Työtoverit seuraavat vieressä hiillostamista, kunnes kiusattu katkeaa tavalla tai toisella.
Olisi ihanteellista, jos suomalainen yhteiskunta muuttuisi siihen suuntaan,että emme pitäisi vahvoina niitä, jotka parhaiten osaavat nujertaa vaan niitä, jotka osaavat solmia katkenneet köydet uudelleen. Olen edelleen idealisti ja lapsellinen.
minuakin on varmaan täällä kutsuttu omahyväiseksi, mitä en omasta mielestäni ole. Esim. tosiasia on, että pärjäsin hyvin koulussa, usein olin luokkani priimus. En kukkoillut sillä mitenkään, jos olisin lukenut enemmän, olisin saanut vielä parempia numeroita. Sen sijaan vietin paljon aikaani kavereideni kanssa ja autoin heitä tehtävissä. Nyt eläkeläisyhdistyksessä on tosiasia, että minulla on hallituksen jäsenistä eniten koulupohjaa. Olen valmis käyttämään tietojani ja taitojani muiden hyväksi omien voimavarojeni mukaan. Henkilönä olen paljon nöyrempi kuin moni, jolle synnyinlahjana on annettu vähemmän. Minulla on aina vertailukohtana kehitysvammainen sisareni, jonka luona käyn säännöllisesti. Muutama sekunti syntymän yhreydessä antoi meille siskoille täysin erilaisen elämän.
Toinen tapa on
alistaa ylistämällä.
Suomessa varsinkin on missi-mittelöt olleet
aikoinaan hyvin arvostettuja, katsojia on riittänyt.
Missi, varsinkin se valittu, on itkenyt ilosta.
Häntä on ylistetty, muut ovat poistuneet häntä
koipien välissä.
Olen nähnyt myöskin Miser Suomi-kilpailun.
Komeita nuoria miehiä rivi lavalla arvosteltavana.
Miten heidän yksilöllinen arvonsa alenikaan
silmissäni!
Ylistämällä voi alistaa tehokkaasti.
.
Toki noinkin on eli ylistämällä alistaminen. Työympyröissä näin sitä toteutettavan niin, että esimies ylisti erään henkilön työsuorituksia maasta taivaaseen ja lopuksi totesi,että eihän tällaisia enää nykyisin tarvitse tehdä ja hirveää ajanhukkaa tuollainen työ on ollut. Asianomainen itse seisoi vieressä (en ollut minä).
1943: minulle on tullut itsestäni ihan samanlaiset ajatukset kuin sinulle: eli että luultavasti olen muiden mielestä omahyväinen, vaikka omasta mielestäni en ole sitä. Tuntuu joskus siltä,että mistään kokemastaan ja elämästään ei saisi mainita ilman, että joku tuntee sen olevan pois itseltään. Meitä on niin moneksi. Uskon kuitenkin,että oikeasti omahyväinen ei edes pohdi tällaisia. Siinä on vissi ero.
Minusta on mukavaa lukea ihmisten kohtaloista ja tekemisistä, aina siinä joko oppii jotakin tai voi tuntea empatiaa.