Loukkasin polveni juoksulenkillä yli 4 KUUKAUTTA sitten. Kaaduin alamäkivauhdissa ja löin polvilumpion kiveen tai kantoon. Polven päällinen limapussi vaurioitui ja turposi ja oli lämmin n. 4 viikkoa. Sille ei kuitenkaan tehty mitään. Magneettikuvissa todettiin luukontuusio (bone bruise) polvilumpiossa (eli melkein olin onnistunut halkaisemaan sen) sekä prepatellaarinen bursiitti ja pieni bakerin kysta. Vamma on ollut tosi kipeä monta kuukautta. Pikkuisen on rauhoittunut nyt viimeisen kuukauden aikana, mutta ärsyyntyy pienestäkin rasituksesta esim. pyöräilystä ja työnteosta (paljon seisomista ja kävelyä).
Nyt polvi tuntuu oudolta enää kai lumpion päällä ja takana. Tuntuu että polvessa olisi jotain ylimääräistä. Tuntuu välillä että olisi nestettä polvilumpion alla tai välissä, mutta lääkärit ovat sanoneet ettei nestettä polvessa ole. Särky tulee rasituksen jälkeen ja on sellaista jomotusta ja häiritsee yöunia. Burana auttaa. Ei ole mitään lukko-oireita, polven liikerata normaali.
Olen miettinyt myös sainko rustovaurion polveeni samalla, mutta mangneettikuvissa (2 kertaa otettu) rustot ovat todettu normaaleiksi. Nivelsiteet ym. oli ehjät.
Voi olla myös että tämä vaiva johtuu edelleen prepatellaarisesta limapussista (joka oli 4 vkoa lämmin) ja pienestä bakerin kystasta. Ne varmaan turpoaa rasituksessa. Onko keöllään kokemusta polven limapussiongelmista?
Lisäksi terveen jalan lonkka on kipeytynyt vasemman vammapolven takia :(. Apua, voiko parantua? Eikö 4 kk:en jälkeen polven pitäisi jo olla normaali?
Olen 24 v. Kärsivällisyys lopussa näiden kipujen kanssa.
Polvivamma ei parane...
3
2391
Vastaukset
- katottu
onko siellä tulehdusta? Jos olet melkein lumpion halkaissut niin ei tuo paraneminenkaan mitään nopeata ole. kannattaisi varmaan ainakin pyöräilyä välttää jos se kipeyttää.
Mull on ainakin omien kokemusteni mukaan sellainen käsitys ett alta puolen vuoden ei mikään kunnon vamma parane ja jos sitä alituiseen rasitetaan paraneminen on vielä hitaampaa. Lihakset tulisi kuitenkin pitää kunnossa, jotta ne tukisivat paranevaa niveltä. Mutt tämähän on vain mun kokemus, ei mikään asiantuntijalausunto. Koita jaksaa, tiedän ett polvikivun kanssa voi olla yhtä hel.....tiä. - se vaatii aikaa!
Oletkos koska käynyt lääkärillä? Ihan tiedoksi että polvi on paksa nivel vaurioitumaan, toipuminen voi viedä pitkään. Olen sinua nuorempi ja nyt on 4 kertaa leikattu parin vuoden sisällä. Ja viiden kerta on edessä. itse nautin jos on lähes kivuton yö.
Mutta joo polvi vammat vaatii aikaa parantuakseen, en itse pidä tuota 4kk:ta pitkänä aikana, voithan aina pyytää pääsyä tähystykseen.- on käyty
Joo olen käynyt lääkäreillä. Oma tk-lääkäri laittoi lähetteen ortopedille ja magneetteihin. Ja sanottiin vaan että ei mitn tehtävissä, että kyllä se pian (??!!?) paranee. No sitten menin silti ihan yksityiselle ortopedille kun kunnallisista kuulee kaikenlaista. Hänkin sanoi, ettei vielä viitsisi tähystää ennenkuin 6 kk kulunut. Rustovaivaa hän mietti että on mahdollista että on tullut (magneettikuvissa rustot kuulemma normaalit).
No itse epäilen sitä limapussivikaa, kun tuntuu että polvessa ylim. nesteilyä. Ja siitä tk-lääkärikin puhui... Kärsivällisyys vaan loppuu, kun ei polvea voi hetkeksikään unohtaa...
No mikä sun polveen on tullut, kun 4 kertaa on pitänyt leikata?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Häiriköinti
Sinä joka rälläsit viime yönä aamuun klo. 00 :04 koulun pihassa ja pitkin kyliä. Rekkari ylhäällä. Terv. Kerrostalon as593166Askanmäessä Huippu esitys
Kävimme Ystävien kanssa Askanmäen kesäteatterissa. Kaikki tykättiin esityksestä aivan valtavasti. En varmaan koko vuonna232964- 512862
- 562668
Mä sanon tän suoraan.
Se on sun käytös mikä ajaa pois. Et välitä muitten tunteista kun omistasi.582548Kerro jotakin hauskaa. :)
Kirjoita jotakin mukavaa vaikka kaivatustasi. :) Ei törkytekstejä kiitos. :)482530On olemassa tiettyjä sääntöjä!
Ja jos aiot pärjätä mun kanssa niin teet vain niinkuin mä sanon. Mieheltä Naiselle532301Pohdinttavaksi
No siis, saiko yrityksen toimitusjohtaja potkut vaiko älysi ihan itse jättää nimellisen tittelin ettei maine enää enempä782188- 452082
- 692078