vilauttelin

kaupassa

HUHUH.OIkein vieläkin ihmettelen käyttäytymistäni eilen.Olin paikallisessa tavaratalossa ja menin vaateosastolle.Sovituskopissa sovittelin hameita ja puseroita.Kopin verho oli hiukan raollaan ja huomasin erään ,jo vähän vanhemman miehen,katselevan kopin suuntaan.Vein osan sovittamistani vaatteista takaisin paikoilleen ja otin pari paitapuseroa koppiin sovitettaviksi.Jätin tarkoituksella verhoa hiukan enemmin raolleen koska huomasin miehen edelleen kurkkivan kopin suuntaan.Riisuin paitani pois ja samantien riisuin myös liivini.Peilin kautta katselin kuinka mies seurasi tarkasti katseellaan minua.Hitaasti sovittelin puseroita ja kiihotuin aivan valtavasti.Jatkoin melko kauan,kunnes miehen lähelle tuli muitakin asiakkaita ja silloin puin nopeasti oman paitani päälleni ja poistuin kaupasta.Kotiin päästyäni olin niin kiihottunut,että miltei vapisin.Meninkin makuuhuoneeseen ja tyydytin itseni.Onkohan muilla vastaavanlaisia kokemuksia.Olen kuitenkin jo 36 vuotias ja en ole ennen moista tehnyt.,,,,mutta luulen että ei jäänyt viimeiseksi kerraksi.

11

18331

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • zz top

      Oli aika kiihoittava tarina.Varmaan se mies teki samoin meni himaan ja runkkasi silmät kiinni ja mietti mitä näki..

    • kiusaan miehiä

      Oi,oi kuinka monesti olen miehiä kiusannut
      samalla lailla.Ihan vielä vähän hierustellut
      rintoja siinä sovitellessa, sivusilmällä näkee
      kuinka miehet pysähtyy katsomaan. Täytyy sanoa että tupsu kostuu mullakin vailla olen 41v.

      • kari.

        Itselläni kävi muutama vuosi siiten myös. Olin tavaratalossa. Nuori nainen sovitteli housuja. Hän rohkeasti piti pikku pöksujään lähes polvissa saakka. Ihana tumma tussu näkyi koko ajan. Muita ei tuolloin ollut myymälässä. Itselläni alkoi seistä tosi armotta. Oli sen jälkeen pakko mennä tavaratlon Wc-hen runkkaan.


    • kokemuksia?????

      etenkin kesällä,levitä matto lattialle,kun esittelet sitä,näin vähäpukeiset naiset kumartuvat ja tutkivat mattoa joka kulmalta
      ja itse myyjänä tutki asiakasta "joka kulmalta"
      Joskus on vaikeuksia miettiä mihin silmänsä
      kääntäisi,mutta näyttää naisissa olevan sellaisia
      jotka tahallaan esittelevät itseään,piristää
      päivää kummasti.

    • kylläpä olen

      Olen 39 vuotias ja täytyy tunnustaa,että olen minäkin miehiä kiusannut.Kesäisin saatan vilautella rintojani uimarannalla,myös tuon sovituskoppi jutun olen tehnyt.Tärkeää on se että miehet luulevat katsovansa salaa,siis minun tietämättä.

    • tediii

      voit vilautlla tänne

    • .. naisetkin näköjään tykkää tirkistellä. Olin täs yks päivä vaatekaupassa sovittelemassa uusia vaatteita ja verho ei ollu menny kii kunnolla, nii huomasin kun yks 25-30v nainen katseli mua. Sit käänsi katseen pois ku huomas, et mä huomasin hänet ;) No ajattelin et kokeilen kiinnostaako häntä enemmän ja annoin verhon olla raollaan. No kohta tämä nainen katseli taas vaatetelineitten välistä mun koppiin. Oli erittäin kiihottava hetki tämän naisen kaa.

      • cfnm_M_Hki

    • Ja huomaamatta

      Olimme tänään tavaratalossa ostoksilla. Listalla oli myös uudet rintaliivit ja pikkupöksyt minulle. Autossa mieheni ehdotti, että jättäisin sovituskopin verhon sen verran raolleen, että hän voisi ns. tirkistellä kun sovitan. Sen tein ja sopivat liivit ja housut löytyivät, mutta jouduin tietysti riisumaan itseni täysin. En katsellut yhtään ulos kopista, koska ajattelin että mieheni haluaa koko ajan olla salakatselija. Kun tulin ulos kopista, mieheni kysyi, että huomasinko kun hänen takanaan seisoi toinen mies katselemassa minua verhon raosta. Taisin tarjota samalla kertaa nautinnon kahdelle miehelle.

    • tanassa

      Jatkakaa tytöt samaan tahtiin, kyllä miehiä
      tuollainen kiihoittaa,tekee gutaa katella.

    • Runksrunks

      Joo mäki jätän yleensä koko sovituskopin verhon auki ja sit on tosi ihanaa ku kaikki vanhat pervot kävelee siel ihan muna kädessä.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Asiakkaalle ei myyty energiajuomaa - tuomio tuli syrjinnästä

      Vaikka oli ilmeisesti täysi-ikäinen. Tosin ei lapsiakaan saisi syrjiä, koska oppivat helposti itsekin syrjimään, jos koh
      Maailman menoa
      42
      3063
    2. Miksi aina pitää kilpailla parhaudesta?

      Mua ärsyttää se, että kaikki kilpailut ja visailut keskittyvöt aina siihen, kuka on paras missäkin. Tänäkin aamuna tuli
      Sinkut
      63
      2416
    3. Pakkoruotsista luopumalla kymmenien miljoonien säästöt

      Pakkoruotsin opiskelun kustannuksista ei ole juurikaan tehty kustannusselvityksiä, mutta joidenkin arvioiden mukaan siit
      Maailman menoa
      59
      2241
    4. Mitä muutoksia tekisit

      kaivatullesi? Miten on? Muista olla REHELLINEN 📸
      Ikävä
      92
      2091
    5. Luterilaisen kirkon koko kastekaava on väärä

      Uudessa testamentissa on kaksi täysin ristiriidassa olevaa kastekäskyä Matt 28:19 ja Ap. t. 2:38. Matteuksen evankeluimi
      Kaste
      41
      1874
    6. Kerro minulle

      Miksi teit niinkuin teit? Miksi kielsit tunteesi minua kohtaan. Miksi et halunnut että tiedän oikeasti mitä tunnet. Etkö
      Ikävä
      66
      1515
    7. Seksuaalinen ahdistelu, naisten vähättely ja törkeä käytös naisia kohtaan kukkii rakennustyömailla

      Tällainen lienee ihan tavallisista kaikilla "äijävaltaisilla" työpaikoilla. Kaikki miesvaltaiset alat eivät ole toksise
      Maailman menoa
      129
      1467
    8. Miten Yxäri iskettiin?

      Voisin tässä unta odotellessani kertoa, miten mieheni lähestyi minua. Tunsimme entuudestaan. Hän kyseli minulta aina j
      Sinkut
      170
      1425
    9. Rakkaalle J miehelle.

      Hitto mulla on sua ikävä. Haluisin heti nyt tulla sun syliin ja suudella sua.ja, ja ja... Hirveä ikävä.
      Ikävä
      89
      1405
    10. Kristinuskossa Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä

      Jeesuksen kehoitus kastamiseksi Isän ja Pojan ja PH:n nimeen. Matt 28:19: "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun
      Kaste
      378
      1365
    Aihe