Lihava ihminen uimahallissa

Ensi alkuun täytyy todeta, että minulla ei ole mitään lihavia ihmisiä vastaan, mutta lihavien
pitäisi ottaa normaalit ihmiset huomioon.

Oltiin eilen uimahallissa ja altaalle saapui
tosi lihava nainen. Sen sijaan että hän olisi
laskeutunut portaita myöden uimaaltaasen, niin hän päättikin hypätä altaan reunalta veteen.

Uimahalli kaikui siitä äänestä mikä aiheutuu kun iso massa kohtaa veden ja mahtavan kokoinen
ihminen aiheuttaa myös valtavan aallon kun hän iskeytyy veteen. Jäin miettimään, että jos joku olisi jäänyt tämän lihavan naisen alle ja olisi loukkaantunut vaikeasti tai jopa hukkunut.


"Ottakaa vastuu teoistanne"


MarttyyriMallari-TTt

15

4089

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SatakiloNorsu

      Voi sinua raukkaa, jos oisit jääny sen alle! NYYH. Otan osaa suureen säikähdykseesi ja ahdistukseesi tämän tapahtuneen johdosta.

    • voi, voi, voi

      Niinpä! Oliko tämä nainen myös sokea, kun ei osannut ottaa muita huomioon?

      Olisiko muita yhtä hauskoja kokemuksia? Lukisin mielelläni!

      • ylipainoisen

        takana tai edessä esim. bussissa. Jos yhtäkkiä jarrutetaan, niin sinne jäisi alle.

        Varsinkin pienet lapset ovat vaarassa. Henkihän siinä lähtee kun moinen vyöryy niskaan.


      • puttisen paula
        ylipainoisen kirjoitti:

        takana tai edessä esim. bussissa. Jos yhtäkkiä jarrutetaan, niin sinne jäisi alle.

        Varsinkin pienet lapset ovat vaarassa. Henkihän siinä lähtee kun moinen vyöryy niskaan.

        sillä tuskin lienee paljon eroa tuleeko 5 vuotiaan lapsen niskaan 80 vai 100kg ihminen...


    • hengissä selvinnyt

      Kai sitä nyt lihavakin näkee että onko joku edessä kun hyppää altaaseen vai ei. Voi olla että pienen aallon aiheutti mutta so what.
      Ja onko reunalta hyppäämiselle joku kilo- tai bmi-rajoitus?

    • prosentti

      näistä altaan reunalta hypänneitä on mielestäni ylipainoisia. kyllä itse olen miltein joka kerta hallissa ollessani meinannut jäädä sellaisen hoikan ja itseään yli kaiken ihalevan itseään hieman esittelevän tapauksen alle...

    • minähhh

      No mutta, eikös se vain ole hyvä, jos nainen oli kuitenkin uimahallissa liikkumassa, eikä vain siellä "sohvan pohjalla makaamassa sipsejä karkkeja ja kaikenlaista rasvapaskaa mussuttamassa"? ;)

      Aina pitää jostakin natista, ihmeellisiä tuollaiset, jotka eivät mihinkään ole tyytyväisiä.

      Ja eiköhän kaikki ihmiset, joilla nyt vain silmät on päässä, osaa katsoa etteivät hyppää kenenkään päälle ja sokeat nyt aika suurella todennäköisyydellä eivät hyppele jostakin uima-altaiden reunoilta.

      • naurattaa....

        Aloitus oli hauska vitsi, mutta eikö vain jokunen tosikko jo ottanut itseensä, tyyliin: "Aina pitää jostakin natista, ihmeellisiä tuollaiset, jotka eivät mihinkään ole tyytyväisiä"
        Miten noin huumorintajuton voi olla?


    • -peto-

      Varoitus laihoille: olen kohta menossa taas läskeineni uimahalliin. Kannattaa pysyä poissa, vaikka en olekaan hypännyt veteen, vielä:)

      Siihen asti me pullukat käymme uimassa, kunnes ovessa lukee: Huom! Painorajoitus, altaaseen saa mennä vain alle 100 kiloiset tai jotain siihen tyyliin!

      Sorry!

    • oona.

      HEHE...sinä...TÄÄLLÄ...?;)


      "Sen pituinen se."

    • tarpeeksi huomiota?

      kun provoilet täällä.

    • Lopeta vapaaehtoisesti tai ...

      Olit käynyt taas provoilemassa palstalla, mutta ilmoitin siitä ylläpidolle. Huomaatko, se on poistettu. Jos jatkat samaan malliin, minä teen sinusta joka kerta ilmoituksen, vaikka sitten piruuttani.

      Jos ei ole oikeaa asiaa, siirry huuhaa-palstalle, sinne älyvapaat juttusi sopii paremmin.

    • miten käy sitten

      Jos uimahallissa timmivartaloinen 75-kiloinen mies hyppää altaan viereltä päälle niin siinäkö sitten ei ole vaaraa? Mikä tuossa oli pointtina nimenomaan lihavuuden näkökulmasta?

    • Anonyymi

      No mutta eikös voida sitten järjestää joku ns lihavien uinti päivä ni uskaltaa muutkin tulla ku ns bikini mimmit -ärsyyntynyt punkero

      • Anonyymi

        On tosi hävytöntä molskahtaa altaaseen, niin että vesi ryöppyää.
        Joillekin se on oikea kiusantekoaihe silmät kiiluen ja ilkeä virne naamassa.
        Niitä miehiä lähinnä, jotka eivät halua aikuistua ja ottaa vastuuta.
        Kannatetaan eri painoisille omat päivänsä! Täällä on eläkeläisille yksi tunti viikossa.
        Eihän ne nyt tuntia kauempaa jaksa, varsinkin jos ähkivät ensi kuntosalilla!
        Musliminaisille tulisi myös järjestää pari tuntia rauhallista aikaa,
        jolloin veljetkään eivät pääse kontrolloimaan sisariaan äitiensä kanssa.
        Sitten hoikille ja normmaalipainoisille naisille, joilla ei ole fläsää ja selluliittia!
        Tarvitsemme kolmisen tuntia tehokkaaseen uintiin ilman kakarien häirintää!
        Näen painajaisia appelsiini-ihosta ja leveistä peräsimistä, jotka miellyttävät
        miehistä silmää, joten pulikoikoot yhdessä nauttien naisellisista kurveista!
        Uimahalli on hyvä paikka hakea partneria. Täällä on yksi hämyilta seurusteluun.
        Punaisia lyhtyjä ja eläviä kynttilöitä ilman sähkövaloja.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      65
      1792
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1199
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      138
      973
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      15
      866
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      81
      636
    6. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      632
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      628
    8. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      93
      600
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      528
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      505
    Aihe