Heippa!
Tästä hypokondriasta on taatusti sata aihetta jo ennestään täällä, mutta ajattelin kumminkin kirjoittaa omasta tilanteestani.
Eli, olen 19-vuotias nuorinainen. Olen koko elämäni - tai ainakin niin pitkään kuin muistan, ollut pelokas ja ahdistunut. Pienenä pelkäsin rueta nukkumaan, sillä pelkäsin etten enää aamulla herää. Kun 16-vuotiaana muutin pois kotona tämä hypokondria oikeastaan "puhkesi kukkaan". Ja tämän hypokondria-diagnoosin olen tehnyt itse itselleni, en siis ole käynyt lääkärissä tämän takia (ainakaan vielä).
Oikeastaan ainut sairaus mitä pelkään on syöpä. Vaikka maailmassa on satoja muitakin vakavia sairauksia pelkään melkeinpä ainoastaan vaan syöpää. Suvussani ei kamalasti ole ollut syöpää, mutta yhdet isovanhempani ovat kuolleet syöpiin. Sieltä kai se syöpäpelko on saanut alkunsa.
Minulla on paljon hyviäkin kausia, jolloin en pelkää. Nytkin olen ollut vuoden pelkäämättä ollenkaan, kunnes se taas iski. Nyt pelkään rinta- ja imusolmukesyöpiä. Minulla on hieman vasen kainalo, olkapää, kaula, hartia kipuillut ja ajattelin heti, että syöpäähän se on. Tästä pelosta on tosi vaikea päästä eroon. Viimeksi, kun vuosi sitten pelkäsin vatsasyöpää (koska minulla oli vatsassa "ihmeellistä tunnetta"). Pelkäsin ja tutkailin itseäni monta kuukautta ennenkuin menin lääkäriin. Kun sain lääkäriltä "terveen paperit" kipu loppui kuin seinään.
Olen nyt siinä toivossa, että tämä kipu mikä minulla nyt on, olisi jotain lihasperäistä esim. rintalihas jumissa tms. Silti mielessä kummittelee se syöpä. Aina vaan se syöpä!
Ja mikä pahinta, heti kun löydän uusia oireita itsestäni menen heti nettiin ja googletan. Sieltähän niitä löytyy sairauksia vaikka millä mitalla ja minullahan on tietysti kaikki sopivat oireet. Todella pelottavaa ja ahdistavaa!
Ja yksi asia mikä hankaloittaa vielä tätä on se, että minulla on kaikenlisäksi lääkärikammo. En uskalla/halua mennä pikkukummassa lääkäriin sillä pelkään, että hän oikeasti löytää minulta sen syövän. Viimeksikin, kun kävin lekurilla sen vatsan kipuilun takia, olin ihan varma että kyseessä on syöpä.
Voi olla, että tämänhetkisen "sairauden" laukaisi stressi. Stressi johtuu siitä sillä, olemme yrittäneet mieheni kanssa lasta vuoden (ja niin kauan olen ollut irti peloistani) tuloksetta. Olemme lapsettomuustutkimuksissa ja osa syy on jo selvinnyt. Mutta sen tiedän, että helppoa se raskautuminen ei tule meille olemaan. Tällä viikolla minulla pitää mennä jälleen tutkimuksiin sairaalaan ja minulle tehdään SSG = munatorvien aukiolotutkimus.
Mutta tosiaan tuon vuoden verran mitä olemme yrittäneet lasta olen ollut irti peloistani. Ja nyt kun tuli stressi niin pelotkin tulivat.
Kaipailisin nyt kohtalotovereita, jotka kärsivät myös tästä hypokondriasta.
Tästä hypokondriasta on taatusti sata aihetta jo ennestään täällä, mutta ajattelin kumminkin kirjoittaa omasta tilanteestani.
Eli, olen 19-vuotias nuorinainen. Olen koko elämäni - tai ainakin niin pitkään kuin muistan, ollut pelokas ja ahdistunut. Pienenä pelkäsin rueta nukkumaan, sillä pelkäsin etten enää aamulla herää. Kun 16-vuotiaana muutin pois kotona tämä hypokondria oikeastaan "puhkesi kukkaan". Ja tämän hypokondria-diagnoosin olen tehnyt itse itselleni, en siis ole käynyt lääkärissä tämän takia (ainakaan vielä).
Oikeastaan ainut sairaus mitä pelkään on syöpä. Vaikka maailmassa on satoja muitakin vakavia sairauksia pelkään melkeinpä ainoastaan vaan syöpää. Suvussani ei kamalasti ole ollut syöpää, mutta yhdet isovanhempani ovat kuolleet syöpiin. Sieltä kai se syöpäpelko on saanut alkunsa.
Minulla on paljon hyviäkin kausia, jolloin en pelkää. Nytkin olen ollut vuoden pelkäämättä ollenkaan, kunnes se taas iski. Nyt pelkään rinta- ja imusolmukesyöpiä. Minulla on hieman vasen kainalo, olkapää, kaula, hartia kipuillut ja ajattelin heti, että syöpäähän se on. Tästä pelosta on tosi vaikea päästä eroon. Viimeksi, kun vuosi sitten pelkäsin vatsasyöpää (koska minulla oli vatsassa "ihmeellistä tunnetta"). Pelkäsin ja tutkailin itseäni monta kuukautta ennenkuin menin lääkäriin. Kun sain lääkäriltä "terveen paperit" kipu loppui kuin seinään.
Olen nyt siinä toivossa, että tämä kipu mikä minulla nyt on, olisi jotain lihasperäistä esim. rintalihas jumissa tms. Silti mielessä kummittelee se syöpä. Aina vaan se syöpä!
Ja mikä pahinta, heti kun löydän uusia oireita itsestäni menen heti nettiin ja googletan. Sieltähän niitä löytyy sairauksia vaikka millä mitalla ja minullahan on tietysti kaikki sopivat oireet. Todella pelottavaa ja ahdistavaa!
Ja yksi asia mikä hankaloittaa vielä tätä on se, että minulla on kaikenlisäksi lääkärikammo. En uskalla/halua mennä pikkukummassa lääkäriin sillä pelkään, että hän oikeasti löytää minulta sen syövän. Viimeksikin, kun kävin lekurilla sen vatsan kipuilun takia, olin ihan varma että kyseessä on syöpä.
Voi olla, että tämänhetkisen "sairauden" laukaisi stressi. Stressi johtuu siitä sillä, olemme yrittäneet mieheni kanssa lasta vuoden (ja niin kauan olen ollut irti peloistani) tuloksetta. Olemme lapsettomuustutkimuksissa ja osa syy on jo selvinnyt. Mutta sen tiedän, että helppoa se raskautuminen ei tule meille olemaan. Tällä viikolla minulla pitää mennä jälleen tutkimuksiin sairaalaan ja minulle tehdään SSG = munatorvien aukiolotutkimus.
Mutta tosiaan tuon vuoden verran mitä olemme yrittäneet lasta olen ollut irti peloistani. Ja nyt kun tuli stressi niin pelotkin tulivat.
Kaipailisin nyt kohtalotovereita, jotka kärsivät myös tästä hypokondriasta.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Itselläni on kokemusta samantyyppisestä pelkäämisestä, mutta HYVIN PIENTÄ verrattuna sinun kuvaukseesi tilanteestasi. Aloitin pari vuotta sitten sairaanhoitajan opinnot ja tietysti sitten opintojen parissa tuli monet sairaudet tutuiksi teoriassa. Silloin aloin hyvin herkästi kuvittelemaan "voi ei, minulla varmaan on tuo ja tuo.. minulla on juuri noita oireita" yms. sitä vaan alkoi kuvittelemaan itselleen niitä oireita. Tai jos vaikka vähän henkeä ahdisti tai päätä pakotti, niin siitä kehitteli omassa mielessään paljon pahempaa. Näitä kuvitelmia ja pelkoja kesti joitakin kuukausia ja sitten ne vain hävisivät. Ja näin jälkikäteen olen aivan huvittuneena muistellut sitä aikaa - Ei ollut kivaa silloin, mutta onneksi älysin, että PELKÄSIN AIVAN TURHAAN! Aivan kuten sinä nyt teet. Mitä voisin sinulle neuvoksi sanoa? Tiedät varmaan itsekin, että pelkosi ovat turhia ja ihan suotta teet elämästäsi vaikeampaa. Heitäppä turhat pelot ja liiat ajattelemiset taakse ja ala nauttia elämästä.. tulevasta keväästä ja toivottavasti auringon paisteesta :)
Kirjoituksesi ovat aivan kuin omasta suustani.
Olen pian 19 vuotta täyttävä tyttö, ja minulla hypokondriset ajatukset ja pelot alkoivat viime syksynä. En ole keksinyt niiden alkamiselle mitään järkevää syytä, mutta samoihin aikoihin mulla oli myös ylioppilaskokeita, joita toki jännitin ja stressi oli päällä. Toisaalta olen myös miettinyt, että nykyisen elämänvaiheeni muutokset voivat myös laukaista pelot. Pian olisi ajankohtaista muutto omaan kotiin, ja edessä ovat yliopiston pääsykokeet ja mahdollinen uusi opiskelupaikka. En tiedä voivatko nämä liittyä asiaan mitenkään, mutta...
Itsekin olen kokenut siis viimeisen 5 kuukauden aikana melko vahvojakin pelkotiloja ja ahdistus on aiheuttanut jo fyysisiä oireita (sydämentykytys, lihaskivut, hartiaseudun kivut jne jne). Em. oireet ovat myös sitten ruokkineet pelkoja.
Pelkään itsekin syöpiä. Heti, kun jotain epämääräisiä tuntemuksia ilmaantuu, ajattelen että "AHA! Nyt sen on pakko olla jotain todella vakavaa!"
Olen ymmärtänyt, ettei tämä ole tervettä, kun olen jo käynyt läpi yli viiden eri syövän pelot ja jotkut tietyt palautuvat aina uudestaan.
Itseänikin kauhistuttaa ajatus lääkärillä käymisestä. Vaikka olisin menossa vain poskiontelon tulehduksen tmv. takia vastaanotolle, olen varma, että ne löytäisivät sieltä jotakin vakavaa.
Viime aikoina on alkanut ahdistaa ajatus siitä, etten pääse näistä ikinä eroon (ainakaan ennen kuin sairastun oikeasti johonkin..). Olisi kiva jutella jollekin mielenterveyden asioista ymmärtävälle, mutten osaa hakea apua.
Tällainen painaa koko ajan mieltä ja vie kaiken mielekkyyden elämästä.
Kiitos teille molemmille viesteistänne. :) Helpottaa, kuulla etten ole ainut, vaikka ei tätä "tautia" kyllä kenellekkään toivo.
Niinkuin verderben kirjoitti, että jos on menossa lääkäriin ihan jonkun pikkujutun takia, niin siltikin pelkää, että jos sieltä löytyy jotain vakavaa sen pikkujutun lisäksi. Mulla täysin sama homma!
Välillä on tosiaan parempia kausia, välillä huonompia. Olen miettinyt, että tuleeko minusta edes kunnon äitiä, jos joskus raskaudun (toivottavasti mahdollisimman pian). Miten tämmöinen hypokondrinen voi huolehtia lapsesta?
Päätin, että lähden hakemaan apua tähän. Haluan päästä juttelemaan jollekkin ammatti-ihmiselle. Ehkä siten pääsen eroon tästä ja voin rauhassa keskittyä tulevaisuuteen.
Rohkeasti vain hakemaan apua! Niin minäkin uskaltaudun viimein tekemään. Olen kärsinyt suhteellisen voimakkaasta hypokondriasta n.3 vuotta.
Tsemppiä myös sinulle, verderben ja kaikille muillekkin hypokondriasta kärsiville!! :)
On vaan niin sanoinkuvaamattoman helpottavaa huomata, että on muitakin, jotka ajattelevat samalla (kieroontuneella) tavalla. Tietenkään ei ole kivaa asiana, että joku muukin kärsii tästä kaikesta, mutta..
Mullahan tää on jatkunut vasta verrattain lyhyen aikaa, mutta ahdistaapa vain aika kovasti ajatus siitä, että eikö tää helvetti lopukaan ikinä.
Myöskin mietityttää, kuinka selviän lopulta selväjärkisenä itsenäisestä elämässä lähitulevaisuudessa opiskelujen alkaessa. :S
Mutta tsemppiä samoin sulle! :) Jospa kaikki helpottaisi jossain vaiheessa.
mul on kans ihan samanlaista syöpä/lääkäri kammoo ainaku tulee joku kipu ni se on saman tien syöpä alkaa vähä ärsytää tämmönen panikointi :D
Minulla on myös aivan samanlaisia kokemuksia. Kaikki alkoi, kun stressasin kouluasioita ja tulevaa opiskelupaikkaa. Stressi aiheutti minulle jatkuvaa huonoa oloa, tuntui siltä kuin meinaisi oksentaa. Kuvottavaa oloa lisäsi myös se, että minulle on jäänyt jonkinainen kammo julkisella paikalla oksentamisesta.
Loppuvuosi koulusta meni aivan pilalle, koska en pystynyt olemaan koulussa. Silloin aloin pelätä, että minulla on jokin vakava sairaus kuten syöpä. Kävin verikokeissa, joista ei löydetty mitään poikkeavaa ja oloni helpotti joksikin aikaa. Sitten aloin jälleen pelätä ja oloni huononi jälleen. Sain lähetteen neurologille, joka tutki minut ja totesi, ettei minussa ole mitään vikaa. Ja kertoi, että kuvottava olo johtuu stressistä.
Sen jälkeen kuvotus meni pois kun ymmärsin itsekkin, että se on srtessiperäistä. Mutta pelot eivät kadonneet mihinkään. Kuvittelen jatkuvasti itselleni uusia oireita. Kuten huimausta. Ja uuden oireen löydyttyä googletan oireeni. Ja tämä vain lisää pahaa oloani. Välillä saan alkaa kaikki ahdistamaan aivan kamalasti, niin, ettei meinaa henkeä saada. Pelkään myös, että saan jonkun kohtauksen, niin kuin vaikka epilepsiassa, vaikkei minulla ole mitään epilepsiaan viittaavia oireitakaan - tai ainakaan en ole vielä kuvitellut niitä itselleni.
Tiedän, että jos menisin psykiatrille voisin saada jonkinlaista helpotusta. Olen kuitenkin vielä alaikäinen ja isäni sanoo, että ennemmin kuin menisin psykiatrille, minun pitäisi alkaa syömään jotain mieliala lääkkeitä. Olen koettanut sanoa hänelle, että en halua syödä lääkkeitä ja että uskon itselleni olevan apua siitä jos vain saisin puhua jonkun kanssa. Siihen hän vain tuumaa, että voin puhua hänen kanssaan, mutta minulle ei se ole sama asia.
En enää tiedä mitä tehdä, olen epätoivoinen. Koulukin alkaa taas kohta ja en kestä jos koulunkäyntini menee pilalle tämän takia. Koetan vain sinnitellä.
Oon 20v mies.
Täällä mulla on semmonen pelko että kuolen yhtäkkiä joko aivoverenvuotoon (sitä olen pelänny jo useamman vuoden), aivoinfarktiin, sydänkohtaukseen, tai sydäninfarktiin (sydän pelot on vähän uudempia).
Perseestä! Kaikkia mahollista muutaki oon jo 10v asti ehtiny pelkäämään varmaan sen takia koska tosi läheinen ihminen kuoli silloin todella yllättäen.
Oon 16-vuotias poika ja "havahduin" tähän pelkäämiseen viime kesän alussa. Se alkoi siitä, kun löin pääni melko kovaa. Kuvittelin heti että sain vähintään aivoverenvuodon ja seuraavana päivänä meninkin lääkäriin. Lääkäri vain kopautti kädellään päätäni ja sanoi ettei minulla mikään ole. En tietenkään uskonut. Päänkipuilu jatkui varmaan kuukauden ja pelotti kamalasti. Olin ihan varma, että päässäni oli alkava aivoverenvuoto, joka vasta tiputteli. Lopulta kävin neurologilla, joka ystävällisesti lähetti minut magnettikuvaan, josta ei mitään poiekkavaa kuitenkaan löytynyt. Pää-aiheiset pelkoni loppuivat siihen ja samoihin aikoihin tajusi nettä pänäsärkyni olivat johtuneet todella jumissa olevista hartioista :D. pelot eivät kuitenkaan loppuneet siihen. Seuraavaksi oli vuorossa veritulppapelko. En edes muista mistä sen keksin, mutta google on varmasti ollut apuna. Pohje tuntui välillä jäykältä ja aloin "ontumaan" ja lopulta kävin lääkärillä ja verikokeet otettiin, eikä mitään veritulppaa tietenkään ollut. Sen jälkeen aloin välittömästi kävellä taas normaalisti. On kummalista miten mieli voi saada kehon voimaan pahoin :p. Ja nyt onkin taas vuorossa sydänlihastulehduksen pelko, joka iski flunssan jälkeen. taas lääkärille ja verikokeet ja ekg eikä mitään poikkeavaa. Oli muutaman päivän jopa normaalifiilis, kunnes tänä aamuna huomasin pohkeeni olevan kipeä ja veritulppapelko iski jälleen. taas sitä nilkutellaan, toivottavasti ei oo oikeesti mitään :(
ihminen keksii syitä omalle pahalle ololleen ja selitystä ahdistukselleen. Koska selittämätön ahdistus on pahempi kuin johonkin kohteeseen liittyvä ahdistus. Itse sairastuin ahdistushäiriöön, joka -huomhuom- aiheutti pitkän listan täysin fyysisiä oireita. Eihän niille osaa epäillä syyksi muuta kuin somaattista sairautta. Lopputuloksena mitään ei kuitenkaan löydetty. Kun mut oli ohjattu mt-puolelle aloinkin sitten pelätä hullun lailla skitsofreniaa.
Luulenpa että ne syyt ahdistukseen on sisäisiä ja niin kauan kun niitä ei käy läpi, etsii syytä muualta. Vääristä paikoista.
Itsellä aivan samat oireet. Alkoivat kun olin 16 ja jatkunut tähän päivään asti eli nyt olen 20v. n. vuosi sitten alotin paniikkihäiriö lääkkeet lievittämään näitä pelkotiloja, auttoivat kovasti, mutta heti kun lopetin lääkityksen niin nyt jälleen alkaa pelot jyllätä. Järkyttävää kuinka mieli kiusaa jatkuvasti pelottelemalla ruumintoiminnoistani.
Oletteko hakeneet apua? Otetaanko tälläiset pelot tosissaan?
Olen kärsinyt oksentamisenpelosta jo ala-asteelta lähtien, kun minulla tulehtui ja puhkesi umpisuoli... Nykyään en ole enää niin fanaattinen, mutta väliajoin oikein tulvahtaa sellainen pelko päälle, kun lukee vaikka uutisia että nyt on taas sellaista ja sellaista tautia liikkeellä...
Käyn kuraattorilla masennuksen ja paniikkihäiriöoireiston takia, joten taidampa sanoa ensi kerralla tästä pelosta hänelle... Olisi niin ihanaa vaan elää normaalisti siten ettei kokoajan tarvitisi pelätä jotain...
Hei,
Haluaisin nyt kertoa omasta sairauksien pelostani.. Olen nyt noin. 10v pelännyt kaiken maailman sairauksia, esimerkiksi aivosyöpää, ms-tautia, skitsofreniaa yms.. Olen nykyään 28v nainen ja sairauksien pelko alkoi täysi-ikäisyyden kynnyksellä.
Lähinnä se mistä halusin nyt kirjoittaa on mielen ja kehon yhteys, kun ihminen on ahdistunut.
Sain vähän aikaa sitten pään magneettikuvien tulokset, mistä näkyi että kaikki on kunnossa, mutta ennen noita tuloksia olen pelännyt jatkuvasti olevani todella vakavasti sairas..
Eniten pelkäsin nimenomaan noita fyysisiä oireita. Joista nyt esimerkkinä:
- Jatkuva ihon kutiaminen ja tunne, että neuloilla pisteltäisiin ympäri kehoa.
- Näköhäiriöt!! Näitä minulla on ollut ties minkälaisia.. Palloja lentelee jatkuvasti näkökentässä, siis ihan kokoajan! Ne näkyvät selkeiten vaaleaa taustaa vasten, ja niitä on satoja. Eivät ole siis samoja kuin lasiaissamentumat, mitä kaikki näkevät..
Kolme kertaa olen nähnyt tähtiä, ja kaikkina kertoina olen ensin yskinyt tosi voimakkaasti ja sen jälkeen heti tähdet ilmestyneet kirkkaina silmiin.. Kesti noin puoli min. kun ne siinä leijailivat, ennen kuin hävisivät itsestään. (Olen päätellyt että liittyisi verenkiertoon..)..
Lisäksi näen joka päivä näkökentän reunoilla ohikiitäviä tummia tai kirkkaita pisteitä.
Kaikkein pelottavimmat näköhäiriöt olivat jälkikuvat, kun näin automme pyyhkijät viitenä, tai aamulla silmät avatessani näytti silmissä kuin avaisin silmät uudelleen toisen kerran..
Lisäksi tuntuu että näkökenttä sumenisi enkä välillä näe tarkasti. Minulla myös värisee näkökenttä ja näen välillä valoviivoja silmissä. yms yms..
(Silmälääkärissä käynyt, ei vikaa..)
-Elohiiret! Näitä tulee minulle naamaan eniten.. Silmänurkkiin, huuleen, luomiin..
-Jatkuva virtsaamisen tarve.. (gynelläkin olen käynyt. ei mitään poikkeavaa löytynyt..)
-Unettomuus.. huono unen laatu
- Lihakset jumissa, varsinkin niska ja selkä
- Lihakset nykii ja sattuu joka paikkaan.. (Fibromyalgia minulle tosin on todettu..)
-Pääkipua, viiltävää ohimoilla, takaraivossa, molemmilla puolin päätä.
- Maha sekaisin
-Stressi, ja ahdistus (Mistä siis kaikki tod.näk johtuu!!)
- Huippaa, tuntuu ettei jalat kanna alla.
- Keskittymisvaikeudet, ärtyisyys, hyperaktiivisuus..
En tiedä unohdinko jotain mutta tuossa ne päätekijät.
Ja Olen siis käynyt tyyliin neljällä eri lääkärillä, kaksi kertaa neurologilla, fysiatrilla ja tosiaan siellä pään magneettikuvauksessa. Eikä mitään ole koskaan löytynyt!!
Joten pointtina siis KEHO ON YHTEYDESSÄ MIELEEN!!! Ja siitä voi tulla vaikka minkälaisia fyysisiä oireita..
Eräskin mieslääkäri sanoi minulle että vakavissa taudeissa ei ole minkäänlaisia pieniä askeleen heittoja, vaan niissä mennään metsään kunnolla. Ja että jos ms tauti olisi, niin en olisi edes päässyt lääkärihuoneen ovesta sisälle.
Samoin neurologilla testeissä kävin, missä testattiin esim perus silmät kiinni, ja kosketa etusormilla nenää, kantapäillä ja varpailla kävely, tuntuuko kutittelu jalkapohjissa/ kasvojen molemmilla puolilla, puristus voimia, kosketa kantapäällä polvea ja liuta jalkaa pitkin kantapää alas, refleksejä, voitko irvistää, hymyillä, kurtistaa kulmia viheltää.. yms juttuja.. Kaikki tuntui sujuvan ja neurologikin sanoi molemmilla kerroilla, että ei syytä huoleen! Tämä kuitenkin rauhoitti minua vain hetkellisesti:/
Mutta kannattaa muistaa että esimerkiksi: ahdistus, masennus, migreeni, tension neck, stressi, voivat kaikki laukaista tällaisia oireita! Ei kannata antaa mielelle valtaa kuvitella heti pahinta! Jos järjellä ajattelee sen näkee jo ihmisen yleiskunnosta, yms veriarvoistakin näkee jo paljon, että onko kunnossa..
Eli koittakaahan nyt kaikki jaksaa ja ajatella oikeasti järjellä asioita, älkää antako mielen ottaa valtaa noilla iänikuisilla "entä jos" ajatuksilla. Lääkärit ovat ammattilaisia, jotka näkevät joka päivä ihmisiä joilla on oikeasti jotain hätänä ja osaavat lukea ihmistä ja hänen oireitaan!
ENNENKAIKKEA : ÄLKÄÄ GOOGLETTAKO MITÄÄN OIREITANNE!!! :) Siitä ei hyvää seuraa, kuin turhaa paniikkia ja pelkoa!!
Voimia kamppailuun sairauksien pelkoa vastaan! Stressi ja turhat ajatukset nyt nurkkaan vaan ja nauttikaa elämästä! :)
Unohtui mainita vielä, että minulla on siis migreeni, joka on osasyyllinen noihin oireisiini :)
up