Sepram

Olen muutamana päivänä yrittänyt aloittaa Sepram 20mg hoidon. Olo on ollut hutera. Mutta tänään se tapahtui. Otin aamulla lääkkeen suuhun ja unohduin jotain miettimään...lääke suli suuhun. Join vettä päälle. Vartin päästä olin menettää tajuntani. Odotin hetken ja tyhmä-lähdin autolla ajamaan. En meinannut tiellä pysyä: en hahmottanut tien reunaa,näin kaiken kahtena! Eka kertaa elämässäni. En ollut uskoa silmiäni: liikennemerkkejä oli kaksi, jalankulkijoita kaksi peräkkäin jne. Pysähdyin kauppaan, siellä istuin kahvioon ja luulin, että nyt on soitettava ambulanssi. Meinasin pyörtyä. Otin kahvin ja leivonnaisen. Istuin ja ihmettelin. Pahin meni ohi kun sain juotua ja syötyä. Mitähän minulle oikein tapahtui? Tämä oli kolmas kokeilupäivä ja lisättäköön, että alkoholilla ei ollut osuutta asiaan.
3500
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kuulostaa kyllä hurjilta sivuvaikutuksilta. Itse aloitin SSRI-lääkityksen myös 20mg Sepram annoksella mutta siitä tuli vain pientä pahoinvointia, kuvotusta ja semmoista, ei mitään näköharhoja tai kevytpäisyyttä. Nämä meni omalla kohdalla viikossa ohi.

Sun kannattaa puhua tuosta lääkärisi kanssa, voi olla että Sepram ei vain yksinkertaisesti sovi sulle. Tai sitten sun pitää aloittaa esim. 10mg annoksella ja nostaa annosta hiljalleen.

Käytätkö muuten säännöllisesti mitään luontaistuotteita tai muita lääkkeitä, ne voisi aiheuttaa sitalopraamin kanssa konflikteja.

Äänestä

olin 3kk kuin koomassa, hereilläolo oli vaikeaa kun en ymmärtänyt, ettei sovi ja lopettaa käyttöä.

Äänestä

Onko lääkärisi kertonut että sitalopraamihoito kannattaa aloittaa pienellä annoksella esimerkiksi viikon sisällä? Eli että ottaa aluksi puolikkaan tabletin viikon ajan, sitten vaikka siirtyy siihen kokonaiseen. Näiden lääkkeiden kanssa tulee olla sikäli varovainen, että yhtäkkiset muutokset provosoi noita haittavaikutusten ilmenemisiä.

Mulle tuli mieleen että jos annoit tabletin liueta suussa, siitä osa saattaisi imeytyä nopeastikin verenkiertoon suun limakalvoilta ja aiheuttaa sitten yhtäkkiä näitä aloittamiseen liittyviä oireita voimakkaina. Eli jos tulee sellainen "piikki" sen lääkkeen pitoisuudessa elimistöön ja kroppa reagoi siihen noin. Kun muutenkin on tärkeää tuon lääkkeen kanssa se hidas aloitus (ja lopetus sitten aikanaan). Anna kehon tottua siihen lääkkeeseen aluksi vaikkapa pienemmällä annoksella, haittavaikutukset lievenee heti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


potkii kirjoitti:

Olen muutamana päivänä yrittänyt aloittaa Sepram 20mg hoidon. Olo on ollut hutera. Mutta tänään se tapahtui. Otin aamulla lääkkeen suuhun ja unohduin jotain miettimään...lääke suli suuhun. Join vettä päälle. Vartin päästä olin menettää tajuntani. Odotin hetken ja tyhmä-lähdin autolla ajamaan. En meinannut tiellä pysyä: en hahmottanut tien reunaa,näin kaiken kahtena! Eka kertaa elämässäni. En ollut uskoa silmiäni: liikennemerkkejä oli kaksi, jalankulkijoita kaksi peräkkäin jne. Pysähdyin kauppaan, siellä istuin kahvioon ja luulin, että nyt on soitettava ambulanssi. Meinasin pyörtyä. Otin kahvin ja leivonnaisen. Istuin ja ihmettelin. Pahin meni ohi kun sain juotua ja syötyä. Mitähän minulle oikein tapahtui? Tämä oli kolmas kokeilupäivä ja lisättäköön, että alkoholilla ei ollut osuutta asiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu