Mun on pakko kirjoittaa mun ajatuksia ylös tänne; ehkä siitä on jopa hyötyä jollekkin samassa tai miksei eri tilanteessakin olevalle. Valitettavasti en osaa kirjoittaa ajatuksia yhtä hyvin kuin ajattelen. Mä ajattelen liikaa, vois melkein sanoa, että ajattelu on pilannut koko mun elämän. Oon saanut tarpeekseni tästä masennus-anoreksia kierteestä, mutta en mä osaa muutakaan. Normaali on mulle pelkkä haave ja tulee varmaan aina olemaan. Mun on vaikea ymmärtää miten ihmiset osaa sen; elämän. Aina kun mä yritän hallita mun elämää se menee siihen etten syö. Mä hallitsen mun vartaloa, jos en mitään muuta voi. Kaikista onnellisin mä olin kun painoin vaarallisen vähän ja ajatus ei kulkenut kunnolla. Niin kun jo kerroin vihaan juuri ajattelua, joka saa mut miettimään asioita liikaa. Kuolema tuntuu oudolta ajatukselta; helpotukselta, mutta pelottavalta. Tiedän, että itsemurha merkitsee joillekkin samaa kuin helvetti, mutta sinnehän mä muutenkin kuulun. Mä valehtelen itselleni ja muille, pilaan mun läheisien elämän. Ja onhan anoreksia tavallaan hidasta itsemurhaa. Eli sama mitä teen helvetti odottaa, luultavasti samanlaista p*skaa kun elämäkin. Jos joku voisi todistaa, että kuolema on vain olemasta lakkaamista tekisin itsarin välittömästi. Välillä musta tuntuu, että oon parantunut ja osaan elää kuin muutkin. Sitten tulee joku vastoinkäyminen, minusta täysin riippumaton ja kaikki p*ska alkaa alusta; ahdistus, voimattomuus ja lopulta laihdutus. Osastot vaan yllyttää mua näyttämään miten hyvin mä osaan anoreksian taiteen. Kavereiden iloihin en jaksa eläytyä, kadehdin liikaa kai. Mä en oo viime aikoina jaksanut taaskaan elää ja huomaan taas alkavani laihduttaa. Mä haluan niin. Elämällä ei ole mulle muutakaan tarkoitusta. Jos joku tulee valittamaan, että tää on väärää tekstiä tälle palstalle niin olkoot sitten. Aika harva täältä parantumiseen hakee edes apua, silloin on ihan muut jutut mielessä kun anoreksiasta kirjoittelu ja lukeminen. En halua 'parantua' enää ikinä, koska en mä silloin ole onnellinen. Hukun ja se tuntuu hyvältä, syyllistäminen on turhaa.
Sori kaikki virheet ja turha vetää hernettä nenään; en nimittäin yleistä. Puhun omasta puolestani. Piste.
Sori kaikki virheet ja turha vetää hernettä nenään; en nimittäin yleistä. Puhun omasta puolestani. Piste.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Moi.
Kuulostaa niin tutulle. Mulla käynnissä laihdutus taas ja kaloreiden laskeminen,joten ymmärrän sua todellakin. Sairastanut anoreksiaa jo pitkään. Haluan vaan laihtua koska se tuo mulle onnen. Lihavana=normaalipainoisena, sitä onnea (tai sen tunnetta), ei mulla ole ollut.
Laihempana pystyn kontrolloimaan syömiseni ja kehoni ja aivan kaikki. : ) Voimia!!
siis toi kuulostaa niin tutulta.mä ajattelen ihan samoin.välillä tuntuu että kyllä mä tän hallitsen,kyllä mä oon ihan normaali mut sit kaikki paska taas alkaa alusta ja koen olevani huono,paha idiootti kun en osaa syödä niinkuin normaalit ihmiset.
en osaa olla normaali,en halua olla normaali mutta kuitenkin mä kärsin ja kadehdin niitä jotka sitä on.jotka pitää syömistä niin yksinkertaisena,tavallisena rutiinina,normaalina osana jokapäiväistä elämää.mulle syöminen on vastenmielistä,kamaalaa inhottavaa pakkopullaa ja häpeän kun en pysty syömään koska en haluis olla tällanen luutikku,mutta minkäs teen kun pää sanoo "et saa syödä,et ansaitse ravintoa".miks mä teen tän itselleni,miksen voi antaa kehoni saada ravintoa.mitä pahaa mä oon tehnyt kun en voi antaa itseni syödä,elää huoletonta elämää,nauttia kavereista ja kaikesta muusta mukavasta? miksi teen itselleni pahaa saatana? vihaan koko helvetin anoreksiaa,mutta se ei vain päästä mua otteestaan vaikka välillä hellittäiskin niin aina se tulee takas mun mieleen,mun kehoon.tahdon kuolla,olen ihan paska,kun en kykene parantumaan.
miul ihan sama juttu.Ja tosiaan ajattelu on pilannu miunkin elämän, ei oo semmosta hetkeä etteikö ajattelis kaikkia ongelmiaan ja muiden ongelmia ja kaikkea muutakin paskaa.Tuntuu että pää hajoaa kun ikinä ei voi lakata ajattelemasta, ei ees unissaan.Ja todella niitä ajatuksia ei osaa kirjottaa tai sanoa niinkun ne itse ajattelee ja sit käykin monesti niin et kun niitä yrittää tuoda esiin niin ne ei tule sieltä siten niinkun ne on ajatellu ja sit syntyy vaan väärinkäsityksiä ja turhautuneisuutta kun ei saa viestiään perille silleen...