Jatkaja muuttaa kaupunkiin

mitkä vaikuttaa luopumiseen. Eli liikaa hommia on yksi tärkeä pointti. Suvussa on masennus taipumus ja itsekkin painiskelen masennuksen kanssa. Syön lääkkeitä ja käyn psykiatrilla. Vietän välillä lomaa kaupungissa, saatan asua pari viikkoa putkeen kavereiden luona. Aina olo paranee kun pääsee sinne ihmisten ilmoille. On vaan tullut huomattua että tuo maatilalla elämä pahentaa masennusta aika pahasti joten ei senkään puoleen tarvii jäädä korpeen asumaan.

On niitä muitakin samanlaisia viljelijöitä täällä päin jotka eivät välitä siitä että stressi vaivaa vaan jatkavat työn tekoa samaan malliin ja noutaja tulee 55 vuotiaana... Ukkoa odottaa tuo sama kohtalo. Vielä odottaa että pitäisi minunkin unohtaa tuo terveydestä huolehtiminen. Eli pitäisi vaan painaa hommia niin kauan että sekoaa ja vetää itsensä narun jatkoksi. Se tuntuu olevan parempi ratkaisu kuin kaupunkiin muutto.

Olen 24 ja 15 vuotiaasta saakka tiennyt että haluan kaupunkiin asumaan. Tällä tilalla on joskus asunut paljon väkeä ja 8 henkeä kymmenestä muutti kaupunkiin eivätkä ole kuulemma paljoa katuneet ratkaisua. Ukko ei osaa ajatella että eri ihmiset tykkävät eri asioista toiset tykkää asua maalla ja toiset niin kuin minä kaupungissa.

Kun tila jää perintönä minulle laitan talon myyntiin ja ostan asunnon kaupungista. Meillä on piha piiri siinä kunnossa että ei tälläisessä ympäristössä kukaan kehtaa asua. Muilla maanviljelijä naapureilla on pihat siistinä ja talosta pidetään huolta. Toiset naureskelevat kun meidän pihapiiri näyttää lähinnä siltä kuin olisi saapunut manalan porteille. Rahaa laitetaan kaikkialle muualle mutta ei talon hoitoon. Ulko ovet vuotaa ja kylmä ilma puhaltaa pitkin taloa.
Eli ei paljoa huvita jäädä tähän taloon asumaan. Talo on muutenkin huonolla paikalla. Ison mäen päällä ja talvi koittelee aika pahasti...

Työskentelen lvi-alalla ja ne hommat riittävät minulle vallan hyvin. Varsinkin jos on elämänkumppani niin sitä suuremmalla syyllä en ala käyttämään kaikkea aikaa hommissa vaan vietän aikaa perheeni kanssa.

Tulevaisuuden suunnitelmani ovat siis varsin selvät lähten kaupunkiin teen vieraan hommia ja jos on lomautusta teen silloin metsähommia. Kun vain saisi ukon jotenki uskomaan tuon. On täällä lähistöllä sentään joitakin viljelijöitä jotka ajattelevat järjellä asioita. Eräs naapuri laittoi pillit pussiin ja sanoi lapsillee että tehkää mitä teette mutta älkää alkako tekemaan maanviljelys hommia. Silleen iskänkin pitäisi sanoa mutta kun ei järki pelaa että mikä kannattaa ja mikä ei vaan on pakkoajatus että jonkun pitää viljellä maata vaikka se ei kannattaisi.

Jos on perhettä niin silloin varsinkin haluan ehdottomasti asua kaupungissa. Ei se lapsuus täällä maaseudulla ollut kivaa. Vanhemmilla ei ollut koskaan aikaa vaan koko ajan piti olla hommissa. Kaverit asui kaukana joten aika meni yksi kotona. Eikä pienessä kylä koulussakaan käynti ollut mitenkään mukaavaa vaan isossa koulussa olisi ollut paljon mukavampaa. Jos joutuu kiusatuksi niin aina löytyy joku toinenkin jonka kanssa viettää välitunnilla aikaa.

Eli se on vähän sama kiinnostaako pelto hommat vai ei kun niistä ei tule koskaan saamaan niitä rahoja takaisin minkä koneisiin sijottaa. Jos kiinnostaisi maanviljely niin etsisin jonkun emännän jolla on vähän isompi tila. Mutta kun terveys on mitä on eikä tiedä vaikka joskus vielä olisi työkyvyttömyys eläkkeellä niin se on vähän mahdotonta lähteä tekemään pitemmän ajan suunnitelmia. Parempi vaan kun tekee vieraan hommia ja elää päivä kerrallaan eikä ala tekemään hurjia suunnitelmia että nyt alan viljelemään peltoa otan lainaa mitä maksan 20 vuotta ja sitten kun sekoaa parin vuoden jälkeen niin hupsis tila meni sen sileän tien. Parempi ottaa varman päälle eli jos tulee lomautus aikoja käy silloin hoitamassa vähän metsiä...

Luopio kirjoitti:

mitkä vaikuttaa luopumiseen. Eli liikaa hommia on yksi tärkeä pointti. Suvussa on masennus taipumus ja itsekkin painiskelen masennuksen kanssa. Syön lääkkeitä ja käyn psykiatrilla. Vietän välillä lomaa kaupungissa, saatan asua pari viikkoa putkeen kavereiden luona. Aina olo paranee kun pääsee sinne ihmisten ilmoille. On vaan tullut huomattua että tuo maatilalla elämä pahentaa masennusta aika pahasti joten ei senkään puoleen tarvii jäädä korpeen asumaan.

On niitä muitakin samanlaisia viljelijöitä täällä päin jotka eivät välitä siitä että stressi vaivaa vaan jatkavat työn tekoa samaan malliin ja noutaja tulee 55 vuotiaana... Ukkoa odottaa tuo sama kohtalo. Vielä odottaa että pitäisi minunkin unohtaa tuo terveydestä huolehtiminen. Eli pitäisi vaan painaa hommia niin kauan että sekoaa ja vetää itsensä narun jatkoksi. Se tuntuu olevan parempi ratkaisu kuin kaupunkiin muutto.

Olen 24 ja 15 vuotiaasta saakka tiennyt että haluan kaupunkiin asumaan. Tällä tilalla on joskus asunut paljon väkeä ja 8 henkeä kymmenestä muutti kaupunkiin eivätkä ole kuulemma paljoa katuneet ratkaisua. Ukko ei osaa ajatella että eri ihmiset tykkävät eri asioista toiset tykkää asua maalla ja toiset niin kuin minä kaupungissa.

Kun tila jää perintönä minulle laitan talon myyntiin ja ostan asunnon kaupungista. Meillä on piha piiri siinä kunnossa että ei tälläisessä ympäristössä kukaan kehtaa asua. Muilla maanviljelijä naapureilla on pihat siistinä ja talosta pidetään huolta. Toiset naureskelevat kun meidän pihapiiri näyttää lähinnä siltä kuin olisi saapunut manalan porteille. Rahaa laitetaan kaikkialle muualle mutta ei talon hoitoon. Ulko ovet vuotaa ja kylmä ilma puhaltaa pitkin taloa.
Eli ei paljoa huvita jäädä tähän taloon asumaan. Talo on muutenkin huonolla paikalla. Ison mäen päällä ja talvi koittelee aika pahasti...

Työskentelen lvi-alalla ja ne hommat riittävät minulle vallan hyvin. Varsinkin jos on elämänkumppani niin sitä suuremmalla syyllä en ala käyttämään kaikkea aikaa hommissa vaan vietän aikaa perheeni kanssa.

Tulevaisuuden suunnitelmani ovat siis varsin selvät lähten kaupunkiin teen vieraan hommia ja jos on lomautusta teen silloin metsähommia. Kun vain saisi ukon jotenki uskomaan tuon. On täällä lähistöllä sentään joitakin viljelijöitä jotka ajattelevat järjellä asioita. Eräs naapuri laittoi pillit pussiin ja sanoi lapsillee että tehkää mitä teette mutta älkää alkako tekemaan maanviljelys hommia. Silleen iskänkin pitäisi sanoa mutta kun ei järki pelaa että mikä kannattaa ja mikä ei vaan on pakkoajatus että jonkun pitää viljellä maata vaikka se ei kannattaisi.

Jos on perhettä niin silloin varsinkin haluan ehdottomasti asua kaupungissa. Ei se lapsuus täällä maaseudulla ollut kivaa. Vanhemmilla ei ollut koskaan aikaa vaan koko ajan piti olla hommissa. Kaverit asui kaukana joten aika meni yksi kotona. Eikä pienessä kylä koulussakaan käynti ollut mitenkään mukaavaa vaan isossa koulussa olisi ollut paljon mukavampaa. Jos joutuu kiusatuksi niin aina löytyy joku toinenkin jonka kanssa viettää välitunnilla aikaa.

Eli se on vähän sama kiinnostaako pelto hommat vai ei kun niistä ei tule koskaan saamaan niitä rahoja takaisin minkä koneisiin sijottaa. Jos kiinnostaisi maanviljely niin etsisin jonkun emännän jolla on vähän isompi tila. Mutta kun terveys on mitä on eikä tiedä vaikka joskus vielä olisi työkyvyttömyys eläkkeellä niin se on vähän mahdotonta lähteä tekemään pitemmän ajan suunnitelmia. Parempi vaan kun tekee vieraan hommia ja elää päivä kerrallaan eikä ala tekemään hurjia suunnitelmia että nyt alan viljelemään peltoa otan lainaa mitä maksan 20 vuotta ja sitten kun sekoaa parin vuoden jälkeen niin hupsis tila meni sen sileän tien. Parempi ottaa varman päälle eli jos tulee lomautus aikoja käy silloin hoitamassa vähän metsiä...

Ota vähän etäisyyttä asioihin, nyt vaikuttaa siltä että syyllistät tilaa ehkä asioista, joihin sillä ei ole mitään osuutta.

Vaikutat väsyneeltä niin henkisesti kuin fyysisestikkin, mikäli jatkat asioiden kelaamista tuohon malliin, niin sekoat lopullisesti jossakin vaiheessa.

Mene muualle töihin, niin näet ne ansiot ja kulut, mitä yksin asumisessa tulee, mutta olet omillasi ja saat itsevarmuutta kun selviät omin rahoin.

Jotenkin syntyy sellainen vaikutelma, että syytät maatilaa kaikesta, mihin olet tyytymätön, näinhän ei asiat voi olla, ei se maatila kaiken pahan alku voi olla.
Tämä järjestyksen kaipuu maatilalla voi olla pohjimmiltaan sitä, että kaipaat elämääsi jonkinlaista järjestystä yleensäkin.

Kukaan ei ei voi toista neuvoa näissä asioissa, mutta yksi asia on selvä, ei maatilaa voi jatkaa tuolla mielialalla.
Motivaatio tilan töihin pitää olla ihan eri luokkaa, muuten epäonnistut hommassa varmasti.

Vara Kaani kirjoitti:

Ota vähän etäisyyttä asioihin, nyt vaikuttaa siltä että syyllistät tilaa ehkä asioista, joihin sillä ei ole mitään osuutta.

Vaikutat väsyneeltä niin henkisesti kuin fyysisestikkin, mikäli jatkat asioiden kelaamista tuohon malliin, niin sekoat lopullisesti jossakin vaiheessa.

Mene muualle töihin, niin näet ne ansiot ja kulut, mitä yksin asumisessa tulee, mutta olet omillasi ja saat itsevarmuutta kun selviät omin rahoin.

Jotenkin syntyy sellainen vaikutelma, että syytät maatilaa kaikesta, mihin olet tyytymätön, näinhän ei asiat voi olla, ei se maatila kaiken pahan alku voi olla.
Tämä järjestyksen kaipuu maatilalla voi olla pohjimmiltaan sitä, että kaipaat elämääsi jonkinlaista järjestystä yleensäkin.

Kukaan ei ei voi toista neuvoa näissä asioissa, mutta yksi asia on selvä, ei maatilaa voi jatkaa tuolla mielialalla.
Motivaatio tilan töihin pitää olla ihan eri luokkaa, muuten epäonnistut hommassa varmasti.

Esitin tuon asian ehkä liian monisanaisesti. Olisi asian voinut lyhyemminkin selittää. Ei enää oikeastaan paljoa väsytä sen kummemmin fyysisesti kuin henkisestikään. Joskus meni vähän huonosti ja silloin oli pakko vähän kelailla asioita kun ei tulevaisuus hyvältä näyttänyt.

Sitä paitsi asioiden puiminen voi itseasiassa tehdä hyvää. Käyn muutamien muiden masennuspotilaisen kanssa keskusteluja ja tosi yleinen masennuksen pahentaja on se että vanhemmat eivät ymmärrä. Varsinkin 18 ikävuoden paikkeilla olevat kärsivät siitä erityisesti. Yhden tuttuni masennusta pahentaa se että isä haluaa pojasta insinöörin. Poika lopetti lukion masennuksen taki ja isä sai hirveät kilarit. Sillä ei ollut mitään väliä minkälainen terveys tilanne pojalla on vain se merkitsi että pojasta olisi tullut insinööri eikä mikään perk****n duunari. Sen verran tuosta masennuksestani että se on sukuvika. Eli ei varsinaisesti ole maaseudun vika vaan geeneissä. Iso työmäärä vain pahentaa masennusta ja tietenkin tuollainen iskä joka ei ymmärrä asioita vaan inttää vastaan sen kummemmin ajattelematta asioita.

Ei sitä kauaa tarvitse yksin asua. Eikä se maalla asuminenkaan niin halpaa aina ole. Omakoti taloon saa kumminkin uppoamaan huomattavat summat rahaa kun sitä pitää yllä. On siinä kerrostalossakin kuluja mutta ei tässä tapauksessa raha ratkaisekkaan. Maksan mielummin enemmän kaupunki asumisesta koska saan siinä on niin paljon muita hyvä puolia.

Siinä olet harvinaisen oikeasa että maatilaa ei voi jatkaa tällä mielialalla mutta miksi pitäisi?
Voin ihan hyvin tehdä muuta hommaa. Aloitin keskustelun lähinnä sen takia että pääsee keskustelemaan erillaisesta näkökannasta ja siitä että kolikolla on aina kaksi puolta.

Maalla ihmiset paljon haukkuvat kaupunkia ja ymmärrän sen ihan hyvin. Kaupungissa ihmiset haukkuu maaseutua. Monta kertaa kuulee viljelijöiden suusta että käy vaan koittamassa asumista siellä kaupungissa. Kumminkin suurin osa kaupungissa asujista on tyytyväisiä eikä halua muuttaa maalle, sinne korpeen. Eli aina välillä sitä toivoisi tiettyä suvaitsevaisuutta toisia ihmisiä kohtaan. Varsinkin helsinkiläisten kanssa kun haastelee niin siellä on erityisen maaseutu vastaista väkeä. Herää vaan kysymys mikä siinä on niin vaikeaa hyväksyä jos toinen tykkää erillaisesta asuin ympäristöstä. Maaseudun ihana rauha on toisen pahin helvetti. Helsingissä asuvat pikkuserkut sanoivat että jos joutuisivat asumaan tälläisessä korvessa varmasti pimahtaisi päässä jossain vaiheessa koska täällä ei ole yhtään mitään pelkkää metsää ja peltoa.

Luopio kirjoitti:

mitkä vaikuttaa luopumiseen. Eli liikaa hommia on yksi tärkeä pointti. Suvussa on masennus taipumus ja itsekkin painiskelen masennuksen kanssa. Syön lääkkeitä ja käyn psykiatrilla. Vietän välillä lomaa kaupungissa, saatan asua pari viikkoa putkeen kavereiden luona. Aina olo paranee kun pääsee sinne ihmisten ilmoille. On vaan tullut huomattua että tuo maatilalla elämä pahentaa masennusta aika pahasti joten ei senkään puoleen tarvii jäädä korpeen asumaan.

On niitä muitakin samanlaisia viljelijöitä täällä päin jotka eivät välitä siitä että stressi vaivaa vaan jatkavat työn tekoa samaan malliin ja noutaja tulee 55 vuotiaana... Ukkoa odottaa tuo sama kohtalo. Vielä odottaa että pitäisi minunkin unohtaa tuo terveydestä huolehtiminen. Eli pitäisi vaan painaa hommia niin kauan että sekoaa ja vetää itsensä narun jatkoksi. Se tuntuu olevan parempi ratkaisu kuin kaupunkiin muutto.

Olen 24 ja 15 vuotiaasta saakka tiennyt että haluan kaupunkiin asumaan. Tällä tilalla on joskus asunut paljon väkeä ja 8 henkeä kymmenestä muutti kaupunkiin eivätkä ole kuulemma paljoa katuneet ratkaisua. Ukko ei osaa ajatella että eri ihmiset tykkävät eri asioista toiset tykkää asua maalla ja toiset niin kuin minä kaupungissa.

Kun tila jää perintönä minulle laitan talon myyntiin ja ostan asunnon kaupungista. Meillä on piha piiri siinä kunnossa että ei tälläisessä ympäristössä kukaan kehtaa asua. Muilla maanviljelijä naapureilla on pihat siistinä ja talosta pidetään huolta. Toiset naureskelevat kun meidän pihapiiri näyttää lähinnä siltä kuin olisi saapunut manalan porteille. Rahaa laitetaan kaikkialle muualle mutta ei talon hoitoon. Ulko ovet vuotaa ja kylmä ilma puhaltaa pitkin taloa.
Eli ei paljoa huvita jäädä tähän taloon asumaan. Talo on muutenkin huonolla paikalla. Ison mäen päällä ja talvi koittelee aika pahasti...

Työskentelen lvi-alalla ja ne hommat riittävät minulle vallan hyvin. Varsinkin jos on elämänkumppani niin sitä suuremmalla syyllä en ala käyttämään kaikkea aikaa hommissa vaan vietän aikaa perheeni kanssa.

Tulevaisuuden suunnitelmani ovat siis varsin selvät lähten kaupunkiin teen vieraan hommia ja jos on lomautusta teen silloin metsähommia. Kun vain saisi ukon jotenki uskomaan tuon. On täällä lähistöllä sentään joitakin viljelijöitä jotka ajattelevat järjellä asioita. Eräs naapuri laittoi pillit pussiin ja sanoi lapsillee että tehkää mitä teette mutta älkää alkako tekemaan maanviljelys hommia. Silleen iskänkin pitäisi sanoa mutta kun ei järki pelaa että mikä kannattaa ja mikä ei vaan on pakkoajatus että jonkun pitää viljellä maata vaikka se ei kannattaisi.

Jos on perhettä niin silloin varsinkin haluan ehdottomasti asua kaupungissa. Ei se lapsuus täällä maaseudulla ollut kivaa. Vanhemmilla ei ollut koskaan aikaa vaan koko ajan piti olla hommissa. Kaverit asui kaukana joten aika meni yksi kotona. Eikä pienessä kylä koulussakaan käynti ollut mitenkään mukaavaa vaan isossa koulussa olisi ollut paljon mukavampaa. Jos joutuu kiusatuksi niin aina löytyy joku toinenkin jonka kanssa viettää välitunnilla aikaa.

Eli se on vähän sama kiinnostaako pelto hommat vai ei kun niistä ei tule koskaan saamaan niitä rahoja takaisin minkä koneisiin sijottaa. Jos kiinnostaisi maanviljely niin etsisin jonkun emännän jolla on vähän isompi tila. Mutta kun terveys on mitä on eikä tiedä vaikka joskus vielä olisi työkyvyttömyys eläkkeellä niin se on vähän mahdotonta lähteä tekemään pitemmän ajan suunnitelmia. Parempi vaan kun tekee vieraan hommia ja elää päivä kerrallaan eikä ala tekemään hurjia suunnitelmia että nyt alan viljelemään peltoa otan lainaa mitä maksan 20 vuotta ja sitten kun sekoaa parin vuoden jälkeen niin hupsis tila meni sen sileän tien. Parempi ottaa varman päälle eli jos tulee lomautus aikoja käy silloin hoitamassa vähän metsiä...

Tein yksin päätöksen. Lähdin, huonolla omallatunnolla, opiskelin 4 vuotta. Sain ammatin ja siinä 34 vuotta.
Lähdössa pahinta oli, kun hevonen piti myydä. Ystävä. Olin hyvä hevosmies varsinkin metsätöissä.
Nyt eläkkeellä asun taas lapsuudenkodissani. Kohta 100 vuotta talolla ikää. Maat meni jakoon perinnönjaossa. Vanhassa talossa piisaa kunnostamista ja kun sen tietää ja tuntee on ilo jatkaa pienen tauon jälkeen ja vihdoinkin pistää paikat kuntoon!

Luopio kirjoitti:

Esitin tuon asian ehkä liian monisanaisesti. Olisi asian voinut lyhyemminkin selittää. Ei enää oikeastaan paljoa väsytä sen kummemmin fyysisesti kuin henkisestikään. Joskus meni vähän huonosti ja silloin oli pakko vähän kelailla asioita kun ei tulevaisuus hyvältä näyttänyt.

Sitä paitsi asioiden puiminen voi itseasiassa tehdä hyvää. Käyn muutamien muiden masennuspotilaisen kanssa keskusteluja ja tosi yleinen masennuksen pahentaja on se että vanhemmat eivät ymmärrä. Varsinkin 18 ikävuoden paikkeilla olevat kärsivät siitä erityisesti. Yhden tuttuni masennusta pahentaa se että isä haluaa pojasta insinöörin. Poika lopetti lukion masennuksen taki ja isä sai hirveät kilarit. Sillä ei ollut mitään väliä minkälainen terveys tilanne pojalla on vain se merkitsi että pojasta olisi tullut insinööri eikä mikään perk****n duunari. Sen verran tuosta masennuksestani että se on sukuvika. Eli ei varsinaisesti ole maaseudun vika vaan geeneissä. Iso työmäärä vain pahentaa masennusta ja tietenkin tuollainen iskä joka ei ymmärrä asioita vaan inttää vastaan sen kummemmin ajattelematta asioita.

Ei sitä kauaa tarvitse yksin asua. Eikä se maalla asuminenkaan niin halpaa aina ole. Omakoti taloon saa kumminkin uppoamaan huomattavat summat rahaa kun sitä pitää yllä. On siinä kerrostalossakin kuluja mutta ei tässä tapauksessa raha ratkaisekkaan. Maksan mielummin enemmän kaupunki asumisesta koska saan siinä on niin paljon muita hyvä puolia.

Siinä olet harvinaisen oikeasa että maatilaa ei voi jatkaa tällä mielialalla mutta miksi pitäisi?
Voin ihan hyvin tehdä muuta hommaa. Aloitin keskustelun lähinnä sen takia että pääsee keskustelemaan erillaisesta näkökannasta ja siitä että kolikolla on aina kaksi puolta.

Maalla ihmiset paljon haukkuvat kaupunkia ja ymmärrän sen ihan hyvin. Kaupungissa ihmiset haukkuu maaseutua. Monta kertaa kuulee viljelijöiden suusta että käy vaan koittamassa asumista siellä kaupungissa. Kumminkin suurin osa kaupungissa asujista on tyytyväisiä eikä halua muuttaa maalle, sinne korpeen. Eli aina välillä sitä toivoisi tiettyä suvaitsevaisuutta toisia ihmisiä kohtaan. Varsinkin helsinkiläisten kanssa kun haastelee niin siellä on erityisen maaseutu vastaista väkeä. Herää vaan kysymys mikä siinä on niin vaikeaa hyväksyä jos toinen tykkää erillaisesta asuin ympäristöstä. Maaseudun ihana rauha on toisen pahin helvetti. Helsingissä asuvat pikkuserkut sanoivat että jos joutuisivat asumaan tälläisessä korvessa varmasti pimahtaisi päässä jossain vaiheessa koska täällä ei ole yhtään mitään pelkkää metsää ja peltoa.

Joo, mietin juttujasi, en halua neuvoa ja jos joku muu neuvoo sinua, niin älä kuuntele ...
Jokaisen pitää itse tehdä ratkaisunsa ja päätökset, miten elämässä etenee, itse niistä on myös vastuussa ja itse kärsii virheistä mitä tekee.

Mielestäni olet vielä niin nuori ja asunut koko ikäsi kotona, joten on turha vielä tehdä lopullisia ratkaisuja.

Omasta hommastani sen verran, olen syntyjäni kaupunkilainen, yksityis-yrittäjä ammatiltani, noin 45 vuotias mies, pistin pystyyn emolehmäkarjatilan ihan vain kiinnostuksen vuoksi.
Olen velaton ja mielestäni maataloudessa kannattaa pysyä velattomana, mikäli se on mahdollista.
Maatalous on niin pääomavaltainen toimiala, ettei se onnistu ihan kaikilla tuotantosuunnilla, mikäli haluaa toiminnan tason nostaa niin ylös, että siitä saa perhe kunnon elannon.
Meillä ei ole näin, vaimolla on työpaikka, minulla yritystoimintani, maatila maksaa omat kulunsa, muuta sen ei tarvitse tehdä tässä vaiheessa.

Lapset ei ole maininneet mitään jatkohaluista, joten päättäkööt sitten kun asia on ajankohtainen.
Suosittelen molemmille, että käyvät ensin katsomassa maailmaa ja oppivansa miten siellä pärjätään, katsotaan sitten miten edetään.
Pakko ei ole lähteä, kyllä tälläkin elää ...

Meillä on kyllä asunnot molemissa päissä, joten kaupunkielämä ei ole ihan outoa.

Tiedän mitä on yritystoiminta, en missään nimessä halua lasteni jatkavan sitä, mikäli epäilevät hetkeäkään omaa motivaatiotaan, yritys vaatii 100 %:n sitoutumisen, mielestäni maatila on samajuttu.

Pahin virhe minkä vanhemmat voi tehdä on se, että lapsi pakotetaan jatkamaan toimintaa johon sillä ei ole kiinnostusta tai luontaista edellytystä.
Siitä seuraa vain konkurssi jonain päivänä ja rappiolla oleva jälkeläinen, joka ei enää saa asioitaan kuntoon ja pahimmassa tapauksessa syyttä vanhempiaan kohtalostaan.

20 peltohehtaarin touhotuksiin menee peruskoneilla 300-400 tuntia/v (viljelysuunnitelmat, lajittelut, konehuollot, kuivurityöt, siirtymätaipaleet, peltotyöt, pakolliset rakennusten ylläpitohuollot, veroilmoitus, viljelysuunnitelmat, tukihaut ym.). Tähän päälle oman kerkeemisen mukaan loputtomasti rakennusten korjaamista ja lisärakentamista sekä peltojen perusparannuksia. Eli keväällä 2 vk ja syksyllä 3 vk "peltolomaa" palkkatöistä. Välissä viikonloput oheistöitä.

Sinä et tarvitse palkkatyötä jos saat tilan spv -hintaan (max 1/5 käyvästä markkina-arvosta). 130 ha metsää - jos vaan on vähänkin moni-ikäistä - antaa yhdelle sahamiehelle tuhdin vuosipalkan joka talvi. (Ainakin 20-30 kiloeuron nettomyynnit mahdollista hakata). Näin sinulle jää reilusti aikaa touhottaa peltotyöt ihan rauhassa. Metästä saat vielä toisinaan ekstraa niin, että voit rehvakkaasti ostaa naapureita ulos lisämaakaupoilla.

Eli osta pois, hommaa "sijaiskämppä" kaupungista kun saat eukon, ja jätä palkkatyöt tykkänään. Ne ovat perseestä ja syövät miestä sekä vievät kaiken jaksamisen ja ajan.

Luopio kirjoitti:

Esitin tuon asian ehkä liian monisanaisesti. Olisi asian voinut lyhyemminkin selittää. Ei enää oikeastaan paljoa väsytä sen kummemmin fyysisesti kuin henkisestikään. Joskus meni vähän huonosti ja silloin oli pakko vähän kelailla asioita kun ei tulevaisuus hyvältä näyttänyt.

Sitä paitsi asioiden puiminen voi itseasiassa tehdä hyvää. Käyn muutamien muiden masennuspotilaisen kanssa keskusteluja ja tosi yleinen masennuksen pahentaja on se että vanhemmat eivät ymmärrä. Varsinkin 18 ikävuoden paikkeilla olevat kärsivät siitä erityisesti. Yhden tuttuni masennusta pahentaa se että isä haluaa pojasta insinöörin. Poika lopetti lukion masennuksen taki ja isä sai hirveät kilarit. Sillä ei ollut mitään väliä minkälainen terveys tilanne pojalla on vain se merkitsi että pojasta olisi tullut insinööri eikä mikään perk****n duunari. Sen verran tuosta masennuksestani että se on sukuvika. Eli ei varsinaisesti ole maaseudun vika vaan geeneissä. Iso työmäärä vain pahentaa masennusta ja tietenkin tuollainen iskä joka ei ymmärrä asioita vaan inttää vastaan sen kummemmin ajattelematta asioita.

Ei sitä kauaa tarvitse yksin asua. Eikä se maalla asuminenkaan niin halpaa aina ole. Omakoti taloon saa kumminkin uppoamaan huomattavat summat rahaa kun sitä pitää yllä. On siinä kerrostalossakin kuluja mutta ei tässä tapauksessa raha ratkaisekkaan. Maksan mielummin enemmän kaupunki asumisesta koska saan siinä on niin paljon muita hyvä puolia.

Siinä olet harvinaisen oikeasa että maatilaa ei voi jatkaa tällä mielialalla mutta miksi pitäisi?
Voin ihan hyvin tehdä muuta hommaa. Aloitin keskustelun lähinnä sen takia että pääsee keskustelemaan erillaisesta näkökannasta ja siitä että kolikolla on aina kaksi puolta.

Maalla ihmiset paljon haukkuvat kaupunkia ja ymmärrän sen ihan hyvin. Kaupungissa ihmiset haukkuu maaseutua. Monta kertaa kuulee viljelijöiden suusta että käy vaan koittamassa asumista siellä kaupungissa. Kumminkin suurin osa kaupungissa asujista on tyytyväisiä eikä halua muuttaa maalle, sinne korpeen. Eli aina välillä sitä toivoisi tiettyä suvaitsevaisuutta toisia ihmisiä kohtaan. Varsinkin helsinkiläisten kanssa kun haastelee niin siellä on erityisen maaseutu vastaista väkeä. Herää vaan kysymys mikä siinä on niin vaikeaa hyväksyä jos toinen tykkää erillaisesta asuin ympäristöstä. Maaseudun ihana rauha on toisen pahin helvetti. Helsingissä asuvat pikkuserkut sanoivat että jos joutuisivat asumaan tälläisessä korvessa varmasti pimahtaisi päässä jossain vaiheessa koska täällä ei ole yhtään mitään pelkkää metsää ja peltoa.

Sanoi,ettei jaksa pelkkää lukemista.-Ja on nyt
iloinen neitokainen.Suunnittelee jo autokouluun lähtöäkin.

Luopio kirjoitti:

mitkä vaikuttaa luopumiseen. Eli liikaa hommia on yksi tärkeä pointti. Suvussa on masennus taipumus ja itsekkin painiskelen masennuksen kanssa. Syön lääkkeitä ja käyn psykiatrilla. Vietän välillä lomaa kaupungissa, saatan asua pari viikkoa putkeen kavereiden luona. Aina olo paranee kun pääsee sinne ihmisten ilmoille. On vaan tullut huomattua että tuo maatilalla elämä pahentaa masennusta aika pahasti joten ei senkään puoleen tarvii jäädä korpeen asumaan.

On niitä muitakin samanlaisia viljelijöitä täällä päin jotka eivät välitä siitä että stressi vaivaa vaan jatkavat työn tekoa samaan malliin ja noutaja tulee 55 vuotiaana... Ukkoa odottaa tuo sama kohtalo. Vielä odottaa että pitäisi minunkin unohtaa tuo terveydestä huolehtiminen. Eli pitäisi vaan painaa hommia niin kauan että sekoaa ja vetää itsensä narun jatkoksi. Se tuntuu olevan parempi ratkaisu kuin kaupunkiin muutto.

Olen 24 ja 15 vuotiaasta saakka tiennyt että haluan kaupunkiin asumaan. Tällä tilalla on joskus asunut paljon väkeä ja 8 henkeä kymmenestä muutti kaupunkiin eivätkä ole kuulemma paljoa katuneet ratkaisua. Ukko ei osaa ajatella että eri ihmiset tykkävät eri asioista toiset tykkää asua maalla ja toiset niin kuin minä kaupungissa.

Kun tila jää perintönä minulle laitan talon myyntiin ja ostan asunnon kaupungista. Meillä on piha piiri siinä kunnossa että ei tälläisessä ympäristössä kukaan kehtaa asua. Muilla maanviljelijä naapureilla on pihat siistinä ja talosta pidetään huolta. Toiset naureskelevat kun meidän pihapiiri näyttää lähinnä siltä kuin olisi saapunut manalan porteille. Rahaa laitetaan kaikkialle muualle mutta ei talon hoitoon. Ulko ovet vuotaa ja kylmä ilma puhaltaa pitkin taloa.
Eli ei paljoa huvita jäädä tähän taloon asumaan. Talo on muutenkin huonolla paikalla. Ison mäen päällä ja talvi koittelee aika pahasti...

Työskentelen lvi-alalla ja ne hommat riittävät minulle vallan hyvin. Varsinkin jos on elämänkumppani niin sitä suuremmalla syyllä en ala käyttämään kaikkea aikaa hommissa vaan vietän aikaa perheeni kanssa.

Tulevaisuuden suunnitelmani ovat siis varsin selvät lähten kaupunkiin teen vieraan hommia ja jos on lomautusta teen silloin metsähommia. Kun vain saisi ukon jotenki uskomaan tuon. On täällä lähistöllä sentään joitakin viljelijöitä jotka ajattelevat järjellä asioita. Eräs naapuri laittoi pillit pussiin ja sanoi lapsillee että tehkää mitä teette mutta älkää alkako tekemaan maanviljelys hommia. Silleen iskänkin pitäisi sanoa mutta kun ei järki pelaa että mikä kannattaa ja mikä ei vaan on pakkoajatus että jonkun pitää viljellä maata vaikka se ei kannattaisi.

Jos on perhettä niin silloin varsinkin haluan ehdottomasti asua kaupungissa. Ei se lapsuus täällä maaseudulla ollut kivaa. Vanhemmilla ei ollut koskaan aikaa vaan koko ajan piti olla hommissa. Kaverit asui kaukana joten aika meni yksi kotona. Eikä pienessä kylä koulussakaan käynti ollut mitenkään mukaavaa vaan isossa koulussa olisi ollut paljon mukavampaa. Jos joutuu kiusatuksi niin aina löytyy joku toinenkin jonka kanssa viettää välitunnilla aikaa.

Eli se on vähän sama kiinnostaako pelto hommat vai ei kun niistä ei tule koskaan saamaan niitä rahoja takaisin minkä koneisiin sijottaa. Jos kiinnostaisi maanviljely niin etsisin jonkun emännän jolla on vähän isompi tila. Mutta kun terveys on mitä on eikä tiedä vaikka joskus vielä olisi työkyvyttömyys eläkkeellä niin se on vähän mahdotonta lähteä tekemään pitemmän ajan suunnitelmia. Parempi vaan kun tekee vieraan hommia ja elää päivä kerrallaan eikä ala tekemään hurjia suunnitelmia että nyt alan viljelemään peltoa otan lainaa mitä maksan 20 vuotta ja sitten kun sekoaa parin vuoden jälkeen niin hupsis tila meni sen sileän tien. Parempi ottaa varman päälle eli jos tulee lomautus aikoja käy silloin hoitamassa vähän metsiä...

Vaikka syitä olisi takuulla ollut,vaikka muille jakaa.Burn outkin yritti tässä tuonnoin kaataa maahan,mutta itse omilla keinoillani ja päättä-
väisyydellä nousin ylös siitäkin taudista
ps.olisit muuten korjaillut sitä kotisi pihapiiriä ja ovia,etkä uikuttaisi isäsi saamattomuutta.-On varmaan ihan ahkera mies ikäisekseen,mutta masentuu jo sinustakin,kun aina uikutat...

40 vuotta emäntänä ollut kirjoitti:

Vaikka syitä olisi takuulla ollut,vaikka muille jakaa.Burn outkin yritti tässä tuonnoin kaataa maahan,mutta itse omilla keinoillani ja päättä-
väisyydellä nousin ylös siitäkin taudista
ps.olisit muuten korjaillut sitä kotisi pihapiiriä ja ovia,etkä uikuttaisi isäsi saamattomuutta.-On varmaan ihan ahkera mies ikäisekseen,mutta masentuu jo sinustakin,kun aina uikutat...

Se oli ennen vähän eri meininki, isännät piti lapsiaan ja muita perheeseen naituja ilmaisena työvoimana ja siitä piti olla vielä kiitollinen, että sai tehdä ilmaiseksi töitä toiselle ...

Nykyään kukaan ei kehtaisi vaatia sellaista, mikä ennen oli itsestään selvyys.

käy vieraan hommissa ja tekee usein 12-14 tuntisia päiviä joten ei niihin koti hommiin paljoa jää aikaa mutta silti ei voi laittaa peltoja vuokralle vaan välttämättä haluaa tehdä kaiken itse.

Tuo 30 hehtaaria peltoa lisää tarkoittaa sitä että viljeltävän pellon kokonais pinta-alan tulisi olla vähintään 50 hehtaaria että saisi rahat pois jotka on mennyt uusiin koneisiin, uuteen kuivuriin, pellon kunnostuksiin ja muihin kuluihin. Laskelmien mukaan saisin rahani takaisin juuri ja juuri eläke ikään mennessä. Sen jälkeen alkaisi jotain jäämään käteen. Ukko vaan syyttää miuta että lähden kaupunkiin mutta itse on käynyt vieraan hommissa ja laiminlyönyt tilan hoidon. Tilanne olisi ihan eri jos isä olisi ajoissa laajentanut tilaa ja hankkinut koneita. Eli toisin sanoen isä voi syyttää ihan vain itseään.

Enkä muuten ole ainoa viljelijä joka samanlaisen iskän kanssa tappelee. Sen olen ainakin oppinut että osaan ajatella lapsiani vähän enemmän aikuisena....

Muutama tunti,on taittu teillä jäädä tehokkuuden kelkasta pois jo aika päiviä sitten.Käyppä vaikka metsäpuolen koulutus,kun teillä on metsäpintaalaa ja hoitele metsät kuntoon.Ja lopuksi,Älä murehdi tässä vaiheessa liikoja omia eikä ukon asioita,Aikuisena asioilla on tapana järjestyä.

Menee nykyään kirjoitti:

Muutama tunti,on taittu teillä jäädä tehokkuuden kelkasta pois jo aika päiviä sitten.Käyppä vaikka metsäpuolen koulutus,kun teillä on metsäpintaalaa ja hoitele metsät kuntoon.Ja lopuksi,Älä murehdi tässä vaiheessa liikoja omia eikä ukon asioita,Aikuisena asioilla on tapana järjestyä.

Puulla on hyvä hinta joten kaikki sileäksi ja kasvattamaan viljaa.

Menee nykyään kirjoitti:

Muutama tunti,on taittu teillä jäädä tehokkuuden kelkasta pois jo aika päiviä sitten.Käyppä vaikka metsäpuolen koulutus,kun teillä on metsäpintaalaa ja hoitele metsät kuntoon.Ja lopuksi,Älä murehdi tässä vaiheessa liikoja omia eikä ukon asioita,Aikuisena asioilla on tapana järjestyä.

Älä nyt ole ääliö noiden muuutamien tuntiesi kanssa. Tuollaisella tilalla menee jo paperiasioiden hoitoon, Visun tekemiseen ym. se muutama tunti.

Harvemmin se 20 ha on yhessä klimpissä. Eikä sellaisessa hätäpäisessä näennäisviljelyssä ole mielestäni mitään järkeä kun vain tukiin turvataan.

Katoppa tuosta Alestalon tapauksesta mallia miten tehokkaasti tilaa voidaan viljellä, siellä on ollut homma hanskassa.

Misi kirjoitti:

Puulla on hyvä hinta joten kaikki sileäksi ja kasvattamaan viljaa.

tosiiankin joo kannattaa pistää kasvava metsä pinoon ja pelloksi! kerrohan mulle mihin toi kannattavuus perustuu viljanviljelyssä näillä tukiehdoilla?

Miulla ei ole sitä ongelmaa että veri alkaisi vetämään maaseudulle ainakaan viljely hommiin kun meiän tilalla tuosta hommasta ei koskaan saa kannattavaa. Kaikkea ei kerkeä tekemään joten myyn pellot ja keskityn vain metsän hoitoon.

Äiti kasvattaa karjaa mutta ei osaa paljoa koneilla ajella joten ukolle jää kone hommat. Hän ei taas paljoa eläinten hoitoon puutu. Eihän pelkkä viljan viljely niin paljoa työllistäisi mutta kun pitää tehdä heinää, ajaa paskaa ja käydä paperi sotaa mitä ei pelkällä viljatilalla olisi niin paljoa kuin karjatilalla.

Ukko helpottaisi työ tilannettaan vähän jos ei inttäisi siitä miten pitää jäädä maalle asumaan. Saattaisin joskus käydä kaupungista auttamassa mutta jos tuolleen pitää inttää niin se on apua turha odottaa.

Mitäs väliä sillä on jos pari sukupolvea on samaa tilaa hoitanut!? Sitä ennen saattoivat ne edelliset sukupolvet asua jossain muussa paikassa vaikka miten kauan ja nyt taas minä siirryn kaupunkiin ja seuraavat sukupolvet saattavat asua siellä jonkun aikaa. Asuinpaikat vaihtelee koko ajan joten tuntuu vaan turhalta höyryämiseltä tuo jatkaminen. Ei siinä tilalla kukaan ole kumminkaan aina ollut eikä tule ikuisuutta olemaan joten...

Luopio kirjoitti:

Miulla ei ole sitä ongelmaa että veri alkaisi vetämään maaseudulle ainakaan viljely hommiin kun meiän tilalla tuosta hommasta ei koskaan saa kannattavaa. Kaikkea ei kerkeä tekemään joten myyn pellot ja keskityn vain metsän hoitoon.

Äiti kasvattaa karjaa mutta ei osaa paljoa koneilla ajella joten ukolle jää kone hommat. Hän ei taas paljoa eläinten hoitoon puutu. Eihän pelkkä viljan viljely niin paljoa työllistäisi mutta kun pitää tehdä heinää, ajaa paskaa ja käydä paperi sotaa mitä ei pelkällä viljatilalla olisi niin paljoa kuin karjatilalla.

Ukko helpottaisi työ tilannettaan vähän jos ei inttäisi siitä miten pitää jäädä maalle asumaan. Saattaisin joskus käydä kaupungista auttamassa mutta jos tuolleen pitää inttää niin se on apua turha odottaa.

Mitäs väliä sillä on jos pari sukupolvea on samaa tilaa hoitanut!? Sitä ennen saattoivat ne edelliset sukupolvet asua jossain muussa paikassa vaikka miten kauan ja nyt taas minä siirryn kaupunkiin ja seuraavat sukupolvet saattavat asua siellä jonkun aikaa. Asuinpaikat vaihtelee koko ajan joten tuntuu vaan turhalta höyryämiseltä tuo jatkaminen. Ei siinä tilalla kukaan ole kumminkaan aina ollut eikä tule ikuisuutta olemaan joten...

Itseasiassa sulla on tuo aikuistuminen käynnistynyt. Nuo ajatukses siihen liittyy ja hyvä niin. Itellä se tuli aika pikaseen n. 20 vuotiaana, kun riidan päätteksi pakkasin kappeeni ja lähdin.

Meni siinä vuosi about, ei oltu puheväleissäkään. Piti ukonkin lopulta niellä ylpeytensä ja uskoa, että pojasta tulee aikuinen mies eikä sen asioita voikaan määrätä.

Sittemmin kun olen perustanut perheen ja saanut lapsia, olen alkanut itekin paremmin ymmärtämään sen käytöstä, huomannu jo samoja piirteitä itessäni. Kasvun paikka se oli molemmille. Niin kun se kai on aina kun lapset lähtee kotoa.

20 vuotta tuosta, ollaan jo oikeestaan kavereita. Ei oltais, jos olisin jäänyt. Ei olis sovittu samaan taloon.

Kun noita sun juttujas lukee, tulee vaan mieleen, että isäs on uupunut ja haluais itse jo lopettaa. Siitä kai se sen paine siihen sinun jatkamistoiveeseen tulee. Muutenhan isäukkos on vielä parhaassa työiässä.

Koita sitäkin ymmärtää, onhan se joka isännän toiveena, että nuoret jatkais siitä mihin itse jäi. Tosin jos investoinnu ei ole, niin ei niin paljon liene murehtimista. Tavallaan vois ajatella, että ei kuitenkaan ole halunnut tilaa elinkelpoiseksi kehittää, ainakaan velkataakkaa sulle siirtää. Sekin on sinun kannalta helpompi tilanne, kuin jos tila olis kehittämisen myötä veloissaan.

Ja usko pois, kerrostalossa alkaa kesällä ahistamaan jos on tottunu vapaasti ulkona olemaan. Talvella se on päinvastoin mukavaa. Ei tarvii lumihommia sun muuta touhuta.

Sinuna en myisi mitään, vuokraisin vaan. Mieli monesti muuttuu iän myötä.

Luin kerran yhden mietelauseen, joka oikeestaan on aika syvällinen. Se vaihtoi murehtimisen toiminnaksi. Itse ne päätökset tosiaan on tehtävä, ajopuuna on elämä onnetonta.

"Vain me itse voimme määrätä elämämme suunnan, rikkauden, rakkauden, ystävyyden"

toden totta kirjoitti:

Itseasiassa sulla on tuo aikuistuminen käynnistynyt. Nuo ajatukses siihen liittyy ja hyvä niin. Itellä se tuli aika pikaseen n. 20 vuotiaana, kun riidan päätteksi pakkasin kappeeni ja lähdin.

Meni siinä vuosi about, ei oltu puheväleissäkään. Piti ukonkin lopulta niellä ylpeytensä ja uskoa, että pojasta tulee aikuinen mies eikä sen asioita voikaan määrätä.

Sittemmin kun olen perustanut perheen ja saanut lapsia, olen alkanut itekin paremmin ymmärtämään sen käytöstä, huomannu jo samoja piirteitä itessäni. Kasvun paikka se oli molemmille. Niin kun se kai on aina kun lapset lähtee kotoa.

20 vuotta tuosta, ollaan jo oikeestaan kavereita. Ei oltais, jos olisin jäänyt. Ei olis sovittu samaan taloon.

Kun noita sun juttujas lukee, tulee vaan mieleen, että isäs on uupunut ja haluais itse jo lopettaa. Siitä kai se sen paine siihen sinun jatkamistoiveeseen tulee. Muutenhan isäukkos on vielä parhaassa työiässä.

Koita sitäkin ymmärtää, onhan se joka isännän toiveena, että nuoret jatkais siitä mihin itse jäi. Tosin jos investoinnu ei ole, niin ei niin paljon liene murehtimista. Tavallaan vois ajatella, että ei kuitenkaan ole halunnut tilaa elinkelpoiseksi kehittää, ainakaan velkataakkaa sulle siirtää. Sekin on sinun kannalta helpompi tilanne, kuin jos tila olis kehittämisen myötä veloissaan.

Ja usko pois, kerrostalossa alkaa kesällä ahistamaan jos on tottunu vapaasti ulkona olemaan. Talvella se on päinvastoin mukavaa. Ei tarvii lumihommia sun muuta touhuta.

Sinuna en myisi mitään, vuokraisin vaan. Mieli monesti muuttuu iän myötä.

Luin kerran yhden mietelauseen, joka oikeestaan on aika syvällinen. Se vaihtoi murehtimisen toiminnaksi. Itse ne päätökset tosiaan on tehtävä, ajopuuna on elämä onnetonta.

"Vain me itse voimme määrätä elämämme suunnan, rikkauden, rakkauden, ystävyyden"

Vaikka jo uuvuttaisikin.-Jos meillä olisi tehty muutama vuosi sitten sukupolvenvaihdos,kaikki olisi jo mennyt aikoja sitten kurkusta alas.
-Että se siitä isäukkojen haukkumisista.

toden totta kirjoitti:

Itseasiassa sulla on tuo aikuistuminen käynnistynyt. Nuo ajatukses siihen liittyy ja hyvä niin. Itellä se tuli aika pikaseen n. 20 vuotiaana, kun riidan päätteksi pakkasin kappeeni ja lähdin.

Meni siinä vuosi about, ei oltu puheväleissäkään. Piti ukonkin lopulta niellä ylpeytensä ja uskoa, että pojasta tulee aikuinen mies eikä sen asioita voikaan määrätä.

Sittemmin kun olen perustanut perheen ja saanut lapsia, olen alkanut itekin paremmin ymmärtämään sen käytöstä, huomannu jo samoja piirteitä itessäni. Kasvun paikka se oli molemmille. Niin kun se kai on aina kun lapset lähtee kotoa.

20 vuotta tuosta, ollaan jo oikeestaan kavereita. Ei oltais, jos olisin jäänyt. Ei olis sovittu samaan taloon.

Kun noita sun juttujas lukee, tulee vaan mieleen, että isäs on uupunut ja haluais itse jo lopettaa. Siitä kai se sen paine siihen sinun jatkamistoiveeseen tulee. Muutenhan isäukkos on vielä parhaassa työiässä.

Koita sitäkin ymmärtää, onhan se joka isännän toiveena, että nuoret jatkais siitä mihin itse jäi. Tosin jos investoinnu ei ole, niin ei niin paljon liene murehtimista. Tavallaan vois ajatella, että ei kuitenkaan ole halunnut tilaa elinkelpoiseksi kehittää, ainakaan velkataakkaa sulle siirtää. Sekin on sinun kannalta helpompi tilanne, kuin jos tila olis kehittämisen myötä veloissaan.

Ja usko pois, kerrostalossa alkaa kesällä ahistamaan jos on tottunu vapaasti ulkona olemaan. Talvella se on päinvastoin mukavaa. Ei tarvii lumihommia sun muuta touhuta.

Sinuna en myisi mitään, vuokraisin vaan. Mieli monesti muuttuu iän myötä.

Luin kerran yhden mietelauseen, joka oikeestaan on aika syvällinen. Se vaihtoi murehtimisen toiminnaksi. Itse ne päätökset tosiaan on tehtävä, ajopuuna on elämä onnetonta.

"Vain me itse voimme määrätä elämämme suunnan, rikkauden, rakkauden, ystävyyden"

Eipä se tilanpito aina ole niin yksiselitteistä, hienoa että kaikki meni loppujen lopuksi hyvin.

mutta talot pitävät kunnossa kirjoitti:

Vaikka jo uuvuttaisikin.-Jos meillä olisi tehty muutama vuosi sitten sukupolvenvaihdos,kaikki olisi jo mennyt aikoja sitten kurkusta alas.
-Että se siitä isäukkojen haukkumisista.

äkilliset tapahtumat jotka muuttavat tilan toimintaa.

Asia on niin että kyllä jokaisen nuoren olisi hyvä kokeilla vapautta oli se sitten kaupungissa tai missä vain.
Oppii elmää ja helpompi sitten tulla takaisin jos niin haluaa ja tuntuu oikealta jatkamaan tilanpitoa.

Itseppä sain tilan hommat kontolle vähä päälle parinkymmenen, ainoa mikä unohtui oli se että en omistanutkaan tilaa.
Perheen perustamisen yhteydessä tämä asia tuli selväksi, työt oli kyllä kelvannut ja olinkin halunnut aina tehdä maahommia. Puoliso vaan oli väärä..kaikella tapaa ja kaikille. sisaruksetkin hyäkkäsivät kimppuun nurkan takaa,en toivo kenellekään tilannetta jossa joutuu valitsemaan tilan tai puolison välillä.
Oli äärimmäisen raskasta miettiä mitä tapahtuu tilalle lähtiessä kokonaan pois, koska silloin uhkauksena oli se että takaisin ei ole tulemista.
Mitä tilalle tapahtuu kuka sen hoitaa.

Olisipa joku neuvonut tai vinkannut edes vähän aikoinaan että jotain yllättävää voi tapahtua ja tilan omistusuhteet selviävät nopeastikin kuka määrää ja mitä.

muitakin kirjoitti:

äkilliset tapahtumat jotka muuttavat tilan toimintaa.

Asia on niin että kyllä jokaisen nuoren olisi hyvä kokeilla vapautta oli se sitten kaupungissa tai missä vain.
Oppii elmää ja helpompi sitten tulla takaisin jos niin haluaa ja tuntuu oikealta jatkamaan tilanpitoa.

Itseppä sain tilan hommat kontolle vähä päälle parinkymmenen, ainoa mikä unohtui oli se että en omistanutkaan tilaa.
Perheen perustamisen yhteydessä tämä asia tuli selväksi, työt oli kyllä kelvannut ja olinkin halunnut aina tehdä maahommia. Puoliso vaan oli väärä..kaikella tapaa ja kaikille. sisaruksetkin hyäkkäsivät kimppuun nurkan takaa,en toivo kenellekään tilannetta jossa joutuu valitsemaan tilan tai puolison välillä.
Oli äärimmäisen raskasta miettiä mitä tapahtuu tilalle lähtiessä kokonaan pois, koska silloin uhkauksena oli se että takaisin ei ole tulemista.
Mitä tilalle tapahtuu kuka sen hoitaa.

Olisipa joku neuvonut tai vinkannut edes vähän aikoinaan että jotain yllättävää voi tapahtua ja tilan omistusuhteet selviävät nopeastikin kuka määrää ja mitä.

Nää on aina ikäviä juttuja, sisarusten välillä taistellaan aina niitä vanhoja riitoja.

Mikäli vielä vanhemmatkin on yhtä sokeita, niin ikävä juttu ...