Pakko pyytää apua

jospa hän saisi teidät houkuteltua ihmisten ilmoille

Ja sen olet nyt tehnyt. Tiedätkö, ei tuo erakoituminen lapsen jälkeen ole niin kauheen harvinaista ja se, että jo hiukan olosuhteiden pakostakin olemaan yksin, ei todellakaan helpota asiaa.
Sinulla on ehkä synnytyksen jälkeinen masennus. Ja oletko miettinyt paniikkihäiriön mahollisuutta.
Itse omaan nimittäin nämä (ja paljon muutakin ;o ), sen takia oireesi kuullostavat niin tutulta.
Ja vauvan kanssa, kun on yleensä väsymykselle altis, niin se vaan pahentaa niitä paniikkioireita.
Oletko huomannut, että esimerkiksi todella huonosti nukutun yön jälkeen on käytännössä mahdotonta edes ajatella lähtevänsä mihinkään.
Netti on mullekkin välillä se ainoa linkki tuonne ulkomaailmaan. Mulla ei oo täällä kavereita, enkä niitä ihan hirveästi kaipaakkaan. Ne kaverit, mitkä ovat,niin niiden kanssa olenkin yhteydessä päivittäin.
Neuvoja...
No, ensin on se, että kerro miehellesi,missä oikeasti mennään. Et kerro miehestäsi mitään, että mikä voisi olla hänen reaktionsa, jotkut ymmärtävät, jotkut eivät, valitettavasti. Mutta se, että olet tuonut tämän julki jo tänne, on iso asia.
Seuraava askel on neuvola tai sitten ihan tk-lääkäri. Saatat tarvita hetkeksi esim, jonkinlaisen lääkityksen, että nuo esim kaupassa käynnit alkavat sujua.
Kotiin jumittautuminen on se kaikista huonoin vaihtoehto. Itse opettelen taas tuohon ulkomaailmaan nimittäin.
Joskus siihen tarvitaan lääkkeen apu, joskus menee ilmankin. Sen tietää, kun on lähdössä.
Mutta sinne ulkoilmaan teidän olisi hyvä päästä. Ja pikkuhiljaa siedätät itsesi niihin ihmisiin. Ensin rattailette sellaista reittiä, missä ei liiku paljoa ihmisiä ja sitten kerta kerran jälkeen enemmän.)
Voimia...

Mun on nuorempi kanssa ihan vähän vajaa vuoden ja tiedän, ettei se niin helppoa aina itsensä kanssa ole. Vaikkei mulla ees ensimmäinen....
Mutta luotan siihen, että jossain vaiheessa, asioiden on käännyttävä parempaan suuntaan...

Sitä käännöstä odottaessa, nautitaan niistä pienistä hyvistä hetkistä ;o )

Samanlaisia tuntemuksia itselläkin,vaikka kotona vasta 3kk:en vauva,..mies töissä melki päivittäin, muut omaiset eivät syystä toisesta jaksa käydä auttamassa.sitä väsyy niin totaalisesti ettei jaksa edes ajatella lähteä päivittäin ihmistenilmoille,esim vaunuajelulle,tai muille asioille. huomasin kerran kaupassa käydessäni jonkinlaista paniikinpoikasta olo oli todella epätodellinen, pyörytti ja sydän hakkasi,monet yöt nukuttu todella huonosti,se monesti saa kehon toimimaan äärimmäisessä väsymyksessä oudolla tavoin,jonkinlaista masennustakin saattaa olla..ainoa apu on asioista puhuminen esim suoraan omalle lääkärille,yksin ei tarvitse jäädä ongelmiensa kanssa,eikä tunteita pidä hävetä.lääkärit ovat ammatti-ihmisiä.voimia sinulle! asiat on tapana järjestyä!!etkä ole ainoa tunteittesi kanssa painiskeleva

käytin pari vuotta lääkitystä paniikkihäiriöön ja puoli vuotta masennukseen ja lopetin käytön viime syksynä raskauden takia. Kun paniikkikohtaukset ja masennusoireet tulivat pikkuhiljaa takaisin, niin puhuin asiasta ja peloistani neuvolassa, josta he ohjasivat minut psykiatriselle sairaanhoitajalle. Hän kävi tänään ensimmäistä kertaa luonani, joka oli minusta upea juttu, kun ulos meneminen on melkein mahdotonta. Puhun kyllä asiasta miehelleni ja ystävilleni, mutta kerrankin joku ymmärsi minua ja antoi luvan olla masentunut ja ahdistunut. Enää en kysy "miksi olen tällainen" vaan sanon "minä olen tällainen". Ensimmäistä kertaa minua hävetti hakea apua ja luulin olevani harhaluuloinen ja hölmö, mutta se kannatti, eikä kukaan muu ole kuvitellut minusta niin. Itse selvisin ensimmäisen kanssa ilman lääkitystä, joskin se oli yhtä helvettiä. Siksi se ei ollut sen arvoista, kun olisin voinut nauttia elämästä, enkä pelätä sitä.

Tilaasi kutsutaan paniikkihäiriöksi. Minulle tuli paniikkihäiriö ensimmäisen muksun synnyttyä. Kaupassa jotenkuten pystyin käymään, mutta pankissa esimerkiksi tuntui että kaikki katsoo, ja meinasin pyörtyä jne. kun kävelin siellä. Itselläni auttoi vaivaan kun vaan reippaana aina astelin kyseisiin paikkoihin, pikkuhiljaa pelko katosi ja nyt ei kyllä tee pahaa käydä missään. Jos itselläsi ei toimi kyseinen taktiikka, kannattaa käydä lääkärissä ja harkita ihan paniikkihäiriölääkkeitä, ja kerro nyt ihmeessä miehellesi asiasta että saat tukea joltain.

voinko soittaa sulle on ollut ihmisiä jotka on ollut samanlaisessa tilanteessa ja on rukoiltu niitten puolesta ja on auttanu. ja jos et pysty soittamaan niin pyydä jeesusta vapauttamaan.ps.lue raamatusta psalmi luku 50 jae 15. itse olen ollut joskus masentunut ja peloissani muuta kun jumalan rakkaus sai koskettaa kaikki väistyi.