Minä tulin raskaaksi "vahingossa", siis lasta ei oltu suunniteltu ja pari viime kuukautta on ollut aikamoista helvettiä aika-ajoin. Lapsen isä lähti lätkimään, väittää muka että on kiinnostunut lapsestaan, mutta aika hiljaista pitelee, "mietiskelee asioita" vissiin...
Eli oma olo on ollut jo viikkoja mitä on, välillä täyttä ahdistusta ja tuntunut että seinät kaatuu päälle. Mietin aborttia, ajattelin että asia olisi sillä selvä, voisin jatkaa elämääni. Ajattelin että en todellakaan ole valmis tähän, varsinkaan yksin. Vaikka on vanhemmat ja ystäviä niin eivät ne korvaa parisuhdetta, josta saa voimaa myös henkiseen jaksamiseen. Ei olisi ketään kenen kanssa tunnustella ensimmäisiä potkuja, ihastella ultraäänikuvaa, käydä neuvolassa yms.
Lopulta päädyin pitämään lapsen. Nyt viikkoja vähän reilu 12. Mietin myös vakavissani lapsen antamista adoptioon, vaikkei sekään varmaan helppoa olisi.
Kävin juuri ensimmäisessä ultrassa. Ennen ultraa ajattelin että mitä helvettiä oikein olen tekemässä, jopa toivoin että lääkäri toteaisi että raskaus on mennyt kesken.
Mutta kun näin lapseni ensimmäistä kertaa.... Se vilkutti, potki, nyki napanuoraansa ja heitti kuperkeikkoja minkä kerkesi. Ja pakko sanoa, se oli yksi elämän hienoimmista hetkistä. Sillä hetkellä kaikki muu katosi, näin vain sen pienen ihmisen joka mellastaa sisälläni, jonka sydän sykkii ja joka odottaa pääsyään maailmaan. Se oli todella ihmeellinen hetki. Ystäväni joka oli mukanani, sanoi minulle jälkeenpäin, että kun hän näki vauvan, niin hän ajatteli, että mitä ihmeen kamalaa muka siinä voi olla, jos tuo pieni ihminen tulee tähän maailmaan? Minusta se oli erittäin hyvin sanottu :)
Tiedän edelleen että vaikeuksia on edessä, ei ongelmat ratkea sillä että näkee sen vauvan, mutta se pistää asiat todella tärkeysjärjestykseen. Nyt tiedän varmasti että tein oikein kun päädyin pitämään lapsen.
Eli, pointtini on se, että jos et ole varma abortista, niin älä tee sitä. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun näkee vauvan ensi kertaa!
En ole mikään abortinvastustaja, en yritä aivopestä ketään, halusin vain kertoa oman kokemukseni. Ymmärrän tietysti että jossain tilanteissa ei todella näe muuta vaihtoehtoa, mutta jos epäilyttää, niin abortti ei ole oikea keino. Kuten ystäväni sanoi, miksi ihmeessä se lapsi ei saisi syntyä tähän maailmaan???
Eli oma olo on ollut jo viikkoja mitä on, välillä täyttä ahdistusta ja tuntunut että seinät kaatuu päälle. Mietin aborttia, ajattelin että asia olisi sillä selvä, voisin jatkaa elämääni. Ajattelin että en todellakaan ole valmis tähän, varsinkaan yksin. Vaikka on vanhemmat ja ystäviä niin eivät ne korvaa parisuhdetta, josta saa voimaa myös henkiseen jaksamiseen. Ei olisi ketään kenen kanssa tunnustella ensimmäisiä potkuja, ihastella ultraäänikuvaa, käydä neuvolassa yms.
Lopulta päädyin pitämään lapsen. Nyt viikkoja vähän reilu 12. Mietin myös vakavissani lapsen antamista adoptioon, vaikkei sekään varmaan helppoa olisi.
Kävin juuri ensimmäisessä ultrassa. Ennen ultraa ajattelin että mitä helvettiä oikein olen tekemässä, jopa toivoin että lääkäri toteaisi että raskaus on mennyt kesken.
Mutta kun näin lapseni ensimmäistä kertaa.... Se vilkutti, potki, nyki napanuoraansa ja heitti kuperkeikkoja minkä kerkesi. Ja pakko sanoa, se oli yksi elämän hienoimmista hetkistä. Sillä hetkellä kaikki muu katosi, näin vain sen pienen ihmisen joka mellastaa sisälläni, jonka sydän sykkii ja joka odottaa pääsyään maailmaan. Se oli todella ihmeellinen hetki. Ystäväni joka oli mukanani, sanoi minulle jälkeenpäin, että kun hän näki vauvan, niin hän ajatteli, että mitä ihmeen kamalaa muka siinä voi olla, jos tuo pieni ihminen tulee tähän maailmaan? Minusta se oli erittäin hyvin sanottu :)
Tiedän edelleen että vaikeuksia on edessä, ei ongelmat ratkea sillä että näkee sen vauvan, mutta se pistää asiat todella tärkeysjärjestykseen. Nyt tiedän varmasti että tein oikein kun päädyin pitämään lapsen.
Eli, pointtini on se, että jos et ole varma abortista, niin älä tee sitä. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun näkee vauvan ensi kertaa!
En ole mikään abortinvastustaja, en yritä aivopestä ketään, halusin vain kertoa oman kokemukseni. Ymmärrän tietysti että jossain tilanteissa ei todella näe muuta vaihtoehtoa, mutta jos epäilyttää, niin abortti ei ole oikea keino. Kuten ystäväni sanoi, miksi ihmeessä se lapsi ei saisi syntyä tähän maailmaan???
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tuli leveä hymy naamalle! Ja erittäin paljon onnea sinulle siitä että teit oikean päätöksen juuri sinulle. Olen onnellinen puolestasi :D loistavaa ja sujuvaa loppuraskautta, vaikka lapsen isä ei iloasi jakaisikaan (ja uskallan väittää että kun lapsen näkee, voi hyvin iloitakin), on sinulla ne ystävät ja perhe jotka jakavat onnesi.
:D :D
***
Nyt kun olet vasta päätöksesi tehnyt ja sinulla on tuoreena mielessä ne ajatukset, jotka tuohon päätöksentekoprosessiin liittyivät, niin voisitko kertoa meille, mitä samanlaisessa tilanteessa olevan olisi mielestäsi hyvä löytää tältä palstalta!?
Mikä/mitkä asiat saivat sinut lopulta tekemään päätöksesi pitää lapsi? Mitä olisit itse toivonut saavasi (ja ehkä saitkin) kuulla/tietää ennen päätöstäsi? Oliko olemassa jotakin tietoa, joka oli sinulle täysin vierasta ja joka yllättikin?
Onnellista odotusta sinulle ja muista, että elämänne voi olla onnellista ilman lapsen isääkin, vaikka tietysti ihannetilanne olisi se, että olisitte ehjä perhe! :)