se oli suuri ja villi joki
vielä silloin
ennen merta siitä pienemmät kaksi
haarauti länteen ja itään
sen läntisen rannat
suvannot poukamat
raskaina nuokkuvat
lehtevät puut
lumpeet kaislat ja
kaikki muut
ne olivat minun
paras onkipaikkani oli
lähellä siltaa
siinä lähellä kaartui leppäpuu
tummaksi varjoksi
virtaan
siellä minä
ongin ja odotin
sinistä kanoottia
ja sieluni täydeltä
sinua
et sinä aina tullut
odotin kuitenkin vain
mitä muutakaan
polvihousuinen poika voi
kun päivät ja yöt
vain sinusta unelmoi
vielä silloin
ennen merta siitä pienemmät kaksi
haarauti länteen ja itään
sen läntisen rannat
suvannot poukamat
raskaina nuokkuvat
lehtevät puut
lumpeet kaislat ja
kaikki muut
ne olivat minun
paras onkipaikkani oli
lähellä siltaa
siinä lähellä kaartui leppäpuu
tummaksi varjoksi
virtaan
siellä minä
ongin ja odotin
sinistä kanoottia
ja sieluni täydeltä
sinua
et sinä aina tullut
odotin kuitenkin vain
mitä muutakaan
polvihousuinen poika voi
kun päivät ja yöt
vain sinusta unelmoi
Vastaukset 10
Vanhimmat
runosi vie minut, tällä kertaa joen rantaan. En odottanut ketään, odotin kohon vajoavan veden pinnan alle. Eikä se joki ollut enää villi ennen merta ja voimalaitosta.
Istuin usein illalla ongella, harmitti, kun mummo huusi nukkumaan, just kun kala alkoi syödä. Tuolloin unelmoin vielä isosta kalansaaliista:)
Hyvin elävästi kirjoitat runoja, minä löydän aina itseni jostain :)))
Kiitos
Joskus muistojen tiet kulkevat niin lähellä toisenkin polkuja
Polvihousuinen poika,onkii ja odottaa.
Mitä tunsit, kun sininen kanootti saapui?
Hieno runo, peres! Tästä voisi vaikka maalata taulun. Kiitos lukuelämyksestä!:D
Kiitos kun muistit taas
Mitäkö tunsin
Tais sydän kauhiasti pampattaa
Kaunis odotus,
mihin sitä vois verrata?
Luonnon helmassa kesässä ja
kala söi.
Odotus syvällä asuu, kiitos aito maalaus.Liisa
Kiitos
Maalaillaan lissää
minä lettipäinen tyttö
puun takana
sydän väpättäen toivoin
ei huomaa hän
onkii vaan
ja suru silmissäni
käännyin
kiirehdin kotiin
Sinä olit vain se naapurin tyttö
Kiva muttei sullaa ollu kanoottia
se oli se jännitys, joka nakkeli kiviä
rattaisiin.
Tietäisitpä vain, kuinka sydän halusi
mutta jalkani eivät suostuneet
ne olivat kuin järkäleiset kivet
paikallaan jähmettyneinä.
***
Jukopliut sentään, että osaat viedä tunnelmaan
Peres. Kanootitta, näkymättömin siivin lennän
luoksesi :)
Kiitos jälleen, olet Sinä uskomaton !
Mulla vain oli keltainen kumikanotti!
Kyll sää sen tiijät!
No, väliin olin, kieltämättä, vähän märkä,ja yltäpäältä lumpeissa
ja levissä ja sammakko pääni päällä,
mutta kun se kanootti on niin kiikkerä...
Sitä minä monesti ihmettelin, että missä sinä olit,
kun ei näkynyt kuin onki rannassa tökättynä,,,,
Mutta runosi,,,*huoh*,, niin kauniin näkymän silmiin loihdit! Ja tunnelmat...Ihana! :)