Lapsena minulla oli pakko-oireita ja pakkomielteitä,jotka olivat lieviä.
Olin äärimmäisen levoton lapsi ja nuoruus meni viinan,huumeiden ja itsemurha-yritysten parissa.
Aina tuntenut olevani porukkaan kuulumaton ja nyt 30v,kun tuo olo pitäisi olla jo tipotiessään ei se ole.Olen kärsinyt masennuksesta nuorena.
Olen nolo sosiaalisissa tilanteissa ja en pysty katsomaan silmiin,mutta en tunne olevani ujokaan.
En ole saanut luotua hyviä toimivia suhteita koskaan.Joidenkin ihmisten seurassa on helpompi olla,kuin toisten.
En ole tyhmä ollenkaan,vaikka koulu ei mennyt keskivertoa paremmin.
Erotan oikean ja vasemman :)
Olen käytännön töissä eritäin tehokas ja tietyt lievät pakkomielteet "sammutinko hellan"-varmistelut tms. tuovat vain turvallisen olon :)
Olen yliherkkä ja kärsin aika-ajoin siitä.
Luulen tuntevani ihmisten tunnetilat aika usein ja usein olen ollut oikeassakin.Tulkitsen katseita/eleitä ja tuskastun,kun en ole tilanteissa läsnä turhien ja ahdistavien pohdintojeni vuoksi.
Kuljen ikäänkuin tuntosarvet pystyssä.
Olen kuitenkin täysin normaali ja älykäs.
En kuitenkaan haluaisi kenellekkään samaa menneisyyttä,kuin itselläni on ollut.
Pikkusiskoni kärsi pakko-oireista, -liikkeistä paljon pahemmin,kuin minä.Oli kaikki mahdolliset liikkeet,ääniä ja tic-oireet.
On eriluontoinen,kuin minä.
Oli koulussa myöskin keskiverto ja aivan on normaali ja itseasiassa sosiaalisesti paljon näppärämpi,kuin minä.On kiltti ja herttainen aina ollut.Nyt aikuisuuden kynnyksellä on hieman näkyillyt muutoksia,vihaisuutta,välinpitämättömyyttä,masennusta.Nähdään sen verran harvoin nykyään,että en elämästään paljon tiedä.Jotain pakkoliikkeitä-äännähdyksiä on vieläkin.
Velini välttää huolestuttavan paljon katseita ja karttaa niitä tuttujenkin kanssa.Veistelee vitsejä,joka tilanteeseen ja on levoton.
Ei keskustele vakavasti,kuin korkeintaan kännissä.Ei luo suhteita juurikaan,mutta työssään on huippu.
ASIAAN
Pojallani 9v on alkanut olla lieviä pakko-oireita(niiskuttaa,"kurluttaa").Ei tykkää mennä kouluun enää,niinkuin en minäkään aikoinani.
Pelkään,että saa saman kohtalon,kun minäkin aikoinaan ja joutuu ikuisesti miettimään olevansa erilainen ja outo ilman mitään kunnon syytä.
Onko ja kuulostaako nämä oirehdinnat asperger-oireilta,touretten syndroomaa vaiko jotain muuta?
Kuinka pitäisi toimia ja ajatella?
Olenko oikeasti nyt loplta oikeilla jäljillä ja saan itsellenikin jonkun syyn miksi oloni on niin omituinen,käyttäytyminen ja ajatukset erilaisia.
Perityvää ainakin selvästi on :)
Olin äärimmäisen levoton lapsi ja nuoruus meni viinan,huumeiden ja itsemurha-yritysten parissa.
Aina tuntenut olevani porukkaan kuulumaton ja nyt 30v,kun tuo olo pitäisi olla jo tipotiessään ei se ole.Olen kärsinyt masennuksesta nuorena.
Olen nolo sosiaalisissa tilanteissa ja en pysty katsomaan silmiin,mutta en tunne olevani ujokaan.
En ole saanut luotua hyviä toimivia suhteita koskaan.Joidenkin ihmisten seurassa on helpompi olla,kuin toisten.
En ole tyhmä ollenkaan,vaikka koulu ei mennyt keskivertoa paremmin.
Erotan oikean ja vasemman :)
Olen käytännön töissä eritäin tehokas ja tietyt lievät pakkomielteet "sammutinko hellan"-varmistelut tms. tuovat vain turvallisen olon :)
Olen yliherkkä ja kärsin aika-ajoin siitä.
Luulen tuntevani ihmisten tunnetilat aika usein ja usein olen ollut oikeassakin.Tulkitsen katseita/eleitä ja tuskastun,kun en ole tilanteissa läsnä turhien ja ahdistavien pohdintojeni vuoksi.
Kuljen ikäänkuin tuntosarvet pystyssä.
Olen kuitenkin täysin normaali ja älykäs.
En kuitenkaan haluaisi kenellekkään samaa menneisyyttä,kuin itselläni on ollut.
Pikkusiskoni kärsi pakko-oireista, -liikkeistä paljon pahemmin,kuin minä.Oli kaikki mahdolliset liikkeet,ääniä ja tic-oireet.
On eriluontoinen,kuin minä.
Oli koulussa myöskin keskiverto ja aivan on normaali ja itseasiassa sosiaalisesti paljon näppärämpi,kuin minä.On kiltti ja herttainen aina ollut.Nyt aikuisuuden kynnyksellä on hieman näkyillyt muutoksia,vihaisuutta,välinpitämättömyyttä,masennusta.Nähdään sen verran harvoin nykyään,että en elämästään paljon tiedä.Jotain pakkoliikkeitä-äännähdyksiä on vieläkin.
Velini välttää huolestuttavan paljon katseita ja karttaa niitä tuttujenkin kanssa.Veistelee vitsejä,joka tilanteeseen ja on levoton.
Ei keskustele vakavasti,kuin korkeintaan kännissä.Ei luo suhteita juurikaan,mutta työssään on huippu.
ASIAAN
Pojallani 9v on alkanut olla lieviä pakko-oireita(niiskuttaa,"kurluttaa").Ei tykkää mennä kouluun enää,niinkuin en minäkään aikoinani.
Pelkään,että saa saman kohtalon,kun minäkin aikoinaan ja joutuu ikuisesti miettimään olevansa erilainen ja outo ilman mitään kunnon syytä.
Onko ja kuulostaako nämä oirehdinnat asperger-oireilta,touretten syndroomaa vaiko jotain muuta?
Kuinka pitäisi toimia ja ajatella?
Olenko oikeasti nyt loplta oikeilla jäljillä ja saan itsellenikin jonkun syyn miksi oloni on niin omituinen,käyttäytyminen ja ajatukset erilaisia.
Perityvää ainakin selvästi on :)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Varsinkin kun on ongelmia. Meillä on ihan sama juttu - on löydetty useamman sukupolven ongelmiin vastaus autismin kirjon puolelta. Ikävä kyllä alan asiantuntijat ovat harvassa ja täsmäapua on vaikea saada, ellei löydä omaa lokeroaan.
Voimia ja tarmoa!