kaksosmies..?

Minkälainen kaksosmies on poikaystävänä/aviomiehenä? Mistä tietää milloin kaksosmies on todella kiinnostunut tai rakastunut?
63593
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kaksonen tekee ainakin nopeasti aloitteen, en ehtinyt muuta kuin huomata että parin päivän päästä tutustumisesta asuin jo hänen luonaan. Sanoin hän osaa kyllä kertoa ja mainostaa kuinka ihana olen, mulle sekä muille, mutta teoilla sitä ei kyllä uskoisi. Nauroinkin joskus alussa, kun oltiin ehditty pari päivää seurusteleen niin se viipotti jo maailmalla ikäänkuin kuherteluvaihe olisi jo vietetty. Paljon ei kotona viihdy, aina pitää mennä johkiin, tehdä jotain. TOisaalta se on hyvä piirre, mutta jos joskus käykin niin, että hän joutuukin olemaan kotona esim. kipeä, silloin iskee hermostuneisuus. Hirveästi kaksonen tarvii vapautta ja kavereita. Joka päivä löytyy jonkun asian parista uusia ystäviä, tuttavapiiri on laaja. Kaksosten käytöksestä on mun mielestä turha etsiä merkkejä ihastumisesta/rakastumisesta, vähän huono on fyysisesti osoittamaan sellaista. Mutta kyllä se suustansa päästää sitten tunteensa, tuskin paljoa ujostelee.
Flirttailu kuuluu ominaisuuksiin, josta olenkin joutunut huomauttamaan. Ymmärrän kyllä jos vilkaistaan kerran tai kaksi jotain hyvännäköistä pimua, muttei sentään tarvi töllöttää. Hävettää joskus olla mukana. Sanotaan myöskin, ettei kaksoset ole kovin uskollisia, mutta meillä ei ole neljän vuoden aikana ainakaan mun tietääkseni petetty. Ja niin pieni kaupunki kuin tämä on, niin kyllä siitä jo varmaan olisin tietoinen. Tässä nyt oli hiukan tiivistettynä tietoa kaksosista!

Äänestä
  • Todellakin tiedät mimmoinen flirttaileva, ikuinen vapautta, sosiaalisia tilanteita ja juhlia rakastava, kaksipersoonainen kaksoset on!! Itsekin kahden kanssa seurustelleena, voin allekirjoittaa kaikki kokemuksesi ja havaintosi kesämiehestä! Vaikea, mutta siksi juuri niiin haastava. Helppo, muttei kuitenkaan läpinäkyvä.

    Mikäs sinä olet muuten horoskoopiltasi?

    Äänestä

  • Kaksosmiehen lumoissa kirjoitti:

    Todellakin tiedät mimmoinen flirttaileva, ikuinen vapautta, sosiaalisia tilanteita ja juhlia rakastava, kaksipersoonainen kaksoset on!! Itsekin kahden kanssa seurustelleena, voin allekirjoittaa kaikki kokemuksesi ja havaintosi kesämiehestä! Vaikea, mutta siksi juuri niiin haastava. Helppo, muttei kuitenkaan läpinäkyvä.

    Mikäs sinä olet muuten horoskoopiltasi?

    HÄRKÄ!Omistushaluinen ja mustasukkainen!Voisi kuvitella ettei meilläkään hyvin mene, kun on kaksi ääripäätä yhdessä.Mutta näin kolmen vuoden jälkeen, kun luottamus on kunnossa, kaikki toimii ja aina olen vapauden antanut ilman mutinoita.

    Äänestä

Hellä ja rakastava, jos saa vastapuolelta kanssa jotain. Myös kylmä ja tunteeton, jos jää ilman huomiota. Itse olen pitkäpinnainen normaalien asioiden suhteen, mutta räjähdän helposti turhanpäiväisestä kiukuttelusta. Kyllä sinä huomaat jos kaksosmies on todella kiinnostunut, ainakin minä olen sen osoittanut vaikka millä tavalla.
Vaan lieneekö nämä vain horoskoopimerkeistä kiinni...epäilen.

Äänestä
  • Kiukun purkauset eikösne johdu siitä kun itse jossakin asiassa epäonnistuu joskuns olen pannutmerkille,kun olen hyvän tuulinen silloin on h-hetki tarkkailla itseään, kun vain hoksaa.

    Äänestä

Ei mistään uskotko todella horoskooppii sen mukaan toimit mitä horoskooppi nättää.Kiinnostus tulee ja menee,paljolti tunne asia ja mielihyvää.
Entä sit kun sammuu kaikki romahtaa,on taas alussa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rapu kirjoitti:

Minkälainen kaksosmies on poikaystävänä/aviomiehenä? Mistä tietää milloin kaksosmies on todella kiinnostunut tai rakastunut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu