vesikirppuja ja kaikkea muuta ruokana

Niin kun hakee sieltä lammesta niitä
vesikirppuja, hyttysentoukkia ja sun muuta ja
vaikka niitä itse hyttysiä, niin tarviiko niitä
pestä/viruttaa ja jotenkin tappaa ennen kuin ne
laitetaan sinne akvaarioon ruuaksi???
1226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kevyt huuhtelu puhtaalla vedellä on ihan sopiva,
mutta ei välttämätön toimenpide. Se riittää ihan
hyvin, että kerää ruuasta vain isoimmat sattumat
(kepit, lehdet, vihaiset korennontoukat,
rauhoitetut sammakontoukat) pois ja heittää
sitten akvaarioon. Pikkuroskahan lähtee
seuraavan normaalin siivouksen ja pohjan
lappouksen yhteydessä pois.

Eläväksi ruuaksi sopivat ötökät ovat kaikki
selkärangattomia, joten niitä ei lain mukaan
tarvitse tappaa ennen kaloille syöttämistä.
Pikkuötökät tulevat syödyiksi kertaimaisulla,
jolloin niiden kuolema lienee ainakin yhtä nopeaa
kuin akvaristin tekemänä. Isoimpien kuten
kastematojen kohdalla tappamista kannattaa
harkita (esim. kiehuvaan veteen dippaamalla),
mikäli kalat ovat niin pieniä, että madot täytyy
pilkkoa pikkupätkiksi ennen syöttämistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ellinoora kirjoitti:

Niin kun hakee sieltä lammesta niitä
vesikirppuja, hyttysentoukkia ja sun muuta ja
vaikka niitä itse hyttysiä, niin tarviiko niitä
pestä/viruttaa ja jotenkin tappaa ennen kuin ne
laitetaan sinne akvaarioon ruuaksi???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu