Ensimmäinen mummous -ja avoanoppius olivat
kuin koevedos.-En osannut olla mieliksi kummassakaan.
-Jos toiset lapset saavat lapsia,olen viileän
asiallinen.En tyrkytä vaatteita,en ruokiani
ja yöksikin otan vain tarkan harkinnan jälkeen.
Myös mummous on asia,joka voi tuoda turhautumisen tunteen,erolasten ollessa kyseessä.
kuin koevedos.-En osannut olla mieliksi kummassakaan.
-Jos toiset lapset saavat lapsia,olen viileän
asiallinen.En tyrkytä vaatteita,en ruokiani
ja yöksikin otan vain tarkan harkinnan jälkeen.
Myös mummous on asia,joka voi tuoda turhautumisen tunteen,erolasten ollessa kyseessä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jep, en minäkään osannut enkä oppinut vaikka mitä tein ja vaikka miten yritin, mikään ei kelvannut koskaan mitenkään päin.
Hassua se on että olen ihan normaali sosiaalinen ihminen ystävineen ja harrastuksineen ja minulla on hoitoalan koulutus ja toimin lastenhoitajana päiväkodissa.
Olen normaali hyvin pidetty ihminen ja minulla käy ystävättäreni lapset hoidossa.
Ettei heille ole saanut minkäänlaista kuria aikanaan edes heidän oma äitinsä.
Mutta antaapa olla yrittämättä.Keskittää senkin energian oman itsensä hoitamiseen ja hyvinvointiin.
Tunsin lapsenlapseni äidin n. viisi vuotta, ennen kuin meille sitten syntyi tämä yhteinen lapsi.
Lapsenlapsen olemassa olo ei ole muuttanut mitenkään sudettani avominiään.
Olen mummu juuri tälle lapselle, joka on esikoispoikani lapsi.
Mummu olen aivan omalla ajallani, eli vierailut seurustelu ja yhdessä olomme; olen etupäässä kaksin, lapsenlapsen kanssa joko viikotapamisemme tai tarvittu "seurana" apu.
Poikani valitsi itselleen naisen, joka on sukupolven minua nuorempi ja monissa asioissa aivan erilainen kuin minä.
Minä en elä miniäni kanssa, joten eiköhän nuo hoida suhteensa ja kotinsa ihan haluamallaan tavalla.( siis poikani miniä)
En riskeeraa suhdetta mummu-lapsenlapsi tai nuoret, koska nuo suhteet ovat aina kahden ihmisen, eikä suhteen arviointi tai raamittaminen ole kenenkään muun asia.
Erilaisuus on rikkaus.
En rahtaa ruokaa tai muutakaan nuortenkotiin.
Palveluksia teen, jos tarvetta; täksi nuoret katsovat lapsenlapsen ja mummun yhteisen ajan, jopa sovitun säännöllisen viikko tapaamisen.
Muutoissa autoin, kukkien mullat olen vaihtanut ja kerran pessyt heidän saunansa, poikani pyynnöstä. Niin ja kerran pesimme yhdessä poikani kanssa heidän ikkunansa, minun ehdotuksestani.
Ei avominiä ole “virheetön”, mutta heidän elämänsä on oppimista myös niistä “virheistä”, mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle.
Niin lapsenlapsellani on tarkka ruokavalio, koska sai perimässään molemmilta puolilta Atooppisen ihon.
En siis anna mitään syötävää johon ei ole miniän/äitinsä “lupaa”, KOSKA miniä on Hän, jolla on vastuu ja tieto juuri tästä lapsesta.
Yhtälailla vain äiti antaa lääkkeet tai vitamiinit, koska muuten voisi tulla tuplat.
Kotona heillä on omat sääntönsä ja suosituksensa. Mummolassa on omat sääntönsä ja ne asettaa mummu.
Noo kyllä miniä oletti minun ylittävän “rajoja” ;)
Olen pyrkinyt opettamaan ymmärtämään, en tunne mitään tarvetta ottaa vastuuta, siinä on mummouden ydin ja onni.
(*¥*) mumumu